Muutama kuukausi sitten vierailimme The Walt Disney Family Museumissa San Franciscossa. Jostain kumman syystä juttu siitä on jäänyt hautumaan enkä ole muistanut sitä julkaista. Tässä kuitenkin tunnelmia tästä koko perheen museosta joka on aivan Golden Gaten sillan kupeessa.
Museo kertoo Walt Disneyn tarinan nuoresta miehestä kuuluisaksi piirtäjäksi, animaattoriksi, elokuvaohjaajaksi ja yrittäjäksi. Samalla saa kattavan kuvan myös eri Disney-hahmojen synnystä, samoin kuin animaatioelokuvien kehityksestä nykymuotoonsa. Disney on urallaan vaikuttanut koko maailman viihdekulttuuriin, ja hänelle on annettu 26 Oscar-palkintoa mikä on enemmän kuin kenellekään muulle. Hän aloitti uransa työskentelemällä koulun lehdessä pilapiirtäjänä ja kuvaajana, mutta päätti lopettaa koulun käynnin vuonna 1919 ja ryhtyä taiteilijaksi. Hän työskenteli usealle eri yritykselle ennen kuin perusti oman yhtiön ystävänsä kanssa. Ensimmäinen tunnettu Disney-hahmo oli Liisa Ihmemaassa, mutta ennen menestystä yhtiö meni konkurssiin. Walt päätti muuttaa Hollywodiin vuonna 1926 edistääkseen elokuvaohjaajan uraansa, ja perusti veljensä kanssa uuden yhtiön, Walt Disney Studion. Ensimmäinen Liisa -elokuva julkaistiin.
Liisa Ihmemaassa oli menestys, ja Walt Disneyltä pyydettiin sarjaa jonka päähahmo olisi jänis. Näin syntyi Osku Kani. Osku ei menestynyt kovin hyvin, mutta Disneyllä oli jo uusia suunnitelmia. Hän kehitti ystävänsä Ub Iwerksin kanssa Mikki Hiiren. Vaikka elokuvayhtiöt eivät aluksi kiinnostuneetkaan Mikki Hiirestä, siitä tuli jättimenestys sen jälkeen kun se ensimmäisenä piirrettynä sai ääniraidan. Disneyn bisnekset laajenivat ja hän kehitti Mikin rinnalle uusia hahmoja. Hän suunnitteli myös uusia elokuvia kuten Kolme pientä porsasta, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Pinokkio, Bambi ja Dumbo. Disneyn ura oli nousukiidossa.
Toisen maailman sodan aikaan Disney teki monenlaisia muita elokuvia mutta palasi piirroselokuviin Tuhkimon myötä. 1950-luvulla hän aloitti myös televisiosarjoja ja avasi Disneyland -teemapuiston Kalifornian Anaheimissa. Vuonna 1966 Disney suunnitteli avaavansa Floridaan toisen teemapuiston suunnittelun, mutta hän kuoli yllättäen keuhkosyöpään ja suunnitelma haudattiin vuosiksi. Ennen kuolemaansa hän ehti vielä julkaisemaan suurimman elokuvamenestyksensä; Maija Poppasen.
Walt Disneyn perintö elää vielä tänäkin päivänä vahvana. The Walt Disney Company on keskittynyt elokuvateollisuuteen, televisio-ohjelmiin, puistoihinsa sekä resort-kohteisiin jotka se omistaa. Yhtiöllä on toimintaa yli 40:ssä maassa, lukuisia myymälöitä ja jopa 11 teemapuistoa. Sen päämaja sijaitsee Kalifornian Burbankissa, ihan Hollywoodin lähellä. Mikki Hiiri on yhtiön päähahmo ja maskotti.
San Franciscon Presidiossa sijaitseva museo ei ole järisyttävän suuri. Kiersimme sen läpi parissa tunnissa, mutta aikaa siellä olisi toki voinut viettää kauemminkin katsellen vanhoja filmejä. Etenkin lapsia oli aina välillä vaikea saada siirtymään eteenpäin. Museon alakerrassa on pieni kahvila jossa voi syödä kevyen lounaan, ja paikalta on upeat näkymät suoraan Golden Gaten sillalle. Varsin mukava tapa siis viettää vapaapäivää koko perheen kanssa!

Kun olin San Franciscossa olisin itsekin halunnut käydä tuolla museossa, mutta se sitten jäi. Yleltä tuli joskus dokumentti Walt Disneysta, joka oli mielenkiintoinen, kovasti mies on vaikuttanut lasten kulttuuriin. Mun ehdoton suosikki on Mikki, erityisesti ne jossa Mikki on salapoliisi. En ollut myöskään itse tajunnut, että Aku on Mikkiä suositumpi Suomessa. Dokumentista selvisi, että alkuperäisen Mikin ääni oli itse Walt Disney. 🙂
Oi, en edes tiennyt tuota että Mikki oli itse Walt! Meniköhän se minulla ohi museossa. No, taas opittiin siis jotain uutta 🙂 Kiitos viestistä Tiia!
Kuulostaa mielenkiintoselta paikalta, Disneyn leffat on niin tuttuja! Voiskin ottaa taas maratonin joku kerta, ja katsoa niin monta ku suinkin jaksaa. 😉 Lapsille varmasti tosi kiva paikka tuo museo!
Lapset tykkäsi kyllä kovasti, mutta kyllä me aikuisetkin.
Olipa hyvä, että Walt Disney ei konkurssinkaan jälkeen luovuttanut, maailma olisi jäänyt ilman aika monta filmiä. Disneyn klassikkoleffat ovat kyllä niin ihania, että tässä museossakin voisi hyvin piipahtaa jos tuonnepäin eksyisi. 🙂
Näin on! Ja joskus tuntuu, että ne vanhat Disneyt on juuri parhaita.
Jos joskus käymme Friscossa, niin tämä museo on kyllä silloin listan kärjessä. Juuri siksi, että tarvittaessa se on nopeastikin kierretty ja toisaalta, jos ulkona vaikka sataa, voi kaikessa rauhassa katsella filmejä. 🙂
Sitten ei muuta kuin Disney museo listalle vaan! 🙂
Mielenkiintoinen tietopaketti. Huikea ura kyllä miehellä ja miten moneen ihmiseen hänen luomansa hahmot ja muu toiminta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen!
Kiitos! Disney oli ainakin omassa lapsuudessani vahvasti läsnä vaikka ei yleensä asiaa sen enempi ajateltukaan.
Disneyn ura on kyllä vertaansa vailla. Kyllähän tuolla voisi käydä, vaikka ilman lapsiakin. Aivan upea tuo näkymä sillalle!
Kiitos kommentista Arna!
Ei le Waltinkaan aloitus ollut helppo ja sitten yks kaks on tärpännyt. Hieno näköala museolta. Disneylandiin voisin viedä lapsen lapseni kun mia ei ollut varaa viedä.
Disneyland on kyllä hieno paikka, vaikka alunperin en ollutkaan sinne halukas lähtemään. Tänä keväänä on suunnitteilla käydä siellä oman lapsen kanssa.
Tulikin kerralla monta asiaa mitä en tienny Disneystä. Tuonne olisi varmasti hauska suunnata varsinkin jos lapset on mukana.
Kiva kuulla Miika! Lapset tosiaan tykkäsi kovasti.
Ihana pieni tietopaketti Walt Disneystä. En tiennytkään, että Liisa Ihmemaassa on ollut ensimmäinen!
Kiitos Teija. En minäkään! 🙂
Mielenkiintoinen museo ja kiinnostaa varmasti kaikenikäisiä 😀 Täytyy pistää korvan taakse
Se olikin yksi syy vierailuun, että se kiinnosti sekä aikuisia että lapsia.
Ooh, voi kun pääsisi pian tänne! Olen jonkin verran Disneysta lukenut ja katsonut dokumenttejä —> Minun mieheni on animoija (animaattori?) ammatiltaan ja suuri Disney-fani, tämä museo pitää ehdottomasti pitää mielessä, jos vaikka joskus onnistuisi sellainen suuri yllätysmatka. ^_^
Minulle Walt Disneyn tarina ei ollut entuudestaan kovin tuttu, vaikka Disney toki muuten oli. Oli siinä mielessä ihan mielenkiintoinen vierailukohde.
Mielenkiintoinen paikka, Walt Disneyn tarina ei oikeastaan ollut ennestään tuttu. Kun asuttiin Suomessa, mies aina ihmetteli, miten suosittu Aku Ankka on. Pohjoismaissa niitä taitaa lukea kaikki lapsena, ei Ausseissa Aku Ankkaa samalla tavalla lueta.
No se on kyllä totta. Mekin juuri otettiin Suomikoulusta Aku Ankkoja lainaan ja meilläkin oli lapsena niitä ihan hirveät määrät. Täällä ei tosiaan Akusta paljoa puhuta. Ihmiset tykkää Mikki Hiirestä ja tytöt tietenkin niistä prinsessoista.
Joo, amerikkalaiset eivät ole ikinä arvostaneet Aku Ankkaa, toisin kuin suomalaiset. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä hauskempi Aku on. Mikki ja suurin osa muusta hahmogalleriasta on turhaa tauhkaa Akun rinnalla. Vaikka asuin Kaliforniassa, en ikinä käynyt missään Disney-museoissa. On se jännä, Walt oli homo ja piirsi hiiren ja hänen piirroksiaan leviteltiin Suomeen, Touko Laaksonen oli homo ja piirsi miehiä ja hänen piirroksiaan leviteltiin Kaliforniaan.
Se on kyllä tosi jännä juttu että Aku on niin paljon suositumpi Suomessa kun taas täällä ei Akusta juurikaan puhuta. Kaikki lähinnä vaan puhuvat Mikki Hiirestä. En ole tuota asiaa ennen ajatellutkaan, mutta näinhän se tosiaan on.