Joulureissumme oli tullut lähes päätökseen ja oli aika suunnata kotia kohti. Olihan sitä jo kaikenlaista nähtykin aina McDonald’s museosta Solvangiin, ja vanhaan missionin kirkkoon saakka. Ennen kotimatkaa meillä oli kuitenkin vielä yksi pysäkki. Saimme nimittäin mieheni sukulaisilta vihiä, että Michael Jacksonin Neverland Ranch on ihan Solvangin vieressä, ja faneilla on tapana käydä sen portilla suremassa menehtynyttä idoliaan.
Muistan elävästi sen kun tieto Michael Jacksonin kuolemasta tuli vuonna 2009. Asuin vielä Suomessa mutta olin lomamatkalla Kaliforniassa. Näin uutisen heti aamulla herättyäni, ja taisinpa käydä jopa herättämässä ystävänikin jos muistan oikein. Samaisella lomamatkalla ajoimme myös Los Angelesiin ja Hollywoodiin käymään. Oli liikuttavaa nähdä kuinka Walk of Fame oli täyttynyt fanien tuomista huomionosoituksista. En ole yksi näistä super-faneista mutta Michael Jacksonilla on erityinen paikka sydämessäni. Elämäni ensimmäinen konsertti oli nimittäin Jacksonin Dangerous -kiertue Tukholmassa vuonna 1992.
Michael Jackson osti Neverland Ranchin, jonka nimi tuolloin oli Sycamore Valley Ranch, vuonna 1988. Tila sijaitsee Santa Barbaran piirikunnassa, Los Olivos -nimisessä kaupungissa. Hän halusi olla mahdollisimman rauhassa, ja Neverland onkin lähes keskellä ei mitään. Jackson teki ranchistä kotinsa ja samalla yksityisen huvipuistonsa. Neverland on nimetty Peter Panissa olevan mielikuvitus saaren mukaan. Ranchillä oli huvipuistolaitteiden lisäksi useita puutarhoja, kellon muotoon istutettu kukkapenkki, eläintarha ja juna-asema. Vuonna 1991 Neverlandillä juhlittiin muun muassa Elizabeth Taylorin häitä.
Michael Jackson muutti tilalta pois, ja sulki sen vuonna 2006 sen jälkeen, kun poliisit suorittivat tilalla kotietsinnän. Hän koki että hänen yksityisyyttään oli loukattu, eikä hän halunnut enää asua Neverlandissä. Kotietsintä liittyi oikeuskäsittelyyn jossa Jackson oli syytettynä lapseen sekaantumisesta. Myöhemmin hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Nyt tilan omistaa rahoitusyhtiö ja se on ollut pitkään myynnissä 67 miljoonan dollarin hintaan. Samaan aikaan kun paikalle on etsitty uutta omistajaa, sen olemusta on karsittu; muun muassa huvipuistolaitteet ja eläimet on viety pois.
Me löysimme Neverlandin karttaohjelman avulla. Ajelimme Solvangista noin 20 minuuttia pohjoiseen. Ohitimme Los Olivoksen pikkukaupungin, monia monia hevostiloja ja paljon peltoa. Neverland oli todellakin ihan pienen maaseututien varressa kaukana kaikesta. Portti tulee vastaan aika yllättäen, eikä se ole mikään kovin suuri ja näyttävä, joten me ajoimme ensiksi sen ohitse. Käytännössä portti ja sen takana oleva vartijan koppi ovat ainoat asiat jotka Neverlandistä pääsee näkemään. Mutta joka paikka on täynnä fanien muistokirjoituksia, Michael Jacksonin kuvia ja kukkia. Vaikka aika ja aurinko ovat haalistaneet suurimman osan kirjoituksista, voi selvästi nähdä, että kivisen muurin joka ikisessä kivessä on joskus ollut tekstiä. Tämä on varmasti ollut monen fanin pyhiinvaelluspaikka. Nyt se on selvästi hiljentynyt ja me olimme siellä ainoat ihmettelijät. Lähtiessämme ohitse ajoi toinen auto joka luultavasti myös ajoi vahingossa ensin portin ohitse. Hetken tekstejä luettuamme, jatkoimme matkaa.
Oli mielenkiintoista nähdä kuinka Michael Jackson on vaikuttanut niin monen ihmisen elämään. Vielä lähes kymmenen vuoden jälkeenkin fanit ajavat Neverlandiin muistelemaan häntä. Ja varmasti on monia, jotka haluaisivat siellä käydä mutta joilla ei ole siihen mahdollisuutta.





Hetken jo kuvittelin, että paikka on avattu yleisölle. Harmi, ettei näin ole. En ole mikään Jackson-fani, mutta tokihan herran tuotannossa on hienoja kappaleita. Itsekin soitan cover-bändissä Beat It -kappaletta. Olen joskus Neverlandin sijainnin katsonut kartalta, mutta en yhtään muistanut että se on tuolla päin, olisin sijoittanut lähemmästi Los Angelesia. Olenkin käynyt tuolla melkein nurkilla, Buelltonissa. Jännä muuten, etten ole tuota Michael Jacksonin tähteä bongannut, vaikka olen tuosta ohi kävellyt useammankin kerran.
Uskon kyllä, että jos Neverland avattaisiin niin kävijöitä kyllä riittäisi. Itse ainakin kävisin ihmettelemässä vaikken mikään suurfani olekaan.
Jos tuo olisi avoinna ja alkuperäisessä kunnossa, niin olisi varmasti vetävä turistikohde. Onhan Michael Jackson melkoinen stara popin historiassa, ja pidän monista häen biiseistään, vaikka oikeudenkäynnit kolhivatkin mainetta.
Ihan varmasti olisi. Voisin ainakin itse mennä käymään.
Olipa mielenkiintoista! tavallaan sääli että se on rapistunut mutta toisaalta, ymmärrettävistä syistä. Itsekään en ole mikään tosifani mutta ilmiönä koko Michael Jackson on todella kiinnostava.
Kiitos Milja! Olihan tämä vähän erilainen käyntikohde. Minustakin on sääli että se on päästetty tuohon kuntoon.
Tuosta kohteesta perikunta saisi mahtavan rahasammon! Minua ainakin kiinnostaisi päästä käymään sisällä, sen verran olen aikanani lukenut juttuja tuosta tilasta. "Fani"-matkailijiota on paljon, Sveitsin Montreuxissa järjestetään suuri Freddie Mercuryn muistotapahtuma hänen syntymäpäivänä, enkä ole vielä koskaan nähnyt hänen patsasta ilman minkäänlaista tervehdystä.
No niin saisi, ajattelin ihan samaa. Elviksen Gracelandkin on todella suosittu.
Vitsi tonne olisi siistiä päästä käymään!!! :O harmi, ettei ole tavallaan kummoisempi. Mä näin keikan Helsingissä silloin pienenä tyttönä 🙂
Luin eräästä valokuvaajasta joka oli hiippailut ranchille sisälle yöllä sillä se ei ole kokonaan aidattu. Hän julkaisi hienoja kuvia blogissaan näistä huvipuistolaitteista ja muista jutuista sieltä. Oli jotenkin aika creepyä mutta toisaalta olisi ollut tosi siistiä päästä mukaan. Nythän siellä ei enää ole niitä laitteitakaan.
Mä ne ole koskaa ollut Jacksonista oikein mitään mieltä, en ole kuunnellut koskaan hänen musiikkiaan, mutta tämä teksti sai tuntemaan myötätuntoa ja miettimään millaista elämänsä on mahtanut olla. Aikamoista varmasti.
http://www.anna-mariak.com/
Hänen elämä on kyllä varmasti ollut aikamoista hullunmyllyä ja varmaan epätodellista elämää. Vaikeaa kuvitella kun itse on tällainen tavallinen tallaaja. 🙂