|

Veneretki Channel Islandsin kansallispuistoon Kaliforniassa

Rock arch at Channel Islands National Park in California

Channel Islandsin kansallispuisto Kaliforniassa on ainutlaatuinen saaristo ja luonnonsuojelualue. Me kävimme siellä ja tällainen retki oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Tänä keväänä kun ajelimme tapaamaan sukulaisia Etelä-Kaliforniaan, päätimme tehdä samalla pienen retken Channel Islandsin kansallispuistoon.

Me olemme yli kymmenen Kalifornian vuoden aikana kiertäneet osavaltion kaikki kansallispuistot ja Channel Islands on varmasti niistä aliarvostetuin. Se on vähän vaikeammin saavutettavissa ja sinne meno vaatii oikeasti suunnittelua. Saarille on nimittäin mentävä veneellä eikä siellä ole mitään palveluja.

Se on kuitenkin ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen ja ihan erilainen puisto, kuin mikään muu Kaliforniassa.

Channel Islandsin kansallispuisto

Channel Islands on kahdeksan saaren ryhmä Kaliforniassa, ihan Santa Barbaran kaupungin edustalla. Viisi näistä saarista kuuluu Channel Islandsin kansallispuistoon.

Saaret ovat siitä merkittäviä, että siellä, ja niitä ympäröivissä vesistöissä, elää useita endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja. Saarilla on aikoinaan asunut Chumash ja Tongva intiaaneja, ja myöhemmin ne ovat olleet lähinnä kalastuskäytössä. Joillakin saarista on edelleenkin armeijan toimintaa.

Kansallispuistoihin kuuluvat saaret ovat täysin asumattomia, mutta kaikille saarille on mahdollista päästä järjestetylle veneretkelle. Kahdelle niistä pääsee myös lentäen pienlentokoneella. 

Channel Islands National Parkin virallinen visitor center on Venturan kaupungissa, kun taas saarelle menevän veneen kyytiin voi hypätä Venturan lisäksi myös Oxnardista. Venturaan on ajomatkaa esimerkiksi Los Angelesistä vähän yli pari tuntia.

Saarilla käy vuosittain noin 70 000 vierasta, eli ei mikään ihan hirveän suuri määrä. Ne näkyvät myös maihin esimerkiksi Venturassa ja Santa Barbarassa, ja me olemme ihailleet niitä myös lentokoneen ikkunasta matkallamme Havaijille.

Veneretki saarille kannattaa varata etukäteen. 

Retki ANACAPAN SAARELLe

Me vierailimme tällä kertaa Anacapan saarella. Suosituin retkikohde lienee suurin ja monipuolisin saarista, eli Santa Cruzin saari, mutta siellä oli tällä kertaa metsäpalo. Myös San Miguelin ja Santa Rosan saarille tehdään retkiä.

Anacapan saari kuulosti kuitenkin meille sopivalta, sillä meillä oli mukana vauva, ja sinne oli fyysisesti helpohkoa päästä. Esitteissä varoiteltiin tikkaista jotka veneestä tullessa piti kiivetä ja 157 portaasta ylös saarelle. Tosi asiassa tikkaat olivat vain pari askelmaa ja auttamassa oli veneen miehistö, eivätkä portaatkaan tuottaneet meille ongelmia.

Matka Anacapalle kestää normaalisti tunnin, mutta me jäimme pariin otteeseen katselemaan venettä seuraavia delfiinejä ja harmaavalaita, joten aika venähti puoleen toista tuntiin. Lisäksi sekä tullessa että lähtiessä kierrettiin vähän saarten reunoja ympäri jotta nähtäisiin miltä saaret näyttävät.

Retkenjärjestäjälle, eli Island Packersille täydet pisteet siitä, että saimme tosiaankin rahalle vastinetta. Miehistöllä ei ollut mihinkään kiire, vaan he yrittivät katsella josko valaita näkyisi vaikka tämä ei tosiaankaan ollut mikään valasretki. Mennen tullen niitä näkyikin ja pysähdyimme toviksi niitä ihmettelemään.

Island Packersien Channel Islandsille menevä vene Anacapan saaren vieressä
Delfiinejä uimassa Channel Islandsin vierailullamme
Delfiini hyppää Channel Islandsin vierailullamme
Channel Islandsin kansallispuiston rannikkoa Kaliforniassa
Hylkeitä rannalla Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa

Saari oli todella kaunis. Kevätkukat olivat juuri alkaneet kukkimaan ja lokit pesivät. Ja niitä lokkeja todellakin oli ihan joka puolella! Pesiä oli patikkapolkujenkin vieressä ja välillä lokit huusivat meille varoittaen, että olemme liian lähellä. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin koko saari olisi ollut täynnä valkoisia golfpalloja.

Anacapan saari täynnä lokkeja Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa

Lokkien lisäksi näimme kalifornian ruskeapelikaaneja, joiden kanta on saatu elvytettyä käytännössä rauhoittamalla juuri nämä saaret. Niitä voi nähdä tällä rannikolla Meksikosta aina Kanadan Vancouveriin saakka, mutta ne pesivät vain näillä saarilla.

Näimme myös tyrskymerimetsoja joita tavataan myös samalla rannikolla kuin ruskeapelikaaneja.

Kalifornian ruskeapelikaani Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa
Tyrskymerimetsoja Channel Islandsin kallioilla Kaliforniassa

Endeemiset, eli vain näiltä saarilta löytyvät linnut taisivat pysytellä ainakin meiltä piilossa. Mukana retkellä oli joitakin lintubongareita mutta en hoksanut kysyä heiltä, että mitä kaikkea he olivat saarella nähneet. Kasveista tunnistin jälkikäteen kuvia katsomalla kaksi endeemistä kevätkukkaa.

Meillä oli aikaa olla maissa noin nelisen tuntia. Siinä ajassa ehdimme kiertää saaren ympäri, nauttia auringosta, syödä eväät ja syöttää myös vauvan.

Bloggaaja Paula vauva kantorepussa Anacapan saaren kyltin edessä Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa
Bloggaaja Paula lasten kanssa katsomassa maisemaa Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa
Bloggaaja Paula vauva kantorepussa kiertämässä Channel Islandsin kansallispuistoa Kaliforniassa

Monilla näistä saarista ei ole mitään palveluja, mutta Anacapalla on pieni visitor center jonka aukaisee veneen mukana tullut ranger, ja vessat. Lisäksi saarella on pari rannikkovartioston vanhaa taloa ja majakka.

Me innostuimme ensiksi majakasta, sillä olemme käyneet useissa vanhoissa majakoissa Kalifornian rannikolla. Tämä majakka on kuitenkin edelleen toiminnassa ja sitä täytyy ihailla kauempaa, sillä sen sumutorvi voi aiheuttaa kuulovaurioita liian lähelle meneville.

Mielenkiintoisimmat majakat joissa olemme käyneet ovat Point Pinos, Point Cabrillo, Point Reyes ja suosikkimme Point Arena.

Anacapan saaren majakka Channel Islandsin kansallispuistossa Kaliforniassa

Reissu kannattaa suunnitella etukäteen hyvin ja varautua siihen riittävillä eväillä ja vedellä. Omat roskat on myös tuotava saarelta takaisin maihin.

Paluumatkamme takaisin mantereelle meni yhtä jouhevasti kuin menokin. Olimme takaisin Venturassa ennen pimeän tuloa.

🐋🐋🐋

Retki Channel Islandsin kansallispuistoon oli tosi onnistunut ja hyvin järjestetty. Majoituimme ennen ja jälkeen retken Venturassa Clocktower Inn Ventura hotellissa. Se oli ihan hyvä ratkaisu, sillä meillä oli siitä aamulla lyhyt matka satamaan.

Jotkut jäivät saarelle telttailemaan mikä varmaan olisi aika hauskaa. Silloin voi ostaa paluun veneellä vaikka seuraavalle päivälle. Veneiden aikataulut löytyvät Island Packersin sivuilta.

Ja jos joku nyt miettii, että voiko vauvan kanssa lähteä Channel Islandsille, niin vastaus on, että kyllä voi. Meillä ainakin kaikki meni hyvin. Vauva nukkui ensimmäiset päiväunet veneen keikkuessa ja toiset kantorinkassa. 5-vuotiaamme täytteli Junior Ranger puuhakirjaa, joita oli tarjolla paluumatkalla.

Lisää vinkkejä lasten kanssa patikoimiseen löytyy täältä.

Kaliforniassa on paljon kaunista luontoa ja jopa yhdeksän kansallispuistoa. Channel Islands on niistä ehdottomasti omanlaisensa ja myös vierailun arvoinen. Meillä oli siis kaikinpuolin onnistunut kevätpäivä!

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

8 Kommenttia

  1. Meillä oli veneretki haaveissa Losin reissulla, mutta emme ehtineet sitä toteuttamaan. Näyttää kyllä tosi kivoilta saarilta, täytyy yrittää ensi kerralla paremmalla onnella. Upeita kuvia saitte delfiineistä ja mahtavaa, että valaitakin osui reitille! Me oltiin ihan onnesta mykkyrällä, että nähtiin myös rannasta delfiiniparvi ja pari valasta.

    1. Kiitos! Ensin kerralla sitten ehdottomasti veneilemään. Valaiden näkeminen vaan jaksaa aina olla yhtä upeaa.

  2. Te löydätte kyllä ihania paikkoja! Ei varmasti haitannut venematkan piteneminen noissa maisemissa delfiinejä ja valaita bongaillen. 🙂

    1. Kiitos Sisko! Minua vähän hirvitti kun tulen helposti merisairaaksi. Mutta meri oli tyyni ja oli ihana ilma, ei haitannut yhtään. 🙂

  3. Ihanan näköinen saari. Inspiration point, siellä saa varmaan monta hyvää ideaa. Kaikki sinun kevätlomareissun tekstit ja kuvat olivat huippuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *