Legoland Discovery Center

  • |

    Tokio lasten kanssa – 5 TOP käyntikohdetta lapsille

    Olen saanut paljon kyselyitä siitä, millaista oli reissata Japanissa lapsen kanssa. Ylipäätänsä Japani, ja etenkin Tokio, tuntuu kiinnostavan ihmisiä paljon. Moni kyselee, että missä päin Tokiota olisi mukavinta majoittua tai millaista siellä on kulkea junalla. Näistä kaikista olen kirjoitellut jo aiemmin, ja muitakin Japani-aiheisia juttuja löytyy täältä. Mutta toivotaan, että tämä postaus sen sijaan rohkaisisi…

  • Tokion Legoland Discovery Center

    Tokion Legoland Discovery Center on kiva muutaman tunnin pysähdys kaikille legojen ystäville. Me tustuimme paikkaan Japanissa ollessamme, ja tällaista siellä oli. Meidän taannoisella Japanin matkallamme tutustuimme paikkaan nimeltä Legoland Discovery Center Tokyo. Oli matkamme viimeinen päivä, ja aloimme olla sen verran väsyneitä kiertelemiseen, että yritimme löytää tekemistä joka ei veisi koko päivää. Sen lisäksi olimme…