|

Kalifornian kuvankaunis Whiskeytown Lake

Road trip Kaliforniassa jatkui, ja edessä oli viimeinen kokonainen päivä ennen kotiinpaluuta. Olimme jo etukäteen ajatelleet, että olisi mukava käydä lähellä olevalla Whiskeytownin järvellä, sillä edellinen vierailumme sinne epäonnistui. Silloin yritimme päästä järvelle uimaan ja viettämään päivää 4th of Julyna, eli itsenäisyyspäivänä mutta pääsimme vain Visitor Centerille saakka. Koko alue oli ihan täyteen pakattu juhlijoista. Nyt oli hyvä aika ottaa revanssi kun olimme liikenteessä keskellä viikkoa heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Ja tosi hauska päivä siitä sitten lopulta tulikin!

Jos et ole pysynyt kärryillä, että missä kaikkialla kävimme tällä reissulla, niin edellisinä päivinähän kävimme muun muassa McArthur-Burneyn vesiputouksilla, Lassen Volcanic National Parkissa ja McConnell Arboretumissa. Lisäksi kirjoitin postauksen siitä, millaista oli koronan aikaan olla majoittua täällä hotellissa.


whiskeytown_lake.jpg

 

WHISKEYTOWN LAKE

Whiskeytown National Recreation Area sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Reddingin kaupungista, ja on yksi Amerikan kansallispuistoyksikkö. Se ei siis ole varsinaisesti kansallispuisto vaan puistojen hallinnoima virkistysalue. Koko paikan pääpiste on Whiskeytownin järvi, eli Whiskeytown Lake, ja sitä ympäröivät upeat maastot. Alunperin yritin etsiä meille majoitusta järven läheltä, ja ihmettelin kovasti kun rannoilta ei löytynyt mitään kivaa mökkiä tai muutakaan. Sitten vasta tajusin, että eihän siellä tietenkään voi olla mitään vapaa-ajan asutusta, sillä alue on suojeltu ja paikka yritetään pitää mahdollisimman luonnonvaraisena.

Whiskeytownin järven vettä kontrolloidaan siellä olevalla padolla. Padon avulla tuotetaan sähköä, vettä maanviljelyyn, ja sen avulla estetään tulvia. Järvelle tullaan yleensä viettämään päivää uiden, veneillen, kalastaen ja patikoiden. Patikkapoluista kerroinkin teille jo viimeksi. Me nimittäin löysimme metsiköstä paikallisten salaisen uimapaikan Crystal Creekin vesiputoukselta. Alueella on useita muitakin vesiputouksia ja suuri määrä erilaisia lenkkipolkuja kierrettäväksi. Harmiksemme vuoden 2018 suuri metsäpalo oli kuitenkin sulkenut ison osan puistosta. Camping- ja piknik -alueet olivat onneksi säästyneet, ja olivat nytkin koronasta huolimatta avoinna. Samoin uimarannoista ainakin toinen oli avoinna.


whiskeytown_lake_visitor_center.jpg


Crystal Creek Falls jonne teille pienen patikkaretken ja jossa pystyi myös uimaan.

Crystal Creek Falls jonne teille pienen patikkaretken ja jossa pystyi myös uimaan.

Whiskeytonin kesä on kuumaa ja kuivaa, eikä vesi järvessä tuntunut mitenkään kovin kylmältä. Kevät ja syksy voivat olla ehkä parempia ajankohtia patikoimiseen sillä keskikesällä mittari kohoaa helposti lähelle +40C. Virkistysalue on avoinna myös talvisin. Silloin ajoittain saattaa sadella vettä ja on viileää, mutta lunta Whiskeytownilla harvemmin nähdään.

CARR FIRE – KALIFORNIAN SEITSEMÄNNEKSI TUHOISIN MAASTOPALO

Vuoden 2018 heinäkuussa Whiskeytownin ympäristössä riehui tuhoisa maastopalo, joka nimettiin Carr Fireksi. Se sai alkunsa kun jollakin hajosi autosta rengas, ja hajonneen renkaan vanne osui asfalttiin lyöden samalla kipinää. Yksi näistä kipinöistä sitten lensi kuivaan heinikkoon ja peli oli sillä selvä. Ajatelkaa, kuinka pienestä voi saada alkunsa näinkin tuhoisa, monta viikkoa riehuva palo. Suurin osahan näistä Kalifornian maastopaloista on aina tavalla tai toisella ihmisen aiheuttamia. Carr Fire tuhosi tuhansia rakennuksia ja yli 90 000 hehtaaria maata. Palossa kuoli 3 palomiestä ja 5 siviiliä, ja 36 000 ihmistä evakuoitiin kodeistaan palon tieltä.

Me näimme tämän maastopalon jälkiä ihan joka puolella Whiskeytown Laken alueella. Patikoimme lähinnä alueilla, jotka olivat säästyneet palolta, joten kuvat näyttävät ihan vehreiltä, mutta palaneita puunrunkoja oli matkan varrella laajalti. Se oli aika pysäyttävä ja surullinen näky! Järven pohjoinen puoli oli suljettu ihan kokonaan palon vuoksi, eli ne lenkkipolut ja rannat jäivät meiltä näkemättä. Ilmeisesti ihan kaikkea ei oltu sieltä vielä ehditty siivota, ja pelkona oli mahdollisten sateiden aiheuttamat mutavyöryt ja muut. Toki hyvä ettei sillä puolella ollut niitä vapaa-ajan asuntoja, joita itse alkuun vähän kaipailin. Kestää hetki myös luonnolla uusiutua tulen poltettua ihan kaiken vaikkakin se usein tulee takaisin entistäkin vehreämpänä.

OAK BOTTOM BEACH

Sen jälkeen kun olimme vilvoitelleet vesiputouksen viileässä vedessä, suuntasimme uimaan vähän lämpimämpään järviveteen. Oak Bottom Beach oli mukava ja erittäin lapsiystävällinen ranta. Hiekalla oli mukavaa leikkiä ja rannalla ei ollut mitään äkkisyviä kohtia. Muutamia puita ja pusikoitakin hiekalta löytyi, ja niin mekin saimme kivan varjoisan paikan rannalta. Me tosin viihdyimme eniten vedessä, sillä järvivesi tuntui kuumana päivänä aika mukavalta.

Oak Bottom Beach taitaa olla yksi Whiskeytown Laken päärannoista. Iso parkkipaikka ja muut palvelut ainakin viittaavat siihen. Alueella oli isot WC-tilat ja pukukopit, piknik -alue ja pieni kesäkauppa. Vähän matkan päässä oli camping -alue sekä veneiden laskupaikka niille, jotka tulevat järvelle oman veneen kanssa. Voisin kuvitella, että rannalla on kesäpäivisin aika vilkasta mutta nyt siellä tuntui olevan sopivan väljää. Tosi kiva paikka varsinkin jos etsii lapsille uimapaikkaa!

Whiskeytown Laken muita uimarantoja ovat Brandy Creek Beach ja Brandy Creek, joista ainakin toinen oli nyt suljettuna.


whiskeytown_lake_oak_bottom.jpg


whiskeytown_lake_beach.jpg

✻✻✻

Moni Kaliforniassa road trippiä tekevä varmaan ajelee tästä läheltä ohi mennessään Oregoniin. Jos siis uimajalkaa alkaa vipattamaan Reddingin kohdalla, kannattaa kääntää nokka kohti länttä, ja pysähtyä hetkeksi tällä kuvankauniille järvelle!

 

*Olen AirBnB kumppani, ja saatan saada korvauksen varauksista, jotka tehdään tämän linkin kautta. Se mahdollistaa blogini olemassa olon mutta ei nosta majoituksesi hintaa.

You Might Also Like

0 Kommenttia

    1. Näin ne yleensä on. Alkavat jostakin hyvin pienestä, kuten tupakan tumpista. Tämä palo ei onneksi tuhonnut ihan niin paljoa asuinalueita. Tuoreessa muistissa on nimittäin vielä se kauhu jota vuoden 2018 Camp Fire kylvi tuhotessaan kokonaisen kaupungin, Paradisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *