Hiroshima on vaikuttava paikka, jonne kannattaa tehdä päivän tai parin pysähdys Japanin matkalla. Tässä Hiroshiman tärkeimmät paikat.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Taannoisella Japanin matkallamme vierailimme myös Hiroshiman kaupungissa, joka oli todella koskettava ja mielenkiintoinen paikka. Erityisen nostalgiseksi vierailumme teki vielä se, että kiertelimme Hiroshimaa päivänä, jolloin kotona Kaliforniassa vietettiin kiitospäivää.
Hiroshima muistetaan yleisesti sen kohtalokkaasta historiasta, ja atomipommista, joka sinne pudotettiin. Sen pääkohteet matkailijalle ovat Hiroshiman rauhanpuisto, ja sen sisällä olevat muistomerkit ja museo, sekä Hiroshiman linna.
Hiroshima nykyisellään on vilkas suurkaupunki, jossa asuu lähes 1,19 miljoonaa asukasta. Se sijaitsee Hiroshiman prefektuurissa, sekä meren rannalla että Ōtajoen suistossa, mikä tekee siitä samalla myös Japanille tärkeän satamakaupungin.
Mitä Hiroshimassa tapahtui?
Elokuun 6. päivänä vuonna 1945, Yhdysvallat pudotti atomipommin 9450 metrin korkeudesta Hiroshiman kaupungin ylle. Se teki Hiroshimasta maailmankuulun, sillä se oli ensimmäinen kerta kun ydinpommia käytettiin sotimistarkoituksessa.
Pommi Hiroshimassa räjähti aamulla kello 8.15 tappaen 75 000 ihmistä ja tuhoten lähes 90% kaupungista. Kyseisen vuoden loppuun mennessä alueella kuoli vielä 140 000 ihmistä säteilyn sairastuttamana.
Muutaman päivän päästä pudotettiin toinenkin atomipommi, mutta tällä kertaa Nagasakin kaupunkiin. Nämä kaksi pommia ovat toistaiseksi ainoat sodissa käytetyt ydinpommit.
Pommien tarpeellisuudesta on oltu montaa mieltä, sillä monet sanovat, että niiden ansiosta toisen maailman sota saatiin loppumaan. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Japani olisi joka tapauksessa antautunut pian, eikä pommien käyttö sen takia ollut tarpeellista ja hyväksyttävää.
Tänä päivänä Hiroshiman kaupunki on kokonaan uudelleen rakennettu ja varsin eläväinen kaupunki. Siellä vierailee noin 1,2 miljoonaa matkailijaa vuosittain. Hiroshima on omistautunut vahvasti rauhan työlle, ja siellä sijaitsee muun muassa rauhantutkimuslaitos.

Vierailu Hiroshimaan
Me saavuimme Hiroshimaan junalla, ja jo juna-asemalla näimme atomipommin vaikutuksia kaupunkiin. Hiroshiman alkuperäinen asema nimittäin varioitui pahoin pommituksessa, ja lopulta paloi kokonaan. Uudella asemalla on pieni muistomerkki, jossa kerrotaan vanhan asemarakennuksen kohtalosta.

Suuntasimme ihan ensimmäiseksi viemään laukut ja muut tavarat hotellille. Yövyimme Nest Hotel Hiroshima Hatchoborissa, joka oli kävelymatkan päässä Hiroshiman rauhanpuistosta. Sen jälkeen lähdimme katsomaan mitä kaikkea se piti sisällään.
Hiroshiman rauhanpuisto
Hiroshiman rauhanpuisto on perustettu paikkaan, joka oli ennen pommitusta Hiroshiman vilkkainta keskustaa ja asutusaluetta, ja joka oli myös atomipommin keskus. Puistossa on useita eri muistomerkkejä, rakennuksia ja museo. Siellä järjestetään myös paljon erilaisia tilaisuuksia ja konferensseja.
Rauhanpuiston keskellä virtaa Motoyasu joki. Joen vartta pitkin voi käveleskellä ja sen voi ylittää useammasta kohdasta. Yhden silloista, nimeltään Aioi, sanotaan olleen pommin pudottamisen tähtäyskohta.
Rauhanpuiston kiertämiseen kannattaa varata kokonainen päivä jos aikoo käydä myös sisällä sen museossa. Me kiersimme aluetta itsenäisesti mutta myös opastetut kierrokset ovat mahdollisia.
Kierroksella kannattaa käydä katsomassa ainakin nämä paikat:
Hiroshiman rauhanmuistomerkki
Hiroshiman rauhanmuistomerkiksi on vuosien saatossa muodostunut pommin hyposentrumin keskiössä ollut rakennus, Atomikupoli, joka lukeutuu niihin harvoihin rakennuksiin jotka selviytyivät pommituksesta pystyssä.
Ennen toista maailmansotaa rakennus toimi eräänlaisena näyttelyhallina, museona ja taidegalleriana. Sen on suunnitellut arkkitehti Jan Letzel, joka on kotoisin Tšekkoslovakiasta, nykyisestä Tšekin tasavaltasta.
Sodan jälkeen rauniot oli tarkoitus purkaa mutta osa kaupungin asukkaista oli sitä mieltä, että ne pitäisi säilyttää. Lopulta se päätettiin säilyttää rauhan symbolina, ja sen ympärille rakennettiin rauhanpuisto.
Atomikupolin rauniot liitettiin UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1996.


Muistohauta
Yksi alueelle ensimmäisenä rakennetuista muistomerkeistä on niin sanottu muistohauta, joka on vuodelta 1952. Se on rakennettu kaarevaan muotoon niin, että sen sisältä näkyy suoraan Atomikupoliin.
Muistohaudan sisään on kaiverrettu kaikkien pommituksessa kuolleiden nimet ja sen etuosaan on kaiverrettu muistolause.

Lasten rauhanmuistomerkki
Meidän vierailun aikaan rauhanpuistossa oli juuri lounastamassa useita koululaisryhmiä, jotka olivat vierailulla Hiroshimassa. Ryhmä lapsia myös lauloi puistoon pystytetyn Lasten rauhanmuistomerkin luona, mikä sai meilläkin silmäkulmat kostumaan.
Lasten rauhanmuistomerkki kunnioittaa pommituksessa kuolleiden lasten muistoa. Samalla se kertoo 12-vuotiaana kuolleen Sadako Sasakin tarinan, jonka patsas on ylhäällä muistomerkin päällä.
Sadako oli pommituksen aikaan 2-vuotias, mutta kuin ihmeen kaupalla, hän selvisi siitä hengissä. Kuten niin monet muutkin, hän altistui kuitenkin atomipommista levinneelle säteilylle, ja sairastui myöhemmin leukemiaan. Kymmenen vuotta pommituksen jäkeen, Sadako joutui leukemian takia sairaalahoitoon.
Sadakon paras ystävä vieraili hänen luonaan sairaalassa, ja toi hänelle paperista taitellun kurjen. Japanilaisen uskomuksen mukaan, jos taittelee tuhat paperikurkea, voi toivoa mitä vaan ja tuo toive toteutuu. Niinpä Sadako alkoi taittelemaan sairaalassa ollessaan paperikurkia.
Yhden tarinan mukaan Sadako ehti ennen kuolemaansa taitella 644 paperikurkea. Sadakon luokkakaverit taittelivat sitten puuttuvat kurjet ennen hänen hautajaisia, ja ne laskettiin Sadakon mukana hautaan.
Toisen version mukaan Sadako taas sai kuin saikin taiteltua tarvittavat paperikurjet, ja vähän ylimääräisiäkin. Hänen kuolemansa jälkeen, perhe lahjoitti joitakin Sadakon paperikurkia sellaisiin rauhaa edistäviin paikkoihin, kuten National September 11 Memorial & Museum New Yorkissa, Harry S. Truman Presidential Library and Museum Missourissa, Museum of Tolerance ja Japanese American National Museum Los Angelesissä, sekä Pearl Harbor Havaijilla, jossa mekin olemme vierailleet.
Sadakon tarina nousi maailman tietoisuuteen sydäntä särkevänä esimerkkinä pommituksen uhreista. Hänestä on myös kirjoitettu useampia kirjoja, ja hänelle on pystytetty patsas Yhdysvaltoihin, Washingtonin osavaltiossa olevaan Seattlen kaupunkiin (edit. patsas varastettiin vuonna 2024, eikä sitä ole sen jälkeen löytynyt).

Hiroshima Peace Memorial Museum
Rauhanpuistossa sijaitsee myös mielenkiintoinen museo, Hiroshima Peace Memorial Museum. Siellä on mahdollisuus tutustua tarkemmin atomipommin aiheuttamaan kaaokseen ja sen seurauksiin.
Ennen museoon menoa on hyvä tietää, että useat esillä olevat kuvat uhreista voivat järkyttää. Itse jouduin lapsen kanssa kulkemaan pari huonetta läpi aika ripeällä tahdilla, sillä en halunnut ihan kaikkia esillä olevia lasten kuvia 4-vuotiaalle tyttärellemme vielä näyttää. Historiafriikki mieheni tuli sitten hitaammin perässä tutkien kaikki huoneet tarkemmin.
Museo ei ole valtavan iso, ja sen kiertää läpi parissa tunnissa. Se on avattu jo vuonna 1955, ja sitä on sen jälkeen laajennettukin. Museoon kuuluu sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä, sekä pieni myymälä. Näyttelyissä on esillä muun muassa kuvia ennen ja jälkeen pommituksen, sekä uhrien esineitä ja muuta materiaalia.

🕊🕊🕊
Sekä rauhanpuisto että siellä oleva museo ovat erittäin koskettavia. Olimme pitkään hiljaa kävellessämme takaisin hotellille ja miettiessämme erilaisia ihmiskohtaloita. Varsinkin, kun samaan aikaan kotona Kaliforniassa ystävät ja sukulaiset istuivat kiitospäivän illallisille juhlistamaan asioita, joista olemme elämässä kiitollisia. Meidän kiitospäivä sai täällä kyllä ihan uuden merkityksen.
Museovierailun jäkeen illemmalla, kävimme vielä syömässä ja kävelyllä Hiroshiman keskustassa. Kaupungin pääkatu oli koristeltu upein jouluvaloin ja muutenkin siellä oli kuhinaa. Se osoitti, että Hiroshimaan on täydellisen tuhon jälkeen kohonnut uusi, elämää täynnä oleva kaupunki!

Hiroshima oli Japanin matkamme viimeinen pysäkki ennen kuin palasimme loppulomaksi takaisin Tokioon. Matkareittimme oli kulkenut Tokiossa viettämämme ajan jälkeen ensiksi Kiotoon ja Naraan, ja sieltä sitten Himejiin, josta lopulta matkasimme junalla Hiroshimaan.
Hiroshimassa olisi ollut paljon muutakin nähtävää, mutta meidän aika riitti tällä kertaa vain rauhanpuistoon ja keskustaan tutustumiseen. Kaupungissa kannattaa käydä myös maistelemassa alueen omaa herkkua, okonomyakia, jota usein kuvataan japanilaiseksi pannukakuksi.
Tutustuminen Hiroshimaan oli muihin Japanin kohteisiin verrattuna aika erilainen kokemus, mutta ehdottomasti niistä yksi mieleenpainuvimmista. Suosittelen sitä erityisesti kaikille historiasta kiinnostuneille!
🇯🇵 MEIDÄN SUOSITUKSET JAPANIIN 🇯🇵
⛩ Lue tästä mitä kaikkea Japaniin matkustavan on hyvä tietää.
🍣 Jos haluat herkutella Japanissa, kokeile ainakin näitä ruokia.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit Japaniin löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Kaikki huoneistot varasimme VRBO:n kautta.
🚄 Junat: Jos kuljet Japanissa kaupunkien välillä, niin se kannattaa tehdä junalla. Täältä löydät meidän
vinkit junalla matkustamiseen Japanissa. Me ostimme JR-junapassin täältä.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
📞 Datapaketit: Japanissa tarvitset dataa navigoimiseen. Sitä, ja puheluita varten suosittelemme Yesimiä.
Se toimii hyvin ja on edullinen.
Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

Tälläisissä kohteissa realisoituu se miten brutaaleja me ihmiset olemmekaan, miten haurasta ja muuttuvaa elämä on. Toivottavasti ihmiskunta oppisi historiasta… Voi tuo paperikurki tarina, tässähän ihan herkistyy u_u
Näin on Maria. Elämästä ei koskaan tiedä.
Äärimmäisen surullista ja kamalaa. Kuten sanoit, toivottavasti ihmiskunta oppisi edes näistä katastrofeista sen, miten arvokasta rauha on.
Toivotaan näin.
Upeat jouluvalot. Hiroshiman kaltaiset, hirveää tuhoa kohtaamaan joutuneet paikat saavat aina mietteliääksi. Onneksi elämä jatkuu, minkä muistaa aina juurikin kaupungin vilinässä kävellessä. Itse tällä hetkellä Sarajevossa, eikä helppoa ole tälläkään kaupungilla ollut.
Se on ihan totta. Sarajevolla on varmasti myös oma raskas tarinansa kerrottavana.
Hirosima on atomipommin takia, kohde, joka nousee tasaisesti esille. Pommituksen on sanottu olevan hyväksyttävä teko, koska se lyhensi sotaa. Toiset taas sanovat, että Japani oli jo antautumassa. Se saattoi olla myös Pearl Harborin katkeroittama kosto Yhdysvalloilta Japanille.
Yksi asia mitä ihmiset eivät muista ovat 9.–10. maaliskuuta 1945 toteutettu Operaatio Meetinghouse, joka on historian tuhoisin ilmapommitus. Siinä Tokiossa kuoli 100 000 henkeä.
Näinhän se jostain syystä on, että jotkut näistä vääryyksistä saavat enemmän huomiota kuin toiset. Miksi esimerkiksi Nagasakin pommista ei puhuta yhtä paljon Hiroshimasta? Kaikki nämä ovat pieni osa isompaa kokonaisuutta. Ehkä on vaikeaa jotenkin ymmärtää sitä sodan laajuutta kokonaisuutena.
Hiroshima on kyllä vaikuttava paikka. Me uhrasimme käytännössä Osakan Hiroshiman hyväksi, mutta ei ole harmittanut!Erityisesti jäin jossain kohtaa miettimään, että mitähän Hiroshimassa käyvät amerikkalaiset turistit kaupungista ja sen historiasta ajattelevat. Suomalaiset ovat kuitenkin toisella tapaa ulkopuolisia.
Me jätimme myös Osakan väliin sillä halusimme käydä Kiotossa, Narassa ja Hiroshimassa. Jostakin oli sitten pakko tinkiä kun aika ei vaan riittänyt. Oma mieheni, joka on siis amerikkalainen, tuntui kyllä potevan jonkinlaista syyllisyyttä kierrellessään näissä paikoissa.
Kuten Merja sanoi, Hiroshima lienee hyvin mieleenpainuva kohde. Tällaisissa paikoissa uppoutuu miettimään kaikkia ihmiskohtaloita ja sitä aikaa, jolloin kaikki tapahtui – millaista elämä mahtoikaan olla kaupungin asukkailla? Samalla voi olla kiitollinen, ettei itse ole joutunut kokemaan mitään vastaavanlaista (ja toivottavasti ei joudukaan).
Tuolla museossa sai jonkunlaista käsitystä siitä millaista elämä atomipommin jälkeen oli. Olemme todella onnekkaita jos saamme elää elämän ilman tällaisia kauheuksia.
Kiitos tästä jutusta!Matkablogeissa on se(kin) hyvä puoli, ettei aina tarvitse lähteä paikan päälle. Tarina riittää.
Kiitos Katja. Se on ihan totta, joka paikkaan ei voi vaan yksinkertaisesti revetä niin on kiva lukea blogeja.
Mieleenpainuva kokemus varmasti. Kyllähän tämä hiljaiseksi vetää..
Näin on.
Ennen blogitekstisi lukemista ajattelin, että tämä on kohde, jonne en halua. Valitsen mieluummin polkuja, joilla voin kuvata kaikkea kaunista. Mutta luettuasi hienon tekstisi tulin toisiin aatoksiin. Joskus on hyvä käydä myös paikoissa, jotka koskettavat ja saavat ajattelemaan. Kiitos myös Sadakon tarinna jakamisesta. Se on todella koskettava.
Kiitos Heidi. Kiva jos tällä oli sellainen vaikutus. Vaikka paikka olikin surullinen, koin että nyt minulla erityinen paikka sydämessäni näille ihmisille kun näin läheltä mitä kaikkea pommi aiheutti.
Kiitos postauksestasi! Olit saanut tiivistettyä aiheen niin, että kurkkuani alkoi oikein kuristaa.
Ja mieleeni tuli kymmenisen vuotta sitten tehty reissu kun kiersimme 4v. tyttäreni kanssa yhtä nopeasti Dachaun keskitysleirin kuvakollaasin läpi. Pieni ihminen kun ei voi käsittää kaikkea sitä pahaa mitä historia pitää sisällään. Ja aina kun ei ole vastauksia siihen, että "miksi äiti ne teki näin?"
Kiitos Heidi! Ihan pienille on niin vaikea selittää näitä varsinkin kun itsekin saattaa olla samalla vähän tunnekuohussa.
Huhhuh, kyllä tällainen hiljaiseksi vetää mutta olisi kyllä todella mielenkiintoista päästä tuonne paikan päälle.. Tai ylipäänsä Japani on noussut omana kiinnostuksen kohteena!
Japani on kyllä aivan upea paikka, eli suosittelen vahvasti. Ja samaan syssyyn saa liitettyä vierailun Hiroshimaan niin se on kyllä mielenkiintoinen paikka.
Kyllä nämä aina hiljaiseksi vetää. Itse en ole käynyt Hiroshimassa, mutta on mielenkiintoinen kaupunki historiansa vuoksi.
Suosittelen kyllä vierailua jos joskus olet Japanissa. Vaikka paikka on surullinen, oli vierailu siellä ikimuistoinen.
Kyllä sanattomaksi vetää, ei voi muuta sanoa. Varsinkin Sadakon tarina on hyvin koskettava. Mielenkiintoinen käyntikohde kaikin puolin. Saa varmasti ajattelemisen aihetta.
Sadako tarina on kyllä tosi surullinen ja mieleenpainuva.
Ohhoh, mitkä jouluvalot!
Mutta on ollut varmasti koskettava reissu Hiroshimaan. Hienoa, että jaksoitte sinne asti Tokiosta! Mulla heti nousi kyyneleet silmiin, kun luin paperikurjista. Varsinkin omien lasten saamisen jälkeen, en voi lukea mitään lapsia koskettaneita kohtaloita pillittämättä. 🙂
Minusta on myös tullut ihan samanlainen sen jälkeen kun meidän perheeseen tuli lapsia. Sellaisia me äidit ollaan. 🙂
Tuo tarina tuhannesta taitellusta paperikurjesta on kyllä todella koskettava.(
Niin minunkin mielestäni 🙁
Kylmääviä tapahtumia nuo sodan kauhut, mutta niistä on tosiaan hyvä välillä muistuttaa itseään. Varmaan vieläkin koskettavampaa Hiroshimassa ja jos vielä asuu pommin pudottaneissa Yhdysvalloissa. Minulle tuli tästä mieleen osittain omaelämäkerrallinen Grave of the Fireflies -elokuva, joka kertoo sota-ajan Japanista. Kannattaa katsoa, vaikka kyyneliltä ei säästy.
Uskon, että mieheni mietti asioita jotenkin vielä syvällisemmin kuin minä. Hänhän on amerikkalainen. Minä koen itseni vielä aika suomalaiseksi, joten en ehkä samalla tavalla kokenut sellaista "syyllisyyttä".
On varmasti ollut ajatuksia herättävä vierailu sekä itse kaupungissa, mutta etenkin museossa. Minä kävin Hanoissa Vietnamin sotaa käsittelevässä museossa, ja kyllä sekin jäi pitkäksi aikaa mieleen… Ei nämä mitään hyvänmielenjuttuja ole, mutta hyvä näistä on tietää!
Olen kanssasi samaa mieltä. Vaikka nämä tällaiset paikat onkin tosi surullisia, on hyvä tietää mitä historiassa on tapahtunut. Ja parhaitenhan asioista oppii käymällä paikan päällä.
Synkkä menneisyys Hiroshimalla. Hienoa päästä lukemaan tästä. Kiinnostaisi päästä vierailemaan itsekin.
Onneksi lohdullista on se, että elämä jatkuu Hiroshimassakin.
Näin on. Oli jotenkin mukavaa sellaisen raskaamman päivän jälkeen käydä kävelemässä joulukadulla jossa ihmiset oli niin iloisia.
Erittäin mielenkiintoista… täällä kävisin itsekin, vaikka järkytyn aika helposti vaikuttavista valokuvista. Euroopan pommitetuissa kaupungeissa tulee väliin mietittyä miten uudelleenrakennus on onnistunut sodan jäljiltä ja millainen tunnelma joissain paikoissa vallitsee: Hiroshimassa näin varmaan potenssiin sata.
Minä myös järkytyn aika lailla mutta onneksi reissulla oli sitten vastapainoksi niin paljon muutakin nähtävää.
Hiroshimassa en ole käynyt, mutta ollessani Japanissa vaihto-oppilaana lukiossa käytiin luokkaretkellä Nagasakissa ja tutustuttiin mm. atomipommimuseoon sekä rauhanpuistoon. Museossa oli järkyttävää kuvamateriaalia pommituksen uhreista, eikä ne herkimmille sovi. Ikävä kyllä kyseessä on kuitenkin oikea tapahtuma, joten hirveyksiä ei ole syytä peitellä.. Meillä kävi myös hotellilla puhumassa joku mies, joka oli selvinnyt pommituksista. Harmi, ettei kielitaitoni ollut tuolloin vielä kehittynyt niin hyväksi, että olisin ymmärtänyt paremmin mitä mies meille kertoi.
Huh, oli varmasti unohtumaton vierailu sekin. Myös tässä museossa oli aika rankkoja kuvia ja jopa palanutta ihoa näytillä. Myös jotkut nuket jotka esittivät pommituksessa olevia olivat aika pelottavan näköisiä lapsen mielestä. Jouduin siis menemään aika haipakkaa ne pahimmat kohdat ettei tytär saa painajaisia. Sinulla on varmaan ollut mielenkiintoinen vaihtari vuosi.
Ihon kananlihalle nostava juttuaihe. Vältän itse herkkänä ihmisenä vankiloita ja keskitysleirejä, ja sota kaikissa muodoissaan on karmaiseva asia. Haluan nähdä kauniita paikkoja ja asioita, synkkä paikka ahdistaa. Kuva muistomerkiltä on kaunis.
Kiitos että viimeinen kuvasi oli jouluvaloista.
Minä kyllä tykkään vierailla tällaisissa paikoissa vaikka se raskasta onkin. Ne kuitenkin vahvasti kertovat historiasta ja toivottavasti niillä on sellainen vaikutus ihmisiin, että vastaavia konflikteja vältettäisiin loppuun saakka. Olen myös hyvin herkkä, ja olikin mukavaa että saimme päättää päivän vähän iloisemmissa tunnelmissa joulukadulla.
Uskon että aika syvältä ottava kokemus käydä siellä museossa. Toisaalta oli myös varmaan upeaa nähdä miten vilkas kaupunki Hiroshima on nykyään.
Juuri näin Katja! Oli hienoa nähdä miten eläväinen kaupunki Hiroshima nyt on kipeistä muistoista huolimatta.
Varmasti mieleenpainuva kokemus ja sellainen, että vetää mielen apeaksi. Hirosimasta olen jonkin verran blogeista lukenut ja olisi kyllä mielenkiintoinen vierailukohde.
Ehdottomasti kannattaa käydä jos vierailet Japanissa!
Japani oli ennen toista maailmansotaa hyvin aggressiivinen ja ekspansiivinen valtio joka alisti hirmuvaltaansa valtavan suuren osan Aasiaa ja surmasi miljoonittain siviilejä. Se myös aloitti sodan Yhdysvaltoja vastaan. Sodan lopulla oli käynyt selväksi, että Japani ei antaudu, ei vaikka mikä olisi, sen olivat todistaneet saarista käydyt taistelut.
Siksi atomipommi oli hyvin perusteltu tapa yrittää lopettaa sota. Noiden Hiroshimassa ja Nagasakissa kuolleiden kannalta traaginen tietysti, mutta kokonaiskuvassa henkiä säästyi.
Kiitos kommentista. Olet ilmeisen tietoinen historiasta nimimerkistäsi päätellen. Paul Tibbetshän oli pommituksissa mukana ollut lentäjä. On ollut todella mielenkiintoista nähdä, kuinka tämä asia jakaa mielipiteitä.