Seven Wives Inn Utahissa on Bed & Breakfast jossa talon isännällä on ollut seitsemän vaimoa. Me yövyimme majatalossa ja tykkäsimme paikasta.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Reissumme neljännen yön vietimme St. George nimisessä kaupungissa ihan eteläisessä Utahissa. Olimme varanneet sieltä huoneen Bed & Breakfast paikasta nimeltä Seven Wives Inn.
Suosimme usein tälläisia pienempiä butiikkihotelleja ketjuhotellien sijaan, sillä ne tarjoavat yleensä jotain vähän erilaista ja spesiaalia. Samalla tulee myös tuettua pienyrittäjiä.
Tällä paikalla on sekä pitkä historia että upea miljöö. Sen lisäksi sillä on aika mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan joka kietoo sen vahvasti Utahin osavaltion kulttuuriin.
Seven Wives Inn on eteläisen Utahin vanhin yhtäjaksoisesti käytössä ollut Bed & Breakfast -paikka. Meidät vakuutti myös useammalta sivustolta luetut, erittäin hyvät arvostelut. Ja pakko myöntää, että mekin tykkäsimme tästä paikasta.
Seven Wives Innin historia
Seven Wives Inn tarkoittaa kirjaimellisesti seitsemän vaimon majataloa. Sen nimi tulee historian tapahtumista, tai ainakin siitä, mitä talossa huhutaan joskus tapahtuneen.
Majatalon päärakennus on rakennettu vuonna 1873 ja sen rakennutti itselleen arvostettu monien tittelien mies; Edwin G. Woolley. Hän oli muun muassa puuseppä, tuomari ja liikemies.
Woolleyn huhuttiin piilotelleen ullakolla polygamisteja aina silloin kun viranomaiset olivat käymässä kaupungissa. Yksi piilossa olijoista oli majatalon pitäjien esi-isä; Benjamin F. Johnson, jolla todella oli seitsemän vaimoa. Paikan nimi juontaa siis siitä.
Tälle väitteelle on myöhemmin saatu tukea, sillä erään remontin yhteydessä talon komerosta on löytynyt salainen ovi, josta kuljettiin ullakolle.
Moniavioisuus on ollut yleistä etenkin Utahin osavaltiossa, joka on esimerkiksi mormoonikirkon keskus (nykyinen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko). Polygamia kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1882 ja mormoonikirkossa vuonna 1890, mutta edelleen siihen voi törmätä sekä Utahissa että Arizonassa.
Woolley muutti myöhemmin perheensä kanssa Salt Lake Cityyn ja myi talon eteenpäin. Sillä on ollut sen jälkeen useita omistajia ja vuonna 1981 siihen avattiin majatalo nimeltä Seven Wives Inn. Se on eteläisen Utahin ensimmäinen bed & breakfast.


Yöpyminen majatalossa
Majatalon huoneet on nimetty Johnsonin seitsemän vaimon mukaan. Me olimme varanneet Jane -nimisen ullakkohuoneen, mutta kun saavuimme paikalle, meidät olikin upgradattu isompaan huoneeseen alakertaan.
Majatalon pitäjä kertoi, että se on lasten kanssa parempi vaihtoehto sillä huoneessa on isompi vuodesohva kuin alunperin varaamassamme huoneessa, ja ylös ullakkohuoneeseen pitää kulkea ahdasta portaikkoa pitkin.
Ihan mahtavaa palvelua siis! Muistelin, että nyt saamamme huone nimeltään Lucinda, oli hinnaltaankin aika paljon kalliimpi.


Sisällä majatalossa kannattaa kurkata kaikkiin huoneisiin jos niiden ovi on auki. Alakerrassa on yksi kirjastohuone jossa voi oleskella, ja Sarah -huone, jossa on varsin erikoinen vanhaan autoon rakennettu kylpyamme.



Majatalon pihamaalla voi käveleskellä ja katsella paikkoja, ja kesäisin myös uima-allas on avoinna. Pihan perällä on on mökki, jossa sen nykyiset omistajat asuivat. Siinä majoittui ennen mormoonikirkon presidenttejä ja siitä syystä sitä kutsutaan nyt ”presidentin taloksi”.
Kaikkien huoneiden hintaan kuului koti-aamiainen, joka tarjoiltiin isomman talon kauniissa ruokasalissa.
Illalla ruksasimme aamiaiskortista omat toiveemme aamupalalle ja jätimme sen keittiön pöydälle tiedoksi aamulla töihin tulevalle henkilökunnalle. Aamiaislautaset olivat sitten valmiina meitä odottamassa pyytämänämme ajankohtana.
Iltaisin ruokasalista sai myös käydä hakemassa juomia, kuten kahvia, teetä tai kuumaa omenasiideriä, ja itse leivottuja keksejä.



Talolla oli ihanan rauhallinen ja kodikas tunnelma, ja sen emäntä kertoi mielellään talon historiasta sekä lähialueen nähtävyyksistä.
Vaikka talo oli vanha, siitä oli pidetty hyvää huolta, ja se oli ihastuttavan rustiikki. Yöpymisen hinta ei ole ihan yhtä edullinen kuin keskiverto hotellissa, ja se varmaan rajaa vähän asiakaskuntaa.
Lapsiperheitä pyydetään soittamaan online -varauksen sijasta, mikä sekin kielii siitä, että paikka halutaan pitää rauhallisena.
🗝🗝🗝
Seven Wives Inn oli kiva kokemus, ja voin todella suositella yöpymistä siellä. Huonevarauksen Seven Wives Inniin voi tehdä täältä.
Muita hauskoja paikkoja joissa olemme Yhdysvaltojen matkoillamme yöpyneet ovat esimerkiksi Madonna Inn kotona Kaliforniassa ja Wigwam Motel Arizonassa.
Suomessa erikoisin yöpymisemme on ehkä ollut yö telkänpöntössä Herrankukkarossa.
St. Georgen kaupunki on ihan hyvä pysähdyspaikka niille, jotka ajelevat esimerkiksi Las Vegasista ylöspäin kohti Utahin kansallispuistoja. Matkan varrelle jää muun muassa Valley of Fire tai matkalla voi tehdä mutkan Hooverin padolle. Ja St. Georgen vieressäkin on upeita puistoja kuten esimerkiksi Snow Canyon.
Me lähdimme Seven Wives Innistä tyytyväisin mielin ja levänneenä jatkamaan matkaa kohti Cedar Breaks National Monumentia.
Huom! Seven Wives Inn on joku aika sitten vaihtanut omistajaa, ja vaikka se toimii edelleen kuten ennenkin, majatalon nimi on vaihtunut. Se tunnetaan nykyään nimellä The Mulberry Inn.
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston
