Se vähiten toivottu tuliainen – lutikka

Viime reissulla ollessamme mieheni sai käsivarsiin ja jalkoihin kummallisia punaisia paukamia. Ensin niitä oli vain pari ja matkan viimeisenä aamuna niitä oli todella paljon. Siis TODELLA paljon. Mietimme kuumeisesti mistä ne olisivat voineet tulla, ja illalla nukkumaan mennessä olimme varmoja, että olivat hyttysen pistoja jotka tuli metsässä patikoimisesta. Kun seuraavana aamuna pahasti kutiavia näppyjä oli tullut lisää, tajusimme, että hyttysiä niistä ei voinut syyttää. Lisäksi minä ja tyttäremme olimme kokonaan oireettomia. Heti tässä alkuun mainittakoon, että kyseessä ei lopulta todennäköisesti ollut lude, mutta koska ehdin tehdä elämäni selvitystyön niiden varalta, ajattelin kertoa muillekin matkalaisille mitä voit tehdä välttyäksesi luteiden puremilta.

Sattui niin, että tällä reissulla meidän oli todella vaikea löytää majoituspaikkaa, ja päädyimme suoraan sanottuna aika huonotasoiseen hotelliin, jonka nimi omasta mielestäni olisi kuulunut olla motelli. Ennen en tavannut tarkastaa majoituspaikkojemme sänkyjä joka kerta, mutta tällä kertaa tarkistin, ja kaikki näytti sängyissä ihan puhtaalta. Koko huone näytti hyvin siivotulta, vaikkakin vanhalta ja rähjäiseltä. Ymmärsin myöhemmin, että minun pikainen sänkytarkastus tuskin olisi tuottanut minkäänlaista tulosta kuitenkaan, sillä pitää oikeasti tietää mitä etsii ja mistä. Eikä hotellin tasokaan takaa aina sitä, että siellä ei luteita olisi. Lude-ongelmista saa joskus lukea uutisista yhdestä sun toisesta tunnetustakin hotellista. Tänä vuonna täällä Kaliforniassa suljettiin joksikin aikaa myös kaksi kirjastoa, sillä kirjoista oli löytynyt luteita. 

Mitä ovat luteet
 

Luteet, joita täällä yleisesti kutsutaan nimellä Bed bugs, ovat siis pieniä, vain 5-8 millimetrin kokoisia, litteitä ja kullanruskeita otuksia. Pieniä ja nuoria luteita kutsutaan nymfeiksi. Luteet ovat alunperin olleet lepakon loisia, jotka ovat sittemmin levinneet ja sopeutuneet myös muualle. Ne tekevät pesän helposti sängyn rakoihin, sen päätylaitoihin, patjojen taitteisiin, seinän ja tapettien rakoihin tai sängyssä oleviin ruuvien koloihin. Luteet liikkuvat suhteellisen hitaasti, mutta ovat erittäin hyviä piiloutumaan, joten niitä on todella vaikea löytää. Luteet tarvitsevat lisääntyäkseen verta, ja liikkuvat pääsääntöisesti pimeällä, varsinkin aamuyön tunteina neljän viiden aikoihin. Ne liikkuvat kohti lämpöä ja löytävät siten nukkuvan ihmisen. Kaikki ihmiset eivät saa luteen puremasta allergista reaktiota, eli eivät välttämättä edes huomaa tulleensa purruksi.

Mistä tunnistaa lude-ongelman
 

Ensimmäinen merkki luteista voi punaisten paukamien lisäksi löytyä patjojen tai petauspatjojen välistä. Joskus jopa lakanasta tai tyynyn alta. Luteet ulostavat mustia pieniä pilkkuja jotka ovat tosi asiassa sitä syötyä verta. Jos sormella tökkäät pisteisiin, ne leviävät isommaksi jäljeksi samalla tavalla kuin muste. Sen jälkeen luteet luovat nahkansa. eli niitäkin jäännöksiä voi löytyä sängystä. Aikuiset luteet munivat yhdestä kolmeen munaa päivässä, joten munia tai niiden kuoria nähdä etenkin erilaisissa kankaan saumakohdissa. Ison lude-ongelman voi ehkä havaita juuri näistä merkeistä, mutta pienempää ongelmaa on todella vaikeaa varmistaa sillä luteita on todella vaikea löytää.

On itse asiassa paljon yleisempää saada puremia muilta ötököiltä kuin luteilta. Esimerkiksi lintukirput, jotka voivat lähteä matkaan ulkotöistä, kesämökeiltä tai mistä vaan missä linnut liikkuvat, purevat myös ihmistä. Kotieläimet tuovat niitä usein myös sisätiloihin. Samoin kaikenlaiset lähes näkymättömät punkit. Nyt en sitten tarkoita sitä heinikossa lymyilevää punkkia johon Suomessa yleensä sana punkki (tick) yhdistetään, vaan olemassa on aika paljon muitakin punkkeja (mites). Vaikka nämä eläintenkin kirput purevat joskus myös ihmisiä, ne eivät varsinaisesti jää elämään ihmisissä. Olen huomannut, että monella amerikkalaisella menee sekaisin kirput (flees) ja päätäit (lice). 

Luteiden puremat ovat usein sievässä kolmen tai kahden pureman riveissä. Se ei vielä kuitenkaan anna varmuutta tunnistuksessa, sillä kirput purevat aika lailla samalla tavalla. Me mietimme kauhulla myös todella hankalasti pois häädettävän syyhypunkin (scabies) mahdollisuutta. Syyhypunkkien puremat eivät kuitenkaan ole rivissä, ja myös lääkäri rajasi sen mahdollisuuden pois koepalatutkimuksella. Ihan kuin tässä ei vielä olisi ötököitä tarpeeksi, Amerikassa on tapana usein syyttää vähän joka paukamasta hämähäkkejä. Vaikka taloissa täällä asustaakin aika paljon pieniä hämähäkkejä, on aika harvinaista joutua niiden puremaksi. Hämähäkin puremassa on aina kaksi pientä reikää vierekkäin, se on vähän kuin käärmeen purema mutta pienoiskoossa.

Helpoin tapa nähdä luteet on nousta ylös aamuyön tunteina ylös, laittaa valot päälle ja tehdä sänkytarkastus. Alla oleva video näyttää todella tarkan tavan tarkastaa sänky, ja antaa paljon tietoa luteiden löytämisen varalle.  

Huoneessa oli luteita, mitä nyt?
 

Meidän kotimatkamme päättyi siihen, että koko perhe marssi jonossa ulkokautta autotalliin. Täällä Yhdysvalloissa on yleistä, että pesukoneet löytyvät autotallista, joten me siis riisuimme varuilta vaatteet autotallissa suoraan pesukoneeseen. Onneksi mukana oli vain yksi laukku. Sen jätimme ulos ja tyhjensimme tavarat joko pesukoneeseen tai pakastimeen. Pesukoneesta kaikki meni tuplakäsittelyyn kuivurissa. Suomessa kuivurin tilalta voi käyttää saunaa, tai talvella reilu tunti -18C pakkasessa pitäisi riittää tappamaan lutikat.

Tärkeää on siis se, että et tuo luteita sisälle kotiisi. Kaikki tavarat on pestävä, kuumakäsiteltävä tai pakastettava. Auto on myös hyvä imuroida, ja pestä esimerkiksi lastenistuinten päälliset. Aikamoinen homma siis, mutta paljon helpompi kuin luteiden häätäminen omasta asunnosta! Jos epäilee, että asunnossa on luteita, eikä pääse asiasta varmuuteen, kannattaa kääntyä asiantuntijoiden puoleen. Täällä useat firmat käyttävät K9 koiria luteiden löytämiseen, ja auttavat sitten häätötoimenpiteissä.

Lude-ongelma ei ole ainoastaan ulkomaanmatkojen riesa, vaan niitä on enenemässä määrin myös Suomessa. Aina voi tietenkin myös etukäteen lukea varaamansa hotellin arvostelut, ja varmistaa, ettei siellä ole kokemuksia luteista. Suhtaudun kuitenkin näihin, samoin kuin kaikkiin luteista rekisteriä pitäviin tietopankkeihin joihin kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa, aika varauksella. Monet kirjoittavat saaneensa luteen puremia ilman, että asiaa on millään tavalla varmistettu, eivätkä todellisuudessa edes tiedä miten tunnistaa luteen puremat. Kannattaa siis pitää pieni suodatin päällä näitä lueskelee.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole pelotella ketään. Olen matkustellut suhteellisen paljon enkä ole vielä tietääkseni törmännyt luteisiin (koputan puuta)! Jokaisen on kuitenkin hyvä tietää, miten toimia jos epäilee majoittuneensa lutikoiden valtaamassa huoneessa. Mieheni todella kipeät ja kutiavat paukamat paranivat viikossa parissa, eikä uusia ole kotiinpaluun jälkeen tullut. Oma, ja lääkärimme epäilys kallistui lintukirppujen puoleen, sillä aika moni muu otus saatiin pois suljettua ihottautilääkärin tutkimuksessa. Hotellikin mainosti olevansa lemmikkiystävällinen. Teimme aikamoisen siivousoperaation aikana jolloin vielä odottelimme tuloksia lääkäriltä, ja ainakaan meidän mukanamme ei kotiin ei olisi pitänyt päästä uusia asukkaita. Toivottavasti ei ihan hetkeen tarvi pesukonetta huudattaa yötä päivää. Ja lude-tarkastus on hyvä tehdä aina uuteen huoneeseen mennessä hotellin tasosta riippumatta.

Mutta nyt; ”Good night, don’t let the bed bugs bite!” (kuten täällä meillä päin tavataan sanoa).
Jostain syystä vapaasti suomennettu ”Hyvää yötä, älä anna luteiden purra!” ei oikein kuulosta yhtä hauskalle.

OHJEITA LUTEIDEN KARKOTTAMISEEN

  • Tarkasta sänky, sängynpääty ja sen takaseinä hotelliin mennessä.

  • Älä säilytä matkalaukkua huoneen lattialla tai sängyllä. Useissa huoneissa on laukulle tarkoitettu teline. Pidä laukku aina suljettuna.

  • Pidä vaatteet suljetussa laukussa tai niille varatuissa kaapeissa henkareissa

  • Jos epäilet huoneessa olleen luteita, vie vaatteet suoraan matkalaukusta pesuun, ja laukku noin 80 asteiseen saunaan pariksi tunniksi. Se mitä et voi pestä, voit viedä saunaan tai voit pakastaa. Reilu tunti -18C pitäisi riittää. Myös kuivuri toimii hyvin.

  • Jos epäilet, että kotonasi on luteita, tarkista sänky ja sängyn lähellä olevat seinät ja niissä olevat raot. Pese lakanat, tyynyt ja muuta pestävät tavarat vähintään 60 asteessa, saunota tai pakasta ne mitä ei voi pestä. Imuroi sänky ja lattiat, ja laita imurin pölypussi muovipussiin ja sulje sen suu.

  • Tarvittaessa hanki asiantuntijan apua ja varoita seinänaapureita. Ilmoita heti isännöitsijälle.

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Huh, onneksi kyseessä eivät olleet luteet, vaikka inhottavaa varmasti ihon kutina. Ilmeisesti mua puri sitten Amsterdamissa hämähäkki, sillä kuvailemasi jälki löytyi mun ihosta.

  2. Siis mä oon jotenkin aivan liian huoleton, mitä lutikoihin tulee. Koskaan niiden uhriksi en ole vielä joutunut, mutta olisihan sänkytarkastus aina hyvä tehdä. Ongelma on siinä, että yksinkertaisesti UNOHDAN sen aina, ihan joka kerta. No, varmaan ensimmäisen kerran jälkeen ei enää tuu unohduksia…

    1. No toivotaan, että satut aina sellaisiin lude-vapaisiin paikkoihin niin ei haittaa vaikka unohtuu 🙂

  3. Me emme onneksi vielä ole törmänneet luteisiin, torakoihin kyllä. Sellaisiin jättikokoisiin. Matkalaukkua koitamme pitää niille varatussa telineessä mutta usein telineitä on vain yhdelle laukulle. Yhden kerran matkaltamme palattua veimme laukut suoraan saunaan. Ihan vaan varmistaaksemme ötököiden mahdollisuuden. Kiitos tästä kirjoituksesta. Palauttaa mieleen, kuinka toimia.

    1. Sauna on ihan hyvä keino, ihan vaikka varmuuden vuoksi. Me nähtiin myös aika isoja torakoita Havaijilla viimeksi, mutta onneksi ei sentään hotellissa. Hyi olkoon!

  4. Tämä oli hyvä kirjoitus! Olen aina pitänyt laukkua suljettuna, enkä jätä sitä todellakaan sängylle tai lattialle makaamaan. Sänkyä en ole vielä muistanut koskaan tarkistaa – nyt olisi viimeistään aika aloittaa sekin rutiini.

    1. Kiitos. En itsekään aina ole ollut niin tarkka mutta nyt taas ollaan ainakin kun tilanne on tuoreessa muistissa.

  5. Tarkastan aina sängyn ensimmäisenä hotellihuoneessa, mutta olen tehnyt kyllä todella huolimatonta tarkastustyötä aiemmin. Nyt kun kuukausi takaperin Indonesiassa jouduin luteiden syömäksi (sängyssä oli verijälkiä ja lattialta löytyi luteen luotu nahka (tai kuollut lude), sekä jalassani oli punaisia paukamia), olen tarkastanut sängyt todella tarkasti. Sittemmin olen löytänyt yhdestä hotellista luteita ennen kuin jouduin niiden uhriksi. Kannattaa siis aina tarkastaa se sänky. Laukun pidän aina kiinni vaikka huone ludevapaa olisikin, kun ei sitä koskaan tiedä, mitä ötököitä sinne lähtee salamatkustajaksi.

    1. Muistankin sen sinun postauksen kyseisestä tilanteesta. Huh. Toivottavasti sait kaikki kamat pestyä.

  6. Hyi, että! Tuli muistot mieleen meidän lude-kohtaamisesta Fijin Yasawas-saarilla. Tai liekö lude vai joku muu noista monen monituisista ötötköistä, mutta kutisivat kuitenkin kauheasti. Itse selvisin vähällä, mutta poikaystävän lämmin veri oli maistunut enemmän ja sen sai tuta ihollaan. Pahinta oli majoituskohteen olkien kohauttelu "those are not bed bug bites" vaikka selkeässä rivissä olivat ja heti seuraavassa tasokkaammassa majoituskohteessa oltiin aivan järkyttyneitä. Siellä meidän vaatteet ja laukut pestiin kuumassa ja annettiin salvaa puremiin, mahtavaa palvelua! Toisaalta ymmärtää, että kaikki keinot käytetään ettei luteet leviä hyvämaineisiin paikkoihin.

    1. Juu ei varmasti ole mikään kiva herätys sellainen. Onneksi teitä avustettiin sitten siellä toisessa hotellissa, vaikka varmaan oli myös vähän oma lehmä ojassa kun eivät myöskään halunneet ötököitä omiin nurkkiinsa. Mutta siis teidän onni, että saitte kaikki pesuun.

  7. Hyvä ludetietopaketti. Tuo on hyvä syy perustella itselle vähän laadukkaampaa majoitusta. Texasissa näin yhdessä talossa kirppuja. Luulin, että ne Aku Ankan hyppivät kirput on sarjakuvaa, mutta sieltä kokolattiamatosta hyppi oikeasti polven korkeudelle useampia – en jäänyt ottamaan selvää tarkemmin veijareista.

    1. Joo kyllä se näin on, että ne ihan oikeasti hyppii. Siis ne eläinten kirput, ei ihmisten. Ja kokolattiomatto on ihan pahin paikka kun niitä on mahdotonta saada puhtaaksi.

    1. Suhtaudun tosiaan aika varauksella noihin arvosteluihin, koska niissä on usein juttua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Eli on oikeasti vaikea tietää mikä se koko totuus hotellista sitten on.

  8. Lude on onneksi ainoastaan tullut tavattu Richard Scarryn kirjoissa, joissa esimerkiksi Ludu Lude on varsin tärkeässä roolissa Suuressa autokirjassa 😉

    Hyvät ohjeet ja tosiaan varoituksen sananen kaikille, jotka paljon matkustavat!

    Myös mainonta on ajan hermoilla ja blogissasi näkyy mulle tällä hetkellä Tuholaistorjuntaa tarjoavan yrityksen mainos 😀

    1. Aika hauska juttu tuo, että mainoskin sattui olemaan teeman mukainen 🙂 Hyvä ettet ole törmännyt luteisiin.

  9. Mä kuulun niihin, jotka ei saa luteiden puremista paukamia ja sen vuoksi olenkin sitten ollut liian huoleton asian suhteen: Malesiassa asuessani toin luteita kotiin Australiasta ja vaikka en paukamia saakaan, oli todella yököttävää tajuta luteiden valloittaneen sänkyni!

    1. Olen kanssa joskus miettinyt, että mahdankohan olla myös yksi niistä joka ei saa jälkiä. Aika ällöä kuitenkin ajatella, että joku purisi minua yöllä enkä edes koskaan saisi tietää siitä.

  10. Mulla ei onneksi ole vielä osunut vastaan luteita missään (ainakaan niin, että olisin huomannut) ja toivottavasti vältyn niiltä jatkossakin…. Hyvä, ettei teilläkään ollut niistä kyse!

  11. Kyllä tuli edellisen Nykin reissun jälkeen vietyä vain varmuuden vuoksi matkalaukut saunan kautta varastoon ja vaatteet tietysti pesukoneen kautta kaappiin että onneksi ei kuljetettu luteita Suomeen ainakaan tietääksemme! 🙂

  12. Hyi! Alkoi heti kutittamaan vatsaa. Mä olen törmännyt luteisiin sekä hotellissa että vuokrahuoneessa, ja Sydneyssä mun onneksi koitui asuminen sunroomissa, jossa lämpötila kohosi päivisin niin korkeaksi, ettei luteet mun sängyssäni viihtyneet. Niitä oli kuitenkin muissa sängyissä ja sohvassa, eikä höyrypesuri riittänyt niiden hävittämiseen, vaan ne ilmaantuivat aina uudelleen. Lattiamatot eivät taatusti auttaneet asiaa. Kamalia otuksia! Tällä hetkellä mulla ei ole saunaa, ja pyykitkin pesen pesutuvassa, joka itsessään pelottaa mua sen takia, että sitä käyttää koko talollinen muitakin ihmisiä ja väliaikaismajottujia.. Jos mä joskus onnistun jostakin tuomaan luteita kotiin, niin toivottavasti en löydä käsiini liekinheitintä.

    1. Äh yök! Olisi karseaa jos tietäisi, että sohvassa on luteita eikä saisi niitä pois. Täytyy sanoa, että miehen tuskaillessa kutisevien paukamien kanssa alkoi kyllä itseäkin sieltä täältä kutittamaan vähän väliä. Se on kummallinen asia tuo ihmisen mielikuvitus.

  13. Mulla on täällä Espanjassa menossa myös epätoivoinen ötökkähäätö. Olin muutama viikko sitten Alicantessa hotellissa, ja sen reissun jälkeen sekä minuun että seurana olleeseen siskoon tuli noita rivissä olevia paukamia. Koska itsellä ei täällä ole saunaa, kuivausrumpua eikä imuria, on häätökeinona ollut tavaroiden jatkuva peseminen ja lattioiden luuttuaminen. Puremia ei ole hetkeen ilmestynyt uusia, joten toivon, että minunkin kohdallani kyseessä oli kirppu eikä lude. Suomeen palatessa täytyy kyllä tehdä kaikki mahdolliset sauna- ja pakkaskäsittelyt. Tuttuja vinkkejä nämä, sillä itsekin on tullut googlailtua aika tavalla aihetta 🙂

    1. Ihan ehdottomasti. Heti kun pääset Suomeen niin toimenpiteet käyttöön, et halua niitä mukanasi kotiisi. Luteet elävät ilman ruokaakin aika kauan, eli se ettei puremia nyt ole tullut ei välttämättä vielä kerro, että ne ovat kadonneet. Mutta toivotaan että on.

  14. Luteita olen eniten pelännyt NYCin reissuilla, kun sieltä niistä jotenkin eniten uutisoidaan. Noudatin kaikkia mahdollisia ohjeita, tarkistuksia, matkalaukku kiinni eikä lattialla, toisen viikon vaatteet tiukasti vakuumissa säilytyspussissa jne. Inhottava ongelma – ja inhottavaa niiden pelkääminenkin.
    Tuo, että kuivurikin kelpaa lämpökäsittelyyn, vaikka varmuuden vuoksi, oli minulle uusi juttu.

    1. No se on kyllä totta, että täällä Yhdysvalloissa uutisoidaan aina kaikista asioista niin näyttävästi, että moni luulee tämän olevan vain ongelma Yhdysvalloissa. Mutta varovainen on aina hyvä olla.

  15. Luteisiin olen törmännyt vain Pietarissa ja Tirgu Muresissa Romaniassa ja sittenkään ei ollut minun sängyssäni. On totta, että Kaliforniassa pelätään hämähäkkejä, etenkin brown recluse on sellainen, vaikkei se edes esiinny siellä. Minulla on inho kaikkia kotioloissa olevia ötöjä kohtaan ja itselläni on taistelu koiperhosia vastaan. Patjan pussittaminen voi olla hyvä ajatus.

    1. Onneksi brown recluse ei ole vielä levinnyt tänne vaikka aina välillä joku väittää muuta. Minulle riittää ihan nämä mustat lesket. Se on muuten totta, että patjan voi pussittaa. Hyvä vinkki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *