10 parasta paikkaa Kokkolassa ja sen nähtävyydet on helppo tiivistää. Kokkolassa kannattaa pysähtyä nauttimaan etenkin merestä ja luonnosta, mutta siellä on myös paljon historiaa.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Monet tämän blogin lukijoista tietävätkin varmaan, että vietämme kesiämme yleensä Pohjanmaalla Kokkolassa. Olen siellä syntynyt ja viettänyt myös koko nuoruuteni.
Kokkola on edelleen minulle rakas kaupunki; siellä on perheeni, monet ystäväni ja kesämökki. Vaikka en ole Kokkolassa enää asunutkaan toviin, niin se on aina sydämessäni kotikaupunkini.
Kokkola on pieni merenrantakaupunki, jossa elellään rauhallista elämää. Kaupungissa on nykyään vajaa 50 000 asukasta, ja se on kaksikielinen. Kokkolan kantava voima on pitkään ollut kemianteollisuus, mutta myös veneteollisuudella on pitkät perinteet.
Kokkolaan on helppo tulla joko autolla, junalla tai lentämällä Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle. Kotimaan lentoja maakuntakentille lentää nykyään Norra.
Samalla kun kerron teille Kokkolasta, haastan myös matkabloggaajakolleegat kertomaan omista kotikaupungeistaan. Jutut voi linkata postauksen alle kommentteihin.
10 parasta paikkaa Kokkolassa – nähtävyydet
Tankarin majakkasaari
Tankar on Kokkolan nähtävyyksistä se ykkönen, ainakin monen paikallisen, ja myös omasta mielestäni. Tankarin majakkasaari on suosittu vierailukohde kesäisin, ja joskus myös talvisin kun sinne pääsee jäätietä pitkin. Saaren tunnus on sen puna-valkoinen majakka, mutta siellä on myös muutakin nähtävää. Esimerkiksi museotiloja ja kaunis kappeli.
Kesäaikana Tankarissa toimii myös kahvila josta saa herkullista lohikeittoa. Tankariin pääsee käymään joko omalla veneellä tai kaupungin matkustaja-aluksella m/s Jennyllä.
Lisää Tankarin saaresta voit lukea tästä erillisestä postauskesta
Päivä Tankarin majakkasaarella Kokkolassa

Vanhakaupunki Neristan
Kokkolan vanhakaupunki on nimeltään Neristan, ja se on yksi Suomen laajimmista ja parhaiten säilyneistä puutalokaupungeista. Neristanin nimi tulee historiasta. Kaupunkilaiset tapasivat jakaa kaupungin alakaupunkiin ja yläkaupunkiin; Neristaniin ja Oppistaniin.
Alakaupungin asukkaina oli lähinnä käsityöläisiä ja merimiehiä. Neristanin vanhimmat talot ovat 1600-luvulta. Nykyään vanhakaupunki on yksi Kokkolan ykkösnähtävyyksistä, ja siellä on mukava käydä kävelemässä katselemassa vanhoja taloja. Siellä sijaitsee myös muutama ravintola ja kahvila, sekä museokortteli.
Lue lisää Neristanista täältä
Neristan – Kokkolan vanhakaupunki

K.H. Rendlundin museo – Pedagogio
K.H. Renlundin museossa pääsee tutustumaan Kokkolan värikkääseen historiaan. Yksi museon rakennuksista on Pedagogio, Suomen vanhin ei-kirkollinen puurakennus joka sijaitsee kaupunkimiljöössä.
Pedagogio on rakennettu vuonna 1969 koulutaloksi. Sen toinen pääty oli pappien käytössä, ja toisessa päässä oli sekä koulusali että opettajan kamari. Pedagogiossa on nykyään esillä kouluhistoriasta kertova näyttely.

Barkassi
Barkassi on englantilainen maihinnousuvene joka saatiin sotasaaliiksi Krimin sodassa, niin sanotussa Halkokarin kahakassa. Kahakka oli vuonna 1854. Englannin laivasto ankkuroi tuolloin kaksi höyryfregattia Kokkolaan Trullevin edustalle, ja laski veteen yhdeksän laivavenettä eli barkassia. Kokkolalaiset olivat kuitenkin valmiina englantilaisten tuloon, ja valtasivat yhden barkasseista.
Laiva on esillä Suntin varressa Englannin puistossa omassa pienessä vajassaan. Legendan mukaan se ainoa maailmassa oleva englantilaisilta vallattu vene, ja he ovat usein yrittäneet ostaa venettä takaisin. Kokkolalaiset eivät siitä kuitenkaan luovu mistään hinnasta.

Kaarlelan kirkko
Kaarlelan kirkko on kotikirkkoni, ja se on yksi Suomen keskiaikaisista kivikirkoista. Kirkon tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä, mutta sen vanhimmat osat ovat 1460-luvulta. Kirkon rakennustyötä johti aikanaan pitäjän kirkkoherra Anders Chydenius. Kirkko on perinteinen ristikirkko, ja sen lattian alle on haudattu aatelinen nimeltään Simon Daniel Baron.
Kun kirkon viereistä mäkeä ajaa ylös, näkee sen seinässä lovin. Se on tullut kansalaissodassa vuonna 1918 kun venäläiset ampuivat kirkkoa kranaatilla. Kirkkoa vartio yksi maan vanhimmista vaivaisukoista.

Vattajan rannat ja Ohtakari
Nuoruuteeni kuuluivat vahvasti vierailut Kalajoen Hiekkasärkille sillä Vattajan rannoilla oli usein puolustusvoimien harjoituksia. Ne tulivat minulle tutuksi vasta myöhemmällä iällä. Vattaja on kuitenkin yksi Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista ja upea paikka. Kaikki siellä on luonnonvaraista, eikä sitä ole pilattu hotelleilla tai kaupustelijoilla. Osa rannasta on edelleenkin puolustusvoimien harjoituskäytössä, mikä rajoittaa sinne rakentamista.
Rannan tuntumassa on Ohtakarin kalastajakylä, joka on itseasiassa pieni saari. Sinne ajetaan siltaa pitkin ja siellä mukava luontopolku, pieni museo alue ja kioski.
Täältä voit lukea lisää Ohtakarin kalastajakylästä ja Vattajan rannoista.

Villa Elban luontopolku ja Harrbådan kummitteleva majakka
Harrbådan vanhalle majakalle pääsee joko retkeilemällä Villa Elban luontopolkua pitkin tai ajamalla autolla. Muistan lapsuudestani monta kummitustarinaa jotka sijoittuvat majakalle. Vanhasta majakasta ei ole enää jäjellä kuin runko mutta tarinat edelleen elävät.
Luontopolku lähtee Nuorisokeskus Villa Elban parkkipaikalta, ja se on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Loppumatka kävellään sitten vanhoja metsäteitä pitkin ja niiden varrella pääsee näkemään muun muassa Krimin sodan aikaiset vallit. Harrbådan majakka on kiva ulkoilualue ja siksi nostin sen tälle listalle. Sen suomenkielinen nimi on Harriniemi.
Täältä voit lukea lisää meidän kokemuksia Harrbådan majakasta ja Villa Elban luontopolusta.


Toivosen eläinpuisto ja talonpojan museo
Toivosen eläinpuisto ja Talonpojan museo on todella hauska paikka. Me käymme siellä yleensä useamman kerran kesässä. Puisto sijaitsee 8-tien varressa Kälviällä, joten sinne on helppo löytää. Se on kuin iso vanhanajan kylä jossa lapset pääsevät silittelemään erilaisia kotieläimiä, ja leikkimään. Pari vuotta sitten siellä pidettiin myös Lasten asuntomessut.
Me kiertelemme yleensä vähän vanhanaikaisissa museorakennuksissa ja katselemme sitten eläimiä. Sitten leikimme eri leikkialueilla kuten lapsille tehdyssä kaupassa, leikkimökeissä ja keinuissa. Ja onpahan meidän lapset päässeet kokeilemaan siellä jopa traktorilla ajoakin. Lopuksi juomme yleensä pullakahvit eläinpuiston Savupirtti-Kaffilassa.
Voit lukea lisää Toivosen eläinpuistosta täältä
Lasten asuntomessut – Toivosen eläinpuisto Kokkolassa

Tyynelän tonttula
Tyynelän tonttula on mielenkiintoinen vierailukohde etenkin kaikille lapsille ja joulun ystäville. Ihan tarkalleen ottaen se sijaitsee Kokkolan vieressä olevassa Luodossa mutta on kuitenkin ihan kivenheiton päässä Kokkolan keskustasta. Tontut syntyvät käsityönä Eija Porkolan kauniilla tilalla.
Tonttula on avoinna yleensä joulukuussa ja kesäisin, jolloin tonttuja on esillä useammassa tilan rakennuksessa. Kahvilassa on tarjolla herkullisia leivonnaisia.
Voit lukea lisää meidän vierailustamme Tyynelän Tonttulaan täältä
Tyynelän Tonttula Luodossa

Etsitkö majoitusta Kokkolassa? Suosittelen tätä hotellia.
Lempiravintolani Kokkolassa
Vohvelikahvila & Taideleipomo
Samalla kun pistäytyy Kokkolan Neristanissa ja varsinkin K.H. Renlundin museossa, kannattaa käväistä myös yhdessä lempikahviloistani. Vohvelikahvila & Taideleipomo sijaitsee museokorttelissa, ihan vanhojen museoiden pihamaalla.
Vohveleiden, kahvin ja leivonnaisten lisäksi kahvilassa myydään paikallisia käsitöitä ja taidetta. Sen lisäksi, että vohvelit ovat todella herkullisia, myös tunnelma koko paikassa on ihan omanlaisensa. Tapaamme Vohvelikahvilassa yleensä ystäviä, nautimme herkkuja ja istuskelemme ulkona pihapuiden alla.
Vohvelikahvila on avoinna kesäkuukausina, tarkemmat ajat voi tarkistaa kahvilan omilta kotisivuilta.

Jukkolanmäen navetanvintti
Samalla kun käy Ohtakarissa ja Vattajan rannalla kannattaa pysähtyä Lohtajan kaupunginosassa Jukkolanmäen Navetanvintillä. Vanhan navetan tiloissa kahvitellaan kesäisin tilalla tehtyjen herkkujen parissa ja ajoittain sieltä saa myös lounasta. Jukkolanmäen Navetanvintti on suosittu häiden ja kesäjuhlien viettopaikka.
Navetan alakerrassa on perinteisesti kesäisin myös taidenäyttely. Olemme käyneet katsomassa taidetta muun muassa Miina Äkkijyrkältä ja Kaj Stenvallilta. Vuonna 2022 kävimme siellä Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä ja kesällä 2023 esillä oli Jukka Rintalan taidetta. Tänä kesänä kahvilassa nähdään Soile Yli-Mäyryn taidenäyttely.
Lue lisää vierailustamme Jukkolanmäen Navetanvintille täältä
Kesäkahvila Jukkolanmäen Navetanvintti Kokkolassa

Rock’n Roll Diner
Kun isompi nälkä yllättää, niin suosittelen Kokkolassa vieraileville aina visiittiä Rock’n Roll Dineriin. Vaikka Rock’n Roll Diner tarjoileekin tyypillistä amerikkalaista ruokaa, se poikkeaa pikaruoasta alusti loppuun saakka itse tehdyillä raaka-aineilla.
Tarjolla on erilaisia hampurilaisia, hot dogeja, pihvejä, pannukakkuja ja pirtelöitä. Vaihtoehtoja löytyy myös perheen pienimmille, ja henkilökunta on ystävällistä ja töissä isolla sydämellä.

🍔🍔🍔
Kokkola on mukava kaupunki jossa kannattaa kyllä pysähtyä päiväksi tai pariksi. Jos reissu sattuu esimerkiksi keväälle pääsiäisen aikaan tai loppukesälle, voi päästä kokemaan jotakin ainutlaatuistakin. Pääsiäislauantaina meren rannoilla nimittäin poltellaan pääsiäiskokkoja ja trullit kiertelevät virpomassa.
Kesän lopulla taas vietetään mökkikauden päättäjäisiä, eli venetsialaisia. Keskustassa on silloin yleensä paljon ohjelmaa ja rannoilla olevien kesämökkien pihat täyttyvät kynttilöistä. Venetsialaiset ovat veden ja tulen juhla. Illalla kannattaa käydä ajelemassa rannoilla ja ihailemassa ”kynttilämerta”.
Kesällä 2023 avautui myös Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi, joka oli pitkään suljettuna tulipalon takia.
Kokkolassa on useampia tasokkaista hotelleja, ja monenlaisia muita majoitusmuotoja. Keskustassa on muun muassa tasokas Hotelli Kokkola tai ihan mielettömän upea Wanha Kartano, joka sijaitsee Neristanissa. Suosittelen myös Matkustajakoti Ykspihlajaa niille, jotka eivät halua majoittua hotellissa.
🧳 KÄYTÄMME NÄITÄ MATKOILLAMME 🧳
🗝 Me varaamme hotellihuoneet yleensä tämän varaussivuston kautta ja huoneistot täältä.
🚗 Vuokra-autot olemme varanneet aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
🎫 Ticketmaster on luotettava taho konsertti- ja pelilippujen ostamiseen.
📞 Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Millaisia kokemuksia sinulla on Kokkolasta? Oletko koskaan käynyt kaupungissa?
Tietämykseni Kokkolasta on ollut niin vähäistä, että olen tavannut sekoittaa sen Kouvolaan ja miettiä, kumpi niistä olikaan siellä Lahden kyljessä… Nytpä olen viisaampi. Kokkolahan vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta: etenkin Tonttula jäi mieleen näin jouluihmiselle. Ja vohvelikahvila, mikä löytyy myös Tampereelta, minkä vieressä pitkään asuin. Taaskin kun kävin Tampereella, suuntasin vohvelikahvilaan. Se on yhtä hyvä kuin ennen, eli tässä pieni vinkki Kokkolan sijaan Tampereella suuntaaville 🙂
Kiitos kun sait mun ikuisuuden luonnoksissa maanneeseen Pori-juttuun viimeinkin eloa. Tässä siitä syntynyt postaus: //www.rantapallo.fi/toisiinmaisemiin/2019/03/17/suoraa-puhetta-porista/
Mä kävin pari kesää sitten ihastumassa Kokkolaan, ja aika monta tässäkin mainittua juttua koettiin. Tykkäsin kovasti.
Kiva haaste! Näin tulee Suomi tutuksi. Pitää pohtia ehdinkö mukaan Naantali/Rymättylä taholta.
Ehdottomasti Sari. Laitahan postaus vireille!
Kokkola on jokseenkin tuttu kaupunki, sen verran läheltä minäkin tulen. (ja huomasin tätä linkittäessäni, että meitä on muitakin Härmäläisiä täällä) Mutta siis tässä minun juttuni ja osallistumiseni haasteeseen. 🙂
https://www.rantapallo.fi/hatalasku/2019/03/03/kotikyla-on-aina-kappale-kauneinta-suomea-alaharma/
Kiva että osallistuit Virpi! Olipas mielenkiintoista lukea Alahärmästä. Tuli paljon uutta.
Majakkasaari ja vanhakaupunki kuulostaa kivoilta! En tiennytkään, että Kokkolassa on sellainen. Pitääpäs tarttua haasteeseen ja jakaa omat vinkit Joensuuhun!
Ehdottomasti! Lukisin mielelläni lisää Joensuusta. Aina joskus ollaan siellä lähistöllä enkä kyllä tietäisi minne siellä mennä.
Hyvin pitkälti samoja asioita olusin itsekin nostanut esille Kokkolasta!
Lisättynä yksi lemppareista, Kahvila Saha Ykspihlajassa.
K.H.Renlundin museo / luontokeskus Kieppi paloi pari viikkoa sitten osittain 🙁
Oli melkoinen näky aamulla töihin mennessä, asiasta mitään tietämättä, kun jokapaikka oli täynnä savua ja piipaa-autoja.
Taisi silmää kirvellä muukin kuin savu, harmitti niin upeiden vanhojen rakennusten tuhoutuminen :/
Jos tulee Kokkolaan blogimiirti niin mukana ollaan ehdottomasti! 🙂
Kuulin tuosta Kiepin tulipalosta.. voi nyyh! Ymmärsin jostakin, että se olisi ollut vain joku varastotila? Toivottavasti Salkion Veikon kokoelmat säilyivät. Hänestä on mahtavia muistoja lapsuusajoilta.
Olisi kyllä kiva kehitellä jotkut treffit kesälle! Pysytään kuulolla!
Hyvä esittely Kokkolasta! Olen vain kerran käynyt Kokkolassa joten nämä paikat ovat minulle ihan tuntemattomia, varsinkin majakat kiinnostavat. Harkitsen vakaasti vastaamista haasteeseen.
Kiitos Terhi! Meitäkin kiinnostavat majakat, olisi kiva joskus yöpyäkin majakalla. Ota ihmeessä haaste vastaan!
Kokkolassahan on vaikka mitä! Ihana haaste myöskin ja sattuipa sopivasti: Mietin nimittäin juuri että omia kotiseutuja pitäisi tutkia enemmän.
No nyt ei muuta kuin suunnittelemaan postausta omasta kaupungista. 🙂
Voi kiva postaus! 🙂 Mun mummola on Kokkolassa, joten siellä tullut vietettyä paljon aikaa lapsuudessa. Kaarlelan kirkko on niin kaunis! Eläinpuisto tuttu, Tankarissa kävin vasta muutama vuosi sitte ensimmäistä kertaa ja Vattajasta kuulin vasta viime vuonna. Tartun haasteeseen täältä Vaasasta, on myös ollut kauan aikomuksena tehdä juttu omasta kotiseudusta, mutta se on jäänyt, mutta nyt! 😄
Kiitos Elina! Olen opiskellut Vaasassa joten odotan innolla tätä postausta. Jostain syystä silloin nuorempana ei paljoa tullut kierreltyä kaupunkia, tai ainakaan sellaisia paikkoja joissa kävisin nyt.
Haaste vastaanotettu, työn alla postaus rakkaasta kotikaupungistani Suomen Turusta. Olin sitä sattumalta muutenkin miettinyt pitkään, joten tuumasta toimeen. 😉
Aina ihanaa lukea "sisäpiiriläisen" vinkkejä omaan kotikaupunkiin, ja tästäkin tuli heti sellainen olo, että haluan Kokkolaan välittömästi. Kerran tullut käytyä, mutta siitä on jo totta puhuen aika monta vuotta (n. 20).
Hieno juttu Jenni! Jään odottelemaan että pääsen lukemaan Turun juttuja. Kiva jos tykkäsit Kokkola -jutusta.
Tuli blogia lukiessa oli, että nythän voisi lähteä Kokkolaan! Ennen kaupunki oli ihan kasvoton ja mauton, mutta tässä oli ihania kuvia ja tunnelmia 🙂
Kiva kuulla jos sellainen tunnelma välittyi jutusta. 🙂
Ystavani taalla Israelissa laittoi linkin blogiisi ja Kokkola postaukseen.
Olen kotoisin Kalvialta ja elainpuisto ja talonpojanmuseo onkin perheemme omistama.Kiva,etta se oli paassyt listaasi!
Aikoinaan Suomessa asuessani olin joka kesa elainpuiston kahvilassa toissa.Nyt teen vain etatyona lahinna suunnitteluja tulevan kesan kaudelle.Mm, suositut Lasten Asuntomessut ja viime kesan Merirosvolaiva olivat ideoimiani.
Voisinkin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa nykyisesta kotikaupungistani Jerusalemista.
No olipas mukava kuulla! Toivosen eläinpuisto on kyllä ihan huippu, jo senkin takia, että se on niin erilainen ja maanläheinen muihin lastenpuistoihin verrattuna. Olen vienyt sinne myös meillä Kokkolassa käymässä olleita vieraita. Ne Lasten Asuntomessut olivat ihan mielettömän hauska idea! Jäänpäs odottelemaan juttua Jerusalemista. Olen siellä kerran päiväseltään käynyt mutta tuntui, että näkemäni jutut olivat vain pintaraapaisu kaupunkiin. Siellä olisi varmaan vaikka mitä näkemistä.
Nimestäsi vielä… luulin ensi näkemältä, että ehkä äitini tai joku on käynyt kommentoimassa nimimerkillä blogiani. Nimittäin tyttäreni nimi on Leah Liisa. Aika hauska että sellainenkin ajatus tuli mieleeni. Hyvä nimi! 🙂
Kokkola on ihana pikkuinen kaupunki. Itse kävin siellä yhdessä vaiheessa suht useasti, exä on sieltä päin kotoisin. Lohtaja ja Kälviä tulivat myös tutuksi. Exän täti piti sitä ihanaa kahvilaa (Elba) keskustassa vai mikä se nyt oli nimeltään? Ei voi enää muistaa. Itsehän olen Espoosta jo kirjoittanut mutta ainahan voi kirjoittaa uuden ja paremman kirjoituksen. 😉 Tämä oli kiva hyvänmielen kirjoitus.
Kiitos viestistä Kati! Nyt kun hetken mietin tätä asiaa, taidan ehkä tietää kuka exäsi on. Liikuimme nuorena samoissa piireissä. Kahvilan nimi on varmaankin Edla? Elba on siellä kauempana meren rannassa. Kiva että tykkäsit postauksesta!
Täällähän on muitakin Kokkolasta! Mun Kokkola postaus on levännyt blogin uumenissa jo monta vuotta, mutta ehkä voisin puhaltaa siitä pölyt ja kirjoittaa sen valmiiksi.
No ensi kesällä sitten kokkolalaisten oma bloggaaja miitti. Nyt olisi hyvä aika viimeistellä Kokkola -postaus!
Ihana idea ja ihana postaus Kokkolasta! <3 Kokkola on itselleni tuttu kaupunki, jossa olen viettänyt paljon hyviä hetkiä. Monet hyvistä ystävistäni ovat asuneet siellä, osa asuu edelleen. Yksi ystävistäni pyörittää siellä majataloa, Kokkolan Wanhaa Kartanoa Neristanissa. Kannattaa käydä sekin tsekkaamassa. Kokkola on kyllä ihana kesäkaupunki, jota voin suositella. 🙂
Olen itse kotoisin suhteellisen läheltä Kokkolaa, Alahärmästä. Pitääpä tehdä jossain kohtaa postaus Alahärmän nähtävyyksistä, sillä niitähän riittää PowerParkin huvivaltiosta hevoskeskukseen, 5D-leffateatteriin ja komean punaisiin pohjalaistaloihin. Vanhemmillani on Alahärmässä myös pieni majoituspaikka, Lapuanjoen Rantakeidas, jossa olen itsekin kesäisin.
Lappajärvi on itselleni vähän kuin toinen kotipitäjä, koska meillä on ollut siellä mökki siitä lähtien, kun olin lapsi. Lappajärvestä kirjoitin viime kesänä tällaisen TOP 10 -listan, mitä elämyksiä siellä kannattaa kokea: https://www.shiningjourney.fi/2018/07/lappajarvi-kesan-top-10-elamykset
Niitähän riittää! 🙂 Suosittelen sinullekin lämpimästi Lappajärvellä lomailua sitten, kun olet Suomessa. Ja laittele viestiä kesällä. Jos ehdit, niin olisi mukava saada sinut piipahtamaan Lapuanjoen Rantakeitaalla. 🙂
Kiitos Sonja! 🙂 Kokkolan Wanhaan Kartanoon olen joskus ohjannut jotkut vieraat ja olen kuullut siitä paljon hyvää. Pitäisi käydä siellä kurkkaamassa paikan päällä joskus. Alahärmä on itselleni tuttu hevosaisoista ja kyllähän PowerParkissakin on tullut käytyä pari kertaa. Melkein ollaan saman kylän tyttöjä 😉 Kokkola ja Alahärmä on niin lähekkäin. Kurkkasin tuon sinun postauksen. En tiennytkään, että Lappajärveltä pääse vesiteitse Vimpeliin. Vimpelikin on tuttu sillä hyvä ystäväni (joka tosin asuu täällä) on sieltä kotoisin. Ja Lappajärvellä olen käynyt useamman kerran jollakin kurssilla Kivitipussa.
Ehdottomasti täytyy tulla käymään Rantakeitaalla! Ollaanpas yhteyksissä.