Havaijilainen ruoka on sekoitus erilaisia raaka-aineita, kulttuureja ja perinteitä. Havaijilla on monia herkkuja, ja tässä niistä parhaimmat.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Meillä on tapana matkoilla aina kokeilla paikallisia ruokia ja juomia, ja näin teimme tietenkin myös Havaijilla ollessamme. Havaijin ruokakulttuuri on iloinen sekoitus monia eri kulttuureja, ja myös eri saarilla on vähän omia juttuja. Ja kun kerran ollaan saarilla, niin myös merenelävät näkyvät vahvasti ruokalistoilla.
Nälkää ei missään nimessä tarvitse kenenkään nähdä Havaijilla, sillä tarjontaa on ihan joka lähtöön! Alunperin lisäsinkin mainintoja ruoista muihin Havaiji -postauksiin, mutta niitä tuli sen verran paljon, että oli parempi tehdä niistä kokonaan ihan erillinen lista.
Tässä tulee siis vinkkejä ruoista, joita kannattaa Havaijin matkalla maistella:
Kokeile ainakin näitä havaijilaisia ruokia
Pääruokia
Parhaan katsauksen perinteiseen havaijilaiseen ruokaan saa luau -juhlassa. Mikäli perinneruoat kiinnostavat, kannattaa valita sellainen luau, jossa pääsee näkemään kokonaisen porsaan esille oton maanalaisesta imu -uunista. Se on peitelty uuniin baanaaninlehdillä ja paistoaika useita tunteja.
Kālua pork tarjoillaan yleensä riisin, perunasalaatin tai makaronisalaatin kanssa.

Yksi lempparini Havaijilla on ollut yhdistelmälautanen, jossa kālua pork on tullut lomi lomi-lohen ja lau laun kanssa. Lau lau on ruoka, joka tehdään possun lihasta ja kääritään sitten taron lehtiin. Lomi lomi taas on lisukeruoka, joka tehdään suolatusta lohesta, sipulista, tomaateista ja kevätsipulista. Se näyttää vähän salsalle.
Lomi lomi tarkoittaa hierontaa, ja viittaa siihen, että suola on hierottu kalaan.
Violetin värinen tahna taas on nimeltään poi, ja se on tehty taron juuresosasta. Poi on tuttu ruoka havaijilaisissa kodeissa, ja se voi koostumukseltaan olla paksumpaa tai hyvinkin löysää.

Muita paikallisia ja kokeilemisen arvoisia ruokia ovat poke ja loco moco. Poke on raakaa, kuutioiksi leikattua kalaa, joka on marinoitu soijakastikkeessa. Pokea tarjoillaan monella eri tavalla, mutta tunnetuimpia ovat poke -kulhot, joissa kalan alla on yleensä riisiä ja salaattia.
Loco moco taas on havaijilaista ”lohturuokaa”, joka on helppoa ja edullista. Annoksessa on riisiä, hampurilaispihvi, paistettua kananmunaa sekä ruskeaa kastiketta. Kokeilin loco mocoa nyt ensimmäistä kertaa, ja pakko sanoa, että kaikessa erikoisuudessaan se kyllä se toimi aika hyvin. Tuli vähän Suomeakin ikävä kun ruskea kastike maistui ihan äitini tekemälle.
Loco Mocon kerrotaan syntyneen Havaijin Big Islandilla vuonna 1949. Silloin joukko teinejä etsi jonkunlaista korviketta täytetyille leiville, joka olisi sekä halpaa, nopeaa että helppoa valmistaa. Ravintola tarjosi heille tällaisen annoksen. Nuoret tykkäsivät siitä, ja antoivat sille nimen Loco Moco.

Tälle reissulle saimme vinkin ystävältä kokeilla havaijilaista versiota sushista, eli musubia. Niistä tulikin kertaheitolla meidän suosikkilounas, sillä hotellimme alakerrassa sattui olemaan Musubi Cafe. Emmekä suinkaan olleet ainoita jotka niistä tykkäsi, kahvilaan oli nimittäin aina jonoa.
Se kaikista paikallisin versio musubista on nimeltään Spam Musubi. Spam on säilykepurkissa olevaa possua, ja vastaa meikäläisittäin mielestäni nötköttiä. Spam nousi Havaijilla (ja muuallakin Yhdysvalloissa) suosioon toisen maailmansodan aikana, sillä ruoan tuonti saarille vaikeutui. Edelleenkin sitä syödään Havaijilla runsaasti.
Vaikka spam musubi kuulosti vähän erikoiselta, se olikin todellisuudessa tosi hyvää. Kannattaa kokeilla!
Musubista on monia versioita ja makuja. Aamupalaksi voi tilata vaikka kananmuna-musubia, ja lounaalla voi kokeilla merilevään käärittyjä musubeja. Makuja on aina kalasta kanaan ja katkarapuihin saakka, ja halutessa voi pyytää ne tulisina versioina. Itse otin kylkiäisiksi vielä misokeittoa.
Musubit ovat niin suosittuja, että niitä löytyy ihan joka paikasta. Näimme niitä sekä ruokakaupassa, huoltoasemilla että suositussa matkamuistomyymälässä; ABC Storessa. Parhaat ja tuoreimmat musubit saa kuitenkin Musubi Cafesta. Tämä on erittäin herkullinen ja ennen kaikkea edullinen ruoka.


Saarilla luonnollisesti tarjoillaan myös mereneläviä. Lähes joka ravintolasta löytyy katkarapuja ja kalaa monella tavalla valmistettuna.
Yksi vähän joka puolelta löytyvä ruoka on Garlic Shrimp. Me ostimme niitä pari kertaa jostakin tienvarrella olevasta kojusta, ja ne olivat kyllä ihan mielettömän hyviä. Jos ei tykkää valkosipulista, voi ottaa vaihtoehtoisesti voikastikkeen. Mukana tulee yleensä riisiä ja salaattia. Nam nam!


Perinteistä havaijilaista ruokaa tarjoilevia ravintoloita joutuu vähän etsimään, mutta olemme aina onnistuneet löytämään muutaman. Kannattaa kysyä vinkkejä paikallisilta tai etsiä netistä joku kiva paikka.
Vaikka Havaijilta löytyvätkin monet amerikkalaiset ravintolaketjut, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan paikallisia herkkuja!
Havaijilaisia juomia
Paikallisista juomista voisi mainita eksoottisista hedelmistä tehdyn sekoituksen nimeltä POG. Lyhennelmä tulee suoraan sanoista pineapple (ananas), orange (appelsiini) ja guava. Sitä löytyy yleensä hotellin aamiaiselta ja ihan jokaisesta ruokaupasta myös. Me tykkäämme kovasti Pogista, samoin kuin guavan mehusta.
Myös Mai tai -drinkki liitetään hyvin vahvasti Havaijiin ja paikalliset ottavatkin mielellään kunnian sen keksimisestä. Tarinan mukaan mai tai olisi keksitty Royal Hawaiian Hotellissa Waikikilla. Todellisuudessa se keksittiin kuitenkin Kalifornian Oaklandissa, ja sen keksijä vei reseptin sitten Havaijille.
Mai tai on rommipohjainen klassikko drinkki, joka tunnetaan ympäri maailman.


Havaijilla viljellään myös kahvia, ja kannattaakin maistaa esimerkiksi Kona Coffee tai Lion Coffee merkkejä. Kona-kahvi tulee Big Islandilta kun taas Lion tulee Oahulta. Itse tykkään, että Lion oli lähempänä omaa makuani vaikka Kona taitaa olla yleisesti tunnetumpi merkki.
Havaijilaiset Jälkiruoat ja makeat
Yksi ehdoton Havaijin juttu on Shaved Ice. Tätä erilaisilla esansseilla maustettua höylättyä jäätä löytyy vähän joka kulmalta. Suomalaisena tuli vähän ihmeteltyä, että miksi joku haluaa syödä jäätä, mutta lapset sitä tietenkin halusivat kokeilla. Ja olihan se itseasiassa ihan hyvää, vaikkakin todella makeaa.
Shaved Ice sulaa todella nopeasti, joten se on parasta pistellä suuhun hetimiten.

Oahun saarella tutustuimme myös donitseihin nimeltä Malasadas. Tai kenties nämä ovat munkkeja? Ne valmistetaan normaalien donitsien tapaan uppopaistamalla, ja niiden sisään voi itse valita täytteen. Täytteinä on erilaisia hilloja tai vaniljakreemiä. Myös päällisen voi itse valita erilaisista sokereista.
Malasadakset ovat alunperin Portugalista ja ne ovat tulleet Oahulle maahanmuuttajien mukana.
Ainoa ”oikea” Malasadas paikka Oahulla on Leonard’s Bakery. Kaikkien muiden Malasadakset tuntuivat olevan vähän niin ja näin, ja nämä kuvassa olevatkaan eivät edes näytä kunnollisille. Leonard’s Bakery löytyy Honolulusta ja on lähes ikoninen paikka. Leipomolla on aina jonoa, mutta se menee nopeasti kunhan vaan onnistuu löytämään parkkipaikan.

Nämä viimeiset herkut löysin eräältä paikalliselta myyjältä, joka tuli meitä vastaan rannalla. Tämä havaijilainen Butter Mochi on pakko mainita, se oli nimittäin ihan mielettömän hyvää! Se on puhtaasti havaijilainen keksintö ja tehdään kookosmaitoon.
Tätä jos löydät jostakin, niin älä vaan jätä ostamatta! Yksi parhaista löydöistä viime reissulla.

🍙🍙🍙
Lisää Oahun saaresta voit lukea Honolulun ja Oahun saaren nähtävyydet ja Saarikierros Havaijin Oahulla -postauksista. Patikoimme muun muassa Diamond Headin kraatterille ja kävimme Pearl Harborissa.
Lisää taas Big Islandin saaresta voit lukea Havaijin Big Island ja sen parhaat paikat -postauksesta. Saaren mieleenpainuvimmat retket olemme tehneet Volcanoesin kansallispuistoon ja harvinaiselle, vihreälle hiekkarannalle.
Mahalo! 🤙
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Olipa mielenkiintoinen johdatus Havaijilaiseen ruokaan. Nuo heidän sushit näyttää mielenkiintoiselta. Riisiruuasta tulee mieleen karibialainen ruoka ylipäätään.
Kiitos Sari. Ne sushit, eli musubit oli kyllä tosi kiva löytö. Kiitos ystävän vinkin. Yritin jo googlata, että saako niitä täältä meidän läheltä Kaliforniassa, ja kyllä niitä itseasiassa löytyikin. Täytyy käydä kokeilemassa joskus, että maistuuko samalle.
Tuota Shaved Icea lukuunottamatta emme saaria viikon verran risteillen kiertäessämme tainneet tehdä tuttavuutta noiden ruokien kanssa – risteilyn haittapuolia, sillä laivalla tapaa olla niin paljon ruokaa tarjolla, ettei maissa enää oikein tule syötyä.
No näin se varmasti on. Toisaalta sitten on joskus ihanaa, kun saa syödä niin paljon kuin jaksaa ja on mistä valita, kuten risteilyillä.
Paikallista ruokaa on kiva kokeilla, mutta jos se ei ole yhtään omien mieltymysten mukainen niin jää kokeilematta / syömättä. Havaijilla ihastuttiin huladogeihin, jotka olivat paikallisia hot dogeja, mutta havaijilaistwistillä.
Huladogeja ei nähty mutta hula pie oli yhdessä ravintolassa tarjolla. Ne taitaa olla enemmänkin sellaisia turisteille keksittyjä ruokia, eikä ihan varsinaisesti paikallisten perinteisiä ruokia. Ainakin näin olin lukevinani jostain.
Paikallisia ruokia pyritään mekin aina kokeilemaan. Näin sushista pitävänä tuo Musubi alkoi erityisesti kiinnostamaan. Myös kona-kahvia olen pitkään halunnut päästä maistamaan ja ostan sitä varmasti myös kotiin.
Musubit kannattaa ehdottomasti testata! Me tykättiin niin, että syötiin niitä monena päivänä. Ja niitä kun on niin monia erilaisia, niin siinä riittää testaamista.
Paikallinen ruoka- ja juomakulttuuri on itselle nykyään tärkein osa-alue matkailusta. Tämä postaus oli innoittava ja opin paljon uutta havaijilaisesta makumatkailusta – kiitos siitä.
Kiitos Rami, kiva kuulla. Meille se on myös tärkeä osa matkailua ja uskon, että tekee lapsillekin hyvää kokeilla kaikkea uutta.