Utahin ja pohjoisen Arizonan upeiden punaisten kallioiden jälkeen, matkamme jatkuikin yllättäen pikimustiin maisemiin. Olimme lähteneet päiväksi katsomaan pueblo-intiaanien rakennusten raunioita Wupatki National Monumentille, mutta tulimme samalla käyneeksi myös tulivuorella. Wupatki olikin nimittäin vähän yllättäen kytköksissä toiseen kansallispuistoon; Sunset Crater Volcano National Monumentiin. Lähdimme Wupatkin punakivisistä maisemista ja alle puolessa tunnissa olimme mustan laavan keskellä kaukana ihmisasutuksesta.
Sunset Crater Volcano sijaitsee lähellä Arizonan Flagstaffiä, ja kuuluu San Francisco nimiseen vulkaaniseen vuoririvistöön. Vuonna 1085 se alkoi syöstä sisästään laavaa, ja lähialueet peittyivät mustaan tuhkaan. Paikalta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten siellä asuneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.
Vuonna 2015 luultiin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseessä olikin metsäpalo. Silloin siis vältyttiin suurelta katastrofilta.
Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuori lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa. Itse en muista tällaista paikkaa nähneeni muualla kuin Havaijin Volcanoes National Parkissa Big Islandilla. Paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.
Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan. Se kiellettiin vuonna 1973 kun todettiin vierailjoiden turmelleen aluetta liikaa. Sen sijaan muutama lyhyempi patikkapolku vuoren juurella on edelleen, ja niissä pääsee näkemään niin laavakenttää kuin siellä eläviä eläimiäkin. Alueella oli ennen myös laava sisään rakentunut luola, mutta aikojen saatossa se murtui. Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla, muodostaen karkeaa laavaa jossa on teräviä reunoja.
Sunset Volcano National Monument on samaisen tien varressa kuin Wupatki National Monument, joten samalla visiitillä kannattaa katsastaa molemmat. Vaikka molemmilla paikoilla onkin omat Visitor Centerinsä, samalla lipulla voi silti ajaa katsomaan molemmat paikat. Me vietimme enemmän aikaa Wupatkissa, joten Sunset Crater jäi meillä iltapäivän kohteeksi. Pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia, patikoimme vähän ja kävimme Visitor Centerissä. Kummassakaan puistossa ei myydä mitään syötävää, joten on ihan hyvä idea tuoda mukanaan eväät ja vesipullo.
Tämä paikka oli meille positiivinen yllätys sillä olimme pääsääntöisesti lähteneet Wupatkiin katsomaan intiaani puebloja. Päivä kului nopsaan, ja pian meidän oli palattava majapaikkaamme. Seuraavana päivänä meillä oli tiedossa vähän Navajo intiaanien alueeseen tutustumista, ja ajomatka Grand Canyonille. Eli niistä sitten ensi kerralla! Morjensta!






Tuollaiset kuumaisemat ovat kyllä hienoja. Tuo tulivuori oli yhtenä ideana mukana route 66 -matkamme suunnitteluvaiheessa. Ajattelimme ensin jatkaa Monument Valleysta pohjoista reittiä. Silloin tulivuori olisi sattunut matkalle varsinaiselle reitille palatessa ennen Flagstaffia. Lopulta kuitenkin tämä kierros vaihtui nopeampaan paluuseen route 66:lle. Tämän suunnitelman muutoksen vuoksi väliin jäi myös mm. Antelope Canyon. Tilausta olisi siis uudelle roadtripille. 🙂
Niin on! Meilläkään tämä ei ollut alkuperäisellä reitillä vaan tuli sitten vähän yllättäen mukaan kuvioihin. Ja kiva, että tulikin. Ehdottomasti ei muuta kuin uutta road trippiä suunnittelemaan. Meilläkin on näillä suunnilla vielä vaikka mitä näkemättä.