Erikoinen Arktinen Museo Nanoq Pietarsaaressa

Arktinen Museo Nanoq Pietarsaaressa on naparetkeilijä Pentti Knonqvistin rakentama erikoinen museokylä. Siellä voit tutustua muu muassa inuiittien ja Grönlannin retkikuntien elämään.

Nanoq museo on minulle tuttu jo lapsuudesta jolloin teimme sinne retkiä koulusta. Tuolloin meillä oli oppaana itse paikan isäntä ja rakentaja; Pentti Kronqvist. Myöhemmin olemme vieneet sinne vieraitamme ja nyt oli kiva päästä näyttämään paikka myös omille lapsillemme.

Nanoq on kovasti kehuttu museo, ja onpa se joskus valittu Suomen mielenkiintoisimmaksi matkakohteeksikin. Se on myös Suomen ensimmäinen arktinen museo, joka kertoo arktisten alueiden kansoista ja kulttuureista, inuiiteista, elämästä Grönlannissa ja arktisista retkikunnista.

Arktinen Museo Nanoq sijaitsee ihan metsän keskellä. Se on rakennettu Pentti Knronqvistin kotitalon läheisyyteen, Pietarsaaren Fäbodaan. Fäbodassa on muuten myös kiva kesäkahvila ja uimaranta, jos haluaa museokäynnin jälkeen vielä jäädä samoihin maisemiin.

Nanoqin pääsesonki onkin kesällä, jolloin se on avoinna päivittäin. Talvisin sinne pääsee aina kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna tai sopimuksen mukaan.

MIKÄ IHMEEN ARKTINEN MUSEO NANOQ?

Kipinä Nanoq museon avaamiseen syntyi Pentti Knonqvistilla hänen arktisten retkiensä aikana jo 1970-luvulla.

Pentti oli ammatiltaan palomies, jolla oli myös ensihoitajan ja pelastussukeltajan koulutukset. Hän piti yllä kovaa kuntoa muun muassa juoksemalla kilpaa. Pentti houkuteltiin ensimmäiselle arktiselle retkelle Grönlantiin vuonna 1971, ja näillä matkoillahan sitä kestävyyttä tietenkin tarvittiin.

Sen jälkeen hän muun muassa hiihti Grönlannista Kanadaan, ja oli johtamassa useita muita retkikuntia.

Matkoillaan arktisille alueille Pentti tutustui alkuperäiskansaan nimeltä Thulen inuiitit. Toisin sanoen siis eskimoihin.

Eskimothan voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen ryhmään; inuiitteihin ja jupikeihin. Inuiitit asuttivat lähinnä Grönlantia, Pohjois-Kanadaa ja Alaskaa, kun taas jupikit asuttivat enemmän Alaskasta Venäjän suuntaan.

Retkeillessään inuiittien alueilla, Pentti keräsi monenlaista esineistöä ja toi ne mukanaan Suomeen. 1980-luvulla tavaraa oli jo niin paljon, että hän alkoi tosissaan pohtimaan museon avaamista.

Museo rakennettiin pääosin talkoovoimin ja lahjoitusten avulla, ja se avattiin vuonna 1991. Sen jälkeen esineistö on kasvanut kaikenlaisten lahjoitusten tiimoilta.

Nanoq museo on perustettu kunnioittamaan arktisia kansoja ja kertomaan heidän kulttuureistaan. Sana Nanoq on grönlantia ja tarkoittaa jääkarhua.

Museossa on paljon inuiittien esineistöä ja tarinoita, sekä tietoa heidän elämästään. Luonnollisesti myös ympäristö ja luonto ovat suuressa osassa naparetkeilystä kertovassa museossa. Myös pohjois- ja etelänavalla käyneitä retkikuntia esitellään näyttelyssä, samoin kuin heidän kokemuksiaan.

Muuten, monissa paikoissa suositellaan nykyään korvaamaan “eskimo” -sana esimerkiksi inuiitilla. Meillä Suomessa asia ei ehkä ole ollut kovin paljoa esillä, mutta esimerkiksi Kanadassa koetaan, että eskimo -sanan käyttö on monin paikoin halventavaa.

Asiasta ollaan edelleen kuitenkin montaa mieltä, ihan samaan tapaan kuin Amerikan intiaaneillakin. Eli jotkut alkuperäiskansojen edustajat kokevat ettei nimitys ole millään tapaa loukkaava kun taas toiset eivät halua sitä käytettävän lainkaan.

VIERAILULLA PIETARSAAREN NANOQ MUSEOSSA

Vierailimme Pietarsaaressa heinäkuussa. Pysähdyimme ensiksi kansallisrunoilijamme Runebergin tuvalle, joka sekin on Pieterasaaressa, ja jatkoimme siitä sitten Nanoq Museoon.

Yllätyin aikalailla, että museon pihalla oli aika paljon autoja sillä Runebergin tuvalla meitä oli käymässä vain kaksi erillistä autokuntaa. Asfaltoitu kävelypolku kulkee halki ihanan mustikkametsän suoraan museoalueelle.

Heti kun astuu museon pihaan, huomio kiinnittyy sen erilaisiin ja erikoisiinkin rakennuksiin. Ihan alussa on muun muassa kopio Grönlannin Ithasta olevasta maailman pohjoisimmasta turvemajasta. Inuiitit käyttävät niitä metsästys- ja kalastusmatkoillaan, ja monet naparetkeilijät ovat saaneet niistä yösijan matkoillaan.

Liput museoon ostetaan kuitenkin vähän edempää, päärakennuksesta, jossa myös päänäyttely on. Sieltä löytyy suurin osa Pentti Kronqvistin keräämistä inuiittien esineistä sekä näyttelyt eri retkikuntien matkoista arktisille alueille.

Esillä on esimerkiksi vaatteita, pyyntivälineitä, soittimia, valokuvia, karttoja, postikortteja ja jopa kirjasto. Tavaraa oli niin paljon, että ihan kaikkeen ei vaan millään pystynyt perehtymään. Ihan aina en tiennyt, että kuuluiko lattialla oleva sanko eräretkeilijöille vai oliko se jäänyt siihen epähuomiossa.

Siinä mielessä suosittelen ehdottomasti opastettua kierrosta museoon, sillä sillä tavalla pääsee varmasti paremmin sisälle kaikkiin retkeilijöiden tarinoihin! Nyt tuntui, että olimme välillä vähän eksyksissä.

Museoalueella on 25 rakennusta, jotka kaikki Pentti on halunnut rakentaa maastoon sulautuvaksi. Monet mökit mukaelevat kallioita tai niissä on kasvustoa katolla.

Turvemajan ja päärakennuksen lisäksi siellä on muun muassa jääkarhunpyytäjän mökki, lappilainen kullanhuuhdonta leiri ja kopio maailman pohjoisimmasta kirkosta. Tuo kirkko olikin varsin mielenkiintoinen paikka. Sen alkuperäinen malli on Grönlannin Uummannaqin kylässä oleva Avannata Ullaria -kirkko.

Sisällä kirkossa soi harras musiikki ja sen alttaritaulu on Gösta Sebbfolkin tekemä puinen kollaasi inuiittien elämästä. Kirkossa on mahdollista pitää ihan oikeita kirkollisia toimituksia. Kirkon vieressä on pieni puinen ruumishuone.

Museoalueen ensimmäinen mökki on Pentin itselleen 16-vuotiaana rakentama kesämökki; Karhunpesä. Sen ympärille on sitten pikkuhiljaa alkanut nousta kaikenlaista savusaunaa ja pikkumökkiä. Ne on kaikki rakennettu vuosina 1956-1983, purettavaksi menossa olevista mökeistä.

Lopulta Pentin oman pihapiirin ympärille alkoi nousta myös museorakennuksia. Savusaunaa voi vuokrata yksityistilaisuuksiin.

Ihan kaikki alueen mökit eivät olleet avoinna mutta kävimme ainakin Komentokeskuksessa, joka kertoo Suomen Talvisodan vuosista 1939-1940, sekä Rudyn pyyntimajalla. Tällainen sodanaikainen komentokeskus on ollut muuten myös Imatran Valtionhotellin kellarissa, ja kävimme siellä Imatran vierailullamme.

Rudyn pyyntimaja on kopio norjalaisen jääkarhunmetsästäjä Henry Rudin pyyntimajasta, jossa hän asui 27 vuotta. Hänen saaliinsa oli yli 713 jääkarhua. Olemme nähneet viimeisen Suomessa pyydetyn jääkarhun täytettynä Härkälän kartanossa Somerolla, jos jotakuta kiinnostaa sellainen nähtävyys.

Ai niin, ja kävimme myös Isotuvassa. Isotupa on 1900-luvun maalaistalo, joka on alunperin sijainnut Kokkolan lähellä, Luodossa. Luoto on meille tuttu paikka, sillä vietämme kaikki kesät Kokkolassa ja vierailemme siellä aina Tyynelän Tonttulassa.

Isotupaakin voi vuokrata yksityiskäyttöön.

LASTEN TEHTÄVÄSUUNNISTUKSEN LIIAN VAIKEAT TEHTÄVÄT

Olin tosi iloinen kun lipunmyynnissä kerrottiin, että heillä on lapsille oma ohjelma; lasten tehtäväsuunnistus. Saimme mukaamme tehtävälappusen jossa oli vinkit rastien löytämiseen, ja kynät. Lähdimme innokkaana matkaan 9-vuotiaan neitimme johdolla.

Pienen pähkäilyn jälkeen rasteja alkoikin löytymään mutta tehtävien ratkaiseminen osoittautui todella vaikeaksi. Tarkoituksena oli etsiä kirjaimia grönlantilaiseen sanaan, mutta kirjaimet löytyivät vasta kun tehtävä oli ratkaistu.

Vaikka mukana oli kaksi aikuista ja kaksi lasta rasteja ihmettelemässä, niin neljännen rastin jälkeen meidän oli pakko luovuttaa. Muuten koko päivä olisi mennyt siihen emmekä olisi nähneet koko museota ollenkaan.

Ja pienimmäinen lapsihan oli tässä vain perässä kulkijana; jos rata oli ihan liian vaikea 9-vuotiaalle, niin se oli ihan ylivoimainen 4-vuotiaalle. Ja jopa meille aikuisille! Palautetta radasta oli varmaan tullut, sillä sitä oli jo helpotettu niin, ettei kaikkia rasteja tarvinut ratkaista saadakseen palkinnon.

Meille lastenradaksi olisi riittänyt joku “etsi alueelta kirkko ja piirrä siitä kuva” -tyyppinen juttu. Mutta näilläkin räpellyksillä joita tehtävälappuihin saimme irtosi kuitenkin lapsille palkintotikkarit ja kivat leimat. He olivat siis tyytyväisiä ja täytyy samalla todeta, että henkilökunta museolla oli todella iloista ja mukavaa.

🐻‍❄️🐻‍❄️🐻‍❄️

Yhteenvetona sanoisin, että Nanoq on todella erikoinen ja mielenkiintoinen paikka. Kannattaa mennä ajan kanssa, ja ainakin harkita sitä opastettua kierrosta. Siinä saa varmasti paikasta irti paljon enemmän mitä me saimme.

Samalla kannattaa käydä katsomassa myös muut Pietarsaaren mielenkiintoiset nähtävyydet.

Nyt jälkikäteen kun olen kuunnellut ja lukenut useamman Pentti Kronqvistin haastattelun, olen ymmärtänyt kuinka monta mielenkiintoista tarinaa me missasimme kiertelemällä alueella itsenäisesti. Hän on kirjoittanut myös kirjan.

Ja on myös pakko sanoa, että onhan tämä melkoinen elämäntyö, joten en yhtään ihmettele, että pietarsaarelaiset ovat Nanoqista valtavan ylpeitä.

Oletko käynyt Nanoqissa tai jossakin muussa arktisessa museossa?