Sattuneesta syystä meidän perheessä matkustetaan nykyään yleensä aina lasten kanssa. Lapsosia kun nyt on siunaantunut kaksi, ja aika isolla ikäerolla, tuntuu siltä kuin meillä olisi aina pikkuinen talossa. Ihan pientä on hankalampaa jättää hoitoon pitkäksi aikaa, eikä meillä muutenkaan ole perhettä, tai sellaisia läheisiä täällä, joita viitsisi vaivata pitkällä lastenhoitokeikalla. Vaikka aina silloin tällöin teemmekin myös soolomatkoja tai reissuja kavereiden kanssa, olemme tottuneet matkustamaan lasten kanssa ja nauttimaan siitä.
Tässä muutama syy, miksi mielestäni lasten kanssa kannattaa lähteä reissun päälle:
LAPSI OPPII OLEMAAN LIIKKEELLÄ JA LIIKENNEVÄLINEISSÄ
Pienelle matkustaminen ja vieraassa paikassa oleminen on tietysti hirveän jännittävää ja stressaavaakin. Mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä paremmin lapsi tottuu olemaan liikkeellä. He oppivat siihen, että äidistä ja isästä on turvaa aina, saman mihin mennään. Samalla lapsi oppii olemaan eri liikennevälineissä. Kun alkujännitys on hävinnyt, monelle käy niin, että autossa onkin turvallinen olo ja siellä tulee nopeasti uni. Siksi oman autonistuimen mukaan ottaminen lentokoneeseen voi olla sylilapselle ihan hyvä idea. Hän kokee oman istuimen jo tutuksi, ja istuu siinä mieluummin kuin lentokoneen penkissä. Samalla hän on turvallisesti vöissä, eikä juoksentele pitkin käytäviä. Väitän, että aika moni asia on pitkälle totuttely kysymyksiä. Täällä meillä esimerkiksi kun on pakko ajaa paljon autoa ja aika pitkiä matkoja, joten molemmat lapset ovat tottuneet jo vauvasta olemaan autossa.
LAPSESTA TULEE AVARAKATSEISEMPI, SUVAITSEVAISEMPI JA HÄN YMMÄRTÄÄ MUITA KULTTUUREJA
Omaa mieltäni aina lämmittää suuresti, kun huomaan lapseni oivaltaneen jotakin muista kulttuureista positiivisessa mielessä. Me toki elämämme aikamoisessa kansallisuuksien sulatusuunissa täällä Piilaaksossa muutenkin, mutta silti ei ole itsestään selvää, että lapsi ymmärtää mistä on kysymys. Se, että naapurissamme ei vietetä joulua, vaan jouluvaloja käytetään Diwalin juhlintaan, herätti ensin paljon kysymyksiä. Tai se, miksi tiettyinä päivinä viikosta ystävän pizzassa ei saa olla lihaa. Sittemmin olemme puhuneet usein siitä, millaista on Intiassa ja sopineet, että sinne mennään joskus yhdessä käymään. Siis sinne naapurin tytön kotimaahan. Joskus mietin, että oma lapseni ei taida hätkähtää erilaisia pukeutumistyylejä tai muutakaan niin helposti kuin minä itse, joka olen kasvanut aikanaan melkoisessa lintukodossa Suomessa.
LAPSI OPPII SYÖMÄÄN ERILAISIA RUOKIA
Kaikki lapset varmaankin menevät syömisessä vähän kausittain. Jossain vaiheessa kelpaa kaikki ja sitten yhtäkkiä ei mikään. Ja hankalaahan se on, kun yhtäkkiä edessä onkin vain ruokia joita ei ole koskaan ennen nähnytkään. Japanin matkallamme olin ihan varma, että tyttäremme kuihtuu luurangoksi ennen kotiin pääsyä. Sitkeästi yritimme joka päivä syödä paikallisia ruokia, vaikka helppo vaihtoehto pikaruokaravintolan muodossa olisi ollut aivan nurkan takana. Ja sitten ihan viimeisinä matkapäivinä joku ihme tapahtuikin, kun 4-vuotiaamme maistoi ramenia, ja jäi siihen heti koukkuun. Nyt se onkin yksi hänen suurista herkuistaan, joka on saanut nimen “noodle soup”. Varmaa kuitenkin on, että jos ei koskaan altistu erilaisille ruoille, ei niihin kyllä totukkaan. Sitten sitä istutaan joka matkalla McDonaldsilla, vaikka kaikenlaisia kivoja paikallisia paikkojakin olisi tarjolla.
LAPSI TOTTUU POIKKEAMAAN VÄLILLÄ ARKIRUTIINEISTA
Meillä on aika kiinteät arkirutiinit jotka helpottavat niin lasten, kuin äidinkin elämää. Matkoilla arvatenkin rutiineista joudutaan poikkeamaan, ja tehdään monia asioita eri tavalla kuin kotona. Tekee ihan hyvää kaikille ymmärtää, että asioita voi tehdä monella tavalla, ja joskus joutuu joustamaan siitä omasta tyylistä. Meidän tapa tehdä asioita ei ole ainoa eikä välttämättä se oikeakaan, se on vain meille sopiva tapa. Jotakin asioita odotetaan kovastikin kun reissu lähenee. Esimerkiksi sitä, että usein saa valvoa vähän myöhempään tai vaikka pelata vähän ipadillä lentokoneessa. Lomaahan se matkustaminen on lapsillekin.
MATKUSTAMINEN OPETTAA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ, PAINEENSIETOKYKYÄ JA YHTEISTYÖTAITOJA KOKO PERHEELLE
Tämä varmaan pätee yhtä paljon aikuisiin kuin lapsiinkin. Reissussa kun kaikki on uutta ja jännää, ja päätöksiä pitää tehdä välillä nopeastikin, se koettelee paineensietokykyä toden teolla. Varsinkin jos takapenkillä iskee yllättävä vessahätä, joku tärkeä lelu ei mahdu mukaan käsimatkatavaroihin tai hotellissa iskee hirvittävä vatsatauti. Kaikista näistä on selvitty ja opiksi otettu. Lapsi oppii, että matkalle ei voi ottaa mukaan kaikkea tai siellä ei voi tehdä kaikkea, ja vanhemmat oppivat olemaan kärsivällisempiä ja toimimaan eri tilanteissa. Matka on loppu peleissä koko perheen yhteistyöprojekti.
MATKUSTAESSA SAA ELÄINIKÄISIÄ MUISTOJA
Mikäs sen mukavampaa, kuin katsella vanhoja kuvia matkoilta ja muistella erilaisia reissuja yhdessä. Meillä ainakin monet parhaat muistot liittyvät juuri siihen, kun olimme jossakin erityisessä paikassa tai koimme jotakin jännittävää. Niitä mietitään ihan viikoittain. Loppupeleissä se lapsena olo on kuitenkin niin lyhyt aika, ja yhtäkkiä huomaa, että hups vaan, omat lapset ovatkin jo isoja. Parasta tehdä hienoja muistoja niin paljon kuin vain ehtii!
Millaisia kokemuksia teillä on lasten kanssa matkustamisesta? Unohtuiko joku seikka tästä listasta?
SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ…
Täysin samaa mieltä kaikesta! Voin väittää että tässä vajaa kolmen vuoden aikana on tullut opittua yhtä ja toista vanhempana olosta, ja paljon näistä kokemuksista on kertynyt juuri reissussa. Vaikkei oma alku lapsen kanssa ollut todellakaan helppo, lähdin silti liikenteeseen ja matkoille, ja olen todella kiitollinen siitä että tuli lähdettyä. Nyt kynnys lähtemiseen on pieni ja huomaan, että lapsi pienestä iästään huolimatta tykkää matkustamisesta eikä hätkähdä maiseman tai rutiinien muutoksesta. Ihan parasta!
Se lähtemisen vaikeus ja ennalta panikointi on usein juuri pahinta. Sitten kun reissu on tehty niin huomaakin, että ihan hyvinhän tämä meni. Itsellä rohkeuskin kasvaa kun oppii tuntemaan siinä omaa lasta enemmän, ja tietää mitä missäkin tilanteessa voi odottaa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ihan jokaisesta kohdasta, ja erityisesti mieltäni lämmitti tuo ajatus siitä, mitä matkailu opettaa koko perheelle. Meille matkat ovat olleet äärimmäisen hieno stressitesti sille, miten toimimme uusissa tilanteissa: kuka on se kylmähermo, joka ottaa ohjat käsiinsä, ja kuinka hätääntyviä lapsia rauhoitellaan. Monesti tilanteet ovat todella pieniä, kuten vaikka meinaamme mennä väärään junaan. Lasten mielestä kyse on katastrofista, mutta aikuisten rauhallinen suhtautuminen tuo heillekin luottamuksen takaisin. Harvat asiat elämässä ovat kuitenkaan niin vakavia.
Minä olen myös sitä mieltä, että ainoa keino pelastaa tämä maailma on kasvattaa lapsista ihmisiä, jotka arvostavat kaikkia muitakin. Varsinkaan Suomessa emme voi mennä poteroon, jossa pidetään kiinni vain omista tavoista ja perinteistä, vaan muiden ihmisten, kansojen ja kulttuurien ymmärtäminen ja arvostaminen tekevät tästä maapallosta meille kaikille paremman paikan. Matkoilla, jos missä, lapset pääsevät näkemään erilaisuutta ja erilaisia tapoja toimia.
Näin se juuri on. Ja samallahan sitä myös itse kukakin kehittyy toimimaan eri tilanteissa. Lapset varsinkin. Kun he näkevät, että aikuiset rauhallisesti ratkaisevat tilanteita, hekin oppivat tekemään niin. Tuo stressitesti on varmaan aika kuvaava sana. 😂
Kiva juttu! Ollaan parhaillaan pitkällä matkalla 3v 9kk lapsen kanssa ja samoja fiiliksiä on mullakin! Kirjoitan blogiin päiväkirjaa jokaisesta päivästä siksikin, että en tiedä miten paljon hän tulee itse muistamaan tästä ajasta. On ihana kokea kaikenlaista uutta lapsen perspektiivistä. Hänen mielestään kun ihan pienetkin asiat ovat aivan mahtavia: joku eksoottisen kasvin lehti maassa tai se, että Kauailla on joka paikassa kanoja.
Kyllä näin on! Lapselle pienetkin asiat on usein suuria, ja tulee itsellekin mahtava fiilis kun kaikki on uutta ja mahtavaa. Lapset osaa olla niin vilpittömiä reagoidessa kaikkeen uuteen.