| |

Kalifornian hylätty Salton Sea ja erikoinen Bombay Beach

Blogger Paula sitting in an arm chair at Bombay Beah by Salton Sea

Kalifornian Salton Sea on erikoinen ja surullinen paikka, jonka rannalta voi löytää kuolleita kaloja ja boheemeja taideteoksia.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Viime lomallamme suuntasimme Etelä-Kaliforniaan nauttimaan auringosta, luonnosta ja nähtävyyksistä. Koska lähistöllä olivat myös Salton Sea ja sen luona oleva Bombay Beach, päätimme käydä katsomassa miltä ne näyttävät.

Olemme asuneet Kaliforniassa yli kymmenen vuotta ja vieläkin täältä löytyy uusia, erikoisia paikkoja, joissa emme ole käyneet. Salton Seasta olimme kyllä lukeneet paljonkin ja tiesimme myös järven järkyttävästä kohtalosta. Tiesimme myös, että Bombay Beachillä on paljon erikoista taidetta.

Päivästä tuli todella mielenkiintoinen ja tavallaan vähän surullinenkin. Mutta olimme iloisia, että näimme näkin paikat.

Salton Sea sijaitsee ihan Kalifornian eteläosassa, sisämaassa. Sen eteläkärjestä on vain vajaan tunnin ajomatka Meksikon rajalle.

Avaa kartta

SALTON SEA – KALIFORNIAN HYLÄTTY SUOLAJÄRVI

Salton Sea – huh huh, mistä edes aloittaisin. Tämän Kalifornian suurimman järven kohtalo vetää aika hiljaiseksi.

Yhteen aikaan se oli kuitenkin suosittu lomapaikka. Siellä kalastettiin, vesihiihdettiin ja uitiin. Sinne rakennettiin hotelleja, loma-asuntoja ja golf -kenttiä, ja ihmiset nauttivat aurinkoisista päivistä. Se oli suosittu myös lintujen bongaus paikkana.

Hollywood -julkkikset, kuten Frank Sinatra ja The Beach Boys, lomailivat siellä sen loiston vuosina, eli 1950- ja 60-luvuilla.

Nyt järvi on kuitenkin täysin hylätty. Näimme vierailumme aikana vain pari hassua turistia, jotka olivat uteliaisuuttaan sattuneet paikalle. Järvellä ei enää uida eikä iloita. Se on joutunut suoraan huipulta hylkiöksi, ja nyt kerron teille miksi.

Miten Salton Sea on syntynyt

Ihan alkujaan Salton Sea on syntynyt, kun 1900-luvun alussa Coloradon joesta on kaivettu kanaali alas laaksoon. Sen tarkoituksena oli ohjata vettä Imperial Valleyn farmeille, ja näin ollen auttaa kastelemaan viljelmiä.

Suunnitelma petti hieman, ja kanaali tulvi muodostaen laakson pohjalle järven. Vuosien saatossa vettä kertyi koko ajan vain lisää ja lisää, sillä ulosvirtausta ei ollut lainkaan kuten järvissä yleensä.

Uskotaan, että järvi olisi kuivahtanut kokonaan pois, mutta farmarit alkoivat juoksuttamaan Colorado joesta saamansa vesien jäämät farmeiltaan järveen.

Pahaksi onneksi jämävesien mukana järveen tuli myös paljon erilaisia kemikaaleja. Tuohon aikaan erilaisten tuholaismyrkkyjen ja lannoitteiden käyttäminen ei ollut niin säädeltyä kuin nykyään. Eivätkä Yhdysvaltojen säädökset nykyäänkään ole yhtä tiukat kuin Euroopassa.

Myrkkyjen mukana veteen tuli myös suolaa ja nykyään järvi on tuplasti suolaisempi kuin esimerkiksi Atlantin valtameri. Koska vesi ei virtaa pois päin, suolapitoisuus ei koskaan pääse tasaantumaan, vaan se nousee koko ajan.

Arsenikin ja muiden myrkkyjen lisäksi järvessä on nyt monenlaisia bakteereja, ja siellä kasvaa myös haitallista levää.

Salton Sean järvi ja suolasta valkoisena oleva ranta Kaliforniassa

Järven nykyinen tila

Salton Sean loistokausi alkoi hiipua 1970-luvulla, kun tutkijat löysivät kaloista suuria myrkkypitoisuuksia ja kielsivät järvellä kalastuksen. 1980-luvulla valtavat määrät kuolleita kaloja alkoi huuhtoutua sen rannoille. Samaan aikaan myös lintuja alkoi kuolla.

Lomailijat kaikkosivat ja loma-asunnot rapistuivat. Vielä nytkin rannoilta voi löytää sadoittain vanhoja kalanruotoja ja -rankoja. Kerrotaan, että järvessä tapasi olla miljoonia kaloja, joista 97% on nyt kuollut.

Usein kuulee myös sanottavan, että järvi haisee todella pahalle vaikka me emme sitä kyllä huomanneet. Mädäntyneen kananmunan haju leviää tuulten mukana myös lähikaupunkeihin.

Nykyään järvessä elää enää vain tilapia -kaloja, sillä kaikki muut lajit ovat kuolleet. Tilapian tiedetään kestävän hyvin kaikenlaisia saasteita ja myös suolaisuutta. Mutta pian sekin kalalaji lienee mennyttä, sillä suolapitoisuus nousee nousemistaan.

Kalojen loppuminen tietää alueella levähtäville muuttolinnuille katastrofia.

Salton Sea on todellinen uhka alueen asukkaille ja eläimille. Koska jätevettä sinne ei enää saa laskea, järvi kuivuu kuivumistaan ja haihtuu hiljalleen pois.

Vedenpinnan lasku tuo mukanaan uusia ongelmia. Maaperä on myrkyllistä ja tuuli lennättää hiekkaa laajoille alueille. Ja voin muuten kertoa, että tuulet tuolla Palm Springsin alueellakin olivat todella kovia, ja ne alkoivat aina ilta-aikaan. Siis joka ilta.

On raportoitu, että tätä epäterveellistä hiekkaa olisi lentänyt välillä jopa Los Angelesiin saakka. Ilmanlaatu Salton Sean lähellä on usein huono, ja ihmisten kerrotaan kärsivän normaalia enemmän päänsäryistä ja astmasta. Koulut seuraavat ilmanlaatua päivittäin, ja kun se on huono, pysytellään koko päivä sisällä.

Jos järvi kuivahtaa siis kokonaan, edessä saattaa olla melkoinen hiekkamyrsky, joka levittää myrkkyjä pitkin Kaliforniaa.

Sellainen on siis Kalifornian suurimman järven tarina. Salton Sea muuttui nopeasti loisteliaasta lomapaikasta kaikkien unohtamaksi vesistöksi.

Onkin ollut muuten jännä huomata, että moni täkäläinen ei tiedä juuri mitään koko järvestä. Syytä kuitenkin olisi, ja jotain pitäisi jo kovaa kyytiä olla tekemässä tälle asialle. Uudehko kuvernöörimme on onneksi etsimässä ratkaisuja Salton Sean alueen pelastamiseksi. Toivottavasti niitä löytyy pian!

Salton Seastä olisin voinut jaaritella tähän vaikka tunti tolkulla. Sen historiassa on monta mielenkiintoista tarinaa. Jos haluat haluat nähdä lisää kuvia paikasta, niin tässä on aika mielenkiintoinen video:

Vierailu Bombay Beachille

Bombay Beach on yksi Salton Sean suosituista lomakylistä, jonka loistelias aika tuli päätökseensä 1980-luvulla. Jotkut jäivät sinne kuitenkin asumaan, ja elelevät siellä edelleen.

Jossakin mainittiin, että suurin osa kylään jääneistä olisi vanhempia ihmisiä, joilla on henkinen kytkös paikkaan eivätkä siksi haluaa muuttaa pois. Osalla taas ei ollut varaa muuttaa.

Bombay Beachillä sanotaan olevan noin 300 asukasta. Se tuntuu kyllä aika paljolta siihen nähden, kuinka autiota kylässä oli. Emme vierailullamme nähneet yhtään ainoaa kylän asukasta.

Rannalla meitä vastaan sentään tuli pari muuta turistia. Ehkäpä määrä on laskenut sitten viimeisen väestönlaskennan.

Bombay Beach oli kokonaisuudessaan hyvin erikoinen paikka. Suurin osa sen taloista on lahonneita röttelöitä, jotka ovat graffitin peitossa. Sitten on kaikenlaisia erikoisia viritelmiä, joista osa lienee taideteoksia.

Bombay Beachillä pidetään joka toinen vuosi taidetapahtuma, jonka tuotoksia löytyy sekä rannalta, että itse kylästä. Oli suoraan sanottuna vähän vaikeaa erottaa, mikä taloista tai asuntoautoista on asuttu, mikä on hylätty tai mikä on taidetta.

Yhden pienen ruokakaupan näimme, ja ilmeisesti pari ravintolaakin kylässä on. Jälkimmäiset taisivat kuitenkin olla koronasta johtuen suljettuna, mutta ruokaileminen näin sekasortoisessa paikassa ei olisi ehkä muutenkaan houkutellut.

Oli aika vaikeaa ymmärtää, että joku todella asuu tässä paikassa.

Bombay Beach kyltti Kaliforniassa
Closed kyltti Bombay Beachillä Kaliforniassa
Taloja Bombay Beachillä Kaliforniassa
Taideteos televisiot Bombay Beachillä Kaliforniassa
Taideteos televisiot Bombay Beachillä Kaliforniassa
Bloggaaja Paula taideteosta katsomassa Bombay Beachillä Kaliforniassa
Taideteos Bombay Beachillä Kaliforniassa
Taideteos talo Bombay Beachillä Kaliforniassa
Lentokone -taideteos Bombay Beachillä Kaliforniassa

Koska olimme liikkeellä nelivedolla, kurvasimme myös rannalle asti autolla katsomaan taideteoksia. Ja olihan siellä kaikenlaista häkkyrää ja keinua.

Ranta itsessään olisi ollut tosi kaunis mutta mielessä pyörivät vain ne kuolleet kalat ja myrkyllinen vesi. Eipä juuri huvittanut viettää ylimääräistä aikaa lasten kanssa hiekalla leikkien.

Mutta tällaisena pikaisena pysähdyksenä, olihan Bombay Beach aika jänskä paikka.

Myrkkylauttoja Salon Sea järvellä Kaliforniassa
Tässä kuvassa näkyy hyvin millaisia kemikaalilauttoja Salton Sealla lainehtii. Kuva Bombay Beachiltä.
Tähti taideteos, Kalifornian Salton Sea ja Bombay Beach
Bloggaaja Paula nojatuolissa Kalifornian Bombay Beachin hiekkarannalla ja takana Salton Sea.
Lapset taideteoksen sisällä. Kalifornian Salton Sea ja Bombay Beach

🐟🐟🐟

Eipä voi muuta sanoa, kuin että olipahan erikoinen paikka! Ei kylläkään mikään iloa pursuava kohde mutta jollakin tapaa mielenkiintoinen kuitenkin.

Kummastelin itsekseni, että vaikka Salton Sean veden kerrotaan olevan myrkyllistä, niin mitään varoituskylttejä emme missään nähneet. Sen sijaan Salton Sean alue on State Park, ja näimme tien varressa aika uuden näköisen Visitor Centerinkin. Kukakohan siellä oikein käy?

Nyt vähän harmittaa, ettei pysähdytty siinä kohtaa ottamaan asioista enemmän selvää. Olisikohan siellä kerrottu koko totuus alueen tilasta, vaiko vain kaunisteltu kertomus? Puiston nettisivuilla ei ainakaan kerrota mitään järven ongelmista.

Jos paikalle sattuu siis joku täysin tietämätön turisti, järvi voi äkkiseltään näyttää ihan kivalta uimapaikalta. Ja on todella yllättävää, ettei moni kalifornialainenkaan tiedä tästä ympäristöpommista yhtään mitään.

Vierailun Salton Sealle voi hyvin yhdistää esimerkiksi käyntiin Anza-Borrego Desert Parkissa. Monet ajavat sinne San Diegosta tai Los Angelisin alueelta, mutta me tulimme tällä kertaa eri suunnasta, Palm Springsistä. Yksi meidän pääkohteista oli vierailu Joshua Treen kansallispuistoon.

Ihan lähellä Salton Seata on myös todella erikoinen Salvation Mountain, joka kannattaa käydä kurkkaamassa samalla.

Näillä alueilla ajellessa on muuten hyvää pitää mukana henkilöllisyystodistusta (mahdollisesti vaikka passia jos et ole paikallinen), sillä autojen tarkastuksia Meksikon rajan lähellä on usein. Niistä pääsee yleensä nopeasti jatkamaan kunhan paperit on kunnossa.

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Mitä mieltä muuten olet tällaisesta “mustasta turismista”, jossa kohteena on joku synkkä paikka, jolla on yhteys esimerkiksi onnettomuuteen, kuolemaan tai johonkin katastrofiin? Oletko matkustanut joskus johonkin vastaavaan paikkaan?

You Might Also Like

10 Kommenttia

  1. Olipas aikamoinen tarina järvellä! Tulee hieman mieleen elokuva Erin Brockovich jopa. Todella mielenkiintoinen ja samalla hirvittää tämä, eihän tuo nyt kuulosta siis yhtään hyvältä tuollainen.. Kurjaa, että vaivasta ei pääse eroon järven kuihtumisen myötä, vaan sitten tulee ongelmaksi hiekan ja tuulten mukana leviäminen. Toivottavasti tälle tehtäisiin jotain ennen sitä. Taideteokset ovat kyllä hienoja ja niitä olisi kiva päästä katselemaan! 🙂

    1. Älä muuta sano! Itse olin jotenkin ihmeissäni, ettei tämän järven tilasta paljoa puhuta näin koko osavaltion tasolla. Tuntuu, ettei siitä ihmiset edes tiedä mitään ja ehkä on vähän sellaista piilotteluakin. Jotain tällä pitäisi kyllä tehdä ja nopeasti. Muuten olisi ollut kaunis paikka. 😔

  2. Oho, hui! Ompa hurja järvi! Ehdin jo olla toiveikas siitä tiedosta, että tämä saastainen järvi kuihtuu pois ja ongelma katoaisi, mutta ongelma leviääkin sitten muualle. Aika hurjaa tuo, että lähellä asuvat oirehtivat noin paljon. Jännän näköinen paikka, hienoja kuvia!

  3. Huh, mahtoivatko muuttamaan pakotetut ihmiset saada jonkun korvauksen? Hurjalta kuulostaa. Ja kiitos tiedosta liittyen tuohon tilapiaan, enää en ihmettele, miksi sitä tarjotaan niin yleisesti. Mitä lie kyseisille kaloille syötetään.. Jää jatkossa tilaamatta.

    Kyllä tällaiset kohteet kiehtovat. Esim. Tserobylissa olen käynyt ja Araljärvellää haluaisin käydä.

    1. En usko, että heille mitään korvattiin, koska eihän heitä kukaan pakottanut muuttamaan. Siellä siis edelleenkin asuu kourallinen ihmisiä.

      Tsernobyl kiinnostaisi minuakin. Ja muistelen, että kävittehän myös Hiroshimassa kuten mekin.

  4. Olen reissannut Salton Sealla paljonkin ja käynyt esimerkiksi Visitor Centerissä. Tipupaikkana Salton oli minun vieraillessani aivan omaa luokkaansa, mutta nykyhetkestähän en tiedä mitään. Saltonilla on myös Slab City, missä vietti aikoinaan aikaansa Alexander Supertramp. Toisella puolen järveä on Salton City, joka hiljalleen vajoaa järveen ja autioituu. Saltonilla on pari astetta viileämpää kuin Kuolemanlaaksossa, joten kiva paikka se ei ole, mutta niinhän se on, ettei linnut viihdy kivoissa paikoissa. Laskin tuolta rannalta aikoinaan puolentoista miljoonan uikun parven, mikä on suurin parvi lintuja, mitä olen nähnyt yhtään missään. Lumihanhiakin oli ja eskimohanhia.
    En tiedä, mitä Visitor Center nykyisin kertoo, mutta silloin sain tietää, että Mexicalin jätevedet tulevat käsittelemättöminä Saltoniin.

    1. Me kävimme myös siellä Slab Cityn luona Salvation Mountainilla josta kirjoitin erillisen jutun. Sain sen käsityksen jonkun somettajan videolta, että visitor centerillä ei paljoa vesistä varoitella. Ja ihmettelin kun niiden nettisivuillakin vielä myydään kalastuslupia ihan kuin ei mitään. Voisi ainakin mainita, että kaloja ei kannata syödä. 😔

  5. Olipa surullinen, mutta myös äärettömän mielenkiintoinen postaus 🙂 Taas tekisi mieli jupista siitä, miten siinä (turhan usein) käy, kun ihmiset sorkkivat ja sekoittavat luontoa, mutta jätän sen tällä kertaa.

    Huikeita kuvia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *