| |

Pala Amerikkaa Kokkolassa – Rock’n Roll Diner

Vanha kotikaupunkini Kokkola ei ole koskaan erityisesti loistanut sen ravintolamaailmallaan. Hyviä paikkoja on tullut ja mennyt, ihmisiä vain ei ole tarpeeksi pitämään useampia tasokkaita paikkoja pystyssä. Kun viime talvena kuulin sen uusimmasta tulokkaasta; Rock’n Roll Dinerista, olin aika skeptinen. Taas joku yritelmä tehdä bisnestä puolieineksillä ja halvoilla raaka-aineilla. Mutta tulipahan tänä kesänä todettua, että ei kannata tuomita ennen kuin tietää jotakin asiasta. Tästä 50-luvun paikasta tuli nimittäin hetkessä uusi suosikkini, jopa niin, että ajattelin kertoa siitä nyt teillekin.


american_diner.jpg

SYDÄMELLÄ TEHTYÄ RUOKAA

Rock’n Roll Diner tarjoilee tietenkin erilaisia burgereita ja muita amerikkalaisia ruokia. Listalla on monenlaista salaattia, ribsejä, wingsejä ja tietenkin niitä dinertyylisiä jälkkäreitä; pirtelöitä, piiraita kermavaahdolla ja pannukakkua. Mustikkapannukakku kuuluu Yhdysvalloissa yleensä aamiaistarjottaviin, joten se ei ehkä itselläni olisi ollut ensimmäinen jälkkärivalinta. Me kuitenkin maistoimme sitä, ja näin jäätelön kanssa tarjottuna se varmasti sopii ihan jälkiruoaksikin. Jos burgerit tai ribsit eivät maistu, voi valita myös erilaisia pihvejä, kanaa tai lohta. Aika kattava ruokalista siis.

Ravintola suosii raaka-aineita lähituottajilta, ja tekee mahdollisimman paljon ruoista itse. Toivottavasti en valehtele, jos sanon, että myös burgerin sämpylät oli leivottu itse. Ainakin muistelen, että näin meille kerrottiin. Ja kaikki tämä tietenkin maistuu annoksessa. Ruoka oli hyvää. Hetkisen mietin, miksi burgerini näyttää niin kummalle, mutta sitten hoksasin, että salaatti ja tomaatti oli valmiiksi jo burgerin sisässä, kun taas meillä Amerikassa yleensä ne ovat lautasella burgerin vieressä josta ne sitten itse laitetaan sen sisään. Mutta makuunhan se ei tietenkään vaikuttanut.

Yksi asia johon ehkä voisi miettiä jotain uudistusta on mielestäni lasten lista. Kuten monesti aikaisemminkin olen sanonut, ne ainaiset nugetit, ranskikset ja hodarit voisi jo unohtaa. No okei, ehkä dineriin sopivat hot dogit, mutta Yhdysvalloistahan löytyisi lapsille paljon muutakin syötävää. Tännehän sopisi lihapullien kaveriksi vaikka Mac and Cheese, ja jonkunlainen Peanutbutter sandwich annos voisi myös olla menestys, nyt kun Suomessakin on opittu syömään enemmän maapähkinävoita. En sano, että nämä yhtään sen terveellisempiä ovat kuin ne nugetitkaan, mutta jotain vaihtelua ainakin. Meille on itseasiassa ollut kivaa nähdä Suomen lomalla lihapullia ja muusia listoilla, sillä niitä harvemmin jenkkilässä on tarjolla. Rock’n Roll Dinerissa oli muuten lapsille ajankuluksi kiva leikkinurkkaus josta meidän poppoo ainakin otti kaiken ilon irti.


Lasten juustohampurilainen

Lasten juustohampurilainen

Ravintolalla on oma haastemenu. Siihen kuuluu muun muassa Tripla burger, 500g ribsejä,
300g härän ulkofilettä, wingsejä, pekonia, XL ranskalaiset ja muut tilpehöörit. Kaikki tämä tulee syödä tunnun sisällä saadakseen nimensä Wall of Fameen, ja 50% alennuksen hinnasta. Huh huh! Seinälle oli ehtinyt jo kertyä muutama nimikin.

Yksi vähän erikoisempikin juttu annoksiin kuului. Kun mietimme mitä haluamme syödä, pöytäämme tuotiin korillinen popcorneja. En ole koskaan nähnyt tätä tapahtuvan käymissäni ravintoloissa USA:ssa (sipsejä tai pähkinöitä useinkin kyllä), mutta todella hauska idea! Ehdottomasti jatkoon!


rokkidiner_popcorn.jpg

TODELLISEN DINERIN MAKUA

Tykkäsin Rock’n Roll Dinerissa etenkin siitä, että se oli hyvin tehty. Osaltaan tietenkin varmaan vaikutti sekin, että kaikki on vielä uutta, mutta paikka näytti todella kivalta. Yläkerrassa oli perinteisen dinerin tuntua, tarjoilijat oli puettu asiaankuuluvasti, ja yhdestä nurkasta löytyi tietenkin jukebox. Kysyin ohimennen jos voisin käydä kurkkaamassa myös alakerran baaria joka ei ollut juuri silloin auki, ja sehän vasta olikin todellinen yllätys. Sisustus oli kokonaan mustavalkoinen. Shakkiruudullinen lattia ja lavan takana olleet levyt eivät olisi voineet sopia paremmin toisiinsa. Minulle kerrottiin, että paikalla valmisteltiin juuri hääjuhlaa. Ihan mahtava paikka juurikin häihin ja muihin juhliin! Alakerran baarissa käy pari kertaa kuussa soittamassa bändi, ja muuten baari on auki senkin jälkeen kun diner sulkeutuu.


rokkidiner_jukebox.jpg


rokkidiner_baari.jpg


rokkidiner_alakerta.jpg

IHANA HENKILÖKUNTA

Jotain dineriin oli todellakin tarttunut Amerikasta; nimittäin palvelu. Ja se oli upeaa se! Meitä tervehdittiin, ohjattiin pöytään, juteltiin niitä näitä, autettiin ruokavalinnoissa ja kiitettiin kun olimme lähdössä. Ja kaikki tämä ihanan iloisesti! Äkkiseltään ajattelisi, että nämähän on perusasiota, mutta valitettavasti monessa hyvässäkin ravintolassa puuttuu sitten se tunnelma, joka tulee kun henkilökunta viihtyy työssään. Kävin Rock’n Roll Dinerissa kahdesti, ja molemmilla kerroilla sama juttu. Tällaista paikkaa suosittelee mielellään myös muille.

Eli ei muuta kuin Rock’n Roll!

You Might Also Like

  • | | |

    Meksikolainen Kuolleiden päivä ei ole sama kuin Halloween

    Meksikolaista kuolleiden päivää juhlitaan samaan aikaan kuin Halloweenia mutta ihan eri syistä. Tästä selviää millainen juhla se oikein on. Usein kuulee sanottavan, että Piilaakso jossa asumme, on todellinen kulttuurien sulatusuuni. Sen saimme jälleen kerran todeta maanantaina kun Yhdysvalloissa juhlittiin suosittua halloweenia. Samaan viikonloppuun sattui nimittäin tänä vuonna kolme eri kulttuurista tänne tullutta juhlaa. Oman naapurustomme…

  • | |

    Paluu Alcatrazin vankilasaarelle

    Kymmenen vuotta oli vierähtänyt siitä, kun olin viimeksi seilannut San Franciscon lahdella kohti Alcatrazin vankilasaarta. Viime viikonloppuna tähän asiaan tuli korjaus kun mieheni perhe tuli visiitille, ja heidän ainoana toiveena reissulla oli päästä käymään Alcatrazissa. Sinne siis suunnattiin, ja onneksi saimme kaveriksimme lämpimän kevätauringon. Alcatrazin vankilasaari, tuttavallisemmin The Rock, sijaitsee siis aivan San Franciscon kaupungin…

  • | |

    San Franciscon alueen parhaat kurpitsapellot

    Siitä lähtien kun perheeseemme on tullut lapsosia, meistä on tullut täällä Kaliforniassa suuria kurpitsapeltojen faneja. Traditioksi on tullut ajaa Kalifornian kuuluisalle rantatielle ostamaan Halloween kurpitsoita, ja viettämään samalla päivää rannalla. Etsimme aina käsiimme ne perinteisimmät farmit, sellaiset mistä löytyy pomppulinnojen ja ponien sijaan vanhanaikaista meininkiä. Lapsilla on ollut hauskaa kiipeillä heinäpyrameilla ja seikkailla maissipellon sokkeloissa….

  • |

    5 parasta muistoa Kiotosta

    Neljäntenä matkapäivänä Japanin matkallamme suuntasimme Tokion Shinjukusta luotijunalla Kiotoon. Kaikista käymistämme paikoista, Kioto jäi kertakaikkisesti sydämiimme. Se oli erilainen kuin olimme kuvitelleet, mutta ymmärrän nyt miksi kaikki kehottivat meitä vierailemaan juuri Kiotossa. Olimme reissussa marraskuussa, juuri parhaaseen ruskan aikaan, ja saimme ihailla kauniiden rakennusten lisäksi myös kauniita maisemia.  Kiotosssa on vajaa 1,5 miljoonaa asukasta, ja 17…

  • | |

    Hofsas House Hotel; Carmel-by-the-sean kodikkain hotelli

    Hofsas House Hotel Kaliforniassa oli kiva kokemus ja paikka, jota voimme mielellään suositella. Myös Carmel-by-the-sea on kokemisen arvoinen. Kaupallisessa yhteistyössä: Hofsas House Hotel*Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä. Vietimme viikonlopun Carmel-by-the-sean kaupungissa Kalifornian rannikolla ihan…

  • |

    Kummitteleva Harrbådan majakka Kokkolassa

    Vanha Harrbådan majakka Kokkolassa pitää sisällään monta tarinaa. Se on kummituksistaan huolimatta ihan kiva käyntikohde luontoihmisille. Kesän aikana saimme mukavan yllätyksen kun ennen Kaliforniassa asunut ystäväperheemme saapui Kokkolaan meille kylään. Mietimme mitä kivaa voisimme tehdä yhdessä lasten kanssa, jossa pääsisimme samalla purkamaan vähän energiaa ulkona. Päädyimme lopulta luontopolulle ja sieltä vielä vanhalle Harrbådan majakalle.  Harrbådan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *