|

Grand Canyon kokemuksia – North Rim vai South Rim?

Blogger Paula sitting at the edge of Grand Canyon in Arizona.

Grand Canyon on upea mutta valtava, joten on hyvä tietää minne siellä suuntaa. Kanjonilla on useita eri alueita ja sisäänkäyntejä. Tässä meidän perheen kokemuksia useilta Grand Canyonin vierailuilta.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Grand Canyon on yksi Yhdysvaltain vierailluimmista luontokohteista ja samalla myös kansallispuistoista. Kukapa ei olisi siis kuullut Grand Canyonista tai tietäisi mikä se on!

Me olemme käyneet siellä usemman kerran lukuisilla road tripeillämme Arizonaan ja Utahiin. Olemme seikkailleet siellä eri puolilla, patikoineet ja ihailleet maisemia.

Grand Canyon sijaitsee Arizonassa, ihan Utahin ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Kanjoni on syntynyt Coloradojoen muovatessa kalliota miljoonia vuosia. Myös mannerlaattojen liike on vaikuttanut sen kokoon. Grand Canyon on kokonaisuudessaan 446 kilometriä pitkä ja syvimmillään puolitoista kilometriä syvä.

Noin 5 miljoonaa ihmistä vierailee vuosittain Grand Canyonilla. Alue on kuitenkin sen verran iso, että reissua on hyvä vähän suunnitella etukäteen sen mukaan mitä kanjonilla haluaa nähdä. Varsinaisia virallisia sisäänkäyntejä on kolme, ja ne ovat kaikki vähän erilaisia ja suhteellisen kaukana toisistaan.

GRAND CANYON Kokemuksia – NORTH RIM VAI SOUTH RIM?

North Rim

Muutama vuosi sitten olimme Utahissa ja päätimme ajaa Arizonan rajan yli käymään Grand Canyonin North Rimillä, eli pohjoisella reunalla. Pohjoisreunalla on vain yksi paikka josta kanjonille pääsee, ja se on osa Grand Canyonin kansallispuistoa.

Grand Canyonin yli viidestä miljoonasta ihmisestä vain noin 10% vierailee North Rimillä. Eli jos kaipailee rauhallisempia patikkapolkuja upeilla maisemilla, niin täältä niitä löytyy! Tällä puolella kanjonia ei tarvitse juuri jonotella paikkoihin tai odotella omaa vuoroaan.

Alueella on isohko visitor center, ravintola, hotelli ja camping alue. Parkkialueen takana levittäytyy upeat maisemat kanjonille, ja sen reunalle on rakennettu useampi aidattu näköalapaikka.

Lyhyen, mutta kiipeämistä vaativan polun päässä on Bright Angel Point, jossa kannattaa käydä ihailemassa maisemia. Sitten voikin suunnata jollekin puiston eri tasoisista patikkapoluista.

North Rimille ajellaan suhteellisen pientä ja hiljaista tietä, joka on talvisin lumen johdosta suljettuna. Tarkemmat tiedot teiden aukioloista ja myös sääilmiöistä löytyy NPS:n nettisivulta. Ne kannattaa tarkistaa myös kesällä sillä kaikenlaista voi sattua. Meidän vierailun aikana esimerkiksi oli lähistöllä alkanut maastopalo ja kanjoni oli täyttynyt savusta.

Kiipeämässä ylös Bright Angel Pointille Grand Canyonin North Rimillä.
Näin savuista oli Grand Canyonin North Rimillä meidän vierailun aikaan.
Näköalapaikka Grand Canyonin North Rimillä.
Vesipiste jossa vesi tulee suoraan Grand Canyonin omasta lähteestä.

Matkalla North Rimille ei ole juuri mitään palveluita, joten kannattaa tankata auto lähtiessä. Autoja tuli vastaan vain harvakseltaan, mutta näimme sentään peuroja ja biisoneita.

Utahin puolella Grand Canyonia lähin kaupunki on Kanab, jossa mekin yövyimme. Se on hyvä tukikohta kaikenlaisille retkille, ja sen lähellä on paljon hienoja patikkapolkuja. Esimerkiksi upeat Toadstool Hoodoot kannattaa käydä katsomassa. Myös North Rimillä voi yöpyä mutta huoneita on rajallinen määrä ja ne ovat aika hintavia.

Biisoneita Grand Canyonille vievän tien varressa.

South Rim

Toisin kuin North Rim, Grand Canyonin eteläinen laita on avoinna ympäri vuoden. South Rim on myös kansallispuistojen aluetta. South Rim levittäytyy laajemmalle alueelle kuin North Rim, ja siellä on monta erillistä paikkaa, joista voi lähteä seikkailemaan eri poluille.

Me saavuimme puistoon itäiseltä sisäänkäynniltä ja pysähdyimme ihan ensiksi Desert View Watchtowerille. Watchtower on rakennettu muistuttamaan pueblo intiaanien vanhoja näkötorneja. Tornista olikin hienot näkymät Grand Canyonille, ja siellä oli myös pieni kansallispuistojen lahjatavarakauppa. Rakennuksen vieressä oli kahvila ja isot WC -tilat.

Sen jälkeen jatkoimme puiston halki menevää tietä kohti Grand Canyon Villagea pysähdellen eri näköalapaikoilla. Village on suunniteltu ottamaan vastaan suuret määrät vierailijoita, joten sieltä löytyvät valtavat parkkipaikat, visitor center, museoita, kauppoja, ravintoloita ja camping alue.

Sieltä lähtevät myös shuttle bussit, joilla pääsee puiston eri alueille ilman omaa autoa. Kesäsesonkia autoilua yleensä rajoitetaan ja bussit tulevat näin ollen tarpeeseen. Me olimme Grand Canyonilla huhtikuussa ja puisto ei ollut lainkaan ruuhkainen. Autoilimme sen läpi omalla autolla ihan helposti.

Upea Grand Canyon South Rim Arizonassa.
Grand Canyon South Rim Arizonassa.

Puistoon on kaksi eri sisäänkäyntiä, ja me poistuimme toiseen suuntaan kuin mistä olimme tulleet. Jatkoimme matkaa siis etelään ja kohti Williamsin kaupunkia, jossa meillä oli hotellivaraus.

Majoitus Grand Canyonin reissulle kannattaa muuten varata heti kun mahdollista, sillä hotellit lähialueilla täyttyvät varsinkin sesonkina nopeasti.

Paras paikka majoittumiseen on tietenkin sisällä puistossa, Grand Canyon Villagessa tai Tusayanissa, mutta huonehinnat ovat siellä reilusti korkeammat kuin puiston ulkopuolella.

Sen lisäksi me olemme majoittuneet sekä Williamsissa että Flagstaffissä, jotka molemmat ovat kuuluisan Route 66 varrella.

West Rim

Grand Canyonilla on North ja South Rimin lisäksi vielä yksi vaihtoehto käyntikohteeksi. Nimittäin West Rimillä oleva Hualapai intiaanireservaatti. Intiaaniheimon ylläpitämän alueen vetonaula on kuuluisa Skywalk, jossa kävellään lasista siltaa pitkin kanjonin päällä.

West Rim on suosittu päiväkohde, sillä se on lähellä Las Vegasia. Ajomatkaa sieltä tulee vain pari tuntia. Alueella on ravintoloita, kahviloita, market ja intiaanien kulttuurista kertova näyttely. West Rimillä voi vierailuun sisällyttää myös erilaisia aktiviteetteja aina ziplinesta helikopteriajeluun saakka.

Grand Canyonille pääsee oman auton lisäksi myös monenlaisten retkien avulla, esimerkiksi täältä:

Paras aika vierailla Grand Canyonilla

Grand Canyonilla voi vierailla vuoden ympäri. Vuodenajat siellä kuitenkin vaihtelevat ja säät myös sen mukaisesti. Kuten tuossa jo tuli mainittuakin, North Rim on yleensä suljettuna marraskuulta toukokuulle.

Talvella voi kuitenkin vierailla joko South Rimillä tai West Rimillä. Tosin niissäkin sää saattaa olla sateisempaa, ja joskus voi sataa jopa pieni määrä lunta.

Kevät on hyvä aika Grand Canyonin vierailulle. Silloin luonto heräilee taas kesää kohti ja kevätkukat kukkivat. Säät ovat yleensä mitä parhaimmat, sillä talven sateet ovat takana mutta ei ole vielä liian kuuma. Keväällä kiireisintä aikaa kansallispuistoissa on koulujen spring break viikot, eli jos mahdollista, niitä kannatta vältellä.

Kesä on suosittua aikaa vierailulle Grand Canyonilla. Kesäkuukausina kannattaa varautua ruuhkaisempiin teihin ja jonoihin puistossa. Vaikka Arizona itsessään on todella kuuma paikka kesällä, Grand Canyonilla on aina vähän viileämpää. Silti on hyvä kantaa mukana aurinkorasvaa, hattua ja vettä.

Syksyn tullen kävijämäärät taas lähtevät hienoiseen laskuun. Parhaita kuukausia syysvierailulle ovat syys- ja lokakuu.

Sää Grand Canyonilla voi vaihdella äärilaidasta toiseen. Vesisateiden lisäksi puistossa voi joskus ukkostaa vaarallisen rajusti tai voi jopa sadella lunta. Joskus taas sakea sumu peittää maisemat alleen.

Säätiedotuksen seuraaminen on aina ihan hyvä idea, ja jos on mahdollista, jättää vähän joustovaraa aikatauluihin. Meidän vierailuja on nimittäin joka kerta häirinneet vesisateet tai maastopalojen savut.

Autonikkunassa vesipisaroita ajellessa Grand Canyonin teillä.
Tällaisia Grand Canyon kokemuksia tällä kertaa
Sateenkaari Grand Canyonilla Arizonassa.

🏜🏜🏜

Joku voisi myös väittää, että upea Horseshoe Bend kuuluu Grand Canyoniin. Maantieteellisesti se ehkä kuuluukin, sillä sitä mihin varsinainen Grand Canyon loppuu on vaikea määritellä. Horseshoe Bend sijaitsee Grand Canyonin itäisellä puolella ja se kuuluu virallisesti Glen Canyon Recreational Areaan.

Jos suuntaa Horseshoe Bendille niin kannattaa myös ehdottomasti käydä myös Antelope Canyonilla. Se on yksi upeimmista paikoista missä olemme käyneet!

Grand Canyonin lähistöllä on valtavasti mielenkiintoisia paikkoja. Kannattaa harkita vierailua ainakin Meteor Craterille, jonka on synnyttänyt maahan iskeytynyt valtava meteoriitti. Myös Walnut Canyon National Monument, Wupatki National Monument ja Sunset Crater Volcano National Monument ovat lyhyen ajomatkan päässä.

Eikä upea Sedonakaan ole kovin kaukana.

Bloggaaja Paula istumassa upealla Horseshoebendillä Arizonassa

Grand Canyon kokemuksia ei ole helppoa verrata keskenään, sillä jokainen meidän visiitti sinne on ollut erilainen. Ensikertalaiselle suosittelen kuitenkin ehdottomasti South Rimin kansallispuistoa. Siellä saa eniten irti koko kokemuksesta ja pääsee näkemään kanjonia laajimmin.

Grand Canyonilla hurahtaa helposti koko päivä, ja jos tykkää patikoimisesta, niin kauemminkin. Varsinkin jos säät suosivat, eikä tarvitse olla huolissaan vesisateesta tai metsäpalojen savusta kuten meidän.

Lapsille puisto tarjoaa ilmaisen Junior Ranger -ohjelman. Näkemistä ja tekemistä riittää siis kaiken ikäisille. Täältä löytyvät meidän vinkit lasten kanssa patikoimiseen.

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Millaisia Grand Canyon kokemuksia teillä on? Vai oletko koskaan käynyt?

You Might Also Like

4 Kommenttia

  1. Onpa teillä ollut tosiaan huono tuuri! Aina välillä jonkun paikan tai asian suhteen käy juuri noin, ettei koskaa meinaa onnistaa. Me reissuilla sukeltavat yritimme vuosikausia nähdä valashaita, ja ties minkälaisten harvinaisten merenelävien kanssa sukeltelimme, mutta valashait vaan naureskelivat piilossa partaansa. Kunnes sitten kerran onnistuimme, mutta sekin oli kyllä surkea bongaus, sameassa vedessä vain pieni vilaus. Noh… next time!
    Kävimme itse muutaman vuoden takaisella road tripillä South Rimillä ja se teki kyllä vaikutuksen. Seuraavalla kerralla sitten North Rimille! 🙂

    1. Ehdottomasti suosittelen myös North Rimiä! On ihan totta tuo mitä sanoit, että joskus joku juttu ei vaan ota onnistuakseen. No, ehkä kun sitten pääsette oikein kunnolla näkemään valashait, niin se odotus on ollut sen arvoista!

  2. Oon kyllä niin monesta paikasta lukenut positiivista tuosta North Rimistä viime aikoina että seuraavalla kerralla (mahdollisesti ensi kesänä) kun tuonne ollaan menossa niin mikäli suinkin on jo auki niin kyllä tuo houkuttelis enemmän ku South Rim, joka on nyt nähty kahdesti. Vaikuttavahan se on sekin, mutta se turistien määrä….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *