|

Avenue of the Giants – jättiläispunapuiden katu Kaliforniassa

Viimeisin reissumme vei meidät ensin San Franciscon Bay Arealta pohjoiseen rannikolle, ja sieltä sitten Oregoniin asti. Pakenimme maastopaloista tullutta savupilveä ja epäterveellistä ilmaa, joka leijui kaupunkien päällä useamman viikon ajan. Ihan ensimmäiseksi pysähdyimme patikoimaan punapuiden luo, Avenue of the Giantsille. Avenue of the Giants on ihan mieletön tien pätkä Pohjois-Kaliforniassa, jota nämä jättiläiset reunustavat molemmin puolin. Suosittelen pysähtymään jos on sillä suunnalla!

Tämä oli meille jo toinen kerta kun ajelimme tällä tiellä, ja se on ollut molemmilla kerroilla yhtä upea kokemus. Jopa parempi kuin monet maksulliset puistot, joissa on punapuumetsiä. Nämä vanhat kasvustot ovat siis ihan tien varressa, ja kuka vain voi pysähtyä samoilemaan metsässä ilman mitään pääsymaksuja tai parkkilippuja. Ja ainahan siellä on muitakin ollutkin, mutta ei koskaan tungokseen asti. Tie on nimittäin aika pitkä ja sen varrelle mahtuu kyllä kävijöitä. Harmi vaan kun koko metsään ei voi millään tutustua yhdellä, eikä kahdellakaan kerralla.


avenue_of_giants_street.jpg

 

AVENUE OF THE GIANTS ETELÄINEN SISÄÄNKÄYNTI JA THE LIVING CHIMNEY TREE

Tie jakautuu tavallaan kolmeen eri pätkään. Etelästä tullessa ensimmäinen pätkä alkaa Garbervillen kaupungin jälkeen, ja mutkittelee pitkin metsikköä. Avenue of the Giants on entinen Route 101:n pätkä, joka on jätetty tiestä pois sen suurentamisen yhteydessä. Nykyään sen virallinen nimi on State Route 254, ja se löytyy helposti ajamalla 101 pitkin. Noin 17 kilometrin päässä eteläiseltä pätkältä on mahdollisuus koukata takaisin 101:lle, tai voi ylittää tien ja jatkaa Avenue of the Giantsin keskimmäiselle pätkälle. Jos ei aika riitä useampaan pysähdykseen, niin suosittelen ainakin ajamaan kaikki nämä pätkät läpi.

Melkein heti Avenue of the Giantsin eteläiselle pätkälle kääntyessä tulee vastaan The Living Chimney Tree. Tarkemmin ottaen se on Phillipsvillen kylässä. Se on ihan hauska pieni pysähdys, eikä maksa mitään. Chimneyhän tarkoittaa savupiippua, ja niinpä tämä puu onkin sisältä ihan kokonaan ontto. Puun sisus paloi alueella riehuneessa maastopalossa vuonna 1914, mutta kuin ihmeen kaupalla, se on edelleenkin elossa. Siihen on jopa rakennettu ulko-ovi ja portaikko, josta sen sisälle pääsee kulkemaan. Puun sisällä kun katsoo ylöspäin, voi nähdä palan taivasta, sillä sen yläosa on kokonaan palanut. Käynti puun sisällä oli etenkin lasten mielestä todella jännää.

The Living Chimney Treen vieressä on pieni ravintola nimeltään The Chimney Tree Grill. Se oli kuitenkin nyt koronaviruksen vuoksi suljettuna.

Tämän jälkeen alkaa se varsinainen punapuumetsä. Tie on mutkainen ja kapeahko, mutta tunnelma on lähes aavemainen. Nämä rannikkopunapuut ovat nimittäin maailman korkeimpia puita, ja ne blokkaavat lähes kaiken auringonvalon alueella. Vaikka muualla olisi lämmintä ja valoisaa, punapuumetsässä on melkein aina viileää ja hämärää. Ihan tuntuu kuin olisi juuri tullut johonkin toiseen maailmaan. Jos jossakin, niin siellä takuulla asuu metsänpeikkoja sun muita menninkäisiä. Tien poskessa on useita pieniä levikkeitä, joihin voi jättää auton kun haluaa lähteä syvemmälle metsään samoilemaan. Ja mehän tietenkin hyppäsimme heti ulos kun siihen tuli mahdollisuus. Metsässä oli ihanan rauhallista ja vehreää.


The Living Chimney Tree

The Living Chimney Tree


avenue_of_giants_forest.jpg


avenue_of_giants_inside_tree.jpg

AVENUE OF THE GIANTS KESKIMMÄINEN PÄTKÄ

Keskimmäinen pätkä Avenue of the Giantsia alkaa Myers Flatistä, jossa on myös pieni kylä. Siellä on jokunen ravintola, motelli ja ainakin lahjatavarakauppa. Myers Flatissä sijaitsee myös Shrine Drive-Thru Tree, joka on alueen toinen läpiajettavista puista. Me emme ole tätä puuta nähneet, mutta kävimme kerran Leggettin kaupungista löytyvällä Chandelier Drive-Thru puulla. Olihan se jänskä kokemus sekin, kun voi ajaa omalla autolla auton läpi. Vaikka mieluiten kuitenkin pitäisin nämä puut metsässä ja ihan kokonaisina vieläpä. Leggett on Avenue of the Giantsilta eteläänpäin noin puolen tunnin ajomatkan päässä.

Avenue of the Giants seurailee metsän siimeksessä piilevää kaunista jokea. Keskimmäisellä pätkällä Eel River näkyy myös tielle asti, ja sen varrelle voi helposti kävellä vaikka syömään eväitä. Joessa voi kalastaa ja uida, ja sen rannalla on myös camping alue. Kuumana päivänä ei siis kannata unohtaa uikkareita kotiin!


Pieniä kyliä matkan varrelta

Pieniä kyliä matkan varrelta

AVENUE OF THE GIANTS POHJOINEN SISÄÄNKÄYNTI

Tien pohjoisin pätkä ei ole yhtään muita huonompi. Myös sen varrella on puiden vanhoja kasvustoja ja hyviä patikkapolkuja. Vanhimmat näistä puista voivat olla tuhansia vuosia vanhoja, ja niiden pinnalla kasvaa vihreää sammalta. Maailman vanhin punapuu on löydetty juuri täältä, Humbold Redwood State Parkista. Se on iältään yli 2200 vuotta vanha. Puut ovat sen verran kookkaita, että niiden halaamiseen pitää olla kokonainen joukko ihmisiä. Jotenkin ne vaan kerta toisensa jälkeen ovat yhtä vaikuttavia.

Myös pohjoisimmalla pätkällä on pari pientä kylää. Redcrestissä on ainakin lahjatavarakauppoja, puun sisään rakennettu pieni kahvila sekä postitoimisto. Joku pieni ravintolakin siellä taitaa olla, ja motelli. Niiden aukiolot kannattaa kuitenkin nyt koronaviruksen aikana tarkistaa etukäteen.


double_tree_avenue_of_giants.jpg


avenue_of_giants_treehugger.jpg


Evästauko metsässä

Evästauko metsässä


Valoa tunnelin päässä - Heippa Avenue of the Giants

Valoa tunnelin päässä – Heippa Avenue of the Giants

✻✻✻

Teki kyllä hyvää samoilla vähän metsässä, vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja nauttia luonnon tarjoamasta rauhasta. Avenue of the Giantsille lähden mielellään vielä useammankin kerran, sillä uusia metsäpolkuja riittää tutkittavaksi vielä monelle, monelle reissulle.

Paras kartta alueesta ja sen nähtävyyksistä löytyy mielestäni täältä.

Jos muuten haluat lukea lisää punapuumetsistä, ja rannikkopunapuiden ja Sequoian (eli mammuttipetäjän) eroista, niin olen kirjoittanut niistä useamman postauksen. Ne löytyvät täältä:

8 parasta paikkaa nähdä jättiläispunapuita Kaliforniassa

Ensi kertaan!

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Avenue of the Giants ei ollutkaan tuttu, joten kiitos tästä vinkistä! Saa nähdä, milloin koronan vuoksi peruuntunut Yhdysvaltojen reissumme tulee toteutumaan. Tarkoitus oli mennä ihailemaan muun muassa punapuita. Pidän todella paljon metsässä liikkumisesta, ja uskon että olisin haltioissani jokaisesta vierailusta punapuumetsässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *