| |

Millainen on Pipe Spring National Monument Arizonassa?

Meidän viime keväisellä road tripillä, jossa ajoimme Nevadan kautta Utahiin ja sieltä Arizonaan, pysähdyimme myös piskuisessa Pipe Spring National Monumentissa. Jostain syystä kaikkien niiden upeiden kansallispuistojen ja kanjonien jälkeen, tämä vähän tavallisempi kohde jäi kirjoittamatta blogiin. Tilanne korjaantuu nyt, sillä vihdoinkin päätin kertoa teille missä tällainen Pipe Spring sijaitsee, ja mikä se oikein on. Hyppää mukaan takaisin road tripille ihan Utahin ja Arizonan rajalle!

Me teimme siis lyhykäisen pysähdyksen Pipe Springille ajaessamme Zionin kansallispuistosta seuraavan yöpaikkaamme Kanabiin. Matkaseuraksemme saimme sadetta, ja jossakin kaukana vuorilla kumahteli myös ukkonen. Vesi näytti tekevän hyvää rutikuivalle heinikolle tien vieressä. Tie mutkitteli hassusti välillä Uthin ja välillä Arizonan puolella. Siihen kun vielä lisättiin kolmas aikavyohyke, eli Navajo heimon kellonaika, olimme autuaan sekaisin siitä, mitä kello todellisuudessa oli. Niinpä olimme ajatelleet saapuvamme Pipe Springille paria tuntia ennen sen sulkeutumista mutta paikalla meille kerrottiinkin, että he sulkevat ovet jo tunnin päästä.

 


Saderintama edessä

Saderintama edessä

MIKÄ ON PIPE SPRING NATIONAL MONUMENT?

Pipe Springin lähteen vesi on helpottanut Amerikan alkuperäiskansojen elämää jo tuhansien vuosien ajan. Pueblo intiaanit ja alueen Paiute heimolaiset ovat käyttäneet alueen hedelmällistä maata viljelyyn muuten niin kuivalla alueella. Myöhemmin, 1860-luvulla alueelle tulivat myös mormoonit, jotka toivat mukanaan laidunkarjaa. Pitkän aikaa sekä Amerikan intiaanit, että muut asukkaat asuivat samalla alueella sopuisasti, mutta 1866 alkanut Black Hawk War muutti kaiken. Sodan syytä ei ihan sata varmasti tiedetä, mutta sekä Apache, Navajo, että Paiute heimot liittyivät mukaan taistelemaan mormooni asutusta vastaan. Kun he olivat vallanneet Pipe Springin alueen itselleen, sinne rakennettiin suojaksi linnoitus, joka on tänä päivänä paikan päänähtävyys.

Myöhemminkin Pipe Springillä on ollut värikästä elämää. Intiaaneilta sen osti takaisin mormooneihin kuuluva Brigham Young, ja linnoitukselle annettiin nimi Winsor Castle. Se on toiminut muun muassa ohikulkevien matkalaisten majapaikkana ja mormoonien sisarvaimojen turvapaikkana. Paiute heimon intiaanit ovat kuitenkin eläneet koko tuonkin ajan alueella, ja nykyään Pipe Spring onkin Paiute heimon hallinnoima.

VIERAILU PIPE SPRING NATIONAL MONUMENTILLE

Vieraillessa Pipe Springillä, tulee samalla siis vierailleeksi Paiute initiaanien reservaatissa. Olemme ajaneet useinkin eri reservaattien läpi ja monesti sen huomaa ainoastaan tien laidassa olleista kylteistä, mutta näin ytimessä reservaattia en ole tainnut koskaan olla. Pipe Springin Visitor Centerille ajaessa ohitetaan ensin heimon hallinnollisia rakennuksia ja poliisiasema. Reservaateissahan on yleensä omia lakeja sekä poliisit, jotka voivat hyvinkin sitten myös pysäyttää muitakin kuin heimon jäseniä, jos esimerkiksi ajelet ylinopeutta reservaatin sisäpuolella. Paiute intiaanien reservaatista voit lukea lisää heidän omilta sivuiltaan.


No millainen se Arizonan Pipe Spring National Monument on? Täältä Visitor Centeristä alkaa kierros alueelle.

No millainen se Arizonan Pipe Spring National Monument on? Täältä Visitor Centeristä alkaa kierros alueelle.

Visitor Centerissä meille tosiaan selvisi nopeasti, että kello olikin tuntia enemmän kuin luulimme, ja meille jäi aikaa kierrellä paikkaa vain vajaa tunti. Se kuitenkin riitti ihan hyvin, sillä linnoitus ja Visitor Centerissä oleva museo eivät ole suuren suuria. Ranger näytti meille paikkoja Winsor Castlen linnoituksessa ja kertoi sen eri huoneista sulkien samaan aikaan sen ovia. Winsor Castlen vieressä oli alue erilaisille kotieläimille, joita meidänkin lapset tietenkin mielellään ihmettelivät. Pienen polun varrella, joka johti meidät takaisin Visitor Centerin museoon, oli uudelleen rakennettuina eräänlaisia majoja – Kahns, joissa Paiutet elivät entisaikoina.


Winsor Castle eli Pipe Springin linnoitus

Winsor Castle eli Pipe Springin linnoitus


pipe_spring_windsor_castle_inside.jpg


pipe_spring_winsor_castle_room.jpg


Kahnsit olivat Paiute heimon entisaikaisia asuntoja

Kahnsit olivat Paiute heimon entisaikaisia asuntoja


pipe_springs_kahns.jpg

Museossa sitten luimme enemmän paikan historiasta, ja opinpa senkin, että Pipe Springillä on kuvattu myös vanhaa televisiosarjaa nimeltään Death Valley Days. Lisäksi meillä jälleen kerran suureen rooliin nousi Junior Ranger Program, jossa lapset saavat näissä National Park System -kohteissa oman puuhakirjan, ja sen täytettyään vannovat Junior Ranger -valan ja saavat muistoksi pinssin. Museon yhteydessä on myös pieni myymälä josta voi ostaa Paiute heimon tekemiä tuotteita.


pipe_spring_museum.jpg


pipe_spring_junior_ranger.jpg

Vaikka vierailumme Pipe Springille oli aika lyhyt, oli se sitäkin antoisampi. Tämä piskuinen paikka varmaan jää monella välistä, sillä vieressä on niinkin upeita kohteita kuin Zion National Park ja Bryce Canyon. Mutta jos tästä ajelee ohi, ja on yhtään ylimääräistä aikaa, niin kannattaa pysähtyä, sillä Pipe Springillä pääsee hyppäämään historiassa taaksepäin.

Pipe Springillä noudatetaan Mountain Standard aikaa läpi vuoden.

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Näistä Arizonan, Kalifornian yms. pienemmistäkin kohteista on kiinnostavaa lukea! Täytyy laittaa Pipe Spring muistiin, jos siellä sattuisi olemaan aikaa käydä Zionin ja Brycen reissulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *