| |

Meksikolainen Kuolleiden päivä ei ole sama kuin Halloween

Meksikolainen kuolleidenpäivä; juhlijoita

Meksikolaista kuolleiden päivää juhlitaan samaan aikaan kuin Halloweenia mutta ihan eri syistä. Tästä selviää millainen juhla se oikein on.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Usein kuulee sanottavan, että Piilaakso jossa asumme, on todellinen kulttuurien sulatusuuni. Sen saimme jälleen kerran todeta maanantaina kun Yhdysvalloissa juhlittiin suosittua halloweenia. Samaan viikonloppuun sattui nimittäin tänä vuonna kolme eri kulttuurista tänne tullutta juhlaa.

Oman naapurustomme intialainen yhteisö aloitti juuri kuukauden mittainen diwalin juhlinnan. Diwalihan tunnetaan valon juhlana, ja talojen edustat täyttyivät erilaisista koristevaloista. Jopa niin, että meidän oli ”karkki tai keppos”-kierroksella vaikea tietää mikä talo osallistuu halloweeniin ja mikä ei, sillä perinteisesti siitä viestitään porrasvalolla.

Ilta sujui kuitenkin hienosti. Suurin osa perheistä toi ensin lapset viettämään halloweenia ja sen jälkeen he vetäytyivät koteihinsa syömään diwalin juhlaillallista. Joskus olisi mukava päästä mukaan katsomaan, miten diwalia oikein juhlitaan, mutta me tutustuimme tällä kertaa ihan toisenlaiseen juhlaan.

Kaliforniassa asuu nimittäin todella paljon myös meksikolaisia ja he ovat tuoneet mukanaan palan omaa kulttuuriaan. Olemmehan me rajanaapureitakin Meksikon kanssa. Ajan saatossa monet perinteet kahdesta eri kulttuurista ovat sekoittuneet, ja niitä juhlitaan monella eri tavalla yhtä aikaa. Se tuntuu täällä jotenkin ihan luonnolliselta.

Nyt kun saimme kutsun tulla katsomaan miten juhlitaan meksikolaista kuolleiden päivää, eli Día de los Muertosta, niin pakkohan meidän oli sekin kokea. Vaikka tämä juhla olikin Kaliforniassa, tuntui kuin olisin päässyt taas hetkeksi Meksikoon.

Kuolleiden päivän historia

Día de los Muertos juontaa juurensa esikolumbiaaniselta ajalta. Se yhdistetään yleensä alkuperäiskansojen, etenkin atsteekkien vanhoihin rituaaleihin.

Atsteekkien kalenterissa juhla oli alunperin elokuussa (9. kuukausi aurinkokalenterissa), mutta kristinuskon levitessä, se siirrettiin marraskuulle jolloin katolilaiset vainajien muistopäivät, kuten All Saints Day, olivat.

Halloweenin synty noudatteli aika pitkälle samaa kaavaa, mutta on perua kelttiläisestä kulttuurista, jossa juhlan nimeksi tuli All Hallows Eve. On kuitenkin muistettava, että pääkalloista ja luuranko-asuista huolimatta kuolleiden päivä ei ole meksikolaisten halloween, vaan sillä on ihan toisenlainen tarkoitus. 

Kuolleiden päivän juhla on omistettu muinaiselle jumalattarelle (Lady of the Dead), jota nykypäivänä edustaa La Calavera Catrina.

Catrinan kuvan katsotaan syntyneen vuosien 1910-1913 välisenä aikana piirtäjä José Guadalupe Posadan kynästä, mutta viitteitä samanlaisesta hahmosta löytyy jo atsteekkien ajoilta. Catrina on nykyään yksi kuolleiden päivän keskeisimmistä hahmoista.

Tässä pätkä atsteekkien tanssista juhlasta jossa olimme Kaliforniassa:

On mielenkiintoista miten eri uskonnoissa ja maissa on kuolleiden päivää vastaavia omia juhlia tai muistopäiviä. Meillä Suomessahan on samaan aikaan pyhäinpäivä ja esimerkiksi Virossa sielujenpäivä. Virossa viedään kynttilöitä haudoille samoin kuin Suomessakin, mutta he saattavat myös kattaa ylimääräisen lautasen illalliselle jotta sielut voivat tulla vierailulle.

Miten kuolleiden päivää juhlitaan

Kuolleiden päivä on monipäiväinen juhla, jolloin perinteisesti marraskuun 1. päivä on omistettu kuolleille lapsille, eli pienille enkeleille (angelitos), ja marraskuun 2. päivä aikuisille. Uskomuksen mukaan näinä päivinä, kuolleiden henget vierailevat perheidensä luona.

Vierailua varten koristellaan hautoja ja rakennetaan alttareita. Paikalle tuodaan tarjottavaa (ofrendas) kuten kuolleen henkilön lempiruokia, perinneruokia, hedelmiä, samettikukkia ja kynttilöitä. Alttareilla on myös kuolleiden kuvia sekä muistoesineitä, ja kaksi hyvin perinteistä asiaa; Kuolleiden päivän leipä (pan de muerto) ja calaveras, eli sokerista tehtyjä pääkalloja.

Alttareita kuolleiden päivänä Kaliforniassa
Alttareita kuolleiden päivänä Kaliforniassa
Kuolleiden päivän leipä kaupan ikkunassa Kaliforniassa

Juhlan jälkeen ruoat syödään, mutta moni sanoo, että niistä on kadonnut kaikki maku ja ravintoaineet, sillä vainajat ovat niistä jo syöneet.

Synkästä nimestään huolimatta kuolleiden päivä on värikäs ja iloinen juhla. Näitä juhlia pidetään yleensä perhepiirissä, mutta myös festivaali -tyylisesti kaupungeissa. Kotona juhlitaan joko kotialttarin kera tai hautausmaalla, jossa saatetaan istua läpi yön. Samalla kun syödään muistellaan tarinoita kuolleista henkilöistä.

Joissakin maan osissa on tyypillistä, että lapset pukeutuvat naamiaisasuihin tai, että kasvot maalataan pääkallon kuvin (calaca) tai pukedutaan La Calavera Catrinaksi. Sokerista tai suklaasta tehtyjä pääkalloja annetaan usein lapsille lahjoiksi. 

Kaksi naista pukeutuneena La Calavera Catrinaksi kuolleiden päivänä Kaliforniassa
Luuranko koristeinen liikennemerkki kuolleiden päivänä Kaliforniassa
Juhlijoita pukeutuneena calacaksi kuolleiden päivänä Kaliforniassa

Monet valmistelevat kuolleiden päivää jo pitkin vuotta. Usein se tulee perheelle kalliiksi mutta juhla on niin tärkeä, että siitä ei tingitä.

Nykyisin kuolleiden päivää vietetään ympäri maailmaa eri maissa. Perinteet poikkeavat hieman maittain, mutta pääajatus on kaikissa juhlissa sama. 

Kuolleiden päivä, kuten yleensä muutkin meksikolaiset juhlat, on hyvin eläväinen ja perhekeskeinen juhla. Meksikolaiseen tyyliin kaikki ovat aina tervetulleita mukaan, ja etenkin lapset ovat aina mukana asiassa kuin asiassa.

💀💀💀

Meksikossa kuolleiden päivää juhlintaan lähes joka puolella, mutta parhaita paikkoja nähdä juhlintaa ovat Mexico City ja Oaxaca. Jos matkustat Jukatanin niemimaalle, esimerkiksi Playa del Carmeniin tai Tulumiin, niin sieltä kannattaa suunnata Méridaan.

Yhdysvalloissa parhaita paikkoja nähdä kuolleiden päivän juhlintaa ovat tietenkin kaupungit rajalla kuten Kalifornian San Diego ja Teksasin San Antonio. Kalifornian Los Angelesissa on perinteisesti myös pidetty isommat juhlat. New Mexicon osavaltiossa Albuquerquessa pidetään yleensä Muertos y Marigolds -paraati ja Chicagossa Día de los Muertos Xicágo -festivaali.

Oletko nähnyt jossakin kuolleiden päivän juhlintaa?

🧳 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE YMPÄRI MAAILMAA 🧳

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla, ja se suojaa nettiyhteydet myös matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

14 Kommenttia

  1. Nuo meksikolaiset pääkallomaalaukset ovat upeita. Kiva oli kuulla taustaa näiden maalausten takana. Mielenkiintoista, miten niin monesta kulttuurista löytyy samanlaisia juhlia. Japanissa vastaavanlainen tapahtuma on elokuussa, jolloin edesmenneet vierailevat kolmen päivän ajan jälleen kerran elävien keskuudessa. Tuokaan tapahtuma ei ole synkkä, vaan siihen liittyy mm. erilaisia perinteisiä tansseja. Esi-isiä on aina osattu kunnioittaa.

  2. Ihana juhlaperinne! Upeita noi kasvomaalaukset ja puvut. Voin kuvitella, että etenkin meksikolaiset osaavat ottaa juhlasta kuin juhlasta kaiken irti.

  3. Olipa mielenkiintoinen postaus! Kyseinen päivä on jäänyt mieleen espanjankielentunneilta, mutta tämä postaus valotti tuota juhlaa aivan mahtavasti. Upeat nuo puvut – ja naamiot – kuvan naisilla!!!

  4. Hauskaa, että Yhdysvaltain monikulttuurisessa yhteisössä pääsee tutustumaan eri kulttuurien tapoihin ja juhliin. Meksikolaiset taitavat saada väriä ja räiskettä juhlaan kuin juhlaan! Hauska tuo yksityiskohta ulkovalon jättämisestä päälle treck or treat -lapsia varten!

    1. Se on ulkovalon jättäminen päälle trick or treating -iltana on ihan kätevää. Sittenpä ei soitellaan turhaan sellaisten ovikelloja, jotka eivät halua osallistua tai eivät ole kotona. Seksuaalirikolliset eivät lain mukaan saa pitää valoa päällä.

  5. Olipa mielenkiintoinen postaus! Minäkin kaipaisin Suomeen sitä, että kuolleita läheisiä muisteltaisiin enemmän ilolla ja lämmöllä.

  6. Hienoa, että kuolleista puhutaan aj heitä muistellaan iloisissa merkeissä. Joskus täällä Suomessa tuntuu, että kuolleet vaietaan – no kuolleeksi. Tämä oli kiva kurkistus Meksikolaisiin tapoihin.

    1. Kiitos! Kyllä se näin on, että perinteet täällä ovat tosi avoimia eikä ehkä ihan niin jäykkiä kuin Suomessa. Mutta maassa maan tavalla.

  7. Vautsi mitä pukuja! Tuohon tyyliin sonnustautuneita näkyy paljon Halloweenina nykyään, joten oli kiva perehtyä vähän tarkemmin mikä tämä Kuolleiden päivä on ja miten se eroaa Halloweenista. Kuulostaa vähän merkityksellisemmältä juhlalta kuin kaupallinen Halloween! Olispa hieno kokemus päästä todistamaan juhlintaa noin läheltä, tai vielä parempaa Meksikossa!

    1. No olisi kyllä mahtavaa olla Meksikossa tämän juhlan aikaan. Useammassa paikassa maata on myös isot festivaalit, ja sitten juhlitaan vielä kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *