Niin kuin jo monena jouluna, niin myös tänäkin vuonna ajelimme San Franciscon Bay Arealta Los Angelesin seudulle mieheni perhettä tapaamaan. Tiiviisti kotona vietettyjen juhlapäivien jälkeen lähdemme yleensä jonnekin ulos isommalla porukalla. Tänä vuonna miehen perhe olikin keksinyt, että menemme päiväksi Los Angeles Zoo:hon, eli eläintarhaan, sieltä illalliselle, ja sitten vielä takaisin eläintarhaan katsomaan sen jouluvaloja. Nikottelin vähän mielessäni, sillä en koe olevani eläintarhojen suuri fani, mutta en kehdannut oikein kieltäytyäkään. Eläintarhasta ei jäänyt ihan hirveästi hyvää sanottavaa. Ehkä kirjoitan siitä joskus oman jutun, tai ehkä en, en tiedä vielä. Mutta onneksi sentään Zoo Lights oli ihan kiva kokemus.
A WILD WONDERLAND OF LIGHT
Eläintarhan jouluvalaistus alkoi illalla kello 6. Lippuja oli myynnissä kahteen sisäänpääsyyn; heti kuudelta tai myöhemmin kahdeksalta. Me olimme ostaneet liput aikaisempaan sisäänpääsyyn sillä olimmehan liikkeellä lasten kanssa. Ja aika moni muukin oli ilmeisesti ajatellut näin. Järkytys oli melkoinen kun näimme pääsisäänkäynnin edessä moneen kertaan mutkittelevan jonon. Onneksi se kuitenkin eteni reippaaseen tahtiin ja pääsimme nopeasti sisälle. Niille jotka suunnittelevat menoa valoja katsomaan, vinkkinä kerrottakoon, että lippujen ostaminen ennakkoon on melkein pakollista jos mielii sellaiset saada. Liput ovat hieman tyyriit mutta parkkeeraaminen sentään oli ilmaista mikä on vähän harvinaisempaa täällä Kaliforniassa.
Kävelimme valaistuksen läpi noin parissa tunnissa. Eläimiä ei ollut näillä alueilla esillä muuten kuin pari joutsenta, yksi poro ja joitakin liskoja sisätiloissa. Se olikin ihan hyvä, sillä eihän tällainen vilkkuva valomeri musiikkeineen kuulu niiden päivärutiineihin. Vähän jäin kuitenkin miettimään, että missä ne kaikki isot eläimet olivat joita päivällä näimme. Siellä täällä nimittäin oli kylttejä joissa kehotettiin olemaan hiljaa koska eläimet nukkuvat, mutta toisaalla sitten musiikit pauhasivat täysillä. Toivottavasti olivat sellaisissa suojissa jonne eivät valot ja äänet päässeet häiritsemään.
ENEMMÄN JOULUA, VÄHEMMÄN TEKNOA
Tykkäsimme kyllä eläintarhan valoista ja erilaisista valoshowsta joita oli useampia. Mielestäni ne olivat kivasti tehtyjä ja viihdyttäviä. Aika moni niistä liittyi jollakin tavalla eläimiin mutta sitten olin myös vähän hämmentynyt siitä, että monessa kohtaa soitettiin elektronista musiikkia. Jotenkin se ei vaan istunut tähän teemaan eikä tähän maisemaan. Olisin suonut teemoissa näkyvän ehkä enemmän joulua kuin siellä lopulta sitten näkyikään. Itse ainakin mielsin nämä jouluvaloiksi, niin mielellään sitä teemaa olisi voinut myös tukea musiikki.
Illan alussa näimme jääveistoksia tekevän miehen, ja kotiin lähtiessä meidän oli pakko käydä katsastamassa mikä veistoksesta sitten oikein tulikaan. Gorillahan se siinä! Muita mielenkiintoisia paikkoja Zoon valoissa olivat mielestäni Discopalloin koristeltu metsä, ja erilaiset valokuvauspisteet, joita olikin siellä täällä. Myös revontulia tuli nähtyä, valitettavasti vaan ei ihan oikeista sellaisia kuitenkaan.
Zoo Lights näyttää olevan nyt aika suosittua eri eläintarhojen keskuudessa. Ainakin muistelen, että täällä Bay Areallakin äidit ovat puhuneet ainakin Oakland Zoon valoista. Meillä oli hauska ilta valoja katsellessa ja lapsethan ihastuivat niihin aivan vallan. Myyntikojuissa oli tarjolla kaikenlaisia churroja, kaakaota ja muuta, mutta me palailimme illan vaihtuessa yöksi mieheni sedän kotiin juomaan kupposet glögiä ja lepäämään. Päivä oli pitkä mutta antoisa.





