Kemi on pitkälti profiloitunut talvikaupungiksi sen aktiviteettien ja kuuluisan LumiLinnan vuoksi. Kemissä on kuitenkin tekemistä ympäri vuoden, se tuli taas todistettua viime viikolla kun olimme siellä käymässä. Kemiläiset nauttivat kesällä merestä, vihreästä luonnosta ja kaikenlaisista tapahtumista. Talvea ei kuitenkaan unohdeta, nimittäin joulutontut olivat siellä jo liikkeellä.
Kemiläisten ”olohuoneessa” eli Sisäsatamassa on tänä kesänä Joulupukin Satamakonttori. Joulupukki on konttorilla tapaamassa lapsia aina torstaista lauantaihin iltapäivällä, muuten paikalla voi nähdä makasiinikahvilaa pyörittäviä tonttuja. Kävimme jututtamassa joulupukkia joka olikin jo kiinnostunut lahjatoiveista ja vietti tovin jutellen jokaisen lapsen kanssa. Joulupukkia ei saanut kuitenkaan valokuvata vaan jokaisen lapsen kanssa otettiin kuva jonka sai ostaa 30€:lla. Juttusille pääsi veloituksetta.
Sisäsatamassa käydään muutoin viettämässä aurinkoista päivää tai istumassa iltaa rantaravintoloissa. Rannan tuntumassa on useampi ravintola terasseineen, vanhat makasiinit ja Kemin Jalokivigalleria. Me kävimme myös Kemin Liikennepuistossa jossa oli ohjattua ohjelmaa lapsille. Pienen liikennekoulun jälkeen jokainen pääsi ajamaan polkuautolla inssiajon, jonka jälkeen pääsi sitten liikenteeseen. Muuten ohjelmaa oli pomppulinnasta kasvomaalauksiin ja kaikki veloituksetta. Pisteet Kemiin!
Kemin kuuluisin nähtävyys lienee Jäänmurtaja Sampon lisäksi sen joka talvinen lumilinna. Olimme Kemin LumiLinnassa käymässä muutama vuosi sitten jolloin teemana oli sarjakuvat. Linna oli todella vaikuttava ja vietimme siellä paljon aikaa vaikka ulkona oli -30C. LumiLinnassa on perinteisesti ollut myös LumiHotelli jossa suunnittelimme yöpyvämme (siis amerikkalainen mieheni suunnitteli) kunnes totesimme, että on kertakaikkiaan niin kylmä, että on parempi pysytellä sukulaistemme lämpimässä talossa. Hotellihuoneisiin pääsee katsomaan miltä ne näyttävät vaikkei yöpyisikään. LumiRavintola oli mielestäni kaunis jääpöytineen ja poron taljoineen. Samoin LumiKappeli. Tämä LumiLinna oli kolmas näkemäni ja näistä kolmesta mielestäni mieleen painuvin.
LumiLinna oli tuolloin ihan Kemin Sisäsatamassa meren jäällä jonka vieressä on useita ravintoloita ja palveluita. Miehelleni erikoista oli jo se, että hän pääsi meren jäälle kävelemään. Ensi vuonna linna muuttaa Mansikkanokalle joka sekään ei ole kaukana Sisäsataman palveluista. Kannattaa mennä käymään jos on siihen mahdollisuus!

Jäänmurtaja Sampo on vielä kokematta, mutta LumiHotellissa sentään on tullut yövyttyä 🙂 http://kohteenamaailma.fi/extreme/kemin-lumilinna/
Just eilen tuli tieto, että tarvitsisi tehdä yksi työreissu syksyllä Kemiin. Eli aina muutaman vuoden välein tulee siellä töiden puolesta käytyä. Yleensä on osunut talviaikaan, olisi vähän vaihtelua nyt siis tiedossa 😀
Hui, olette rohkeita. Me suunniteltiin tosiaan yöpymistä mutta silloin oli todella kylmiä viikkoja ja minä suomalaisena jänistin 🙂 Amerikkalainen mieheni olisi varmaankin mennyt jos olisin tullut mukaan.