Tänä viikonloppuna pääsin vieraaksi San Franciscon Bay Arean Travel & Adventure Show:hun. Ne järjestetään aina vuosittain Santa Claran kaupungissa, ja muistuttavat jokseenkin Suomen Matkamessuja. Tapahtumassa on ihan mukavaa käydä vähän fiilistelemässä tulevia matkoja ja kurkkaamassa alan viimeiset trendit. Tälläkin kerralla päivä vierähti tosi nopeasti.
Näillä messuilla ei ole varsinaisesti ”ammattilaisten” päivää, vaan pressipassilla näytteille-esittäjiä pääsee tapaamaan toisen messupäivän aamuna tunnin verran. Sen jälkeen messut räjähtivätkin käyntiin toden teolla, ja joillakin käytävillä oli vieraita ihan tungokseen asti. Viime vuonna olin messuilla vain sunnuntaina, joka mielestäni tuntui olevan vähän hiljaisempi kuin lauantai.
Kalifornian omat maakunnat, kansallispuistot ja viini-alueet olivat tietenkin vahvasti esillä messuilla. Sen lisäksi eri risteily-yrityksiä tuntui olevan joka kulmalla. Kaliforniasta suosituimmat risteilyreitit lienevät Meksikoon ja Alaskaan, mutta muuallekin täältä pääsee. Lisäksi moni lentää Floridaan ja hyppää siitä Karibian risteilijän kyytiin. Hawaii näkyi myös messuilla, onhan se kuitenkin kalifornialaisten kestosuosikki, ja se on suht lähelläkin.
Aasian maista ehdottomasti eniten kuhinaa oli Japanin osastolla. Mieleeni jäivät oikeastaan vain Japani, Taiwan ja Kiina, sekä suurella tohinalla mukana ollut Etelä-Korea. Etelä-Korean valttina oli tietenkin Olympialais-teema, joka kieltämättä näkyi maskotteineen jo kauas. Vähän yllättäen muut Aasian maat eivät näyttäneet panostavan näihin messuihin, eikä Eurooppakaan suuresti. Euroopan maista vain Ranska ja Irlanti jäivät mieleeni.
Tämän vuoden puhuja ohjelmassa ei nyt sattunut sellaisia ”pakko nähdä” tyyppejä. Ehdottomasti eniten väkeä veti Rick Stevensin luento. Hän on tunnettu matka-artikkeleistaan ja omasta televisio-ohjelmastaan. Tänä vuonna en paljoa luentoja kuunnellutkaan, ja muutaman niistä olinkin käynyt katsomassa jo viime vuonna. Olisi ehkä hyvä jos samat henkilöt eivät olisi useana vuonna peräkkäin puhumassa.
Yksi huomattava trendi oli ehdottomasti kaikenlaiset loma-osakkeiden myyjät. Niitä tuntui olevan joka standillä, ja sai ihan varoa mihin lappuun nimeänsä laittoi. Monet ”arvonnat” osoittautuivatkin arvonnaksi vasta jos tietyt kriteerit täyttyivät (ikä, palkkataso ym.), ja siinä vaiheessa tietenkin oli selvää, että jokuhan sieltä soittelee kohta kaupaten ”ilmaista viikkoa Hawaiilla”. Moni tuttavani on itseasiassa käyttänyt näitä tarjouksia, ja käynyt kuuntelemassa loma-osakkeen esittelyn. Eikä ihme, sillä tarjolla oli ilmaisia lentoja Havaijille tai Meksikoon lisänä kaksi yötä luksushotellissa. Pitäisiköhän tätä koittaa? Mitä mieltä olette?

Oho, noi kamelit on kyllä vähän liikaa tuolla. Poloiset parat…
Mutta että ilmaisia lentoja Havaijille, voiko tosiaan olla? Välillähän noi loma-osake hommat maistuu vähän vedätykseltä, mutta jos sulla on joitain tuttuja ketkä kertovat että tuo toimii, niin mikäpä ettei! 😉 Lisäksi, kuinka siistiä oliskaan että olis loma-osake Havaijilla. Kelpais! 🙂
No mua kyllä kanssa säälitti nuo kamelit jotka käveli sellaista surkean pientä ympyrää. 😬
Meno siellä näyttää yllättävänkin samanlaiselta kuin kotimaisilla Matkamessuilla. Jotenkin odotin paljon överimpää tulokulmaa matkamessuiluun siellä. No, toki toi kamelihomma on aika överi 🙂
Juu yllättävän samanlaista. Tosi paljon kaikenlaista jakotavaraa oli kaikilla; kyniä, karkkeja, taskulamppuja ym.