Toissa viikonloppuna olimme naisporukalla liikenteessä Napa Valleyssä mistä kerroinkin teille jo aiemmin. Kävimme muutamalla eri viinitilalla maistelemassa viinejä, söimme hyvin, ja rentouduimme Calistogan kuumista lähteistä tulevissa mineraalivesissä. Ihan ensimmäiseksi suuntasimme Sterling Vineyardsille, joka onkin ihan Calistogan kaupungin keskustan tuntumassa. Kevätaurinkokin alkoi ihanasti tuossa vaiheessa jo lämmittää!
STERLING VINEYARDS
Sterling Vineyards on perustettu vuonna 1964 englantilaisen Peter Newtonin toimesta. Hän ihastui Kaliforniassa käydessään Napa Valleyn kauneuteen ja sen viineihin, ja päätti sitten sijoittaa omaan viinitilaan. Myöhemmin hän osti lisää viljelysmaata lähistöltä, ja rakensi tilalle päärakennuksen ylös vulkaanisen kukkulan päälle. Rakennus on saanut inspiraationsa Kreikan Mykonokselta, sillä Newton asui aikanaan myös siellä. Viinitila avattiin vierailijoille vuonna 1972.
Newton pelasti aikanaan Englannista myös vanhat kirkonkellot, jotka hän toi mukanaan viinitilalle. Kellot kuuluivat toisessa maailmansodassa tuhoutuneelle St. Dunstansin kirkolle, joka sijaitsi Lontoossa. Nyt kellot ovat käytössä, ja niitä soitetaan viinitilalla aina 15 minuutin välein. Tähän kohtaan täytyy kyllä myöntää, että en tällaista yksityiskohtaa vierailumme aikana huomannut, eli kovin kovaa kellot eivät kilkattaneet.
Sterling Vineyards tuottaa Sauvignon Blancin ja Chardonnayn lisäksi Merlot, Cabernet Sauvignon, Pinot Noir, Zinfandel ja Shiraz -viinejä. Sen merkittävin saavutus on voitto Ottawa Wine Tastingissä vuonna 1981, ja Sterlingin viinejä tarjottiin sekä vuoden 2016 Emmy Gaalassa että 2017 Annual Screen Actors Guild Awardseissa Los Angelesissa. Tila on ajan saatossa myyty useampaan kertaan ja yksi mielenkiintoisimmista omistajista lienee Coca-Cola Company. Nykyään se on ison alkoholiyrityksen omistuksessa.
KOKONAISVALTAINEN VIINITILAKIERROS
Mieleeni jäi tästä paikasta lähinnä kokemus, ei niinkään viinit. Ylös viinitilalle mennään gondoli-hissillä johon mahtuu kerrallaan neljä henkilöä. Maisemat ylhäältä ja hissistä ovat tietenkin upeat. Heti ylös päästyä on ensimmäinen maistelupiste ja varsinainen kierros pääsee alkamaan. Kierroksen voi tehdä omaan tahtiin ja eri huoneista löytyy sitten aina eri viinin maistelupiste. Isoilta telkkarikuvaruuduilta voi katsella videoita viininvalmistuksesta.
Maistelu päättyi aurinkoterassille josta oli upeat maisemat alas viinitarhoille. Näin keväällä näkymä oli tietysti vähän karumpi kun viiniköynnöksissä ei ollut vielä edes lehtiä, mutta myöhemmin kesällä, ja varsinkin syksyllä maisema on varmasti todella hieno. Terassilla oli myös ravintola jonne pääsee pöytävarauksen tekemällä.
Täytyy sanoa, että kierros oli viimeiseen asti hyvin mietitty ja organisoitu, mutta jotenkin siitä jäi puuttumaan sellainen henkilökohtainen ote. Toki maksamalla enemmän olisi ryhmälle ollut saatavissa myös oma host, eli opas, ja tasokkaammat viinitkin, mutta $35 viininmaistelusta oli jo ihan riittävää rahastusta. Napa Valleyssä kyllä osataan tämä kaupallistaminen. Viinilasin sai ottaa mukaan kotiin muistoksi. Muidenkin viinitilojen tapaan tältäkin tilalta löytyi kaikenlaista lahjatavarakauppaa sun muuta, mutta ennen en ole nähnyt, että parkkipaikallakin vielä myydään viiniä laatikoittain. Hyvillä alennuksilla tietenkin.
Me jatkoimme tältä viinitilalta vielä parille varsin erilaiselle tilalle. Mukavaa oli tietenkin nähdä tämäkin paikka, ja olihan Sterling aika mielenkiintoinen aloitus viintilakierrokselle.
