|

Tulivuorien El Malpais National Monument New Mexicossa

Our family at El Malpais National Monument in New Mexico

El Malpais National Monument New Mexicossa oli mielenkiintoinen yhdistelmä historiaa ja geologisia muodostelmia. Tällaista siellä oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Road tripit ovat siitä kivoja, että niillä voi löytää paikkoja, joita ei alunperin edes reitille ole merkannutkaan. Meille kävi tämän paikan kanssa juuri niin, että päätimme pysähtyä ihan yllättäen kun näimme tien reunassa kyltin. Onneksi aikataulu oli sen verran joustava, että u-käännös ja paluu El Malpais National Monumentille oli mahdollinen.

El Malpais on iso laavavirtojen synnyttämä alue New Mexicon osavaltiossa, noin tunnin ajomatkan päässä Albuquerquen kaupungista. Sen maasto vaihtelee aina kivikkoisista laavakentistä laavatunneleihin ja jääluoliin asti. Se on myös vanhaa Amerikan intiaanien asuinaluetta.

Alue jää kahden tien; Highway 53 ja 117 väliin, ja jos jatkaa Highway 53 vähän matkaa vielä eteenpäin, saapuu El Morro National Monumentille. El Morro on vanha Pueblo intiaanien asuinpaikka jolla on merkittävä historia.

El Morro ja se puoli puistosta jäi meillä nyt toiseen kertaan mutta El Malpaisin laavakentät ja New Mexicon nopeasti vaihtuva sää tulivat meille tutuiksi.

Mikä on El Malpais National Monument?

El Malpais National Monument on Yhdysvaltain kansallispuistoyksikön suojelema alue New Mexicossa. Sillä on rikas historia sijaintinsa vuoksi, sillä se kuuluu niin sanotun Trail of the Ancients varrelle. Sen alueella ovat eläneet, metsästäneet ja keräilleet sekä Pueblo intiaanit että Navajo-, Ute- ja Apache-heimot.

Se on myös geologisesti merkittävä alue, sillä maasto on siellä hyvin vaihtelevaa. Vaikka kaukana saattavat siintää niin sanotut ”mesat” eli kukkulat, niin silti edessä saattaa olla silmin kantamattomiin mustaa laavakenttää.

Laavakentillä ja laavan muodostamissa laavatunneleissa kasvaa erilaisia kasveja sekä elää useita eri eläinlajeja. Mielenkiintoisimpia niistä ovat ehkä yhdet maailman vanhimmista Rocky Mountain Douglas-fir puista, jotka ovat siis kuusipuita, ja tunneleissa asuvat lepakot.

Jossain vaiheessa suunnitelmissa oli tehdä El Malpaisista ydinaseiden testipaikka mutta sen onneksi siitä tehtiinkin suojelualue vuonna 1987. Acoma heimo vastusti alueen muuttamista National Monumentiksi, sillä heimolla on siellä useita pyhiä paikkoja ja he olisivat halunneet maan itselleen. Kongressi antoi heimon kuitenkin pitää joitakin alueen osia yksityisinä.

El Malpaisille tullaan lähinnä patikoimaan ja katselemaan maisemia. Alueella ei voi majoittua eikä siellä muutenkaan ole mitään palveluita. Mukaan kannattaa siis varata evästä ja vettä. El Malpais on lähes kahden kilometrin korkeudessa mikä saattaa joillekin aiheuttaa vuoristotaudin oireita.

El Malpais National Monument Visitor Center New Mexicossa.

El Malpais National Monument -itäinen puoli

Me vierailimme El Malpaisin itäisellä puolella eli ajoimme State Road 117 pitkin alaspäin. Tämän puolen suurin nähtävyys ovat isot laavakentät ja erilaiset kivimuodostelmat.

Pysähdyimme ihan ensiksi Sandtone Bluffs Overlookilla josta on panoraama-näkymä laavakentille. Näköalat olivatkin upeat mutta ylhäällä kallioisen mäen päällä puhalsi todella kylmä tuuli. Pysähdys jäi siksi varsin nopeaksi.

Näimme siellä alueelle tyypillisiä ”tinaja” nimisiä luonnon muodostamia vesialtaita. Ne täyttyvät ajoittain vesisateiden myötä, ja niissä elää pieniä katkarapuja ja sammakoita. Koska vesi haihtuu kuumalla ilmalla altaista nopeasti, eläimet ovat adoptoineet sen mukaisen elinkaaren. Niissä asuva sammakko esimerkiksi kuoriutuu, kasvaa aikuiseksi ja munii uudet munat kymmenessä päivässä.

Näkymä laavakentille Sandstone Bluffs Overlookilla El Malpais National Monumentilla New Mexicossa.
Bloggaaja Paula pienimmän neidin kanssa Sandtone Bluffs Overlookilla El Malpais National Monumentilla.
Tinaja vesiallas Sandstone Bluffs Overlookilla El Malpais National Monumentilla New Mexicossa.

Sen jälkeen ajoimme Acoma-Zuni polun alkuun ja lähdimme pienelle patikkaretkelle laavakentille. Alunperin tarkoituksena oli tehdä pidempikin lenkki mutta taivaalla näkyi jo lähestyvän ukkosmyrksyn pilvet ja Visitor Centerillä meitä varoitettiin olemasta ulkona ukkosella.

Kävelimme käytännössä niin pitkälle että saavuimme laavakentän alkuun. Polku olisi jatkunut pitkälle puiston toiselle puolelle saakka mutta sitten olisi pitänyt kävellä samaa reittiä vielä takaisin.

El Malpais National Monument Acoma-Zuni polku.
Bloggaaja Paula ja perheen pienin neiti laavakentällä El Malpais National Monumentilla New Mexicossa.
Meidän pienin neiti laavakentän reunalla El Malpais National Monumentilla New Mexicossa.

Laavakentät voivat olla todella petollisia ja vaikea kulkuisia, joten on hyvä pysytellä alueella kulkevilla merkityillä poluilla. Laava saattaa välillä jähmettyä niin, että sen alle jää ilmaa ja sellaisen päälle astuessa laavakivi saattaa hajota jakojen alta. Laavakivet ovat myös erittäin teräviä.

Laavakentillä olemme aiemmin käyneet muun muassa Havaijilla, Islannissa ja Arizonassa. Arizonan Sunset Crater Volcano National Monument ei itseasiassa ole kuin vajaan neljän tunnin ajomatkan päässä El Malpaisin laavakentiltä.

Näillä laavakentillä piilee myös toinen vaara. Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat ovat nimittäin käyttäneet aluetta harjoittelemiseen vuosina 1943-1944. Harjoitukset päätettiin lopulta siirtää muualle koska alue oli niin vaikeakulkuista mutta pieni epäilys jäi, että kivien siimekseen on saattanut siivousyrityksistä huolimatta jäädä joitakin ammuksia.

El Malpais National Monumentin laavakenttää.

Meillä oli kuitenkin ihan kiva pieni lenkki pitkän ajomatkan päätteeksi. Lähdimme puistosta ajelemaan sitten kohti Albuquerquen kaupunkia mutta meitä jäi vähän kaivelemaan se, ettemme nähneet alueen toista puolta.

Meidän vinkit lasten kanssa patikoimiseen löytyvät täältä.

El Malpais National Monument -läntinen puoli

El Malpaisin läntinen puoli on Highway 53 varrella ja joiltakin osin hyvin erilainen kuin itäinen puoli. Pisin patikkapolku on samainen Acoma-Zuni Trail jota pitkin kuljimme toisella puolella puistoa. Sen lisäksi El Calderon alueella on polkuja.

Big Tubes Arealla on useampia laavatunneleita (lava tubes) ja romahtaneiden tunnelien synnyttämiä siltoja (lava bridges). Niissä käymiseen tarvitaan kuitenkin erillinen lupa, joita annetaan vain kymmenen kappaletta päivässä. Luvat jaetaan aamulla Visitor Centerin auetessa ensimmäisille siellä olijoille.

Laavatunnelien tutkiminen vaatii oikeanlaiset varusteet ja hyvän kunnon. Alueella ei ole nimittäin minkäänlaisia varsinaisia patikkapolkuja, ja tunneleissa on taiteiltava eteenpäin terävien ja irtonaisten laavakivien päällä. Sen lisäksi National Park System suosittelee nelivetoista autoa ihan vaan jo alueelle pääsemiseksi.

Me olemme seikkailleet vastaavanlaisissa laavatunneleissa Havaijin Volcanoes National Parkissa ja Lava Beds National Monumentilla Kaliforniassa, mutta niissä maasto oli erittäin helppokulkuista ja tunneleihin pääsi helposti sisään. El Malpaisin tunnelit eivät siis missään nimessä soveltuneet meille lasten kanssa vierailuun. Mutta kuvista päätellen ne kuitenkin ovat aika hienoja.

Kenties mielenkiintoisin tämän puolen nähtävyys on Bandera Volcano & Ice Cave. Se on yksityisomistuksessa oleva alue, jolla voi patikoida sekä 10 000 vuotta sitten purkautuneen tulivuoren reunalle ja jääluolalle.

Me kiipesimme vastaavanlaisen tulivuoren päälle Havaijilla Oahun saarella. Maisemat ylhäältä Diamond Headin kraatterin päältä olivat aivan mahtavat!

Jääluola on vanhassa luhistuneessa laavatunnelissa jonka lämpötila ei koskaan mene plussan puolelle. Jäätä sen sisälle on kertynyt noin 3400 vuotta vaikkakaan se ei kuvissa näytä mitenkään kovin jäiselle. Mielenkiintoinen paikka se varmasti olisi silti ollut.

Vierailusta Bandera Volcanolle ja jääluolalle peritään erillinen maksu.

El Malpais National Monument oli ihan kiva pysähdys matkallamme Albuquerqueen. Vietimme siellä muutaman päivän ja kävimme muun muassa Petroglyph National Monumentilla ja kiertelimme Breaking Bad -ohjelman kuvauspaikkoja.

Sen jälkeen suuntasimme takaisin Arizonaan pääkohteinamme Canyon de Chelly ja Monument Valley.

Hieman jäi harmittamaan se, että toinen puoli puistosta jäi näkemättä mutta täytyy suunnata sinne sitten ensi kerralla.

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

18 Kommenttia

    1. Niin on, laavaa on tosiaan monessa eri muodossa ja niillä oli eri nimet. Jossakin museossa tosiaan nähtiin pahoehoe -laavaa ym. Oli tosi mielenkiintoista.

  1. Nyt kun Kaliforniasta on palattu kotiin, on taas aika suunnitella uusia reittejä Jenkkeihin. Nämä sinun postaukset ovat kyllä siihen loistava aloitus, ja näistä saa mukavasti aina uusia vinkkejä mitä käydä katsomassa!

    1. Islannissa tosiaan tuli kyllä nähtyä kanssa näitä laavakenttiä. Tosin kun itse olin käymässä niin osa oli lumen peitossa. Mutta hienoja ne on silti.

  2. Laavakentät ja se miten kasvit sitten vähitellen kasvavat laavaan on kyllä mielenkiintoinen luonnonilmiö. Tuolla suunnalla ei ole tullut käytyä, mutta jotain vastaavaa voi nähdä esimerkiksi Reunionin saarella Intian valtamerellä – tai tietysti Galapagoksella!

    1. Galapagoksella varmasti oli kyllä upeaa luontoa. Ja on kyllä jänskä monesti huomata, että sieltä vaan kaikenlaista kaunista kukkaa pukkaa mustan laavan rakosista.

  3. Nämä yllättäen eteen tulevat paikat on usein sellaisia positiivisia yllätyksiä jotka jää myös parhaiten mieleen. En nykyään oikein ehdi/jaksa perehtyä matkakohteeseen etukäteen, joten väistämättäkin päädyn paikkoihin joista en oo kuullut tai tiennyt mitään etukäteen. Hienolta näyttää tämäkin paikka ja siellä saisi varmasti vierähtämään (vähintään) koko päivän aluetta kiertäen.

    1. No se on kyllä ihan totta, että monesti parhaita reissuja on ne mitä ei liikaa suunnittele vaan pysähtelee vaan silloin kun siltä tuntuu. Itse ainakin tuppaan suunnittelemaan vähän liikaa.

  4. Upea paikka! Ja tuollaisia helmiä löytää todellakin usein ihan sattumalta. Kiehtova paikka! Ja mieletöntä lukea luonnon sopeutumiskyvystä ja esim. just noista sammakoista!

    1. Niin, näinhän se on että luonto ja eläimet vaan jotenkin sopeutuu. Oli kyllä aika jänskä tuo sammakoiden elämänkaari eikä edes ensin tajuttu, että ne asuu noissa puteissa.

  5. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta paikalta. Etenkin nuo laavatunnelit ja jääluola olisi varmasti kiinnostavia. Olen käynyt aiemmin laavakentillä vain Italiassa. Ja tuo on kyllä totta, että road tripillä on hyvä olla sen verran ylimääräistä aikaa, että voi pysähdellä tällaisille vastaantuleville nähtävyyksille.

    1. Meille on sattunut näitä laavakenttiä nyt viime vuosien aikana runsaasti. Parhaat on ehdottomasti olleet Havaijilla ja siellä se kontrasti turkoosiin mereen on jotenkin upea.

  6. Vau, on taas upeita ja vähän erilaisia maisemia kuin mitä kaikki punertavat kalliot siellä lähiosavaltioissa. Tässä oppii kivasti samalla uusia paikkoja, kun kartan kanssa tihrustaa, että missä kaikkialla olette olleet 🙂

  7. Tuo on aivan totta, että road tripeillä sitä välillä tulee pysähdyttyä sellaisissakin paikoissa, joita ei aiemmin ollut edes ajatellut – tai jopa paikoissa, joista ei ollut kuullutkaan. Kyltin perusteella mekin viime kesän Yhdysvalloissa ajellessa pysähdyttiin parissakin paikassa. Mutta aikamoista, enpä tiennyt, että New Mexicosta löytyy tuollaisia laavakenttiä, tulee ihan tosiaan Big Island mieleen!

    1. New Mexico on kyllä itsellekin jäänyt jotenkin pimentoon kun siellä ei niin paljoa kuuluisia paikkoja ole. Entuudestaan olen tainnut tietää vain White Sand National Parkin joka jäi nyt etelämmäs ettei päästy käymään. Yhdysvalloissa parasta on juuri tuo hyvinkin nopeasti vaihtuva ja monipuolinen luonto. 🥰

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *