| |

Miksi lokakuussa kannattaa matkata Kaliforniaan

Olen varmaan jo moneen otteeseen maininnut, että Kaliforniaan muuton jälkeen syksystä on tullut lempivuodenaikani. Täällä on vielä suht lämmintä ja aurinko paistaa, mutta ei liian kuuma. Joka puolella on ihania syksyn värejä ja sadonkorjuun koristeita. Erilaiset kurpitsat ja maissit koristavat ihmisten pihoja, ja viinitiloilla on monenlaisia tapahtumia. Ehdottomasti mielestäni parasta aikaa Kaliforniassa vierailuun!

Lapset tietysti odottavat Halloweenia, joka on aina lokakuun viimeisenä päivänä. Se aloittaa niin sanotun ”Holiday Seasonin”, eli juhlapyhien kauden. Pian Halloweenin jälkeen juhlitaan Kiitospäivää, ja siitä ei sitten olekaan enää pitkästi jouluun ja uuteen vuoteen. Kurpitsafarmit avaavat ovensa heti lokakuun alussa ja me vierailemme niissä useamman kuussa. Koristekurpitsoiden lisäksi farmeilta voi ostaa muitakin syötäväksi tarkoitettuja kurpitsoja tai maissia popcornien tekoa varten. Maissi on myös yleinen syksyn ajan koriste. Lempikurpitsani on myskikurpitsa (butternut squash), josta saa todella helposti aivan ihanan sosekeiton. Kurpitsafarmeilla on yleensä jos jonkinlaista aktiviteettia lapsille. Samalla kun tulee saatua raitista ilmaa, saavat lapset myös vähän liikuntaa.


pumpkin_house.jpg


vihreat_kurpitsat.jpg


Näistä voi kotona paahtaa popcornia joko irroittamalla siemenet kattilaan tai laittamalla maissin paperipussissa mikroon.

Näistä voi kotona paahtaa popcornia joko irroittamalla siemenet kattilaan tai laittamalla maissin paperipussissa mikroon.

Ei kannata myöskään unohtaa syksyn herkkuja kuten kurpitsapiirakkaa tai kurpitsaleipää. Näillä talven juhla-aterioilla usein tarjoillaan erilaisia makeahkoja leipiä kuten kurpitsa-, zucchini- tai banaanileipää. Ne muistuttavat lähinnä suomalaisia ”kahvileipiä” tai kuivakakkuja mutta tarjoillaan täällä ruoan kera. Erilaiset jälkiruokapiirakat kuten kurpitsa-, kirsikka- tai suklaapiirakka tarjoillaan kermavaahdon kera. Syksyn tulon huomaa siitä kun ensimmäiset kurpitsapiirakat saapuvat kauppoihin. 

Jos vain on mahdollista, kannattaa lokakuussa suunnata jollekin Kalifornian monista viinialueista. Sadonkorjuun aika on parasta mahdollista aikaa vierailla viinitiloilla. Tilat järjestävät erilaisia tapahtumia aina työnäytöksistä sadonkorjuujuhliin saakka. Joskus voi päästä mukaan rypäleiden keräämiseen tai voi kokeilla perinteistä rypäleiden poljentaa. Hotellivaraukset on kuitenkin syytä tehdä ajoissa, sillä syksy on viinitilojen huippusesonkia.


viinitynnyri.jpg

Lokakuun päättää sitten tietenkin itse Halloween -päivä. Sitä lähin viikonloppu on yleensä pyhitetty halloween -juhlille, joita järjestetään niin ihmisten kotona kuin yökerhoissakin. Bailaajalle siis ehdottomasti hauskinta biletys aikaa! Amerikkalaiset rakastavat pukeutua, joten halloween -asun päälle vetäminen ei välttämättä vaadi edes juhlia. Moni menee juhlapäivänä töihin halloween -asussa, tai lähtee ulos viikonloppuna pukeutuneena. Ja asuja on todellakin ihan joka lähtöön ja niihin panostetaan kunnolla. Varsinainen Halloween -iltahan on sitten pyhitetty lapsille, jotka kiertävät silloin talosta taloon. ”Karkki tai keppos -kierros” on yleensä aika jännittävä, sillä monet koristelevat kotinsa viimeisen päälle. On savua, musiikkia ja joskus jopa puskassa lymyävä talon omistaja. Kyllä siinä perheen pienimmille painajaiset saadaan. Meidän lähettyvillä on joka vuosi myös kummitustalo, joka on kyhätty isoon juhlatelttaan talon edustalle. Odotan itse taas pääsyä sinne, mutta lapsille se on liian pelottava. 

Yksi syksyn varma merkki on myös lentohintojen halpeneminen. Elokuun jälkeen hinnat tippuvat ja säästöä kesähintoihin verrattuna voi tulla jopa puolet matkan hinnasta. Kannattaa siis tosissaan harkita milloin matkustaa Kaliforniaan!

Happy Halloween!

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Tällä hetkellä Suomessa ikkunasta ulos katsoessa keksin montakin syytä, miksi matkata Kaliforniaan 😀 Tuo Halloweenin vietto on kyllä ihan massiivisissa mittasuhteissa siellä verrattuna Suomeen. Saan aina kaverin kuvien kautta nautiskella fiiliksistä. Pitää joskus itse tähdätä sinne samaan aikaan.

    1. Juu kyllä täällä otetaan se pukeutuminen ja koristelut tosissaan. 😂 Ehdottomasti kannattaa tähdätä reissu siihen aikaan.

  2. Hauska nähdä, miten kurpitsat ovat mukana myös "tavallisen ihmisen" arjessa. Näin ulkopuolelta katsottuna USAn mediassa näkyvä kurpitsavillitys on näyttänyt vähän erikoiselta ja päälleliimatulta, mutta näköjään ne kuuluvat ihan oikeasti syksyiseen kulttuuriin. Opettavainen postaus siis! 🙂

    1. Kyllä ne kuuluvat; sekä syömisenä että koristeena. Melkein jokaisella portaalla on Halloweenin aikaan kurpitsa. 🎃

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *