Eipä tarvitse olla vuorikiipeilijä kärsiäkseen vuoristotaudista. Se tuli todettua viime viikonloppuna kun ajoimme Kaliforniassa Sierra Nevadan vuoriston yli sen toiselle puolelle, ja vietimme aikaa vuorilla. Kärsimme kaikenlaisista pikku oireista useamman päivän ajan, ja kun mukana on lapset, niin ehdin jo vähän huolestuakkin. Nyt ollaan jo onnellisesti takaisin kotona, ja matkasta jäi päällisin puolin hyvät muistot. Mutta opin tästä sen, että paras selviytymiskeino vuoristotaudista on tieto! Kun osaa tunnistaa oireet ja tietää miten toimia, ei aseta itseään vaaraan.
AMPIAISEN PISTOSTA FLUNSSAAN JA VUORISTOTAUTIIN
Reissun varsinainen päämäärä oli siis vuoriston toisella puolella, Mammoth Lakesillä, ja sinne päästäksemme valitsimme Yosemiten Kansallispuiston läpi kulkevan tien. Suurin osa Yosemitessa kävijöistä oleilee Yosemite Valleyssä, missä puiston tunnetuimmat luonnonnähtävyydet ja patikkareitit ovat, mutta me halusimme nähdä mitä muuta puistolla on tarjottavanaan. Niinpä ajoimme vuoren ylittävän tien läpi, joka kulkee korkeimmillaan yli kolmessa kilometrissä. Pysähdyimme välillä katsomaan maisemia ja teimme pari lyhyttä patikkaretkeäkin. Ja ovathan ne maisemat siellä ylhäällä ihan mahtavat, sitä ei voi kieltää! Huh huh! Mutta sitten alkoi alamäki.
Vanhempaa lastamme pisti Yosemitessä yllättäen ampiainen sisäreiteen. Pistoskohta tietenkin sattui, ja päätimme jättää pysähdyksen kauniilla Tenaya järvellä välistä, ja ajaa suoraan Visitor Centeriin. Onneksi pahin kipu hellitti pian ja päivä jatkui positiivissa merkeissä, vaikkakaan lapsi ei ihan heti tätä kokemusta unohda. Loppumatkan hän oli kauhusta kankeana aina kun joku pienikään pörriäinen tuli lähelle, ja jostain syystä niitä amppareita siellä vuorella tänä vuonna riitti.
Mammoth Lakelle päästyämme ja aamulla hotellista herätessämme, samainen lapsi alkoi valittamaan kurkkukipua. Usutimme häntä juomaan vettä, sillä ulkona oli kuuma ja edessä oli muun muassa patikointi Devil’s Postpile National Monumentille. Koska hotellimme sijaitsi 2,7 kilometrin korkeudessa, ja Devil’s Postpilekin on vajaassa 2,3 kilometrissä, ajattelimme, että kurkkukivut ja muut johtuvat vaan korkeudesta. Varsinkin kun hotellikirjassakin kerrottiin kokonaisen sivun verran vuoristosairaudesta. Illalla hän alkoi kuitenkin pärskiä enemmänkin ja nenäkin meni tukkoiseksi. Flunssa se sieltä siis teki tuloaan.
Kahden yön jälkeen Mammoth Lakesillä, laskeuduimme Mono Lakesille, joka on vajaassa kahdessa kilometrissä. Sepä ei sitten neidin kropalle enää sopinutkaan, vaan järvelle johtavalla portilla hän alkoi oksennella. Rangerille tuntui olevan heti selvää, että korkeuserot tässä nyt sekoittavat meidän päivää, ja hän kehotti juomaan runsaasti vettä. Eikä aikaakaan kun näimme myös toisen lapsen oksentamassa. Meillä suunta oli kuitenkin vielä ylöspäin Bodien kummituskaupunkiin ja sitten taas alaspäin yöpymään Bridgeportiin. Menimme siis melkoista vuoristorataa useamman päivän ajan.
PÄÄSÄRKYÄ JA UNETTOMUUTTA
Itse olin kärsinyt päänsärystä jo heti Yosemiten ylityksestä lähtien. Patikointipäivänä Devil’s Postpilellä ei särkyä ollut, mutta pidempi kävelylenkki tuntui todella raskaalta, ja varsinkin kaikki ylämäkipätkät. Illalla uni ei meinannut millään tulla vaikka olinkin väsynyt, eikä ruoka tahtonut maistua. Seuraavana päivänä päänsärky taas palasi ja yölläkin valvoskelin jälleen aamukahteen saakka. Ei olleenkaan tyypillistä minua. Siinä yön tunteina muiden kuorsausta kuunnellessa, ehtii miettimään vaikka mitä. Mitä jos lapsemme flunssa onkin joku vuoristotaudin oire? Millainenhan olo pienimmäisellä on, sillä hänhän ei osaa sitä edes vielä kertoa meille? Teinkö nyt oikein, että toin lapset tänne kun itsekin kärsin? Vuoristotauti ei ollut oikeasti lähtiessä edes käynyt mielessänikään, sillä Mammoth Lakes on todella suosittu laskettelukohde, ja mekin käymme aika usein vuorilla. Tämä taisi kuitenkin olla korkein paikka jossa olen koskaan yöpynyt.
Viimeisenä päivänä kaikki tuntuivat kuitenkin olevan kunnossa ja oma päänsärkynikin oli poissa. Kotimatka alkoi, ja sekin kulki vielä vuoriston läpi, tällä kertaa Sonora Passia pitkin. Tie käy korkeimmillaan 2,9 kilometrissä, eli ei ihan yhtä korkealla kuin Tioga Pass, mutta matka on todella mutkainen ja tie kapea. Molemmat näistä teistä ovat auki vain muutaman kuukauden vuodessa kesäaikaan, sillä ne ovat talven tullen lumen peitossa. Ja taas kerran manasin mielessäni, että miksi lähdimme tälle koko matkalle. Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, pääsimme vuorten yli ja onnellisesti kotiin saakka. Ja nyt muistellaan tietenkin niitä hauskoja muistoja ja kokemuksia tältä matkalta, mutta ensimmäistä kertaa sain osviittaa siitä, miltä vuoristosairaus tuntuu.
5 VINKKIÄ VUORISTOTAUDISTA SELVIÄMISEEN
Ota selvää millaisiin korkeuksiin olet menossa, millaisia oireita vuoristotauti voi aiheuttaa ja mitä tehdä jos niitä ilmaantuu. Tieto on paras suojasi! Kun tunnistat itsessäsi seuraavia oireita; päänsärky, unettomuus, ruokahaluttomuus, sekavuus ja tasapaino-ongelmat, kärsit todennäköisesti vähähappisesta ilmasta.
Etene hitaasti. Vuoristotauti johtuu ylhäällä olevan ilman vähäisestä happipitoisuudesta, johon elimistö ei ehdi tottua kun edetään liian nopeasti. Ilmaan tottuminen on hyvin yksilöllistä, ja lapset tiettävästi sairastuvat vuoristosairauteen helpommin.
Hidasta tahtia. Kun oma vartalo varoittaa erilaisin merkein ettei se ole vielä tottunut uuteen ilmatilaan, on parasta ottaa iisisti rajun liikunnan tai patikoinnin suhteen. Lievät oireet usein katoavat levon myötä.
Juo vettä. Runsas nesteen saanti on tärkeää, sillä korkealla kuivassa ja kylmässä ilmassa ei hikoilua välttämättä huomaa, ja veden juonti vähentyy.
Palaa alailmoihin. Jos oireet jatkuvat pitkään, yli kolme päivää, tai etenevät selkeästi sekavuuteen saakka, on parasta palata takaisin alas. Akuutissa tapauksessa on siirryttävä heti alle 1,2 kilometriin ja hakeuduttava lääkäriin.
Tärkeää on kuunnella omaa kroppaa ja edetä sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Itse ainakin opin tältä matkalta sen, että muutenkin huonot keuhkot omaavana lähden tästä eteenpäin varovaisesti todella korkeisiin paikkoihin. Vuorilla aiomme kuitenkin käydä edelleenkin. Sitä upeaa luonnon kauneutta ja rauhaa ei mistään muualta saa!
Jos muuten haluat kuulla enemmän tästä reissusta, niin käyppäs kurkkaamassa Instagram profiilini @paulagaston, etusivulta Highlightsien alta löytyy videoita reissustamme!
SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ…
Vuoristotauti on valitettavasti tuttua. Vuorilla on tullut kärsittyä oireista ja muistan varsinkin Kilimanjarolla koetun päänsäryn varmasti loppuikäni. Ruokahaluttomuutta oli myös mutta väkisin piti syödä, koska reissu olisi muuten päättynyt siihen. Nestettä pitää myös tankata tosi paljon. Oireet on hyvä tunnistaa niin sitten tietää miten toimia kun ne iskevät. Minulla oireet onneksi helpottivat kun kroppa alkoi tottua mutta eihän ne kivoja fiiliksiä olleet. Meidän Perun reissulla yksi ryhmän jäsenistä kärsi myös kuumeesta ja flunssasta, joten sekin saattoi olla oire vuoristotaudista. Upeita maisemia teillä on ollut. Toivottavasti tuonne Yosemiteen joskus pääsisi. Todella kaunista 🙂
Kiitos Merja! Mietinkin, että voisikohan ne flunssan oireetkin liittyä siihen korkeuden vaihteluun, mutta sitä ei missään mainittu, niin ajattelin, että se oli oikeaa flunssaa. Ja se jatkuikin kyllä yli viikon vielä kotona. Minulla oli myös tuota ruokahaluttomuutta. Kummallinen tunne kun ensin oli nälkä mutta sitten kun ruoka tuli eteen, niin ei tehnyt mieli syödä.
Olipas mielenkiintoista lukea tätä juttua, sillä olemme lähdössä reilun kuukauden päästä Peruun ja Boliviaan, enkä ole aiemmin oikein ollut vuoristotaudista edes kunnolla tietoinen. Tioga passin ajoimme viime vuonna ja majoituimme Mammoth Lakesilla, mutta ainakaan parin päivän vierailulla ei oireita meille tullut, eikä minulle tullut mieleenkään että olimme niin korkealla merenpinnasta!
Et ehkä sitten reagoi niin herkästi korkeuseroon kuin minä. 😊Mutta on silti hyvä olla tietoinen ja varautunutkin mahdolliseen vuoristotautiin. Upeaa reissua teille!
Vielä korkeammalle mennessä kannattaa käydä lääkärin puheilla ennen reissua ja pyytää reseptillä Diamoxia (tai vastaavaa).
Kokalehtien pureskelusta tai kokateestä esimerkiksi Cuscossa Perussa on apua vain jos niiden tehoon uskoo – oikeaa vaikutusta niillä ei ole 🙂
Hui, en tiedä tohdinko mennä tästä korkemmalle. Olen kuullut tuosta lääkkeestä, ja ehkä se olisi minulle tarpeen. Samoin joku mainitsi, että ferritiini taso olisi hyvä tarkastaa. Mielenkiintoinen tuo kokalehtien teho… taitaa enemmänkin vaikuttaa olotilaan rentouttavasti niin, ettei sitten oireita huomaa.
Sonora oli kotikaupunkini pitkään ja tuo on se osa Kaliforniaa, jota olen ajellut ristiin rastiin, kaikki nuo solat. Pahemmin ei korkeus vaivannut, Tioga Passissa rupesi hengästyttämään, kun vähän juoksentelin. Mono lake on mahtava, samoin kuin nuo Bodien seudut. Toivottavasti pääset matkustelemaan tuonne uudestaan, siellä on niin paljon nähtävää.
Olen samaa mieltä, että Momo Lake ja Bodie oli upeita. Bodiessa vaan ukkoskuurot vähän haittasivat käyntiä, joten olisi kiva mennä uudelleenkin. En tiennytkään, että asuit Sonorassa, mutta kävit kyllä mielessä kun tulimme vuoristosta alas, sillä muistin sinun maininnat Route 49:stä. 🙂
On lohdullista lukea muidenkin yllättävistä oireista, joskaan mukavaahan oireet eivät millään muotoa ole – ja teillä vielä ampiaiset ja flunssat siihen lisäkiusana.
Itse olin 11 vuotta sitten Kiinassa ja lähdimme viikoksi Tiibetiin. Valitettavasti jouduimme palaamaan 3 päivän jälkeen takaisin, riuduttuamme ensin hotellissa ja sitten tiputuksessa loputtoman oksentamisen jälkeen. Vielä lentokentälläkin piti hengitellä ylimääräistä happea. Ai että.
No huh huh, olipahan kokemus tuo teidän Tiibetin reissu. Olisin kyllä säikähtänyt. Silloin varmaan harmitti mutta terveys on kuitenkin tärkeämpää. Ja hyvä jos meidän kokemukset luo yhtään lohtua, et ole ainoa johon vuoristosairaus on iskenyt. 🙂