|

Amerikkalainen joulu

Blogger Paula in a Christmas swing in San Francisco

Amerikkalainen joulu poikkeaa suomalaisesta vaikka yhtäläisyyksiäkin toki löytyy. Lue tästä millaista joulua täällä rapakon takana vietetään.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Nyt kun sain perunalaatikot uuniin, niin päätin pitää pienen tauon kokkailuista ja kertoa teille amerikkalaisesta joulusta. Moni teistä on nimittäin kysellyt, että mitä täällä meren toisella puolella oikein tehdään jouluna. Tai, että vietämmekö joulua suomalaiseen vai amerikkalaiseen tapaan.

Amerikkalaiseen jouluun kuuluu liuta perinteitä, joita meillä ei Suomessa ollut, ja kaikki tehdään vähän mahtipontisemmin kuin siellä pohjolassa. Koristeita ja valoja on runsaasti, joulutapahtumat ovat vähän erilaisia ja ruokakin pääosin erilaista mihin olen lapsuudessa tottunut.

Me vietimme pitkään joulua amerikkalaisten sukulaistemme luona, mutta sitten koronapandemia piti meidät omassa kotonamme pari vuotta, jonka aikana aloitimme ihan omia jouluperinteitä lasten kanssa. Niinpä meidän joulut ovatkin nyt iloinen sekoitus sekä suomalaisia että amerikkalaisia perinteitä ja ruokia. Mutta se on ainakin meidän näköinen joulu!

MILLAINEN ON AMERIKKALAINEN JOULU?

Ennen joulua

Ensimmäiset joulukoristeet löytyvät täällä kaupoista ja elokuussa, mikä tuntuu ihan hurjalta. Mutta varsinainen jouluun valmistautuminen alkaa kun niin sanottu ”holiday season” pyörähtää käytiin. Siihen kuuluu lokakuussa oleva halloween, marraskuussa oleva kiitospäivä ja sitten itse joulu.

Joulukuusi tuodaan sisälle yleensä jo heti joulukuun alussa tai jopa jo kiitospäivän jälkeen. Samaan aikaan laitetaan jouluvalot ja muut koristeet. Itse tykkään siitä, sillä näin saamme nauttia joulukuusen tuomasta tunnelmasta koko kuukauden.

Jos haluaa itse valita ja katkaista kuusen, niin sen voi käydä hakemassa joulukuusifarmilta. Muuten kuusen voi ostaa erillisestä kuusia myyvästä pisteestä tai paikallisesta rautakaupasta.

Meillä on ollut tapana joka vuosi joulun alla ajella ympäriinsä katsomassa jouluvaloja. Olemme myös ottaneet omaksemme täällä hyvin suositun perinteen käydä katsomassa Pähkinänsärkijä – baletti. Parina vuonna olemme käyneet ajelemassa myös paikallisella joulujunalla.

Euroopassa suosittuja joulutoreja ei täällä ole, mutta joissakin kaupungeissa sellainen järjestetään esimerkiksi viikonlopun tapahtumana. Meidän alueella on vuosittain saksalainen joulutori.

Bloggaaja Paula katsomassa junasta ulos Niles Train of Lightsissa Kaliforniassa.

Jouluaatto

Varsinainen joulunvietto keskittyy Amerikassa hyvin vahvasti Joulupäivään. Jouluaattona monet amerikkalaisista ovat vielä töissä tai matkalla sukulaisten luokse. Aattona käydään vielä viime hetken ostoksilla tai valmistellaan tulevia juhlia.

Me ajoimme ennen aina kotoa San Franciscon lahden alueelta Los Angelesiin sukulaisille viettämään joulua. Siellä perinteisesti kokoonnuimme aattoiltana perhetuttavien luokse illalliselle pitkän ajomatkan jälkeen.

Jouluaattona ei syöty vielä jouluruokia, vaan sen sijaan herkutteltiin esimerkiksi lasagnella tai tacoilla. Syömisen jälkeen kävimme aina kävelyllä katsomassa naapuruston jouluvaloja.

Bloggaaja Paula katsomassa joulutaloa Kaliforniassa.
Meidän tytär poseeraamassa piparkakku jouluvalon kanssa Kaliforniassa.
Jouluvaloin koristeltu auto Kaliforniassa.

Meille on tullut tavaksi avata aattona jo yhdet lahjat, sillä itse joulupukkihan kerkeää Yhdysvaltoihin vasta yöllä kun olemme jo nukkumassa. Lahjoja saadaan yleensä siis omalta perheeltä ja ystäviltä, ja ne kerätään kuusen alle sitä mukaa pitkin kuukautta kun niitä saadaan. Pukki käy sitten aattoyönä täyttämässä joulusukat ja tuomassa lisää lahjoja kuusen luo.

Aattoiltana ennen nukkumaan menoa lapset yleensä jättävät joulupukille pipareita, lasin maitoa ja kirjeen. Osa pipareista ja maito onkin aina mystisesti hävinnyt yön aikana.

Amerikkalaiset lapset eivät siis näe joulupukkia kuten suomalaiset lapset. Monella on kuitenkin jouluperinteenä käydä katsomassa pukkia ostoskeskuksessa, missä samalla otetaan kuva joulukorttia varten.

Joulukortin mukana saatetaan lähettää myös erillinen ”joulukirje”, jossa kerrotaan mitä perheelle on vuoden aikana tapahtunut. Nykyään myös itse kortissa saattaa olla lyhyt selostus menneestä vuodesta.

Joulusukat ja pipareita takan reunuksella.

JOULUPÄIVÄ

Joulun suurin päivä alkaa yleensä sillä, että lapset heräävät aikaisin ja juoksevat innoissaan kuusen luokse. Kun yhdessä on todettu, että pukki on käynyt, syödään vähän aamiaista. Sitten avataan lahjat.

Joulusukissa on pienempiä lahjoja, jotka eivät ole paketeissa. Lahjoja avatessa ollaan yleensä vielä yöpuvuissa, ja siitä lienee alkanut myös jouluperinne, että koko perheelle hankitaan samanlaiset joulupyjamat. Me emme ole tällaisia joulupyjamia hankkineet, mutta niistä on viime vuosina tullut todella suosittuja.

Kevyen lounaan, tai myöhäisen aamiaisen jälkeen, monet suuntaavat joulukirkkoon. Sitten alkaa juhlaillallisen valmistelu. Ihan kuten Suomessakin, monien ruokien valmistaminen aloitetaan jo edellisenä päivänä. Jouluateria syödään yleensä normaalia illallista aiemmin ja ruokaa odotellessa saatetaan napostella jotakin.

Illalla saatetaan sitten käydä kävelyllä, katsotaan jouluelokuvia tai pelataan lautapelejä. Jokaisella perheellä on varmasti omia, ja vähän erilaisiakin perinteitä.

AMERIKKALAISET JOULURUOAT

Amerikkalaisesta joulupöydästä löytyy yleensä sekä kinkkua että kalkkunaa. Niiden kanssa tarjoillaan perunamuusia ja kalkkunan täytettä (stuffing). Perinteisiä lisukkeita ovat esimerkiksi bataattivuoka, parsavuoka, vihreät pavut, herneet, maissi, karpalokastike ja kermassa keitetyt pikkusipulit.

Bataattivuoan päällä on useimmiten kerros vaahtokarkkeja vaikka meidän perheessä ei kyllä tätä versiota yleensä nähdä.

Leipänä saatetaan tarjoilla vaalean leivän lisäksi esimerkiksi kurpitsaleipää, joka muistuttaa mielestäni enemmänkin kuivakakkua kuin suolaista leipää.

Vaahtokarkeilla kuorrutettu bataattivuoka on amerikkalainen jouluruoka.
Vaanhtokarkeilla kuorrutettu bataattivuoka

Perinteisiä jälkiruokia ovat kurpitsa-, kirsikka- ja suklaapiirakka kermavaahdon kera. Oma lempparini on ehdottomasti pekaanipähkinästä tehty piirakka, mutta se on ihan hirmuisen makea. Joulun aikana tarjolla on yleensä myös valikoima pikkuleipiä; suklaahippukeksejä, sokerikeksejä, kanelikeksejä ja piparkakkuja.

Täkäläiset piparkakut tehdään eri reseptillä kuin suomalaiset, eivätkä ne maistu yhtä hyvälle. Ne ovat tyypillisesti hyvin paksuja ja kovettuvat nopeasti. Niistä tehdyt piparkakkutalot tietysti kestävät paremmin, mutta syömistä varten me leivomme aina pipareita suomalaisella reseptillä ja ostamme rasian myös Ikeasta.

Amerikkalaiseen jouluun kuuluu myös eggnog. Eggnog on maitoon valmistettu juoma, jonka seassa on kananmunaa, kermaa ja sokeria. Siihen lisätään yleensä myös viskiä tai rommia. Eggnog maustetaan ja koristellaan muskottipähkinällä, ja se nautitaan kylmänä. Se on todellinen kaloripommi mutta mielestäni ihan hyvän makuista.

Jouluruoat vaihtelevat jonkin verran alueittain, ja monen perheen ateriaan on tullut ruokia suvun perinteiden mukaisesti. Jos suku on lähtöisin esimerkiksi Euroopasta, saattaa pöydässä olla jotakin sikäläistä herkkua. Eri maiden leivonnaisia tai juomia yhdistellään joulupöytään sujuvasti.

Amerikkalainen joulukattaus.

🎄🎄🎄

Täällä eri kulttuurien sulatusuunissa, Kaliforniassa, eri perheillä on tietenkin erilaisia tapoja ja perinteitä. Esimerkiksi intialaiset naapurimme eivät varsinaisesti vietä joulua, mutta lasten vuoksi koristelevat vähän taloa ja ostavat lahjoja. Monet jouluvalot syttyvät meidän naapurustossa jo marraskuussa kun juhlitaan intialaista valon juhlaa – Diwalia.

Me taas olemme yhdistelleet Suomen perinteitä koristelussa ja ostoslistalla on aina glögiä, joulupöydän kaloja ja torttutaikinaa. Sen lisäksi tuomme Suomesta aina vähän vihreitä kuulia ja konvehtirasian.

Joulun vietto päättyy täällä sen jälkeisiin viimeisiin lomapäiviin. Kuuset ja koristeet kerätään yleensä pois heti uuden vuoden jälkeen, joskus jo ennenkin. Monelle arki alkaa jo välipäivinä kun on palattava töihin tai matkattava takaisin omaan kotiin. Sitten aletaankin odottelemaan uutta vuotta ja sen tuomia kujeita.

Jos haluat nähdä millaista joulun vietto täällä Kaliforniassa on, niin laitahan blogimme Instagram -tili seurantaan. Siellä pääset mukaan sekä jouluvalmisteluihin, jouluvaloja katsomaan että herkuttelemaan.

Millaisia jouluperinteitä teillä on?

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Apua korvauksien hakemiseen myöhästyneistä lennoista olemme saaneet AirHelpiltä.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *