| |

Kurpitsojen aika Kaliforniassa – Half Moon Bay Pumpkin Festival

On taas syksy, ja sadonkorjuuaika. Lokakuussa aurinko paistaa vielä lämpimästi, ja joka paikkaa koristavat kurpitsat. Odotellaan jo holiday seasonin, eli juhlakauden alkua jonka aloittaa kuun viimeisenä päivänä juhlittava Halloween. Pitkin kuukautta pysähdellään kurpitsafarmeilla. Monella niistä on isot leikkipaikat lapsille, ja siellä tietenkin ostetaan kurpitsoja niin koristeeksi kuin syötäväksikin. Jos siis satut Yhdysvaltoihin lokakuun aikana, kannattaa käväistä kurpitsafarmilla tai ainakin katsastaa kuukauden tapahtumatarjonta. 

Me olemme nyt useana vuotena ajaneet rannan tuntumaan, Highway 1:lle kurpitsafestivaaleille. Tänäkin vuonna se oli vakaa aikomuksemme, mutta harvinainen koko viikonlopun kestänyt syysvesisade (paikallisten mukaan myrsky) sattui juuri tuohon viikonloppuun. Se ei tietenkään suomalaisia pysäytä, mutta läpeensä ruuhkautuneet tiet pysäyttivät. Veimme sen sijaan suomivieraamme kurpitsafarmille omassa kotikaupungissamme, ja samalla ostimme muutaman koristekurpitsan. Ehkä suuntaamme vielä Half Moon Bayhin joku toinen päivä, mutta tässä tunnelmia kurpitsafestareilta aikaisemmilta vuosilta.


Tämä kurpitsatalo oli kotikaupunkimme kurpitsafarmilla

Tämä kurpitsatalo oli kotikaupunkimme kurpitsafarmilla

Half Moon Bay on pieni rantakaupunki vähän yli puolen tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta etelään. Se on tunnettu muun muassa maataloudesta, kalastuksesta ja sen vuosittaisesta kurpitsafestivaalista. Half Moon Bayssä kasvatetaan kurpitsojen lisäksi joulukuusia, ja siellä on useampi kasvihuone josta voi käydä ostamassa hedelmä- tai koristepuita omiin puutarhoihin. Olen myös useamman kerran käynyt kaupungissa ratsastamassa, sillä monet ratsastusretket kulkevat rantaviivaa pitkin ja jopa rannoilla, eli maisemat ovat hulppeat.

 

Viikonlopun yli kestävät kurpitsafestivaalit, Half Moon Bay Pumpkin Festival järjestetään aina lokakuussa. Paikalle on syytä mennä jo ajoissa aamulla, sillä tapahtuma on suosittu ja myöhemmin päivällä voi juuttua ruuhkaan tai voi olla vaikeaa löytää parkkipaikkaa. Kaupungin pääkatu, Main Street on suljettu tapahtuman ajaksi, ja sen varrella on jos minkäkin näköistä myyjää ja esiintyjää. Ensimmäiset kurpitsafestivaalit järjestettiin vuonna 1971, kun kaupungin historiallisen pääkadun ylläpitämiseen perustettiin komitea. Kadun restauroimiseen tarvittiin rahaa, ja sitä päätettiin kerätä festivaalien muodossa. Festivaaliviikonlopun aikana Half Moon Bayssä vierailee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. 



Me olemme yleensä kierrelleet eri myyntipöytiä ja kojuja, ja sitten ostaneet joko ruokaa katumyyjiltä tai istahtaneet johonkin kahviloista. Anniskelualueella on tarjolla ainakin viiniä ja olutta. En ole yleensä löytänyt paljoa ostettavaa, mutta jos on käsitöiden ja taiteen ystävä, varmasti voi löytää myyntikojuista kaikkea kivaa.

Lapset on huomioitu tässä tapahtumassa erityisen hyvin. Lasten osastolla oli viime kerralla kaikenlaista ohjelmaa kurpitsapiirakan syöntikilpailusta piirtämiseen. Lasten kokoinen mekaaninen härkä tuntui olevan hitti, ja lapsille oli myös bändi. Myös halloween -asujen perinteinen kilpailu järjestetään molemmille, lapsille ja aikuisille. Jos lähtee pääkadulta vähän sivummalle, voi päätyä kummitustaloon.

Me olemme ennen kaikkea olleet kiinnostuneita itse kurpitsoista teeman mukaisesti. Alue on tietysti koristeltu kurpitsoin, ja ennen festivaalien alkua farmarit tuovat paikalle suurimmat kurpitsansa punnittavaksi. Niistä kaikista suurin piilotetaan aina telttaan, jossa voi käydä maksua vastaan kuvauttamassa itsensä voittajakurpitsan kanssa. Meille on aina riittänyt se, kun olemme nähneet kakkos- ja kolmostiloille tulleet hirmuiset jättiläiset. Sitäkin enemmän olen aina odottanut, että näen mitä farmari Mike on kurpitsoista ehtinyt taiteilemaan. Hän on todella taitava kurpitsojen leikkaaja, ja on ollut paikalla joka vuosi kun mekin olemme olleet.





Kurpitsafestivaaleille on yleisöllä vapaapääsy, ja siellä viettää helposti vaikka koko päivän. Half Moon Bayssä voi kuitenkin samalla reissulla käydä myös pumpkin patchillä ostamassa kotiin vietävät kurpitsat tai vaikka käveleskelemässä rannalla. Mukaan kannattaa varata sateenvarjo sillä kuvistani päätellen myös edellisinäkin vuosina on sadellut vettä. Toivottavasti taas ensi vuonna pääsemme mukaan pumpkin festivaaleille!

Jos innostuit kurpitsoista, niin kurkkaa myös Meriharakka blogin Pirkon käynnistä kurpitsapellolla Kanadassa.

You Might Also Like

0 Kommenttia

    1. Tämä on kyllä tosissaan yksi meidän perheen lempparitapahtumista. Harmi vaan, että aika monen muunkin ja siellä on usein vähän liikaa väkeä. Ja tänä vuonna tosiaan satoi vettä.

    1. Olen ollut huomaavinani Suomessakin enemmän ja enemmän halloween juhlintaa. Mutta sehän ei tosiaan kuulu suomalaiseen perinteeseen, ja ehkä olisi hyvä jos pystyttäisiin kunnioittamaan niitä omia perinteitä.

    1. Täällä Halloween on yksi vuoden odotetuimmista juhlista, joten se tehdään aika isolla meiningillä. Se aloittaa juhlakauden, joten taas mennään juhlasta juhlaan 🙂

  1. Yhdysvalloissa kaikki on suurempaa. Aika valtavia kurpitsoja! Mielenkiintoisia festivaaleja varmasti. Mä tykkään ihan älysti kaikista kurpitsajutuista, mutta itse tulee harvoin kokonaista kurpitsaa ostettua. Viime syksynä ostin Halloween-teemajuhlia varten; kaiversin taitoni mukaan klassiseksi kurpitsahahmoksi ja tein kurpitsapiiraan. Oli hyvää ja hauskaa! 🙂

    1. Näin on 😀 Hyvä hyvä, että olet vääntänyt piirakkaakin oikein. Sitä syödään täällä ihan jouluun saakka.

    1. No joo, kyllä meilläkin kotona on sellaisia "normaali" kokoisia ja sitten pienempiä koristeina. Mutta on kiva aina nähdä näitä jättiläisiä.

  2. Olipas julmetun kokoiset kurpitsat. Siellä on onneksi vielä vahva tuo sadonkorjuukulttuuri. Texasissa oli aina isot sadonkorjuumarkkinat keskellä Dallasin kaupunkia. Täällä pohjolassa Tyrnävän perunamarkkinat on kasvanut viimeaikoina isoksi juhlaksi – eikä vähiten perunaviinatislaamon ansiosta.

    1. Kalifornia tuottaa noin 80% koko maan vihanneksista ja hedelmistä, joten kyllä täällä juhlitaan kaikenlaista erilaista sadonkorjuuta. Toinen iso juhla on viinirypäleiden sadonkorjuu. Kiva että Suomessakin juhlitaan jotain sadonkorjuuta vielä!

    1. Kiitos linkkauksesta Pirkko. Liitin linkin juttuusi myös tuohon ylemmäksi oman tekstini yhteyteen, joten jos joku nyt innostuu kurpitsoista niin löytää heti jatkolukemista 🙂

  3. Hauskan erilainen festivaali ja tosi hienoja nuo kurpitsataideteokset! Herää kysymys, että miltähän nuo jättikurpitsat mahtavat maistua – ihan puuta vai koostaan huolimatta hyviä? Syksy on lempivuodenaikani, mutta kesäkurpitsoita lukuunottamatta kurpitsat eivät ole juuri siihen kuuluneet. Jenkeissä asia on varmasti toisin. 🙂

    1. En tiedä miltä maistuvat. Usein on niin, että mitä suurempi, sitä vähemmän makua. Aika monta kurpitsapiirakkaa niistä varmaan saisi mutta en tiedä ovatko ne näytillä kunnes nahistuvat.

    1. Kummasti nämä jättikurpitsat jaksaa itseäkin ihmetyttää vuodesta toiseen vaikka ne on jo nähnyt useaan kertaan.

    1. Kaliforniassa tietty viljellään suurelta osin melkein koko maan vihannekset ja hedelmät, niin tämä sadonkorjuu on tietysti iso juttu. Voisihan sitä Suomessakin jotenkin juhlistaa, sehän ikään kuin on kovan työn palkinto kun kaikki sato on saatu korjattua.

  4. Oi, kurpitsafestivaalit kuulostavat tosi mielenkiintoiselta! Valtavan kokoinen tuo yksi kurpitsa tuossa kuvassa kanssasi. Halloweenin aika on mielestäni vuoden parasta aikaa. Viime vuonna kaiversin ensimmäistä kertaa kurpitsan. Pitäisikin muistaa tällä viikolla käydä hakemassa kaupasta pieni kurpitsa kaiverrusta varten. 🙂

    1. Meillä on jo kurpitsat kaiverrettuna tuolla ulkosalla. Tykkään tästä värikkäästä vuodenajasta.

  5. Minä olen tietenkin käynyt Half Moon Bayssa ja todennut, ettei siellä ole yhtään mitään nähtävää ja että romanttisesta nimestään huolimatta paikka on pettymys. Paljon kivempi paikka on Montarassa oleva Devil’s Slide, joka korjattiin niin ettei se enää ole hengenvaarallinen. Olen kyllä suuri kurpitsojen ystävä, mutta jostain syystä olen ollut tietoinen vain valkosipuleista Gilroyssä.

    1. Ei siellä kauheasti nähtävää ole muuta kuin rannat tietysti, mutta tällaiselle hevosintoilijalle juuri sopiva pikkukaupunki. Lisäksi siellä ei ole niin kuuma kesäisin kuin muualla Bay Arealla. Olemme joskus harkinneet jopa muuttoa Half Moon Bayhin mutta työmatkat tulisivat liian pitkiksi. Valkosipulifestivaaleilla en ole käynyt vaikkakin Gilroyn valkosipuleita on tullut syötyä. Jotenkin se ohjelma ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *