|

Kaloko-Honokōhaun kansallispuisto Havaijin Big Islandilla

Kaloko-Honokōhaun kansallispuistossa Havaijin Big Islandilla on historiaa ja rantaelämää. Nautimme saaren parhaasta kilpikonnarannasta!

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Havaijin Big Islandilla heräsimme aamuisin lintujen laulukuoroon joka alkoi aina viiden-kuuden välillä. Lähipuista kuului kova piipitys mutta lintuja ei näkynyt missään. Aikaisen herätyksen ja aamupalan jälkeen olimme aina innokkaina näkemään jotakin uutta.

Eräänä aamuna päätimme käydä Kaloko-Honokōhaun kansallispuistossa, joka on yhdistelmä historiaa, arkeologisia kaivauksia ja rantaelämää. Olin lukenut, että puisto on yksi parhaista paikoista Big Islandilla nähdä merikilpikonnia.

Niinpä pakkasimme mukaan sekä eväät että uikkarit, ja suuntasimme puistoon tutkimaan paikkoja. Koska Big Island on meille tuttu jo aiemmalta reissulta, oli kiva käydä paikassa jota emme olleet vielä nähneet.

Kaloko-Honokōhau National Historical Park on vain noin viiden minuutin ajomatkan päässä Kailua-Konan kaupungista, ja ihan päätien varrella. Se on todella helppo löytää sillä puiston iso kyltti näkyy tielle asti.

Kyltin luona on pienehkö parkkipaikka jonne auton voi jättää vierailun ajaksi.

Kaloko-Honokōhaun kansallispuiston kyltti Havaijin Big Islandilla
Kaloko-Honokōhaun kansallispuisto Havaijin Big Islandilla

VIERAILU Kaloko-Honokōhaun kansallispuistoON

Puistoon mennessä pysähdyimme ihan ensiksi pienelle Visitor Centerille kyselemään alueen nähtävyyksistä. Joka puolella sen ympärillä näkyi vain mustaa laavaa.

Kaloko-Honokohau on arkeologinen kaivauspaikka ja se jakautuu laajalle alueelle.

Visitor centerin luona on pieni kävelypolku jonka ympärillä voi nähdä miten ennen viljeltiin kasviksia tuliperäisessä maastossa. Viljelemistä varten oli kivikkoiselle maalle rakennettu erityisiä kasvulaatikoita. Puistonvartija kertoi meille niiden käytöstä ja historiasta.

Kaloko Honokohaun kansallispuistossa olevia kasvulaatikoita Havaijilla

Visitor Centeriltä lähtee pari polkua rannalle, mutta puistonvartija vinkkasi meille, että voimme ajaa autolla myös lähemmäksi. Normaalisti tykkäämme kävellä pidempiäkin matkoja mutta nyt meillä oli mukana 3-vuotiaan neidin lisäksi isohkot rantakassit.

Päätimme siis ajaa puiston vieressä olevaan pienvenesatamaan; Honokōhau Boat Harbor, josta on enää vain lyhyt kävely rannalle. Satamassa on myös vessat jos sellaisia tarvii.

Polku Visitor Centeriltä rannalle kannattaa käydä katsastamassa vaikka ajaisikin lähemmäksi autolla, sillä sen varrella on yksi vanhoista kala-altaista. Ennen muinoin kalasaaliita säilöttiin erillisissä kalalammissa, joista ne oli sitten helppoa hakea kokattavaksi.

Puistoa kiertää pari patikkapolkua joiden varrella on kaikki varsinaiset nähtävyydet. Yksi niistä menee rannan mukaisesti ja kiertää sitten takaisin Visitor Centerille.

Kala-altaat, yli 300 vuotta vanha kala-ansa (Aiopio Fishtrap) ja havaijilainen temppeli (heiau) lienevät puiston tärkeimmät nähtävyydet. Ja tietenkin kaikki muutkin rakennelmat.

Rannan toisessa päässä on kolmion mallinen rakennus, jollaisia käytettiin ennen kanoottien säilömiseen.

Historiallinen kanoottivaja Kaloko-Honokohaun rannalla Havaijilla

UIMASSA KILPIKONNIEN KANSSA

Ranta oli todella pitkä ja erilainen kuin muut käymämme Big Islandin rannat. Se oli osittain kaunista valkoista hiekkaa ja osittain mustaa laavakiveä. Ei missään nimessä yhtä kaunis kuin esimerkiksi Beach 69 tai yhtä erikoinen kuin vihreä hiekkaranta, mutta silti omalla tavallaan hieno.

Monissa kohdissa kasvoi kauniita palmupuita mutta niiden alla makoillessa kannattaa olla varovainen, sillä niistä putoavat kookoshedelmät saattavat olla vaarallisia.

Aika monesta kohtaa rannalta oli hankalaa mennä uimaan, sillä pohja oli todella kivikkoinen. Etsimällä löytyi kuitenkin vähän helpompiakin paikkoja.

Nämä kivikot lienevät kuitenkin syynä siihen miksi rannalla on niin paljon merikilpikonnia. Näimme siellä enemmän kilpikonnia kuin koskaan missään. Niitä oli sekä rannalla että vedessä.

Toinen hyvä ranta kilpikonnien katseluun on Oahun saarella oleva Laniakea Beach. Se onkin saanut lempinimen ”Turtle Beach”, sillä siellä melko varmasti törmää kilpikonnaan.

Honokōhaun ranta Havaijin Big Islandilla
Meidän neiti merikilpikonnan edessä Havaijin Big Islandilla
Kilpikonna Kaloko-Honokōhaun rannalla Big Islandilla
Kilpikonna uimassa Kaloko-Honokōhaun rannalla Havaijilla

Snorklaamiseen tämä ranta ei ole paras mahdollinen, sillä vaikka kalat ja kipikonnat viihtyvätkin matalassa kivikossa, siellä on todella vaikeaa uida. Monessa kohtaa oli melkein helpompi nähdä kaloja vedessä kahlaten kuin uiden.

Kilpikonnien lisäksi näimme tällä rannalla paljon muitakin eläimiä. Metsäpolulla meitä vastaan tuli muun muassa siperian kurmitsa (Pacific Golden Plover), ja takanamme puussa vihelteli kaunis punakardinaali (Northern Cardinal).

Alueella tavataan paljon muitakin lintulajeja, joten kannattaa pitää silmät auki. Myös hylkeitä nähdään näillä rannoilla aika-ajoin.

Marraskuusta huhtikuuhun rannan edustalla on mahdollisuus nähdä myös valaita. Niitä voi nähdä kauempana syvemmissä vesissä, samoin kuin delfiinejä.

Kyltti alueen eläimistä Kaloko-Honokōhaun kansallispuistossa Havaijin Big Islandilla
Siperian kurmitsa Kaloko-Honokōhaun rannalla Big Islandilla
Punakardinaali Kaloko-Honokōhaun rannalla Big Islandilla

Jos mukaan matkalle on sattuneet kiikarit, niin ne kannattaa ehdottomasti tuoda mukana tälle rannalle. Tosin ilmankin onnistuimme näkemään vaikka mitä eläimiä, ja päivä rannalla oli todella mukava.

Tällä rannalla ei ole mitään palveluja, joten eväät ja muut kannattaa ottaa mukaan jo lähtiessä. Lähimmät vessat löytyvät Visitor Centeriltä ja satamasta.

🐢🐢🐢

Tämä oli ihana, luonnontilassa oleva ranta, ja nautimme sen rauhallisuudesta. Ja etenkin kilpikonnista!

Big Islandilla on muitakin mielenkiintoisia kansallispuistoja, esimerkiksi Volcanoesin kansallispuisto, Puʻuhonua o Hōnaunau National Historical Park ja Pu’ukohola Heiau National Historic Site.

Sen lisäksi Big Islandilla on paljon erilaista tekemistä ja näkemistä aina Yhdysvaltojen eteläisimmästä kohdasta laavatunneleihin saakka. Se on ehdottomasti kaikista Havaijin saarista monipuolisin. Eikä kannatta unohtaa paikallisia herkkujakaan!

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *