Colman kaupunki ei varmaan varsinaisesti ole kenenkään matkakohde, mutta moni on matkallaan tietämättään ajellut sen ohi. San Franciscosta alaspäin taas tällä viikolla ajellessamme näimme moottoritien varrella vaikuttavan määrän hautakiviä, ja kuulimme saman kysymyksen kuin niin usein ennenkin: ”Onko nuo kaikki hautoja?” Niinpä päätimme tehdä pienen koukkauksen, ja käydä katsomassa miltä näyttää ”City of Silent” eli ”Hiljaisten kaupunki”, Colma.
Vuonna 1900 Colman naapurikaupunki, San Francisco päätti, ettei sen arvokkaille tonteille voida enää perustaa hautausmaita, vaan olisi löydettävä uusi paikka haudoille. Myöhemmin päätettiin siirtää vanhatkin hautausmaat pois San Franciscosta, ja niin alkoi suuri hautojen siirto operaatio vuonna 1912. Yli 150 000 hautaa siirrettiin Colmaan ja Colman kaupunki perustettiin lopulta vuonna 1924. Nykyään Colmassa asuu yli 1,5 miljoonaa ”sielua”, eli maanalaista asukasta, ja vain noin 1700 maanpäällistä asukasta. Kaupungin motto on pitkään ollut; ”On hienoa olla elossa Colmassa” (It’s great to be alive in Colma).
Colmassa on yhteensä 16 hautausmaata. Suurimmat niistä lienevät Cypress Lawn ja Holy Cross Cemetery. Lisäksi kaupungissa on ainakin italialainen-, japanilainen-, juutalainen- ja kreikkalainen hautausmaa, sekä lemmikkien hautausmaa. Pitkän aikaa pikkukaupungin asukkaat koostuivat lähinnä haudankaivajista ja hautakivien myyjistä, mutta nykyään sinne on muuttanut myös useita autokauppoja. Pääkadun varrella oli hiljaisen näköinen ja pieni kaupungintalo, poliisitalo ja useita hautakiviä myyviä liikkeitä.
Colmaan on haudattu useita kaupunginjohtajia, kuvernöörejä, senaattoreita, ja jopa Alcatrazin vankilan vankeja. Tunnetuimmat tänne haudatut lienevät kuitenkin farkkujen ihka ensimmäinen tehtailija, Levi Strauss, sekä Marilyn Monroenkin kanssa naimisissa ollut pesäpallolegenda Joe DiMaggio. Cypress Lawnin vieressä on mausoleum jossa lepää amerikkalainen lehtimoguli William Randolph Hearst vanhempineen. Hänestä kirjoitin aiemmin kun vierailimme Hearstin linnassa. Ja kuulemani mukaan eläinten hautausmaan tunnetuin hauta kuuluu Tina Turnerin koiralle.
Moottoritieltä katsottuna ensimmäisenä yleensä näkee alla olevat valkoiset hautakivet. Ne kuuluvat Golden Gate National Cemeteryyn joka ihan tarkasti ottaen ei ole enää Colman kaupunkia, vaikka ihan siinä kiinni onkin. Tällä hautausmaalla on noin 140 000 hautaa jotka pääasiallisesti kuuluvat sotien veteraaneille. Golden Gate Cemetery on rekisteröity historiallisten paikkojen rekisteriin (National Register of Historic Places).
Näin on kerta toisensa jälkeenkin nähtyjen hautakivienkin historia selvitetty.

Mielenkiintoinen kirjoitus Kaliforniasta ja hautaamisesta. Tuo Colman hautausmaa on kyllä valtavan kokoinen ja kaupungin slogan sopii hyvin minun huumorintajuuni. Minua kiinnostaisi tietää, käytetäänkö siellä holviaukollisia hautakiviä, vai ovatko kaikki umpinaisia?
Kiitos Alina! En ole ihan varma onko Colmassa mutta kyllä täällä Yhdysvalloissa käytetään. Käytännöt vaihtelevat vähän hautausmaiden kesken.
Myös minä ihmettelen hiukan hautojen siirtoa, mutta toisaalta ymmärrän pointin. Kieltämättä vaikuttavan näköistä, siinä on hauta toisensa perään.
Aika jännä, että päättivät siirtää vanhatkin haudat pois. Toisaalta joo, arvokasta tilaa, mutta silti vähän erikoista. Aika kliinisen näköinen tuo viimeisten kuvien hautausmaa.
Jännä kaupunki ja hauskaa että poikkesitte selvittämään tämänkin paikan tarinan 🙂 Mielenkiintoinen reissu varmasti!
Aah, nyt tuli vasta mieleen, etten San Franciscossa ollessani edes tajunnut vierailla hautausmaalla, jostain syystä tykkää vierailla jokaisessa maassa hautausmaalla. Kiinnostava kaupunki, jää kyllä mieleen.
Tuli mieleen, että tuolla ei taida olla tapana käydä haudoilla viemässä kukkia tai muuten muistelemassa, kun ovat kootusti jossain yhdessä paikassa eikä oman kylän kirkolla lähistöllä?
Kyllä on tapana. Mutta näillä sankarihaudoilla ei varmaankaan pidetä kukkasia, en ainakaan niitä nähnyt, mutta kaikilla muilla haustausmailla oli.
Hieman omituinen tuo Yhdysvaltain into muodostaa kaupunkeja yhtä tarkoitusta varten. Siellähän on myös monia kaupunkeja, jotka on perustettu vankiloiden ympärille. Kaupungissa asuu vankilan työntekijöitä, muttei juuri muita. Luulisi, että tekisi hyvää ihmisille seurustella muidenkin kuin saman asian ympärillä pyörivien kanssa.
No ei asia varmaankaan ihan niin mene, etteivät he seurustele muiden ihmisten kanssa. Colmankin vieressä on tosi monta kaupunkia, isoimpana tietenkin San Francisco. Täällä ajellessa et edes huomaakaan kun kaupunki vaihtuu kun niitä on ihan vieri vieressä, eikä kuten Suomessa, kaukana toisistaan. Minäkin seurustelen varsin vähän oman kotikaupunkini ihmisten kanssa kun kaverit asuvat naapurikaupungeissa, silti ihan lähellä. En ole kuullut vankilakaupungeista mutta voisin arvella, että niiden rahoittaminen on helpompaa näin, ja asuntojen myyminen vankilan vierestä voi olla vaikeaa.
No huh, millainen kaupunki. Aika riipivä tunnelma. Uskaltaisinkohan eden yöpyä tuolla… Mutta hautakivirivit ovat kyllä komeat! Ja olisi mielenkiintoista päästä jututtamaan paikallisia. Miten he itse kokevat elämän tässä kuolleiden kaupungissa. Moton perusteellavaikuttavat kyllä aika huumorimiehiltä :D. Ja sellaista asennette tollaisessa paikassa varmaan tarvitaankin.
Niin olisi, olisi ollut mukavaa haastatella vähän jotain joka asuu kaupungissa.
Hautausmaa kaupunki, aika erikoista. Ei tuonne varta vasten tulisi mentyä, mutta ohikulkumatkalla voisi poiketa.
Juu ei varmaan ole muuten asiaa kuin ehkä hautajaisiin 🙂
Mielenkiintoinen tarina! Colmaan tuskin tulisi koskaan varta vasten mentyä, mutta varmasti tuosta ohi mennessä voisikin pysähtyä ihmettelemään näkyä. Varsinkin tuo valkoisten hautakivien meri oli aika vaikuttava. Ajattelin ensin, että tuonne Golden Gaten hautausmaalle olisi haudattu sillan rakennustöissä kuolleet, mutta 140 000 sillanrakennuspuuhissa menehtynyttä olisi ollut jo turhan kova luku…
Huh huh, no ei sentään ihan noin montaa 🙂
Normandian rannikon hautausmaat tulee näistä kuvista kovasti mieleen. Vaikka ehkä täällä on vielä enemmän hautoja?
En ole käynyt mutta joku muukin kommentoi, että Normandiassa on samannäköisiä hautausmaita. En tiedä hautamääriä sieltä.
Oho, millainen paikka! Mielenkiintoinen taustatarinakin. Kieltämättä vähän naurahdin Colman motolle, hehe.
No se onkin kyllä aika hauska 🙂
Huh, tuo USA:n ylenpalttinen positiivisuus ja yrittäminen. Lienee uudisraivaajien peruja: "On hienoa olla elossa Colmassa" (It’s great to be alive in Colma). Tuosta on varmaan tehty bumper sticker?
En nähnyt bumper stickereitä mutta t-paitoja kylläkin 🙂 Varmaan tarrakin on olemassa.
Onpa mielenkiintoinen postaus. Miten erikoista, että kaupunki on "erikoistunut" hautausmaihin tai on siis tunnettu juuri niistä. Huh, aika jännä tunne varmaan asua tuolla, mutta täytyy kyllä myöntää, että hyvä huumorintaju heillä on kun motto on tuollainen :D. Aivan loistava postaus, kiitos!
Kiitos Unna! 🙂 Minunkin mielestä tämä paikka on kyllä varsin erikoinen, oli jo jännää käydä siellä, saati sitten että pitäisi asua kaupungissa.
Melko masentava paikka asuinkaupungiksi, mutta ehkä se selittääkin elävien asukkaiden vähäisen määrän. Toisaalta, ainakin on ympärillä jotain mikä joka päivä muistuttaa, kuinka onnekasta on olla elossa ja saa olon kiitolliseksi. Miksiköhän noiden valkoisten sotaveteraanihautojen siisteistä riveistä muuten puuttuu hautoja sieltä täältä? Toinen mysteeri ratkaistavaksi.
En kiinnittänyt huomiota puuttuviin hautoihin ennen kuin mainitsit asiasta. Tarkkasilmäinen olet 🙂 Totta tosiaan, siinä uusi mysteeri.
Colma, kalma… huih. Aika karmiva ajatus. Ei ehkä vierailukohteiden kärkipäässä, vai mitä luulet miten turismi tuolla kukkii?
Alimmat kuvat muistuttavat Arlingtonin hautausmaata.
Minullekin tuli nimestä Colma heti mielleyhtymä Kalma. Vaikka Colma itseasiassa tarkoittaa ihan jotain muuta, muistaakseni kyyhkystä. Enpä usko että täällä turismia on, mutta paikka näkyy San Franciscoon ajattaessa joten siitä aina tulee kysyttävää.
Aika creepya! Olen kyllä usein Suomessakin miettinyt, että miten kaikki vainajat mahtuvat / tulevat mahtumaan hautausmaille… Ehkä tässä ratkaisu!
Samaa olen miettinyt myös.
No hyi ja hui mikä paikka 😀 Minkäköhänlainen fiilis tuolla olisi pimeällä..
Hui, voisi olla aika pelottavaa olla tuolla pimeän tultua.
Hieman karmiva otsikko, ja oikeastaan koko paikka, mutta onhan tuo ihan ymmärrettävää, että jonnekinhan ne ruumiit on haudattava ja että hautausmaille ei haluta antaa kallista maata. Ja kauniilta paikalta tuo silti näyttää! 🙂 Mielenkiintoinen juttu!
Kiitos Terhi.
Tuo Golden Gate pisti hiljaiseksi meikänkin. Oli jotenkin pysäyttävää nähdä niin käsittämätön määrä hautoja siistissä rivissä. Samaan aikaan valokuvaajana teki hirmuisesti mieli ottaa upeita kuvia ja samaan aikaan miettiä että tämä on ihan oikeasti hautuumaa.. .
Niin kyllä minäkin mietin sitä samaa, ymmärrän siis mitä tarkoitat. Sitten toisaalta on myös ihmisiä, ja bloggaajia joilla oikeasti on yhtenä matkakohteena hautausmaita, minulle tämä oli lähinnä vain yksi tarina erikoisesta kaupungista. Toisaalta olen täällä asuessa oppinut myös käsittelemään asioita rennommalla otteella kuten kalifornialaisilla on tapana. Itselleni esimerkiksi hautajaisiin osallistuminen täällä oli pienoinen kasvun paikka, kun koko seremonia tapahtui siellä haudan äärellä ja musiikkina oli muun muassa Led Zeppeliniä ja country musiikkia. Muutenkin tosi rento meininki.
Tästä en ollut kuullutkaan, onpa varsin vaikuttava näky nämä valkoisten kivien rivistöt. Omalla tavallaan ymmärrettävää, että halutaan keskittää hautapaikat yhdelle alueelle, mutta toisaalta taas hieman karmivaakin.
Mitenköhän hyvin paikallisten autokauppojen myynti muuten vetää? Jotenkin ei houkuttelisi ostaa autoa Colmasta, jossa on kalma lähellä, tai jopa myyntipuheella "osta auto, saat hautakiven kaupan päälle!"
Mietin ihan samaa, että miksikähän ne autokaupat on juuri sinne Colmaan halunneet. Ehkä vuokrat ovat vähän halvemmat siellä, sillä autokaupathan tarvivat paljon tilaa. Ha ha, tuo myyntilause oli kyllä hyvä!
Upean näköinen hautausmaa tuo sankarien hautausmaa. Itse olen hieman vastaavanlaisia nähnyt Belgiassa, missä ensimmäisen ja toisen maailmansodan uhreille on rakennettu kansalaisuuksien mukaan hautausmaita.
Oli mielenkiintoinen tarina ja hyvä toteamus, että tuolla on kiva asua elossa 🙂
Kiitos. Olen jo kauan suunnitellut käyväni Colmassa mutta se on aina vaan jäänyt. Nyt tuli sekin koettua.
Onpa vaikuttavan näköisiä nuo valkoiset hautakivirivistöt.
En yhtään ihmettele, että paikka on kiinnittänyt huomionne ohi ajaessa niin, että olette koukanneet katsomaan paikkaa lähemmin. On kyllä valtava määrä hautoja!
Kyllä nämä aina pistää silmiin kun ajaa ohi, eikä moni edes tiedä, että se on erillinen kaupunki.