San Diego on ihanan lämmin ja rento kaupunki Kaliforniassa. Tässä kaikki San Diegon tärkeimmät nähtävyydet ja meidän vinkit kaupunkiin.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
San Diego on ihana kaupunki Etelä-Kaliforniassa, jossa kiireisistä bisnesmiehistä kuorituu lounastauoilla ja viikonloppuisin surffaajia. Kaupunki tunnetaan etenkin sen ympärivuotisesta hyvästä säästä, rannoistaan ja letkeästä meiningistä.
Me olemme käyneet San Diegossa useamman kerran, sillä siellä käynti on helppoa yhdistää esimerkiksi Los Angelesin matkaan. Välimatkaa kaupungeilla on vain vajaa 200 kilometriä, ja sen hurauttaa autolla parhaimmillaan parissa tunnissa.
San Diegoon pääsee myös lentämällä. Kaupungin lentokenttä on kuitenkin siitä erikoinen, että se on ihan keskellä kaupunkia ja sitä ympäröivät korkeat rakennukset. Lasketuminen sinne varsinkin pimeällä näyttää upealta mutta asettaa joskus lentäjille haasteita jyrkän alastulon vuoksi.
Matkailijoita San Diegoon vetää etenkin aurinko ja rannat, mutta myös sen erilaiset puistot kuten Legoland California, San Diego Zoo ja Seaworld. Kaupungissa on kuitenkin paljon muutakin nähtävää ja tekemistä.
Alueella vallitsee leuto Välimeren ilmasto, joten siellä sanotaan olevan aina lämmin mutta ei koskaan liian kuuma. Ilmasto on siis ihanteellinen ympäri vuoden. Valitettavasti tämäkin kaupunki on kuitenkin viime vuosina kärsinyt useista maastopaloista.
San Diego sijaitsee ihan Kalifornian eteläkärjessä ja on Meksikon rajakaupunki. Kaupungissa on vajaa 1,5 miljoonaa asukasta, joista noin 30% on etnisyydeltään meksikolaisia tai latinoja.
San Diegon tärkeimmät nähtävyydet
Gaslamp Quarter
San Diegon keskustassa sijaitseva Gaslamp Quarter on historiallisesti merkittävä alue, jonka vanhimmat talot viktoriaaniselta ajalta.
Gaslamp Quarter perustettiin vuonna 1867, jolloin Alonzo Horton toi alueelle kaasulamput samalla, kun hän yritti siirtää kaupungin keskustaa lähemmäs meren rantaa sen vanhalta alueelta.
Ihan saman näköisiä, kaasulla toimivia katulamppuja näimme myös Kanadassa, Vancouverin Gastownissa.
Nykyään tässä kaupunginosassa on runsaasti ravintoloita, ja se on tunnettu vilkkaasta ilta-elämästään sekä tapahtumistaan. Siellä on ihan mukavaa käveleskellä myös päiväsaikaan kuten me teimme.
Gaslamp Quarter on osoitteessa: 614 Fifth Ave, San Diego, CA 92101.

Mission San Diego de Alcalá
Kalifornian rannikolla olevat missionit ovat espanjalaisten lähetyssaarnaajien 1700- ja 1800-luvulla perustamia yhteisöjä. Niiden perustajat olivat katolisia pappeja tai fransiskaaneja. Uskonnon lisäksi fransiskaanit toivat maahan myös oman kulttuurinsa.
Mission San Diego de Alcalá on ensimmäinen Kaliforniaan rakennettu mission, eli se on paikka josta lähetyssaarnaajat lähtivät sitten etenemään kohti pohjoista. Mission on perustettu vuonna 1769 Junipero Serran toimesta.
San Diegon mission on vuosien saatossa tuhoutunut sekä tulipalossa että sen ollessa armeijan käytössä Meksikon-Yhdysvaltain sodan jälkeisenä aikana. Se on jouduttu rakentamaan kokonaan uudelleen, sillä siitä oli jäljellä vain rauniot.
Missionin pihamaalla tehdään edelleenkin arkeologisia kaivauksia ja sieltä löytynyttä esineistöä on nähtävillä sen sisällä olevassa museossa.
Nykyään missionit toimivat pitkälti paikallisina kirkkoina ja museoina. Ne saavat suuren osan tuloistaan matkailusta, ja mekin olemme vierailleet useiden kaupunkien missioissa.
Mission San Diego de Alcalá löytyy osoitteesta: 10818 San Diego Mission Road, San Diego, CA 92108.


San Diegon vanha kaupunki (Kalifornian syntymäpaikka)
San Diegon vanha kaupunki on yllä mainitun missionin alkuperäinen paikka, eli se, mistä kaikki Kaliforniassa alkoi. Mission toimi tällä paikalla viisi vuotta, jonka jälkeen se siirrettiin nykyiselle paikalleen 12 kilometrin päähän. Syy siirtoon oli maaperä, joka ei sopinut kunnolla viljelemiseen.
Missionin vanhalle alueelle jäi kuitenkin espanjalaisasutusta ja ajan myötä paikasta kehittyi tunettu Old Town San Diego. Sitä ennen asukkaina oli ollut lähinnä Amerikan alkuperäisasukkaita.
Vanha kaupunki on suojeltu puistoalue ja suosittu vierailukohde etenkin matkailijoiden keskuudessa. Vanhoissa rakennuksia on nyt pieniä kauppoja, museoita ja ravintoloita. Suosittelen ehdottomasti käyntiä täällä!
Mekin jäimme sinne vielä syömään lounasta kierreltyämme ensin muuten aluetta. Vanhaan kaupunkiin voi mennä joko autoilla tai paikallisjunalla.
Old Town San Diego löytyy osoitteesta: San Diego Avenue and Twiggs St, San Diego, CA 92110.



Cabrillo National Monument
Vuonna 1542 tutkimusmatkaaja Juan Rodriguez Cabrillo, astui ensimmäisenä eurooppalaisena nykyisen Yhdysvaltain maan kamaralle juuri tässä kohdassa. Hän kirjoitti ylös muistiinpanoja kohtaamisistaan paikallisten kanssa, ja niiden ansiosta tiedetään nyt mitä historiassa on tapahtunut.
Nykyään tällä paikalla on Cabrillo National Monument, joka kuuluu kansallispuistojen alaisuuteen. Alueen keskellä on Cabrillon muistomerkki ja lähellä on myös Old Point Loman jo käytöstä poistettu majakka. Majakassa on mahdollista vierailla myös sisällä.
Niemen kärjestä on upeat maisemat merelle, alas San Diegon kaupunkiin, armeijan lentotukikohtaan sekä hyvällä säällä jopa Meksikoon saakka. Alempana rannassa voi taas nähdä uudemman Point Loman majakan, joka nähtiin muun muassa Top Gun elokuvassa.
Cabrillo National Monument löytyy osoitteesta: 1800 Cabrillo Memorial Drive, San Diego, CA 92106.



Coronado
Coronado on pieni saari ihan San Diegon edustalla jonne pääsee siltaa pitkin. Se on suosittu lomapaikka ja sen päätulonlähde onkin turismi.
Coronado on tullut erityisen tunnetuksi siellä olevasta suuresta Hotel del Coronado -nimisestä hotellista. Rakennus on Yhdysvaltain toiseksi suurin puinen rakennus ja edustaa viktoriaanista tyyliä. Hotelli avattiin vuonna 1888.
Hotel del Coronadossa on yöpynyt muun muassa presidenttejä, elokuvatähtiä ja huippu-urheilijoita. Lista on todella pitkä, mutta mainittakoon heistä nyt esimerkiksi Marilyn Monroe, Charlie Chaplin, Havaijin kuningas Kalakaua, Keanu Reeves ja Madonna.
Coronadon saarella sijaitsee myös armeijan lentotukikohta, jossa toimii lentosotakoulu. Siellä kuvattiin aikoinaan useita kohtauksia Top Gun -elokuvaan.
Balboa Park – House of Finland
Balboa Park on lähellä keskustaa ja se on hauska paikka viettää päivää. Se on iso puistoalue ja paikallisten museoiden keskus. Sieltä on myös sisäänkäynti San Diegon kuuluisaan eläintarhaan, viralliselta nimeltään San Diego Zoo.
Me kävimme Balboa Parkissa katsomassa muun muassa kokoelmaa kansainvälisiä taloja. Puiston reunalla on nimittäin House of Pacific Relations International Cottages, ja niiden joukossa myös House of Finland.
Näissä eri maita edustavissa taloissa on ajoittain tapahtumia ja tarjolla saattaa olla myös paikallisia herkkuja. Suomi-talo on avoinna pääasiassa viikonloppuisin, jolloin sinne pääsee myös sisään.
Me olimme liikkeellä keskellä viikkoa joten nyt talot olivat kiinni, mutta törmäsimme ryhmään suomalaisnaisia jotka joogasivat Suomi-talon edessä.
Talot löytyvät osoitteesta: 2191 West Pan American Rd, San Diego, CA 92101.

Legoland
Legoland California on Yhdysvaltain ensimmäinen Legoland -puisto ja näin ollen niistä ”se alkuperäinen”. Muut maan legolandit sijaitsevat Floridassa ja New Yorkissa. Kalifornian Legoland avattiin vuonna 1999, eli 31 vuotta Tanskan Legolandin avaamisen jälkeen.
Legoland California sijaitsee Carlsbadin kaupungissa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä San Diegon keskustasta. Yleisesti kuitenkin puhutaan Legolandistä San Diegossa.
Kalifornian Legolandin erikoisuutena on siihen kuuluva vesipuisto. Legolandeissä vesipuistoja on muualla vain Floridassa, Dubaissa ja Malesiassa.
Me olemme vierailleet myös Legoland Discovery Centerissä, joka on pienempi, sisätiloissa oleva teemapuisto. Meillä on yksi sellainen ihan lähellä kotiamme Kalifornian Milpitaksessa, ja olemme käyneet myös Legoland Discovery Center Tokyossa.

La Jolla
Koko San Diegon kaupunki on käytännössä meren rannalla, joten valikoimaa rantakohteissa löytyy. Mutta La Jollan kaupunginosa on ihan erityinen, ja siellä kannattaa käydä oleskelemassa rannoilla ja syömässä jossakin kivassa ravintolassa.
La Jolla todella kuvastaa sellaista kaunista ja rentoa San Diegoa rantoineen, ja niiden penkereillä olevine taloineen. La Jollan alueella voi usein nähdä hylkeitä, ja se on suosittu sukeltajien, snorklaajien ja kajakoijien keskuudessa.

Top Gun -elokuvan kuvauspaikat
Yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani; Top Gun on kuvattu pääasiassa San Diegossa. Sieltä täältä kaupungista voi bongata elokuvan kuvauspaikkoja kunhan vain tietää missä ne ovat.
Me kiersimme Top Gunin kuvauspaikkoja San Diegossa ollessamme ja söimme esimerkiksi elokuvassa olevassa baarissa. Oli ihan kiva nähdä jo ”ennestään tutut” paikat ihan oikeassa elämässä.

Carlsbad Flower Fields
Jos olet San Diegossa kevätkuukausina, kannattaa ehdottomasti pistäytyä myös Carslbad Flower Fieldsillä, eli Carlsbadin kukkapelloilla.
Nämä upeat kukkapellot muistuttavat vähän Alankomaiden tulppaaniviljemiä vaikkakin nämä kukat ovat leinikkejä. Leinikit kukkivat maaliskuun lopulta toukokuun alkuun saakka, ja pellot ovat ihan Legolandin puiston vieressä.
Täältä voi lukea tarkemmin millaista on vierailla Carlsbadin leinikkipelloilla.

Herkuttele paikallisella ruoalla
San Diegosta löytyy keittiöitä joka lähtöön, mutta jos erityisesti pidät meren antimista tai meksikolaisesta ruoasta, niin nyt kannattaa herkutella.
San Diegon alueella erityisen paljon hyviä kalaravintoloita sillä ollaanhan nyt ihan meren rannalla. Tyypillisiä paikallisia kalaruokia ovat ainakin kala -tacot ja clam chowder.
Kala -tacot tarjoillaan yleensä ”baja style”, eli ne täytetään uppopaistetulla kalalla, punaisella kaalilla ja kastikkeella, aivan kuten Baja Californian alueella Meksikossa.
Clam chowder taas on kermainen simpukkakeitto, jossa on raaka-aineena myös perunaa. Sitä tarjoillaan myös ylempänä Kaliforniassa, mutta esimerkiksi San Franciscossa se tarjoillaan usein paikallisesta leivästä koverretussa kulhossa.
Ja koska ollaan näinkin lähellä Meksikon rajaa, San Diegossa on tietenkin paljon meksikolaisia ravintoloita. Tätä autenttisempaa meksikolaista ruokaa saa vain Meksikossa! San Diegossa asuu paljon meksikolaisia, jotka ovat tuoneet sinne oman ruokakulttuurinsa omilta alueiltaan.

Missä kannattaa yöpyä?
Majoituksen suhteen kannattaa miettiä, että mitä San Diegossa aikoo tehdä. Monet nähtävyydet ovat keskustan ulkopuolella, eivätkä keskustan hotellit yleensä tarjoa autoileville asiakkailleen parkkeerausta.
Jos kuitenkin haluat olla ihan keskustassa, niin hauska Stayinpineapple; Hotel Z on tykätty vaihtoehto. Hotellin teemana on ananas ja se sijaitsee ihan Gaslamp Quarterin alueella. Hotel Z lainaa myös asiakkailleen ilmaiseksi polkupyöriä.
Kaikista mukavin alue on rannan tuntumassa oleva Mission Bay. Siellä meidän suosikkihotelli on The Wayfarer San Diego vaikka lähellä on muitakin kivoja hotelleja.
Me majoituimme tällä kertaa vähän kauempana mutta kuitenkin kävelyetäisyydellä keskustasta. Wyndham San Diego Baysidesta oli kaunis maisema merenlahdelle, ja se tarjosi meille sekä aamiaisen että pysäköinnin. Keskustaan olisi sieltä päässyt kätevästi myös hyppäämällä San Diego Trolleyn kyytiin.
Niiden jotka suunnittelevat käyntiä Legolandissa kannattaa harkita majoitusta Carlsbadista. Mikäli Legolandin omat legohotellit ovat yli budjetin, niin ihan puiston vieressä oleva Carlsbad by the Sea on edullisempi.
🏄🏄🏄
San Diego on todella ihana kaupunki, joka valitettavasti usein jää matkalaisilta näkemättä, sillä siellä ei ole yhtä kuuluisia nähtävyyksiä kuin esimerkiksi Los Angelesissa tai San Franciscossa. Se on kuitenkin täydellinen kohde esimerkiksi niille, jotka tykkäävät rantaelämästä.
San Diegossa on rento meininki ja se on täysin erilainen kuin muut Kalifornian isot kaupungit. Sieltä voi helposti tehdä myös pienen road tripin Salton Sealle, jossa on erikoinen Salvation Mountain ja Bombay Beach, ja takaisin voi koukata Anza-Borrego Desert State Parkin kautta.
San Diego on ehdottomasti yksi suosikeistani Kaliforniassa!
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Jostain syystä San Diego on aina tuntunut kaupungilta, jossa tuolla suunnalla haluan käydä. Koko osavaltio on minulle vielä tuntematon, mutta tämä nyt vahvisti kiinnostustani San Diegoa kohtaan 🙂 Mielenkiintoinen menneisyys.
Olipa mielenkiintoista kuulla tuosta Diegon menneisyydestä! Ja myönnettävä, että itselle kyllä ihan uutta tietoa – tämä näissä matkablogeissa onkin parasta, kun oppii niin paljon uusia juttuja!
Kiitos Karoliina! Olen samaa mieltä. Olen oppinut ihan mielettömästi lukemalla muiden blogeja. 🙂
Kävimme tuolla(kin) ensimmäisellä Kalifornian reissullamme 80-luvun alussa. Tuo Mission tuntuu lievästi tutulta. Silloin kiertelimme innolla kuuluisien yliopistojen campuksia ja myös San Diegossa. Opiskelin tietojenkäsittelyoppia ja olisiko ollut niin, että silloin uusi ja erilainen ohjelmointikieli Pascal olisi kehitetty tuolla 🙂
Tijuanaan asti emme halunneet mennä, sillä halusimme säästää Meksikon kunnon vierailua varten ja sittemmin olemmekin päätyneet sinne kolmesti ja Mexico Cityynkin kahdesti.
Hmm… enpäs ole ihan varma tuosta Pascalin synnyinpaikasta. Sen kehittelijä tietääkseni oli ainakin jossain vaiheessa täällä Berkeleyn yliopistossa ja Stanfordissa, mutta täytyypäs kysyä asiaa viisaammilta.Me jätimme myös Tijuanan väliin koska se ei lasten kanssa olisi ollut helpoin eikä turvallisin rajan ylitys, ja ystäväni passikin oli menossa umpeen.
Näitä sinun juttuja on kiva lukea, kun tulee vuoden 97 kielikurssi Kaliforniassa mieleen. En ole tuolla käynyt sen jälkeen, eikä paikoista ole juurikaan muistikuvia, fiiliksiä ennemmin. Hauskaa siis fiilistellä vanhoja muistoja 🙂
Kiitos Teija! Minäkin tykkään aina lukea juttua joissa on itse käynyt, jotenkin saa haikeana muistella sitten omia kommelluksia ja reissuja.
Haha, hauska sattuma, olin joogaamassa tuolla suomitalolla tuolloin. 🙂 olisitte tulleet nykäisemään hihasta niin olisimme avanneet talon oven, sattumalta siinä joogaili osa Suomen talon hallituksesta ja olimme juuri keittäneet ison satsin hernekeittoa tulevaan Ethnic Food Fair tapahtumaan. Talot ovat tosiaan auki vain lauantaisin ja sunnuntaisin, kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, joten 7pv aukiolo ei yksinkertaisesti onnistuisi kovinkaan monelta maalta. 🙂
San Diego on kyllä ihana kaupunki, kiva kun tykkäsitte! 🙂
No voi hitsi! Nyt vähän harmittaa ettei tultu jututtamaan mutta ei haluttu häiriköidä teidän jooga-hetkeä 😉 Olisipa ollut kiva käydä talossa myös sisällä…ja mmm.. hernekeittoa! Aika mahtavaa, että teillä on näin tiivis suomalaisyhteisö siellä, että viikonloppuisin on ovet auki. Peukku sille!