| |

Lento Lufthansalla pandemian aikana – Millaista se oli?

Lufthansa sign at the airport.

Lensimme useamman kansainvälisen lennon Lufthansalla Covid pandemian aikana. Millaista lennolla oli? Se selviää tästä.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Ne ajat kun lentokoneet olivat pandemian vuoksi lähes tyhjiä taitavat olla nyt takanapäin. Ainakaan me emme päässeet viime viikolla sellaisista lennoista nauttimaan kun ensimme San Franciscon kansainväliseltä kentältä Saksan kautta Suomeen. Molemmat lennot olivat nimittäin lähes täysiä.

Rokotusten myötä matkailu on selvästi nyt alkanut vilkastua ja ehkä kesän alkamisellakin on osuutta asiaan. Ainoa lentokenttäkin, joka tuntui lähes tyhjältä, oli Helsinki-Vantaa. Sekä SFO että Frankfurt, olivat varsin vilkkaita, vaikka niissäkin oli osa palveluista vielä kiinni.

Yhtään valehtelematta, voin kertoa, että tämän matkan järjestäminen on ollut stressaavinta mitä olen koskaan kokenut matkavarausten suhteen. Tuntui että ihan kaikki muuttui koko ajan, ja oli vaikea pysyä ajan tasalla kaikista säännöistä. Ja koska olemme tulleet Suomeen tapaamaan vanhempiani, reissun suunnitteluun eivät kuuluneet hauskojen vierailukohtien etsiminen tai kauniiden reittien löytäminen kuten yleensä. Kyse on ollut puhtaasti vain luotettavien lentojen löytämisestä ja lennolle pääsemiseen liittyvistä kiemuroista.

Matkustamisen pandemian aikana ei varmaan kuulukaan olla varsinaisesti hauskaa, mutta tämä oli suoranaisesti jo ahdistava kokemus. Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, kun varasimme vain lennot ja hyppäsimme koneeseen!

ENSIMMÄINEN YRITYS

Ihan alkujaan varasin meille samat lennot SAS:lla Kööpenhaminan kautta, kuin millä tulimme Suomeen myös viime kerralla. Jälkikäteen ajateltuna, se taisikin kuulostaakin liian hyvälle yhteydelle ollakseen totta.

Kun matkustaa lasten kanssa pitkää matkaa, niin yllättäen myös lentojen lähtö- ja saapumisajoilla alkaa olla enemmän merkitystä. Suosimme yleensä illalla lähteviä lentoja, sillä lapset nukkuvat osan pitkästä lennosta, ja ovat sitten virkeinä toiselle lennolle ja vielä maakuntaankin asti. Helpottaa myös paljon, kun ei tarvi olla aamulla kukonlaulun aikaan kentällä ja raahata mukana unisia pienokaisia.

Scandinavian Airlines olisi tarjonnut meille ihan ihanteelliset lentojen aikataulut sekä edullisimmat lentohinnat. Yritin olla kaikessa tarkkana, ja tarkistin jopa lentokentän omilta sivuilta, että tällainen Köpiksen lento todellakin oli sieltä maanantaisin lentänyt.

Valitettavasti jatkolentomme Kööpenhaminasta Helsinkiin kuitenkin peruuntui vajaa kaksi viikkoa ennen matkaa. Olin todella yllättynyt, että Kööpenhaminasta ei tullut Helsinkiin mitään lentoa jolle meidät olisi voitu siirtää. Ei edes muuttamalla matkapäiviä. Ei siis auttanut kuin perua koko lennot.

Palvelu SAS:lla oli koko ajan ystävällistä ja rahat palautuivat luottokortillemme vajaassa parissa viikossa.

LENTO LUFTHANSALLA PANDEMIAN AIKANA

Koska tiesin varmuudella, että Lufthansa ainakin on lentänyt koko pandemian ajan Kaliforniaan, päätin lopulta varata liput heiltä. Vaihtoehtojakin löytyikin runsaasti vielä vajaata kahta viikkoa ennen reissua. Tosin lentojamme muutettiin vielä kaksi kertaa ennen kuin pääsimme matkaan. Aamuisin katsoimme aina sähköpostit pelonsekaisella jännityksellä, että montakohan viestiä lentoyhtiöltä on tullut yön aikana.

Lufthansan kyltti lentokentällä

Siitä kun olemme viimeksi lentäneet Lufthansalla onkin jo aikaa, ja mieleen muistui vain varsin hyvä palvelu. Valitettavasti se ei tällä kertaa alkanut ainakaan lentokentällä. Paikalla ollut virkailija oli todella tyly, eikä suostunut edes kuuntelemaan asiaamme. Meidät oli nimittäin ohjeistettu tulemaan paikalle 4 tuntia ennen lentoa, koska online check in -systeemi ei hyväksynyt meidän amerikkalaisia passeja.

Suomeenhan pääsee tällä hetkellä kansalaisten mukana heidän perheensä, eli matkassa oli muun muassa mieheni amerikkalaisella passilla. Check in kentällä ei kuitenkaan auennut ennen kuin kolme tuntia ennen lentoa. Ja sitten kävikin ilmi, että kukaan muukaan ei ollut onnistunut tekemään tätä tällä hetkellä “pakollista” online check inniä Lufthansan sivuilla.

Check in jonossa tarkistettiin ihan ensiksi kaikilta covid -testien todistukset ennen kuin matkaajat päästettiin tiskille asti. Juuri ennen matkaamme Lufthansa muutti ohjeistusta niin, että rokotustodistusten kanssa matkustavat eivät tarvitse enää testiä. Meillä oli kuitenkin matkassa 8-vuotias, jolle testi oli tehtävä, joten päätimme testata samalla sitten meidät kaikki. Emme halunneet ottaa sitä riskiä, että amerikkalainen rokotuskortti ei kelpaisikaan, ja samalla välttyisimme pakolliselta covid -testiltä Helsingin lentokentällä.

Muuten check in meni sitten jouhevasti ja lähdimme odottelemaan koneen lähtöä.

Lufthansan lentokone kentällä San Franciscossa.
Meidän pienin neiti istumassa Trunkin päällä lentokentällä maski kasvoilla.

Lufthansa mainostaa muuten sivuillaan kosketusvapaata check in prosessia mutta meidän kohdalla se ei ainakaan toteutunut missään kohtaa. Passit tarkistettiin lähtötiskillä normaalisti ja boarding -kortit tulostettiin virkailijan toimesta. Tähän varmasti vaikutti myös se, että emme onnistuneet tekemään sitä check inniä etukäteen. Samoin Frankfurtissa kaikki boarding kortit ojennettiin virkailijalle käteen ja siitä takaisin.

Koneeseen nousun aika San Franciscossa tuli, ja siinä hötäkässä kaikki turvavälit tuntuivat unohtuvan. Samainen tyly virkailija check in tiskiltä riensi karjumaan matkustajille kuin karjalaumalle. Se tuntui kyllä vähän ala-arvoiselta, vaikka ymmärrän toki, että tämänkin alan ihmiset ovat varmasti olleet nyt todella kovilla.

Koska matkustimme lasten kanssa, pääsimme onneksi etujoukoissa koneeseen, ja pois ihmispaljoudesta. Tämä tapa muuten aina helpottaa aloilleen asettumista kovasti. Lasten kanssa aikaa menee oikeasti enemmän kun istutaan paikoilleen, ja on ihan hyvä, että emme sitten ole tien tukkona kun muut pääsevät koneeseen.

Itse lento poikkesi mielestäni yllättävän vähän lennoista ennen pandemiaa. Odotin vähintäänkin jonkinlaista pientä “pandemia pakettia” maskeineen ja käsideseineen, mutta mitään sellaista ei Lufthansalla ollut jaossa. Normaalit viltit ja tyynyt odottivat meitä penkeillä, ja korvakuulokkeet jaettiin kuten ennenkin.

Maskien käyttöä kuitenkin valvottiin tarkasti ja kangasmaskien käyttö oli lennolla kiellettyä. Lennon alussa jaettiin yksittäispakattuja desinfiointiliinoja. Muuten kaikki pelasi aika normaalisti ja lentokin oli lähes täynnä. Me emme kaikki mahtuneet istumaan samalle riville vaan mieheni istui meidän takana. Hänen ja vieruskaverin väliin oli jätetty tyhjä penkki, ja muutamia muitakin tyhjäksi jätettyjä keskipenkkejä lennolla näkyi.

Meidän perhe Lufthansan lentokoneessa pandemian aikana maskit kasvoilla.
Lufthansa Airbus350 kone.
Lufthansa Airbus 350 penkit.
Lufthansa Airbus350 viihdejärjestelmä Lufthansan lennolla Covid pandemian aikana.

Lento oli siis mielestäni aikalailla samanlainen kuin ennenkin koronaa. Poikkeavaa oli vain se, ettei ruokatarjoilujen väleissä lentoemänniltä voinut tilata mitään. Kaikille jaettiin vesipullot ja sitten matkustamo rauhoitettiin seuraavaan tarjoiluun saakka.

Ennen ruokailuja ei jaettu mitään desinfiointiliinoja kuten tapana ennen oli. Ruokatarjottimella taisi olla joku kertakäyttöpakkaus, mutta me ainakin käytimme omaa käsidesiä ahkerasti lennon aikana. Juomakärrystä oli valittavana kaikenlaisia alkoholittomia ja alkoholillisia juomia, mutta kahvia ei ruokailun jälkeen tarjoiltu lainkaan.

Lastenruoka Lufthansan lennolla; lämminruoka, salaatti, sämpylä, juusto, suklaakakku, hedelmäkuppi, Jello-hyytelöä ja vettä.
Lasten ruoka lennolla oli tosi ruhtinaallinen ja herkullinen. Paluumatkalla se sitten olikin ihan toisenlainen.

Poikkeuksen teki myös koneesta poistuminen. Sieltä lähdettiin nyt riveittäin purserin ilmoittamassa järjestyksessä. Lapsiperheelle tämä tiesi vähän paniikkia koska oli oltava valmiina lähtemään omalla vuorolla aika nopeasti. Me aika usein nimittäin odottelemme, että kiireisimmät ehtivät alta pois, ja poistumme lasten kanssa koneesta viimeisten joukossa.

Mutta kaikista vaikeinta se kuitenkin tuntui olevan niille muutamalle hätähousulle, jotka eivät tuntuneet ymmärtävän ohjeita. Aina on joukossa niitä, jotka hyppäävät penkistä heti ylös kun kone pysähtyy ja juoksevat ovelle. Lentoemännät siellä sitten joutuivat huutamaan heitä takaisin istumaan. Miten se odottaminen voi ollakin joillekin niin vaikeaa.

Frankfurtin välilaskumme oli noin kolmisen tuntia, ja siinä ehdimme hyvin syömään vähän evästä ja jaloittelemaan. Ennen boardingia kaikkia matkustajia pyydettiin esittämään lähtöportilla matkustusdokumentit. Meillä se oli siis passi ja boarding -kortti, mutta myös todisteet siitä, että perheenjäsenet pääsevät mukanani maahan.

Periaatteessa missään ei ole määritelty sitä, että millaisia dokumentteja matkalla voidaan aiheesta kysyä, joten olin varautunut vähän kaikkeen. Mukanani oli avioliittotodistus, lasten syntymätodistukset ja konsulaatista saamani kirje. Tuo konsulaatin kirje sitten olikin pääsylippumme lennolle, sillä se tuntui saavan virkailijan hyväksynnän. Siihen on kirjattuna ketkä tällä hetkellä pääsevät Suomeen. Eli kiitos vaan meidän Yhdysvaltain konsulaatille, että tällainen lappunen oli meidän ulkosuomalaisten käytössä!

Lento Helsinkiin meni nopeasti meidän kaikkien torkkuessa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajat ohjattiin kahteen jonoon, ja jokaisen oli täytettävä maahantulolappunen. Ilman covid -testiä saapuneet ohjattiin koronatestiin, ja me muut sitten esitimme todistukset tarkastuspisteellä ja jatkoimme passintarkastukseen.

Ja niin vaan olimme taas Suomessa! Huh huh… kyllä tuntui uskomattoman ihanalta vaikka väsyttikin! Helsingistä lensimme vielä NyxAirillä kotikaupunkiini Kokkolaan, eikä sekään lento sujunut ihan ilman kommelluksia. Siinä vaiheessa olimme kuitenkin

✈️✈️✈️

Oli muuten mielenkiintoista myös huomata, miten paljon paluumatkan lennot poikkesivat meno-lennoista, vaikka kyseessä oli sama lento ja sama reitti Saksan kautta. Ruoat olivat selkeästi huonommat, ja lastenruokakin oli vain puolet yllä olevan kuvan tarjoiluista. Kahvi oli yllättäen palannut kuvioihin, eikä maskien pitämistä ei enää valvottu niin tarkasti kuin toukokuussa. Ihan kummallista miten samalla lentoyhtiöllä lennot voivat olla näin erilaisia.

Myös paluumatkallemme vaadittiin edelleen koronatestit Yhdysvaltojen ohjeiden mukaisesti. Me teimme kotimatkaa varten lennolle hyväksytyn BinaxNOW kotikoronatestin hotellissa ennen lähtöä, ja pääsimme siitä saatavilla todistuksilla koneeseen.

Mutta olipahan nämäkin kokemuksia! Jos joskus olen muistellut mukavinta lentokokemustamme mikä oli All Nippon Airwaysillä, niin tämä koko matka San Franciscosta Kokkolaan voisi varmaan sitten olla se huonoin. Tai ainakin stressaavin. Toivottavasti pian palataan normaaliin!

🧳 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE YMPÄRI MAAILMAA 🧳

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla, ja se suojaa nettiyhteydet myös matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

You Might Also Like

18 Kommenttia

  1. Tervetuloa Suomeen! Meillä oli viime syksynä lennot sinne Madeiralle kans Lufthansalla, eikä sekään reissu menny ilman muutoksia lentoihin. Jouduttiin jäämään paluumatkalla yöks Frankfurtiin, kun lento siirtyi. En enää muista miten käsidesiä yms. oli tarjolla tai saatiinko mitään korona-pakkausta mekään. Tais tulla vaan jotain käsidesipyyhkeitä.

    1. Kiitos! 😊Oho, mites tuo yöpyminen sitten sujuu jos testit menee siinä samalla vanhaksi? Tätä vähän pelättiin ja itse asiassa SAS kysyi meiltä, jos voisimme yöpyä Köpiksessä. En kuitenkaan tarttunut siihen koska se tuntui lasten kanssa työläältä vaihtoehdolta. Varsinkin jos sitten pitäisi saada uudet koronatestit jossain tehtyä. Muuten se ehkä olisikin voinut olla ihan jees.

  2. Tervetuloa Suomeen! 🙂 Aika säätämiseltä tuo lentäminen kuulosti tai lähinnä matkalle lähtö. Olen korona-aikaan lentänyt vain Kittilään ja takaisin. Ulkomaan lentoja en ole jaksanut edes ajatella, kun tuntuu että ohjeistukset muuttuvat jatkuvasti. Jospa nyt rokotusten myötä tilanne alkaisi tasoittumaan. Tämä kesä taitaa mennä vielä Suomessa, mutta toiveissa että loppuvuodesta pääsisi jo jonnekin – edes Tallinnaan.

    1. Kiitos Merja. Sitä se tosiaan oli ja sellainen vie kyllä äkkiä mehut. Mutta nyt nautitaan Suomen kesästä. Toivotaan, että pääsette tekin loppuvuodesta kotimaata kauemmas.

  3. Ei todellakaan kuulosta kovin rentouttavalta alulta reissulle, mutta onneksi pääsitte matkaan ja perille. Säätämisen määrä kuulostaa melkoiselta, ja siis miten ärsyttävää tuo onkaan, että joillekin ohjeiden kuunteleminen ja noudattaminen on ihan mahdotonta, ja on päästävä tungeksimaan. Meillä ei ole lentomatkoja vielä suunniteltuna, mutta ensi viikolla päästään testaamaan, miten lauttamatka Saksasta Suomeen onnistuu!

  4. Onneksi pääsitte turvallisesti perille. Varmasti valtava helpotus pitkän tauon jälkeen. On muuten kyllä ihan totta, että kaikkeen ennen "normaaliin", kuten passien siirtämiseen kädestä toiseen, reagoi varmaan nyt ihan eri tavalla.

    1. Kiitos. On kyllä tosiaan hassua, että monia asioita katsoo nyt ihan eri silmin kuin ennen. Mutta kyllä mekin ollaan vähän rennommin nyt kun on rokotukset. Nuo lapset huolettaa melkein enemmän ja se, ettei tietämättään tuo virusta perheelle Suomessa.

  5. Huhheijaa, mitä säätöä ja stressaamista! Onneksi pääsitte perille!

    Mä olen vielä niin ”koronakuplassa”, etten ole uskaltanut haaveillakaan ulkomaanmatkoista. Mutta selkeästi maailma alkaa hiljalleen avautumaan, joten kai tässä alkaa itsekin pian innostumaan! 😀

    1. Sitä se nimen omaan oli, säätöä. En ehkä ihan normille lomamatkalle tällaista säätöä haluaisi mutta Suomen kesän eteen tekee lähes mitä tahansa. 😂 Toivotaan, että joskus helpottuu.

  6. Lensin pari kuukautta sitten Qatarilla HEL-DOH-MLE menopaluut. Kaikilla muilla kentillä jonotukset ja turvavälit pitivät ihan hyvin ja niitä todellakin valvottiin paitsi paluussa Mahesta Dohaan jolloin check-in jonot olivat todella pitkät eikä turvavälejä ollut – samoin lentokenttäbussiin laitettiin aika täyteen väkeä – tämän välin lensin economyssa, muut business-luokassa. Helsingin lennolla economyssa matkustajille jaettiin maskit ja visiirit ennen boardingia. Alunperin oli siis economy liput, mutta nyt ainakin Qatar myy edullisesti upgradea business luokkaan jolloin myös matkustusmukavuus on huomattavasti parempi ja turvavälit luonnollisesti parempia.

    1. Varmasti näin. Tuolla economyssä ei kyllä ole paljoa turvaetäisyyksiä kun edessä, takana ja sivulla istuu porukkaa. Mutta näillä mennään kun itse valitsee matkustaa. Vähän turvallisemmaksi sen toki tekee se, että kaikki matkustajat oli testattu ennen matkaa.

  7. Voih tätä stressin määrää. Onneksi nyt olette määränpäässä!!! Mutta kyllä tosiaan erikoista tämä matkustaminen on, meidän Finnairin lennot peruttiin ilman mitään ehdotuksia korvaavista yhteyksistä 3,5 kk ennen…

    1. Näin on. Lasten kanssa matkustamisessa on muutenkin aina toivoisi, että kaikki menisi helposti, niin ei tätä nyt ihan huvikseen tee. Joku pieni Meksikon tai Havaijin matka varmaan olisi helpompi meiltä kuin tällainen useammalla pompulla tehty reittilento toiselle puolelle maailmaa.

  8. Oikeastaan ihan lohdullista, että maailma alkaa lentojen ja lentokenttien osalta alkaa samalta kuin ennenkin – mitä nyt Helsinki-Vantaalla. Suomessa onkin viime päivinä ollut aika paljon esillä Suomen tiukka suhtautuminen matkustamiseen edelleen.

    1. Kyllä ainakin Yhdysvalloissa uutisoitiin, että edellinen viikonloppu (Memorial Day) oli erittäin kiireinen lentopäivä. Ja nyt kuulin, että Finnair vihdoin aloitti myös Losin lennot, eli ehkäpä tämä tästä joskus menee parempaan päin.

  9. Tervetuloa Suomessa käymään! Ei ehkä se kaikkein helpoin matka, mutta lienee pääasia, että viimein pääsitte määränpäähän. Mitä Suomi-suunnitelmia teillä on?

    1. Kiitos Mikko! Pääsimme onneksi perille. Suomi-suunnitelmat ovat vielä vähän levällään kun kaikki energia meni tänne pääsemiseen. 😂 Itä-Suomessa ainakin käydään. Täytyykin katsoa teidän blogista vähän vinkkejä luontokohteisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *