Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi

Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi on vihdoin avattu sen tuhoisan tulipalon jälkeen. Veikko Salkion luonnonkokoelman lisäksi esillä on nyt muun muassa perhosia ja mineraaleja.

Muistan lapsuudesta useat koulun retket Kokkolan luonnontieteelliseen museoon. Näyttelyä esitteli silloin meille Veikko Salkio, koko museon isä ja luontokokoelman kerääjä. Monien eläinten lisäksi lapsen mieleen jäi se, kuinka mukava Salkio oli. Hän todella rakasti kertoa tarinoita kokoelmastaan, ja vastailla lasten kysymyksiin eläimistä.

Kokkolan luonnontieteellinen museo on avattu alunperin vuonna 1982. Se toimi ensin Suolamakasiinin tiloissa mutta muutti jo pian isompiin tiloihin Hagströmin kulmaan. Nykyiselle paikalleen museokortteliin se muutti vuonna 2000. Valitettavasti toimintaan tuli kuitenkin tauko kun vuonna 2019 rakennuksessa syttyi tulipalo.

Sekä tulipalo, että sen sammuttamiseen käytetty vesi oli tuhoisaa vanhalle hirsirakennukselle, joka jouduttiin uusimaan lähes kokonaan uudelleen. Vain ulkoseinät ja ikkunat pystyttiin säilyttämään. Vaikka suurin osa Veikko Salkion kokoelmasta saatiin pelastettua, yli 400 näyttelyesinettä tuhoutui palon mukana.

Vihdoin viime kesänä (2023) heinäkuussa, pitkän odotuksen jälkeen, Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi avasi jälleen ovensa. Ja me kävimme heti lasten kanssa katsomassa millaista siellä oikein oli.

Veikko Salkio

Kokkolan luonnontieteellinen museo henkilöityy pitkälti Veikko Salkion ympärille. Hän oli hyvin tunnettu ja rakastettu hahmo Kokkolan kaupungissa. Monet tunsivat hänet vain luontokeräilijänä mutta Salkiolla oli itseasiassa todella värikäs tausta. Hän ehti kokea elämässään kaikenlaista, ennen kun lopulta sairastui ja kuoli vuonna 2006. Hän oli silloin 94-vuotias.

Salkio kiinnostui eläimistä ja luonnonsuojelusta jo lapsena. Hän täytti ensimmäisen eläimensä jo 15-vuotiaana. Aikuisena Salkio työskenteli rajavartiostossa ja täytteli vapaa-ajallaan eläimiä. Työpaikat olivat sekä Kalastajasaarennossa että Petsamossa, jonne perustettiin muun muassa luonnonsuojelualueita.

Vuonna 1939 Veikko Salkio ja kaksi muuta rajavartijaa joutuivat neuvostosotilaiden kaappaamaksi, ja heidät vietiin sotavangeiksi vankileirille. Kärsittyään vankileirillä kylmyydestä ja nälästä, hän lopulta vapautui ja pääsi takaisin Suomeen talvisodan loputtua.

Salkio osallistui sotaan vielä myöhemminkin, ja valitettavasti myös haavoittui. Lomillaan hän kuitenkin aina jatkoi luontoharrastustaan.

Myöhemmin Salkio palkattiin Metsäntutkimuslaitokselle sijoituspaikkanaan Rovaniemi. Samalla hän toimi myös luonnonsuojelualueiden vartijana.

Hän luovutti suurimman osan kokoelmastaan Rovaniemen kaupungille, joka ei kuitenkaan laittanut sitä esille museoon. Niinpä Salkio alkoi kerätä uutta kokoelmaa, ja tarjosi sitä Kokkolaan. Kokkolan kaupunki innostui luontomuseo-ideasta, ja niin Salkio muutti Kokkolaan.

Salkio innostui myös matkustelemaan, ja kävi esimerkiksi Huippuvuorilla useamman kerran. Näiden retkien, ja uusien tuttavuuksien kautta, hänen fossiilikokoelmansa alkoi kasvaa. Ihmiset alkoivat lähettelemään Salkiolle erilaisia maailmalta saamiaan erikoisuuksia, ja kokoelmat laajenivat laajenemistaan.

Veikko Salkion elämästä, ja etenkin sotavankeudesta, on muuten julkaistu kirja vuonna 2019; Pummangista Grjazovetsiin – Muistelmat talvisodan vankeudesta, jonka aion itse ainakin jossakin vaiheessa lukaista.

Luonnontieteellisen museon – Kiepin näyttelyt

Veikko Salkion luontokokoelma

Veikko Salkion luontokokoelma on Kiepin päänäyttely, jossa on esillä kotimaisia lintuja ja nisäkkäitä, kalloja, luita, sarvia, linnunmunia, pyyntivälineitä ja fossiileja. Myös joitakin ulkomaisia näytteitä kuuluu kokoelmiin. Yhteänä osana näyttelyä ovat myös Salkion keräämä kirjallisuus.

Linnut ja nisäkkäät ovat täytettyjä, mikä tuntui ensin lapsista vähän oudolta. Salkiolle oli kuitenkin tärkeää, ettei mitään eläimiä koskaan tapettu hänen kokoelmaansa varten. Esillä ovat melkein kaikki Suomen nisäkkäät ja noin 220 eri lintulajia. Myös linnunmunia ja pesiä oli mielenkiintoista nähdä.

Meidän lapset olivat aivan erityisen innostuneita fossiileista, sekä mammutin ja dinosauruksen luista ja hampaista. Ja olipas yllätys myös nähdä Kokkolassa ihka oikea dinosauruksen muna! En ole koskaan tiennyt, että Salkion kokoelmissakin sellainen on.

Me bloggaajakollegoiden kanssa pääsimme juuri ennen Kiepin vierailua näkemään yhden dinosauruksen munan Härkälän kartanossa. Matkasimme siis porukalla Somerolle.

Muuten olemme nähneet erilaisia fossiileja ja jopa dinosaurusten jälkiä ainakin Utahissa ja Arizonassa kierrellessämme.

Meitä kiinnosti myös nähdä onko isäni aikoinaan kalastusverkosta löytämä villasaksirapu päätynyt näyttelyyn. Se vietiin silloin Salkiolle tunnistettavaksi, ja hän kertoikin sen olevan Suomessa aika harvinainen vieraslaji. Rapu oli mahdollisesti ajautunut Pohjanmeren rannikolle sinne tulevien laivojen mukana. Näyttelyssä ei nyt ollut mereneläviä vaikka sellainenkin osio jossakin mainittiin.

Museon tilat olivat vielä vähän keskeneräisiä. Joitakin vitriinejä oli tyhjänä, ja ainakin Veikko Salkiosta ja hänen työstään kertova taulu puuttui kokonaan. Muista keräilijöistä tällaisia tietoiskuja oli, joten oletan, että Salkiostakin sellainen on vielä tulossa. Ainakin toivottavasti!

Viljo Nissisen mineraalikokoelma

Tähän mineraalikokoelmaan olen törmännyt ensimmäisen kerran Kokkolan kaupungintalon aulassa. Se on kokkolalaisen Viljo Nissisen (1914-2000) keräämä, ja hän auliisti kertoi silloin minulle kaikenlaista mineraaleista. Näyttely kasvoi lopulta niin isoksi, ettei se enää mahtunut kaupungintalon aulaan.

Nissinen keräsi mineraaleja muun muassa suomalaisilta louhoksilta sekä osti niitä ulkomailla käydessään. Myös Helsingin yliopisto lahjoitti hänelle mineraaleja. Näytteitä on noin 1500, joista useat on todettu erittäin harvinaisiksi. Nissinen olikin tarkka siitä, millaisia mineraaleja kokoelmiinsa kelpuutti.

Mielenkiintoisimpia mineraaleja olivat esimerkiksi Siuruan gneissi, joka on noin 3,5 miljoonaa vuotta vanha. Sen lisäksi tutustuimme erillisinä osioina meteoriitteihin sekä Kokkolassa toimivan sinkkitehtaan, Bolidenin toimintaan. Varsin kattava näyttely siis kaikin puolin!

Armas Järvelän perhoskokoelma

Kiepin erillisessä, pienemmässä näyttelytilassa on esillä Armas Järvelän perhoskokoelman näytteitä. Järvelä on lähtöisin ihan Kokkolan läheltä, Kaustiselta. Aikuisiällä hän kuitenkin työskenteli Kokkolassa ja myöhemmin myös Helsingissä. Vapaa-ajallaan hän keräsi perhosia sekä Suomesta että ulkomailta.

Kokoelmaan kuuluu yli 21 000 perhosta, kotiloa tai toukkaa, joten ihan kaikki eivät mahdu Kiepissä kerralla esille. Näyttely on siis vaihtuva, eli päiväperhoset, kiitäjät ja kehrääjät, koit ja kääriäiset, yökköset ja mittarit tulevat yleisön ihasteltaviksi eri aikoina.

🦋🦋🦋

Vierailu Kiepissä oli ihan mukava ja mielenkiintoinen. Lapset tykkäsivät tästä paikasta kovasti, ja varmasti palaamme sinne vielä uudelleenkin. Museo ei ole kovin suuri, eli aikaa vierailuun ei tarvitse varata montaa tuntia.

Kokkolan kaupungin Kiepistä kertovat nettisivut ovat muuten todella kattavat ja hyvät. Suosittelen tutustumaan niihin ennen vierailua museossa.

Museokorttelissa on muitakin mielenkiintoisia museoita, ja kesäisin sen pihapiirissä toimii suosittu Vohvelikahvila. Me käymme siellä kesäkuukausina yleensä useammankin kerran vohvelilla, joten suosittelen ainakin kauniilla ilmalla varamaan aikaa pieneen välipalaan tai ainakin kahvitteluun.

Isompaan nälkään toimii vähän kauempana oleva Rock’n Roll Diner.

Kokkolan persoonallisin majapaikka on mielestäni Wanha Kartano. Myös Hotel Kokkola on suosittu, ja se on hyvä tasoinen hotelli.

Kokkolan nähtävyydet -postauksestamme löytyy kaikki ne paikat mitä Kokkolassa kannattaa käydä katsomassa siellä ollessa. Ainakin Kokkolan vanhassakaupungissa kannattaa käydä ja Tankarin majakkasaarella.

Tervetuloa Kokkolaan!