|

Havaijin tunnetuin nähtävyys – Pearl Harbor Oahulla

USS Arizona Memorial in Pearl Harbor

Pearl Harbor Honolulussa on eittämättä Havaijin tunnetuin nähtävyys. Se on vaikuttava, ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Tässä meidän kokemuksia Pearl Harborista.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Kun suunnittelimme matkaa Havaijille, Pearl Harbor oli yksi niistä syistä, miksi päädyimme juuri Oahun saarelle. Havaiji on meille hyvin tuttu paikka useamman reissun pohjalta mutta Oahu oli vielä jäänyt korkkaamatta.

Pearl Harbor National Memorial on yksi Havaijin suosituimmista paikoista, sillä siellä käy lähes kaksi miljoonaa vierailijaa vuosittain. Se sijaitsee Oahun saarella, kutakuinkin puolessa välissä Yhdysvaltojen mannerta ja Japania. Tarkemmin ottaen ollaan Havaijin osavaltion pääkaupungissa, Honolulussa.

Pearl Harbor on myös paikka jossa kaikki amerikkalaiset haluavat käydä, sillä se on iso osa maan historiaa. Itsellenikin, vaikka en Yhdysvalloissa varttunutkaan, vierailu paikan päälle oli todella koskettava.

Mikä on Pearl Harbor?

Pear Harbor on Yhdysvaltain laivaston tukikohta, ja samalla 2403:n sotilaan viimeinen lepopaikka. He kaikki kuolivat Japanin yllätyshyökkäyksessä Yhdysvaltoihin joulukuun 7. päivänä, vuonna 1941.

Iskulla oli kauaskantoiset seuraukset, sillä sen myötä Yhdysvallat ajautui mukaan toiseen maailmansotaan. Pearl Harbor on edelleen aktiivinen armeijan tukikohta, mutta samalla myös muistomerkki ja kansallispuisto.

Syy Japanin hyökkäykseen oli Yhdysvaltain sille asettama kauppasaarto. Seuraavana päivänä hyökkäyksestä Yhdysvallat julisti sodan Japania vastaan.

Hyökkäys oli amerikkalaisille täysi yllätys, eikä siihen oltu varauduttu. Se tuli sekä ilmasta käsin että mereltä. Yhdysvallat menetti ihmishenkien lisäksi kolme sota-alusta; USS Arizonan, USS Oklahoman ja USS Utahin.

Myös useat muut alukset ja kaksi hävittäjää vaurioitui, mutta ne saatiin myöhemmin korjattua.

USS Arizona Memorial muistomerkki merellä jonne mennään veneellä.

Vierailu Pearl Harboriin

Pearl Harborin vierailu kannattaa suunnitella sen mukaan, mitä siellä haluaa nähdä. Sisäänpääsy visitor centeriin ja museoalueelle on ilmainen.

Päänähtävyys on Pearl Harborissa kuitenkin USS Arizonan muistomerkki, ja sinne mennään veneellä. Sitä varten on oltava lippu, jonka voi varata etukäteen, tai saada jonottamalla paikan päällä.

Liput näyttivät tulevan myyntiin noin kuukautta aikaisemmin ja menevän tosi nopeasti. Lähempänä ajankohtaa vapautettiin vielä pieni määrä uusia lippuja myyntiin. Lipun hinta etukäteen varattuna oli vain nimellinen $1.

Matti myöhäisten on mahdollisuus saada paikan päällä vielä stand by -lippu, joille on myös kova kysyntä. Ensimmäiset jonottajat ovat paikalla kuulemma jo seitsemältä aamulla. Tuosta lipusta peritään myös isompi maksu.

Pääsylipun mukana tuli pitkä liuta ohjeita. Paikalla pitää olla hyvissä ajoin ennen omaa kierrosta, ja minkäänlaisia laukkuja alueelle ei saa tuoda. Me jätimme omat reppumme sisäänkäynnin lähellä olevaan laukkusäilytykseen.

Lastenrattaat voi ottaa alueelle, mutta ei USS Arizonalle.

Vierailijoita pyydettiin myös pukeutumaan ja käyttäytymään kunnioittavasti, sillä kyseessä on muistomerkki, joka on verrattavissa esimerkiksi hautausmaalla käyntiin.

Pearl Harbor sisäänkäynnillä ja museoalueella.

USS Arizona Memorial

USS Arizona oli Yhdysvaltojen sotalaiva, joka tuhoutui Pearl Harborin hyökkäyksessä kokonaan pommin osuttua sen ammusvarastoon. Laivan mukana meni 1177 merimiestä. Sotilaiden jäänteet ovat edelleen laivassa ja heidän nimensä ovat kaiverrettuna muistomerkin pyhäkössä.

Kierros USS Arizona Memorialle tehdään armeijan operoimalla veneellä, ja se kestää noin 45 minuuttia.

Muistomerkissä on kolme osaa; sisäänkäynti, kokoontumishuone ja pyhäkkö. Keskimmäisestä on näkymät meren pohjassa makaavaan laivaan, eli vierailijat ovat tavallaan laivan päällä.

Rakennus valmistui vuonna 1961.

USS Arizona Memorialin ovi Pearl Harborissa, rakennuksen toisessa päässä.
USS Arizona Memorial pyhäkkö ja sen seinään kirjoitetut nimet Pearl Harborissa.

Vedessä näkyy myös aika paljon öljyä, sillä laiva vuotaa sitä edelleen mereen. National Park System arvioi, että öljyä on vuosien saatossa valunut 14000-64000 gallonaa, ja sen valuminen saattaa jatkua vielä 500 vuotta.

Öljyvuotoja ei ole tukittu, sillä tehtävä on varsin haasteellinen ja muistomerkillä pitäisi olla hautarauha.

Kaikenlaiset vakuuttelut siitä, ettei vuodosta ole ympäristölle haittaa, ovat hölynpölyä. Yhdysvaltain armeija on monella muullakin tavalla todellinen luonnonsaastuttaja, ja havaijilaisten hätähuudot ovat kaikuneet kuuroille korville.

USS Arizonan ruosteinen osa näkyy veden pinnalla.
Laivan parhaiten näkyvä osa

Pacific Fleet Submarine Museum

Pacific Fleet Submarine Museum on erillinen museo Pear Harborissa, jossa pääsee tutustumaan elämään sukellusveneellä. USS Bowfin on ollut mukana muun muassa Korean sodassa, ja palvellut lähinnä Aasian vesillä.

Museo siitä tehtiin vuonna 1979. Sisäänpääsy museoon on $22 aikuisilta ja $13 lapsilta.

Sukellusvene joka toimii nyt museona Pearl Harborissa.

The Battleship Missouri Memorial

The Battleship Missouri Memorialille mennään Pearl Harborista ilmaisella bussikyydillä.

Laiva sijaitsee Ford Island -nimisellä saarella, jonne päästään ylittämällä silta. Koska samalla mennään sisään aktiiviselle armeijan tukikohdalle, bussi pysäytettiin ennen saarelle menoa ja kaikkien oli näytettävä tarkastajille henkilöllisyystodistukset.

Samalla bussilla pääsee myös Aviation Museumille.

USS Missouri on ollut mukana muun muassa toisessa maailmansodassa ja korean sodassa. Sen sisään pääsee kiertelemään erilaisille kierroksille, ja hinnat ovat $30 ylöspäin per aikuinen.

Niistä lisää tietoja löytyy USS Missourin omilta nettisivuilta.

Meidän perhe kuvattuna taistelulaiva Missourin luona.
Taistelulaiva Missouri Pearl Harborissa Havaijilla.
Taistelulaiva Missouri ja sen edessä oleva muistomerkki Pearl Harborissa Havaijilla.
Suutelevan pariskunnan patsas taistelulaiva Missourilla Havaijilla.

Meille kävi laivan pihamaalla pieni haaveri, joten päätimme sitten jättää sekä kierroksen laivassa että Aviation Museumin välistä. Laivan pihamaa oli todella karkeaa betonia, ja pienin neiti tietenkin innostui siellä vähän juoksemaan.

Juuri kun olin avaamassa suuni varoituksen muodossa, hän lensi rähmälleen. Niinpä hänellä oli sitten polvet auki, kädessä haava, leuassa asfaltti-ihottumaa ja huulesta valui veri.

Pyysin miestäni hakemaan laivalta pari laastaria, mutta sieltä tulikin kokonainen golf -kärry armeijan miehiä tarkistamaan tilannetta. No, eräänlainen muistohan sekin tietenkin on.

Ja olihan tuollainen taistelulaiva ihan vaikuttava näky myös ulkoapäin katsottuna.

Lääkintämiehiä tulossa golfkärryllä USS Missourin edessä.

USS Oklahoma Memorial 

Ihan USS Missourin sisäänkäynnin edessä on muistomerkki nimeltä USS Oklahoma Memorial. Se on omistettu 429:lle merimiehelle, jotka kuolivat Pearl Harborin iskussa USS Oklahoman upottua.

Laiva saatiin nostettua ylös vuonna 1943 ja merimiehet päästiin hautaamaan. Se oli tarkoitus hinata Kalifornian Oaklandiin restauroimista varten, mutta se upposi pitkällä merimatkalla uudelleen.

Kyseinen laiva makaa nyt siis jossakin merellä Havaijin saarten ja Kalifornian välillä.

USS Oklahoma Memorialin muistomerkki jossa on pystyssä paalu jokaiselle sen mukana kuolleelle sotilaalle.

Tunnelmia ja kokemuksia Pearl Harborista

Alueella on siis visitor center, muutama ilmainen museo, kirjakauppa ja pieni kioski, josta voi ostaa välipalaa. Sen lisäksi ovat nämä maksulliset museot kuten USS Arizona, sukellusvenemuseo, sotalaiva Missouri ja Aviation Museum.

Aikaa siellä voisi siis kuluttaa vaikka koko päivän, mutta jokainen voi valita, mitkä museoista kiinnostavat eniten.

Päivä oli varsin mielenkiintoinen ja opettavainenkin. Tunnelmaa voisi ehkä verrata Japanin matkallamme käymäämme Hiroshiman muistomerkkiin. Tuo Hiroshiman atomipommihan oli lopulta se, mikä lopetti kyseisen sodan.

Vanhin lapsistamme oli lukenut Pearl Harborista koulussa, ja oli erityisen innoissaan, että pääsi käymään paikan päällä.

Museoalue on sen verran laaja, että siellä riittää ihmettelemistä myös lapsille. Veneretki oli lasten mielestä tietenkin jännä, ja voisin kuvitella, että sotalaivat, sukellusvene ja lentokoneet kiinnostavat ainakin poikia.

Meille aikuisille vierailu oli ennen kaikkea mieleenpainuva. Sattui vielä niin, että useampi Uber -kuljettajamme viikon ajalta oli, tai oli ollut armeijan leivissä. Heidän kanssa rupatellessa Pearl Harbor alkoi tuntumaan entistäkin koskettavammalta.

Mennessämme Uberillä Pearl Harboriin, kysyimme kuljettajaltamme onko USS Utah jossakin nähtävillä. Nythän olimme siis menossa kahden muun hyökkäyksessä tuhoutuneen sotalaivan muistopaikkoja.

Hän kertoi USS Utah Memorialin olevan myös Fordin saarella, mutta yleisöllä ei ole sinne pääsyä. Hän tarjoutui viemään meidät alueelle ja hankkimaan siihen tarvittavat luvat, mutta valitettavasti meillä ei ollut enää vapaita lomapäiviä jäljellä. Harmi!

Me menimme Pearl Harborille Uberillä mutta ainakin Waikikilta sinne pääsisi myös linja-autolla. Moni tulee paikalle myös vuokra-autolla, mutta meillä oli Oahulla oma auto käytössä vain päivän.

Valmiitakin retkiä Pearl Harborille on yllin kyllin:

Suosittelen kyllä ehdottomasti vierailua Pearl Harboriin kaikille Oahulle matkustaville. Me kiersimme lomallamme koko Oahun saaren, kiersimme kaikki Honolulun nähtävyydet ja patikoimme Diamond Headille, mutta Pearl Harbor oli silti kaikista tämän saaren paikoista mielenkiintoisin!

Samalla sain myös korkattua yhden uuden kansallispuistoyksikön Yhdysvalloissa. Havaijin saariltahan niitä löytyy useampi, esimerkiksi Haleakala National Park Mauin saarella ja Kalaupapa National Historic Park Molokailla.

Big Islandilla yksiköitä on useampi, niistä tunnetuin on Hawaii Volcanoes National Park. Mielenkiintoisia omalla tavallaan olivat myös Puʻuhonua o Hōnaunau National Historical Park, Kaloko-Honokōhau National Historical Park ja Puʻukoholā Heiau National Historic Site.

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Kiinnostavatko tällaiset historialliset sotaan liittyvät paikat sinua?

You Might Also Like

8 Kommenttia

  1. Voi vitsit tuo on ollut mielenkiintoinen kokemus! Oon joskus lapsena katsonut sen elokuvan monta kertaa ja kuullut nimestä, mutta en oo koskaan sen kummemmin miettinyt sen taustoja / historiaa. Kiitos kun sain nyt tätä kautta kerrattua. Kuulostaa koskettavalta ja mielenkiintoiselta paikalta, missä haluaisin itsekin käydä mikäli tuonne päin joskus lähtee.

  2. Me mentiin Pearl Harboriin paikallisbussilla ja matka kesti 1,5 tuntia. Luulimme, että se kestäisi vain puoli tuntia, koska matka ei ollut pitkä, mutta tämä bussi kierteli ja körötteli siellä sun täällä ja pysähteli kaikilla mahdollisilla pysäkeillä. Meiltä jäi USS Arizona Memoria näkemättä, koska lähdettiin retkelle vähän ex-tempore eikä tietenkään oltu mitään lippuja etukäteen varailtu. Paikan päältä saatavat liput olivat menneet aikoja sitten. Tutustuimme muihin alueen ilmaisiin kohteisiin. Olihan se vaikuttava paikka ja mielestäni sellainen ”must-see” kohde.

    1. No ohhoh, onneksi ei siis otettu bussia. Minä olin onneksi etukäteen lukenut, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin. Tuttavaperhe päätti myös lähteä matkalle mukaan aika lyhyellä varoitusajalla, eivätkä enää saaneet lippuja muuten kuin jonkun retkijärjestäjän kautta.

  3. Tuo on varmasti todella koskettava paikka, erityisesti yhdysvaltalaisille, mutta varmasti myös kaikille muillekin. Käsittääkseni japanilaiset lomailevat Havaijilla varsin paljon, tiedätkö, että vierailevatko hekin missä määrin myös Pearl Harborissa ja miten he tuohon mahtavat suhtautua?

    Kyllähän sotaan liittyvät paikat yleisesti kiinnostavat. Esimerkiksi mainitsemassasi Hiroshimassa olemme käyneet, todella koskettava paikka sekin.

    1. Japanilaisia on tosiaan Havaijilla tosi paljon. Niinkin paljon, että monet resortit on koristelu ihan japanilaistyyliin, ja Oahulla taisi olla joku japanilainen temppelikin. Mutta nyt kun mainitsit, niin en tullut kyllä huomanneeksi Pearl Harborissa japanilaisia, mutta voihan olla, että en osannut vaan katsella sillä silmällä. Aika mielenkiintoinen kysymys.

  4. Kävimme, toki, tuollakin aikoinaan Honolulussa käydessämme – itse asiassa pidimme sitä ehkä tärkeimpänä kohteenammekin tuolla saarella, sen verran merkittävässä historian taitekohdassa Pearl Harbor oli, että suomalaisenakin siitä mielestäni kannatti olla kiinnostunut. Ja tosiaan, Hiroshima tuli tuolla mieleen, niin jatkumona kuin tunnelmana.

    1. Meilläkin se oli tärkein, tai lähinnä minulla koska mies oli jos siellä käynyt. Oli se kyllä mielenkiintoinen paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *