|

Arizonan sammunut tulivuori – Sunset Crater Volcano

Blogger Paula looking at lava flow at Sunset Volcano National Monument in Arizona

Sunset Crater Volcano National Monument on puisto Arizonassa, jossa voi nähdä vanhan tulivuoren muodostamia laavakenttiä. Tällaista siellä oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Taannoisella road tripillämme ajelimme Arizonassa, ja kävimme katsomassa kaksi mielenkiintoista luonnonpuistoa, jotka ovat kytköksissä toisiinsa. Puistot ovat ihan kiinni toisissaan mutta kuitenkin totaalisesti ihan erilaisia.

Toinen niistä oli Sunset Crater Volcano National Monument, jossa on entisen tulivuoren muodostamia laavakenttiä ja kivimuodostelmia, kun taas toisessa puistossa, Wupatki National Monumentilla on vanhoja pueblo-intiaanien rakennusten raunioita.

Molemmat puistot olivat mielenkiintoisia omalla tavallaan, ja ne ovat hyvin lähellä sellaisia tunnetumpia nähtävyyksiä kuin Grand Canyon ja Antelope Canyon. Tälle alueelle kannattaa siis varata reilusti aikaa paikkojen kiertelemiseen.

Sunset Crater Volcano on ihan Highway 89 varrella, Coconino Countyssä. Lähin suurempi kaupunki on Flagstaff, jossa me olemme aika usein yöpyneet näillä road tripeillä.

Sunset Craterin tulivuori

Sunset Crater Volcano sijaitsee niin sanotulla San Franciscon vulkaanisella alueella, aikalailla keskellä Arizonan osavaltiota. Nimestään huolimatta sillä ei ole mitään tekemistä Kaliforniassa olevan San Franciscon kaupungin kanssa.

Sunset Crater Volcano on San Franciscon vuorijonon nuorin tulivuori. Se purkautui noin 1085 ennen ajanlaskun alkua syöksemällä ulos laavaa ja peittämällä lähialueet mustaan tuhkaan.

Purkauksen alueelta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten sieltä pois lähteneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.

Sunset Craterin purkaus oli niin sanottu ”Havaiji-tyypin purkaus”. Siinä tulivuori purkautuu rauhallisesti syösten ulos basalttista magmaa ja muodostaen maata myöden kulkevia laavavirtauksia. Purkaus tyyppi on nimetty Havaijilla olevien tulivuorten mukaan, sillä ne purkautuvat yleensä juuri näin.

Eipä siis ihme, että koko puisto muistutti meitä kovasti Havaijin Volcanoes National Parkilta, joka on saarista Big Islandilla. Siellä mietimme useampaan kertaan, että paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.

Muita saman tyypin tulivuoria ovat esimerkiksi Vesuvius ja Etna Italiassa.

Laavan purkautuessa syntyi kaksi erillistä laavakenttää; Bonito and Kana’a. Sitä mukaa kun aikaisempi laava jähmettyi, sen alle virtasi uuttaa kuumaa laavaa, joka rikkoi pinnalle rosoisia ja teräviä reikiä. Näin syntyi kaikenlaisia kivimuodostelmia ja koloja.

Tulivuoren purkauksen yhteydessä syntyi suuri, arviolta noin 8 kilometriä korkea tuhkapilvi. Sen uskotaan näkyneen Arizonan alaosaan Tusconiin ja jopa Nevadan puolelle, Las Vegasiin saakka.

Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuoren tuhkakartio lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa.

Sunset Crater Volcanon tuhkakartio Arizonassa.
Tulivuoren tuhkakartio
Mustaa hiekkaa ja tuhkaa Sunset Crater Volcano National Monumentilla, Arizonassa.

Vuonna 2015 luultiin kuitenkin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kyseessä olikin metsäpalo.

tekemistä Sunset Volcano Craterillä

Ihan ensimmäiseksi puistoon tullessa, kannattaa pysähtyä sen Visitor Centerillä. Siellä on sekä pieni museo että kauppa, ja sieltä voi pyytää lapsille Junior Ranger -puuhakirjan.

Visitor Centerille maksetaan myös puiston pääsymaksu. Samalla lipulla on pääsy myös Wupatki National Monumentille, ja lippu kannattaa ostaa tietenkin siitä puistosta kummassa on käymässä ensiksi.

Sunset Crater Volcano National Monumentin kyltti, Arizonassa.

Puistossa on yhteensä viisi merkittyä patikkareittiä. Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan, sillä vierailijoiden todettiin turmelleen sen aluetta liikaa. Niinpä omatoiminen patikoiminen merkittyjen polkujen ulkopuolella kiellettiin vuonna 1973.

Tulivuoren juurella sen sijaan on muutama lyhyempi patikkapolku, joita voi kiertää. Niissä pääsee näkemään niin laavakenttiä kuin alueen eläimiäkin.

Puistossa oli ennen myös laavan sisään rakentunut luola (lava tube), jollaisessa me olemme käyneet muun muassa Havaijin Volcanoes National Parkissa ja Kalifornian Lava Beds National Monumentilla. Se kuitenkin murtui useammasta kohtaa, joten luolaan meno on nykyään kiellettyä.

Sunset Crater Volcano, Arizonassa.

Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla muodostaen karkeaa laavaa, jossa on jähmettyessään teräviä reunoja.

Sekä 1,6 kilometriä pitkä Lava Flow Trail ja puolikilometriä pitkä Bonito Vista Trail kulkevat päällystetyllä polulla, ja sopivat siten myös liikuntarajoittaisille ja lastenrattaiden kanssa. Molemmat kulkevat Bonito laavirtauksen alueella.

Vähän raskaampi, 2,6 kilometriä pitkä Lenox Crater Trail taas halkoo kauniin mäntymetsän läpi ylös O’Leary Peak -kukkulalle. Sieltä on hienot näkymät sekä laavavirroille että San Franciscon huipuille.

Puiston pisin patikkapolku on Lava’s Edge Trail, joka on noin 5,5 kilometriä pitkä ja lähtee Visitor Centeriltä. Polun päätepisteestä voi palata takaisin joko samaa reittiä tai tien reunaa pitkin kävellen. Matkalla kuljetaan sekä mäntymetsässä että laavavirran alueella.

Maisemia Sunset Crater Volcano National Monumentilla, Arizonassa.
Kengän jälkiä hiekassa Sunset Crater Volcano National Monumentilla, Arizonassa.

Patikoimisen lisäksi puiston voi ajaa läpi autolla pysähdellen eri näköalapaikoille. Maisemat ovat tosi hienot ja monessa paikassa saa olla ihan rauhassa. Tämä puisto ei ole yhtä suosittu kuin suuremmat kansallispuistot, joten välillä on kiva kun saa koko näköalapaikan itselleen.


🌋🌋🌋

Me saavuimme Wupatki National Monumentille ja Sunset Crater Volcano National Monumentille Utahin osavaltion puolelta, jossa olimme kyläilemässä. Seuraavana päivänä jatkoimme vielä matkaa Grand Canyonille, ja siitä sitten kohti kotia, eli Kaliforniaa, kuuluisaa Route 66 pitkin.

Yövyimme tälläkin kertaa jo meille tutussa paikassa, Flagstaffin kaupungissa olevassa Aiden by Best Westernissä.

Lähistöllä on myös muitakin näkemisen arvoisia paikkoja, kuten esimerkiksi pohjoisemmassa oleva upea Antelope Canyon ja Horseshoe Bend. Sekä ihan Flagstaffin vieressä oleva Walnut Canyon National Monument.

Ja siitä jos vielä suuntaa New Mexicon suuntaan, niin ei kannata missata Meteor Crateria eikä Petrified Forest National Parkia, jonka Painted Desert on myös osa San Franciscon vulkaanista aluetta.

Upea reissu taas kerran!

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Apua korvauksien hakemiseen myöhästyneistä lennoista olemme saaneet AirHelpiltä.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

You Might Also Like

18 Kommenttia

  1. Kivoja paikkoja teillä on taas ollut käyntikohteina! Arizona on tuttu osavaltio, siellä on tullut pyörittyä ainakin kolmeen eri otteeseen, ja aina löytyy lisää tutkittavaa. Grand Canyoniin lisäksi siellä on vaikka mitä hienoa! Kivoja reissuja teille sinne rapakon taakse!

    1. Se on ihan totta. Jännä miten kasvit kuitenkin palaa aina jostakin laavan rakosista ja alkaa kasvamaan. On mielenkiintoista nähdä miten maapallo aina muuttuu.

  2. Kiinnostavaa! Sunset Crater näyttää ihan omanlaiseltaan maisemalta. Laavakentät ja karu tulivuorimaisema tekevät paikasta vaikuttavan näköisen. Tällaiset hieman vähemmän tunnetut kohteet ovat usein matkan mieleenpainuvimpia elämyksiä.

    1. Niin on ja joskus täällä ajellessa tulee vastaan paikkoja, joista ei edes etukäteen tiennyt. Ei oltu siis suunniteltu täällä käymistä etukäteen kun lähellä on niin paljon sellaisia tunnettujakin kohteita.

  3. Tällaiset laavamaisemat on kyllä upeita! Mielenkiintoista lukea taustoja tarkemmin lisää ja, että on samankaltaisuuksia Etnan kanssa, jossa me kävimme Italian reissulla.

  4. Noissa Arizonen enemmän tunnetuissa kohteissa onkin tullut käytyä, mutta todella hienolta tämäkin kuulostaa. Välimatkat toki ovat tuolla, kuten Yhdysvalloissa muutenkin, pitkiä, mutta nähtävää on kyllä luonnon puolesta aivan valtavasti. Harva suomalainen sitä ihan edes ymmärtää.

    1. Näin se juuri on. Arizonassa olisi tosi paljon tällaisia vähemmän tunnetuja, mutta mielenkiintosia paikkoja. Yhden reissun aika on kuitenkin aina rajallista, ja matka täältä meiltä takaisin on tosi pitkä. Joskus olenkin sanonut, että pitäisi aina muuttaa joka vuosi uuteen osavaltioon, että ehtisi näkemään kaiken. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *