10 syytä suunnata Japaniin syksyllä

Japani on yksi meidän perheen ehdottomista lempparikohteista. Tällä viikolla olemme taas pyöritelleet matkakohteita ensi keväälle, ja puheissa on vilahdellut niin Costa Ricaa kuin Havaijiakin. Jossakin vaiheessa turhautuminenkin astui esiin, ja joku jo tokaisi, että miksei vaan mennä takaisin Japaniin. Se kertoo siitä, kuinka paljon tykkäsimme Japanin matkastamme, ja kuinka paljon haluaisimme päästä sinne uudelleen. Tällä kertaa Japanin lentoihin ei kuitenkaan päädytty, mutta yhdessä asiassa olimme yhtä mieltä; syksy Japanissa on ihanaa matkailuaikaa!

Toivottavasti näistä kuvista löytyy vähän matkainspiraatiota syksyiseen Japaniin:


japan_leaves.jpg

Loka-marraskuussa ruska on parhaimmillaan. Värikkäitä puista on joka puolella. On keltaista, punaista ja ruskeaa. Täydellinen vastakohta kevään vaaleanpunaisille kukille! Vaikka iltaisin onkin viileää, ja hanskat ja lakki tulevat ehkä tarpeeseen, päivällä aurinko lämmittää vielä mukavasti.


japan_flowers.jpg

Tokiossa, Shinjuku Gyoen puistossa voi syksyllä nähdä näin upeita krysanteemi-istutuksia. Ne ovat nimeltään Ozukuri. Tekniikalla, joka on kehitetty juuri Shinjukussa, saadaan yhdestä juuresta kasvatettua satoja krysanteemeja. Näin ison ruukun kasvamiseen menee kokonainen vuosi, joten mikään pikkuhomma tämä ei ole! Erilaiset krysanteemi-istutukset ovat nähtävillä puistossa aina marraskuun alussa.


japan_stork.jpg

Meidän reissumme paras ruska nähtiin Kiotossa, Kultaisen Paviljongin puutarhassa. Vaikka kuvasta välittyy ihana rauha, kovin rauhaisaa ei Kultaisen Paviljongin kaltaisissa paikoissa kuitenkaan ollut. Ruska on kiireistä aikaa, mutta kuitenkin hiljaisempaa kuin kevät ja Sakuran aika. Siinäkin mielessä syksyllä on kiva matkustaa!


japan_nijo_castle.jpg

Kiotossa, Nijon linnan puutarhassa, sai käveleskellä rauhassa ja ihailla sen kauniita istutuksia. Väriloisto siellä ei ollut ehkä yhtä suurta kuin monessa muussa puistossa, mutta oma rauha korvasi senkin.


japan_foliage.jpg

Kioton lisäksi upeita paikkoja ruskan näkemiseen on myös sen naapurikaupungissa, Narassa. Kannattaa suunnata Naran puistoon ja temppelialueelle, ja sieltä löytyy vaikka kuinka upeita paikkoja.


japan_tree.jpg

Naran puisto on ja sen toisessa päässä oleva temppelien alue on todella iso. Kannattaa varata siellä käymiseen vaikka koko päivä, ja hyvät kengät! Itselläni ainakin alkoi loppupäivästä jalkoja jo kivistää.


japan_deer.jpg

Nara on tunnettu sen kesyistä peuroistaan. Nekin lekottelivat värikkäiden puiden alla jo tippuneiden, punaisten lehtien päällä. Peurat tulevat mielellään kerjäämään namuja, ja niitä voi ostaa puistossa olevista pikkuruisista myyntikojuista.


japan_bambi.jpg

Bambihan se siinä! Näin kesyjä olivat Naran peurat jotka tepastelivat syksyisessä maisemassa. Osa niistä oli tosi lauhkeita ja niitä pystyi silittelemään, osa äityi vähän röyhkeiksi ellei niille ollut antaa namuja.


japan_well.jpg

Lisää kauniita paikkoja Naran puistossa. Olisi ollut kiva palata uudelleen puistoon seuraavana päivänä, mutta meillä oli jo seuraavalle päivälle junaliput hankittuna.


japan_wedding.jpg

Nijo-jo linnan luona Tokiossa voi päästä naimisiin näin upeissa maisemissa. Tai ihan vaan ihastelemaan japanilaista hääseremoniaa.

Kaikkien haaveena tuntuu olevan nähdä Japani kirsikankukkien kera, mutta ei tosiaan kannata vähätellä sitä, kuinka kaunista Japanissa on loppusyksystä. Toivottavasti nämä kuvat todistivat sen. Tapaatko käydä ihastelemassa ruskaa Suomessa tai muissa maissa?

 

You Might Also Like

  • Tokion Legoland Discovery Center

    Tokion Legoland Discovery Center on kiva muutaman tunnin pysähdys kaikille legojen ystäville. Me tustuimme paikkaan Japanissa ollessamme, ja tällaista siellä oli. Meidän taannoisella Japanin matkallamme tutustuimme paikkaan nimeltä Legoland Discovery Center Tokyo. Oli matkamme viimeinen päivä, ja aloimme olla sen verran väsyneitä kiertelemiseen, että yritimme löytää tekemistä joka ei veisi koko päivää. Sen lisäksi olimme…

  • |

    Tokion Trick Art museo nousi koko perheen suosikiksi

    Tokion Trick Art Museo oli mukava löytö Japanin matkallamme. Koko perheellä oli hauskaa illuusioiden löytyessä eri kuvauspaikoilla. Ennen meidän Japanin matkaamme en ollut koskaan kuullutkaan Trick Art -museoista. Törmäsimme sellaiseen Odaibassa, ja se kuulosti sen verran hauskalta, että päätimme mennä sisään. Ja onneksi menimme sisään, sillä Trick Art Museum oli yksi niistä paikoista tältä matkalta,…

  • | |

    Lounas hauskassa Kawaii Monster Cafessa Tokiossa

    Tokio on täynnä teemakahviloita mutta niistä ehdottomasti hauskin ja värikkäin on Kawaii Monster Cafe. Lue tästä millainen se on. Japanin matkallamme kiertelimme sekä nähtävyyksiä että historiallisia paikkoja. Väliin koitimme etsiä kuitenkin myös paikkoja, jotka kiinnostaisivat tytärtämme, ettei hän täysin kyllästyisi reissaamiseen. Ja Japanissa niidenkin löytäminen oli todella helppoa. Kaikenlaista lapsille sopivaa tuntui olevan tarjolla ihan…

  • |

    Näin bongasimme geishan Kiotossa

    Haaveiletko geishan näkemisestä? Me kävimme Japanissa ja tässä meidän ohjeet, miten voit bongata geishan Kiotossa. Me näimme niitä useita. Kun aloimme suunnittelemaan matkaa Japaniin, yksi asia oli minulle selvää; Haluan nähdä oikean geishan! Mutta kun sitten aloin tutkimaan missä siihen voisi olla mahdollisuus, kävi nopeasti ilmi, että tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Geishat ovat…

  • | |

    Tokion muumikahvilassa ei tarvitse istuskella yksin

    Tokion muumikahvila on suloinen sekoitus suomalaisuutta ja muumeja. Siellä ei koskaan tarvitse istua yksin, sillä muumit pitävät vieraille seuraa.  Yksi meidän Japanin matkan hauskimpia pysähdyspaikkoja oli Tokyo Domessa sijaitseva muumikahvila. Viralliselta nimeltään Moomin Bakery & Cafe oli etenkin 4-vuotiaan tyttäremme mieleen, mutta kyllä me aikuisetkin siitä kovasti nautimme. Muumikahviloita on ollut myös Suomessa vähän erilaisin konseptein…

  • | |

    All Nippon Airwaysin businessluokka oli täysi kymppi

    All Nippon Airwaysin businessluokka oli todellinen nautinto jossa pidempikin lento hujahti nopeasti. Tällaista siellä oli: Tänä vuonna teimme syysmatkan Japaniin, ja todella rakastuimme heti maahan ja sen kulttuuriin. Vietimme ihan mahtavat kaksi viikkoa kierrellen siellä eri kaupunkeja, ja suunnittelemme jo uutta matkaa tulevaisuuteen. Matkalla Japaniin testasimme myös All Nippon Airwaysin 787-9 businessluokan lentäen San Jose…

0 Kommenttia

  1. Kieltämättä tuo syksyn ruska on upea – vetää varmasti vertoja kirsikkapuiden kukinta-ajalle jo sillä ettei taida olla niin ruuhkaista kaikkialla. Japaniin kyllä haluaisin seikkailumatkalle ehdottomasti tulevaisuudessa. Ja tuo peura on muuten hurjan söpö. <3

  2. Ai että, kun alkoi tehdä mieli Japaniin!<3 Tokio on ollut jo pidempään mun ja poikaystäväni sellainen yhteinen unelma. Kyllä se vielä toteutuukin jonakin hvyänä hetkenä!:) Seuraava kohteemme on kyllä hieman lähempänä, nimittäin Lontoo. Kiva kohde kyllä sekin 🙂
    Kiitos inspiraatiosta ja ihania matkahaaveita sinne <3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *