|

5 parasta muistoa Kiotosta

Neljäntenä matkapäivänä Japanin matkallamme suuntasimme Tokion Shinjukusta luotijunalla Kiotoon. Kaikista käymistämme paikoista, Kioto jäi kertakaikkisesti sydämiimme. Se oli erilainen kuin olimme kuvitelleet, mutta ymmärrän nyt miksi kaikki kehottivat meitä vierailemaan juuri Kiotossa. Olimme reissussa marraskuussa, juuri parhaaseen ruskan aikaan, ja saimme ihailla kauniiden rakennusten lisäksi myös kauniita maisemia. 

Kiotosssa on vajaa 1,5 miljoonaa asukasta, ja 17 UNESCOn maailman perintökohdetta. Näkemistä ja tekemistä tässä kaupungissa siis riittää. Kioto toimi Japanin pääkaupunkina aina vuoteen 1868 saakka, ja sen historiallisia kortteleita yritetään suojella kaikin mahdollisin keinoin. Päällimmäiseksi meille mieleen jäivät:

GION GEISHA DISTRICT


Yksi Japanin matkan kohokohtia oli ehdottomasti vierailu Kioton geisha-alueella. Vaikka Gionin pienet kujat olivat vahvasti turistien kansoittamat, historiallisen tunnelman pystyi silti aistimaan. En elätellyt suuria toiveita itse geishojen näkemisestä, sillä olin lukenut että on erittäin onnekas jos sattuu geishan matkallansa näkemään. Me kuitenkin satuimme juuri oikeaan paikkaan, juuri oikeaan aikaan, ja näimme lyhyen ajan sisällä lähes kymmenen geishaa matkalla töihin. Olin ihan innoissani! Ei muuta kuin bucket -listaa päivittämään! Kerronpa geishoista vielä erillisessä postauksessa lisää myöhemmin.

Gion Geisha -alueella on useita teetaloja ja hyviä ravintoloita. Ravintolat tuntuivat kuitenkin olevan aivan täynnä, samoin kuin alueen lähellä olevan kauppakadun kaupat. Täältä kuitenkin paljon matkamuistomyymälöitä ja japanilaisia makeiskauppoja, mikäli sellaisia kaipaa. Lisäksi näimme useita kimono-vuokraamoja, joista voi käydä vuokraamassa kimonon päiväksi käyttöönsä.

Kävimme myös toisella geisha-alueella nimeltä Pontocho. Siellä emme nähneet geishoja, mutta sen ihastuttavilla pikkukujilla on mukava käveleskellä, ja ihmetellä sen runsasta ravintolatarjontaa. 

FUSHIMI-INARI-TAISHA
 

Vaikka Fushimi-Inari-Taisha ei kuulu UNESCOn perintöluettelokohteisiin, se on kuitenkin yksi Kioton upeimmista nähtävyyksistä, ellei upein. Se on iso pyhäkkö Inari vuoren juurella, josta voi lähteä kiipeämään ”torii” -kujaa pitkin ylös vuorelle. Torii on japanilainen portti joita yleensä löytyy shinto -pyhäkköjen edustoilta. Kujan kapuaminen ylös saakkaa kestää pari-kolme tuntia, mutta vajaan tunnin kävelyn jälkeen voi lähteä toista polkua pitkin takaisin alaspäin jos kiipeäminen alkaa väsyttämään. Matkan varrella on useita pyhäkköjä joita vartioivat kettu-patsaat. Kettujen sanotaan olevan Inarin viestinviejiä.


Alueen kartasta näkee reitin missä portit sijaitsevat.

Alueen kartasta näkee reitin missä portit sijaitsevat.


japan_fushimi.jpg



Myös alhaalla olevan pyhäkön eri rakennukset ovat upeita. Fushimi-Inari on suosittu vierailu kohde jossa on aina paljon matkalijoita. Jos mahdollista, kannattaa suunnata paikalle arkipäivänä mahdollisimman aikaisin. Mitä korkeammalle vuoristopolkua jaksaa kiivetä, sitä vähemmän muita ihmisiä tulee vastaan. Fushimi-Inarille ei ole pääsymaksua. 

KINKAKU-JI TEMPLE ELI KULTAINEN PAVILJONKI
 

Toisena päivänämme Kiotossa ostimme lipun K´Loop bussiin. Se kiertää ympäri UNESCOn kohteita ja pysähtyy muutamassa muussakin nähtävyydessä. Hoksasimme aika pian, että se ei ehkä ollutkaan meille se paras vaihtoehto, sillä bussit eivät kulkeneet takaisin hotellimme lähelle enää iltapäivän jälkeen. Menimme kuitenkin bussilla Kinkaku-Ji:lle eli Kultaiselle paviljongille, ja sieltä sitten eteenpäin. 

Kultainen paviljonki on myös yksi parhaista nähtävyyksistä Kiotossa. Ja sen suosion huomasi jo heti puiston portilla. Ihmisiä valui lipunmyyntiluukuille ihan joka puolelta, ja Kinkakua katsomaan jouduimme ahtautua lammen rannalle väenpaljouden tuupittavaksi. Huutavat ”liikenteenohjaajat” olivat siinä kohdassa hiukan hämmentäviä, ja rikkoivat muuten niin kauniin ja harmonisen puiston rauhan. Maisema oli kuitenkin sen arvoinen, ja muissa kohdissa puistoa ei ollut niin ruuhkaisaa. Kaikki halusivat juuri sen tietyn kuvan paviljongista juuri samasta kulmasta. Suosittelen käymään täälläkin arkipäivänä ja mahdollisimman aikaisin aamulla. 

Kultainen paviljonki rakennettiin alunperin vuonna 1397 mutta rakennus tuhoutui tulipalossa. Nykyinen kolmikerroksinen paviljonki on rakennettu vuonna 1955 ja sen kaksi ylintä kerrosta on päällystetty puhtaalla lehtikullalla. Rakennuksessa säilytetään Buddhan jäänteitä pyhäinjäännöksiä. 



NIJO-JO LINNA

Nijon linna oli ihan ensimmäinen näkemämme UNESCOn perintöluetteloon kuuluva paikka Kiotossa. Asuimme nimittäin ihan sen vieressä Guest House Rinn Nijo Castle -hotellissa. Linna on rakennettu jo vuonna 1626, ja se on kärsinyt milloin tulipaloissa ja milloin taifuuneissa. Se on kuitenkin ollut avoinna yleisölle jo vuodesta 1939. 

Linnaan pääsee vierailemaan pientä pääsymaksua vastaan. Palatsit kierretään merkittyjä reittejä pitkin ilman kenkiä, joten älä unohda tuoda mukanasi sukkia! Sisällä ei ole enää nähtävillä huonekaluja, eikä siellä saa valokuvata, mutta mielenkiintoinen kierros se on silti. Ninomaru-palatsin erikoisuus ovat sen narisevat puulattiat. Ääni muistuttaa linnunlaulua, ja sen tarkoitus on ollut varoittaa asukkaita tunkeilijoista ja salamurhaajista. Linnassa on suuri kaunis puutarha jossa pääsee ruokkimaan myös karppeja. 


Kierrellessä viikonloppuna eri linnoja ja pyhäkköjä pääsee melko varmasti näkemään palan japanilaista hääseremoniaa.

Kierrellessä viikonloppuna eri linnoja ja pyhäkköjä pääsee melko varmasti näkemään palan japanilaista hääseremoniaa.


YASAKA-JINJA

Tämä pyhäkkö on helppo katsastaa samalla kun käy Gion Geisha -alueella, sillä se on aivan sen vieressä. Alueella on satoja lyhtyjä jotka sytytetään iltaisin, joten suosittelenkin odottelemaan pimeän tuloa ennen menoa Yasakalle. Pyhäköltä pääsee myös kävelemään Maruyaman puistoon, joka on keväisin suosittu kirsikankukinnan katselupaikka. Pikkukujilla on kaikenlaisia matkamuistojen ja ruoan myyjiä. 


Olisimme toki voineet viettää Kiotossa kauemminkin. Moni mielenkiintoinen paikka jäi meillä näkemättä, sillä halusimme jatkaa matkaa eteenpäin. Niistä voisi mainita ainakin; Hopeinen paviljonki, Arashiyama Bamboo -metsä ja Fushimi Sake -alue. Olin mielessäni kuvitellut että Kioto on pienempi ja kompaktimpi kaupunki, jossa nähtävyydet ovat lähempänä toisiaan, aikaa siirtymiseen paikasta toiseen meni yllättävän paljon. Monessa paikassa tuli myös käveltyä aika paljon, joten välillä oli pakko levähtääkin. 

Upea kaupunki kertakaikkiaan!

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Siitä asti, kun luin Mia Kankimäen Japaniin sijoittuvan kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, olen unelmoinut matkasta sinne. Ihan lähiaikoina haavetta tuskin kykenen toteuttamaan, mutta jonain päivänä, varmasti.

  2. Japani ja etenkin Kioto kiinnostaa ja onkin matkalistallani odottamassa toteutumistaan hamassa tulevaisuudessa. Vanhempani sekä veljeni ovat käyneet Kiotossa ja kehuneet paljon. Vielä joku päivä minäkin sinne menen ja toivottavasti ihastun paikkaan, kuten sinäkin teit.

  3. Olipas siinä onnellisen näköinen hääpari 😀
    En tiedä miksi minulla on epäluulo Kiotoa kohtaan, vaikka en ole koko Japanissa saati Aasiassa käynyt. Kummallista! Nyt kuitenkin näin, että Kiotohan on ihana ja luontoa on paljon!

  4. Ihana Kioto. <3 Kiva on viihdyitte. Kioto on ehdottomasti SE paikka, joka on Japanissa nähtävä. Mukavaa vastapainoakin Tokiolle. Vaikkakin onhan Kiotossa toki ruskan aikaan sitä väenpaljouttakin…

  5. Japani kiinnostaa minua kovasti ja parin työreissun jatkoksi onkin suunnitteilla syksyyn turistireissu tokiolaista ystävääni tapaamaan. Kioto on alkanut kiinnostaa blogien pohjalta kovasti, eikä tämä postaus ainakaan vähentänyt sitä 🙂

  6. Kaunis Japani! Ehkä jonain päivänä pääsen sinne itsekin käymään. Olisipa muuten mielenkiintoista päästä vakoilemaan hääseremoniaa ihan toisenlaisessa kulttuurissa 🙂 Ainakin hääpuku näyttää sangen erikoiselta.

  7. Voi Nippon sentään, ikävä japaniin! Me taidettiin olla pari päivää Kiotossa, paljon jäi myös näkemättä. Ehkä ensi vuonna taas Japaniin…Tuon Inarin jälkeen ketuista tuli mun lempieläin. 😀

  8. Kioto on ihana! Me vuokrattiin siellä pyörät, niin oli liikkuminen paikasta toiseen paljon nopeampaa. Puistotkin kun ovat niin valtavia. Joskin jäi meiltäkin mm. hopeinen paviljonki näkemättä. Ei pelastanut pyörä ihan kokonaan ajanpuutetta 🙂

    1. Pyöräily olisikin siellä varmasti hyvä idea. Tokiossa olin ensin vähän peloissani kun niitä pyöriä sujahteli ohi joka puolelta. Mutta toisaalta en ole varma olisinko uskaltanut lähteä kyyditsemään lasta pyörän selässä siellä. Mutta ilman lasta varmasti huippuhyvä idea.

  9. Ajattelin, että kirsikankukinta aika olisi paras ajankohta mutta syksy. No on sekin kaunis. Tästä tuleekin vaikea valinta. Sillä Japanista haaveilen kovin.

    1. Kirsikankukinta olisi varmaan upea. Meidän liput oli käytettävä ennen sitä joten päädyimme ruska-aikaan. Oli hyvä valinta!

  10. Nämä on kyllä katsottuna jo valmiiksi eli erinomaisen listan olit kerännyt! Nimittäin olin menossa jo Kiotoon, mutta päädyin sittenkin olemaan koko ajan Tokiossa. Eli Kioto siirtyi seuraavaan kertaan, takuuvarmasti joskus tuonne!

    1. Meille oli käydä samoin sillä Tokiossa on niin paljon tekemistä. Mutta kun hotellit oli jo varattu niin ei kun menoksi. Ja onneksi mentiin. Kioto oli kyllä upea paikka. Suosittelen ehdottomasti.

  11. Voi että mulla on kova japani-kuume! Marraskuu on kyllä hieno ajankohta käydä japanissa, upea ruska! Nuo kaikki kohteet oli sellaisia, että haluaisin nähdä.

    Mielenkiintoinen hääpuku morsiamella. Kovin on vakavat ilmeet. 😀

    1. Ajattelin ihan saa hääparista, että vakavaa on 🙂 Suosittelen kyllä ruska-aikaa Japanissa. Ei ole liian kuuma eikä liian kylmä.

    1. Hääseremoniaa pääset melkovarmasti seuraamaan kun suuntaat viikonloppuna jollekin tunnetuista pyhäköistä. Me näimme 3-4 hääseuruetta.

  12. Kivan kuulosia paikkoja nuo kaikki! Varmasti oli kyllä käymisen arvoinen paikka, tän postauksen perusteella voisin käydä vaikka noissa kaikissa paikoissa. 🙂 Erityisesti kaikki tollaset "patikointireitit" on kivoja ja myös geishoja ois aivan mahtavaa nähdä joskus!

  13. Hienosti olitte käyneet Kioton nähtävyyksiä läpi. Paljonhan siellä on vielä koettavaa. Omia suosikkeja ovat mm. Heian-jingu, Ninna-ji ja Ginkaku-ji (Hopeinen pavilijonki). Ginkaku-jin kulmilta pääsee kiipeämään läheisen nyppylän rinteelle, josta on hieno näkymä yli Kioton. Samaselle rinteelle sytytetään kesällä Obon juhlan aikaan iso 大 merkki nuotioilla.

    1. Kiitos kommentista Tatu. Kyllä jäi sellainen olo, että jäi vielä aika paljon näkemättä ja olisi kiva tulla takaisin. Kiitos vinkeistä ja linkeistä. Täytyy perehtyä niihin ajan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *