|

Kalifornian suurin palmukeidas – Indian Canyons

Blogger Paula standing under a palm tree in Andreas Canyon in Palm Springs California

Kalifornian suurin ja upein palmukeidas löytyy Indian Canyonsilta, Palm Springsin kaupungista. Me kävimme siellä patikoimassa, ja tällaista siellä oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Palm Springs on mielenkiintoinen ja värikäs kaupunki, ja monen kalifornialaisen suosikki lomapaikka. Mekin olemme siellä suunnalla ehtineet lomailla jo useamman kerran.

Tällä kerralla päätimme käydä myös patikoimassa Indian Canyonilla joka on tunnettu sen upeista palmukeitaistaan. Luonto alueen kanjoneissa on todella erilainen kuin muualla Etelä-Kaliforniassa, ja siitä on sen tiimoilta tullut suosittu retkipaikka.

Siitäkin huolimatta, että päivän lämpötila huiteli +30 celsiuksen tienoilla, päätimme lähteä katsastamaan ainakin yhden palmukeitaan. Ja onneksi lähdimme, sillä siitä tuli ainakin omalta osaltani yksi koko reissun kohokohtia!

KALIFORNIAN UPEAT PALMUKEITAAT INDIAN CANYONSILLA

Kalifornian Indian Canyonsilla on helppo käydä jos majoittuu esimerkiksi Palm Springsissä. Patikkapolut ovat nimittäin vain vajaan viidentoista minuutin ajomatkan päässä keskustasta.

Puisto on itse asiassa Agua Caliente intiaanien reservaatissa, ja sinne on pieni pääsymaksu. Sitä vastaan saa kuitenkin hyvin huolletut patikkapolut, vessat ja piknik -alueet. Sisään tullessa jokainen autokunta saa mukaansa myös esitteen, jossa on hyvä reittikartta ja tietoa eri poluista.

Puistonvartija istuskeli ihan parkkipaikan tuntumassa vastaamassa vierailijoiden kysymyksiin. Ja löytyypä sieltä jopa oma Junior Ranger -ohjelmakin lapsille, joka tosin pahaksi onneksi on ollut tauolla koronan vuoksi.

Alue on ollut Cahuilla intiaanien asuinpaikka jo yli 5000 vuotta. Tarkemmin ottaen kyseessä on Cahuilla intiaanien Agua Caliente heimo.

Kanjoneissa oli aikanaan kaikki mitä he tarvitsivat; vettä, erilaisia kasveja ja paljon eläimiä. Heimon oli siellä helppoa elää ja asustaa. He kasvattivat muun muassa maissia, kurpitsoja ja papuja. Sen lisäksi he löysivät luonnosta tammenterhoja, agaaveja ja jukkapuun hedelmiä.

He kävivät myös kauppaa muiden heimojen kanssa ruoalla, eläimillä ja mineraaleilla. Vettä he saivat kanjoneissa virtaavista puroista, joita patikoijat nyt pääsevät näkemään. Alueen purot saavat täytettä keväisin, kun lähivuorilla oleva lumi sulaa ja valuu alas kanjoniin.

Vielä tänä päivänäkin vierailijat voivat nähdä kanjoneissa vanhaa kiviin tehtyä taidetta, maahan kaiverrettuja rakennelmia, kastelua varten tehtyjä ojia ja patoja, sekä ruoan valmistukseen käytettyjä paikkoja.

Kalifornian Indian Canyonsilla on kolme eri pääreittiä; Palm Canyon, Murray Canyon ja Andreas Canyon. Sekä Palm Canyonilla, että Andreas Canyonilla voi vierailla yhdessä maailman suurimmista California Fan palmun keitaista.

Monelle matkailijalle Kalifornia tarkoittaa rantoja ja palmuja, mutta suurin osa palmuista on itse asiassa tänne istutettuja. Ainoa palmu joka kasvaa Kaliforniassa natiivisti on juurikin tämä California Fan Palm eli Washingtonian filifera.

Murray Canyon tarjoilee patikoijille sitten vähän erilaisia maisemia, mutta siellä on taas mahdollista törmätä uhanalaiseen lammaslajiin, nimeltä Peninsular Bighorn Sheep, tai vaikka mustahäntäpeuraan.

Palm Canyonin reitti lähtee kokonaan eri paikasta, ja sen parkkipaikan luona on pieni matkamuistomyymälä. Sieltä voi ostaa muun muassa intiaanien käsitöitä.

Split Rock Indian Canyonilla Kaliforniassa
Matkalla Palm Canyonille ajetaan hauskan Split Rockin läpi

Patikoimassa Andreas Canyonilla

Koska Palm Canyonin ja Murray Canyonin polut olivat meille vähän liian pitkiä ja vaativia, päädyimme kiertämään Andreas Canyon Loop Trailin. Se oli hyvä myös perheen pienimmille, ja muutenkin kuumuus rajoitti meidän aikuistenkin toimintakykyä.

Tällä polulla oli myös kaikki se mitä halusimmekin nähdä; palmu oasis ja vesiputouksia!

Polku alkaa Bent Palm Picnic -alueen luota. Sen jälkeen kun ohittaa lipunmyyntikojun, on käännyttävä seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja ajeltava parkkipaikkaa kohden.

Kuumasta päivästä johtuen, me olimme paikalla jo aamulla kahdeksan aikaan. Siitäkin huolimatta parkki-alue oli jo melkein täynnä. Kannattaa siis olla ajoissa liikenteessä varsinkin jos kyseessä on viikonloppu! Sillä tavalla ei myöskään tarvitse kiirehtiä pois. Puisto menee nimittäin kiinni jo kello viideltä iltapäivällä.

Mukaan suositellaan otettavaksi normaalia enemmän vettä, sillä sitä sisämaan kuumuudessa kuluu ennätyksellisiä määriä.

Andreas Canyonin polun alku Kaliforniassa
Polku Andreas Canyon Loopille lähtee tuolta kivien ja palmujen välistä

Andreas Canyon Loop Trail on vajaa kaksi kilometriä pitkä polku. Normaalisti sen kiertämiseen kuluisi varmaankin vain puolisen tuntia mutta me olimme matkalla melkein kaksi tuntia.

No, 3-vuotiaamme on varsin hidas kävelijä ja pysähtyy leikkimään joka kulmalle. Ja me muutkin pysähtelimme jatkuvasti ottamaan kuvia tai ihmettelemään jotakin. Meillä oli oikeasti tosi leppoisaa ja hauskaa.

Reitti on joiltakin osin vähän kivinen mutta muuten ihan helppokulkuinen. Ja kun jollekin tuli liian kuuma, vilvoittelimme kävelemällä puron viileässä vedessä.

Polku seuraa Andreas Creek nimistä puroa, jossa on useita pieniä vesiputouksia. Palmukeidas on ihan mielettömän kaunis ja vehreä. Näimme matkan varrella useita liskoja, perhosia ja lintuja.

Sanotaan, että Andreas Canyonilla on 150 erilaista kasvilajia. Palmujen lisäksi kanjonissa voi nähdä ainakin vuorivaahteroita, poppeleita ja pajuja.

Noin vajaan kilometrin kävelyn jälkeen patikoijat saapuvat sillalle joka johtaa Andreas Creekin yli. Siitä alkaa sitten paluu matka jolla pääsee näkemään palmukeitaan ylhäältä päin. Ja upeahan se on siitäkin kulmasta katsottuna.

Bloggaaja Paula istumassa palmujen alla Indian Canyonilla Kaliforniassa.
Bloggaaja Paula seisomassa palmujen alla Indian Canyonilla Kaliforniassa.
Perhonen Indian Canyonilla Kaliforniassa
Lisko Indian Canyonilla Kaliforniassa
Bloggaaja Paula seisomassa vesiputouksessa Indian Canyonilla Kaliforniassa.
Palmukeidas ylhäältä katsottuna, Indian Canyons, Kalifornia
Palmukeidas ylhäältä Andreas Canyons polulta katsottuna

Kun pääsimme takaisin parkkipaikalle, kaivoimme vielä eväät autossa olevasta kylmälaukusta, ja istahdimme palmujen sisälle syömään. Piknik -paikka oli ihan mieletön!

Saimme istuskella kirjaimellisesti omassa pienessä keitaassa puiden sisällä ja ennen kaikkea varjossa. Enpä ole ennen sellaista nähnyt. Ainakin amerikkalaisista piknik -alueista joilla olen joskus ollut, tämä menee selkeästi kärkeen ykköseksi!

Olemme nähneet yhden palmukeitaan Havaijilla Volcanoesin kansallispuistossa, mutta silloin emme päässeet palmujen sekaan istuskelemaan kuten nyt.

Palmujen ympäröivä piknik -alue Kalifornian Indian Canyonsilla
Piknik -alue Andreas Canyonsin alueella
Meidän perhe piknikillä Kalifornian Indian Canyonsin palmujen saartamalla piknik -alueella.
Eväät maistuivat palmujen lomassa Indian Canyonsilla
Piknik -alue Kalifornian Indian Canyonsilla
Toinen piknik -alue Indian Canyonilla

✻✻✻

Aaamupäivä Indian Canyonilla oli kaikkea mitä siltä odotimme ja ehkä vähän enemmänkin. Ihastuimme tosi paljon tähän paikkaan, ja jos se olisi lähempänä, menisimme oitis takaisin patikoimaan vähän vaativampiakin reittejä.

Niiden jotka vierailevat Palm Springissä, kannattaa ehdottomasti laittaa tämä paikka korvan taakse. Ja lähellähän on muitakin mielenkiintoisia patikointipaikkoja, kuten esimerkiksi Joshua Treen kansallispuisto.

Meidän vinkit lasten kanssa patikoimiseen löytyvät muuten täältä.

Palm Springs on muutenkin paikka josta löytyy tekemistä. Siellä voi esimerkiksi ajella katsomassa taidetta, tai voi sieltä voi lähteä käymään vaikka erikoisella Salvation Mountainilla ja Salton Sealla.

Taas kerran tuli todettua, että en ole (vieläkään) tainnut nähdä kaikkea mitä Kalifornialla on meille tarjota. Toivottavasti pääsemme Indian Canyonille joskus uudelleenkin!

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Oletko joskus käynyt tällaisessa palmukeitaassa jossakin?

You Might Also Like

8 Kommenttia

  1. Minä olen patikoinut Palm Springsin lähialueilla paljonkin, mutta silloin tuo paikka ei tainnut olla vielä tunnettu. Sen sijaan Pacific Crest trail kulkee Palm Springsin ohi ja West Palm Springsistä tein aavikkokävelyitä, millä näin esimerkiksi kalifornianjuoksukäen. Snow Creekillä kävin myös, mutta sieltä ei päässyt maastoon.

    1. En tiedä onko se vieläkään kovin tunnettu, sillä me ei ainakaan tiedetty tästä mitään etukäteen. Ehkä enemmän sellainen paikallisten tietämä paikka joka pikku hiljaa karttaa mainetta some -kuvien avulla. Mielestäni käymisen arvoinen kuitenkin.

  2. Johan on erikoinen paikka! Palmukeidas-sanasta tuli itselleni mieleen aivan erilainen maisema, mutta kyllä kelpaisi tämäkin. Enkä just tällä hetkellä panisi pahakseni 30 asteen hellettäkään – siitä kun sai viimeksi nauttia niin trooppisista lukemista tuntuu olevan iäisyys. Onneksi näitä nojatuolimatkoja voi edelleen tehdä ja vieläpä kohteisiin, joista ei ole koskaan ennen kuullut edes.

    1. Käytin ensin "palmu oasis" termiä kun en keksinyt muuta. Se ei jotenkin tuntunut istuvan suomenkieleen ja ha.. yhtäkkiä hokasin, että eihän sitä se edes ole. Näin on ulkosuomalainen kielissä sekaisin. En sille parempaa käännöstä löytänyt kuin keidas. Palm oasis siis enkuksi.

      Kiva kuitenkin jos tykkäsit nojatuolimatkasta!

  3. Hieno paikka ja mukavan lämmin 🙂 Upean näköisiä nuo palmukeitaat ja niiden piknikalueet.

    Ihan kuin tuossa kuvassa, jonka kuvateksti on "Polku Andreas Canyon Loopille lähtee tuolta kivien ja palmujen välistä", olisi kaksi työmiestä valkoiset kypärät päässä ison kiven takana. Toisesta näkyisi vain hieman kypärää 🙂 Vai onko siellä oikeasti jotkut henkilöt?

    1. Kiitos. Ja kuuma suorastaan. 🥵🙂

      Siellä on tosiaan kaksi henkilöä lähdössä polulle mutta en nähnyt kellään kyllä kypärää. Varmaankin aurinko heijastaa sen verran, että päät näyttää valkoisilta.

  4. Hehe, taas tuli uusia faktoja minulle. Kalifornia tarkoittaa minulle juurikin rantoja ja palmuja (sekä ainakin mielikuvissa tietynlaista vapautta). Enpä olisi arvannut, että natiiveja palmulajeja olisi vain yksi!

    Tuo Peninsular Bighorn Sheep olisi kyllä kiva päästä näkemään, vaikka kovin todennäköistä se ei välttämättä ole. Mustahäntäpeuran serkkuja valkohäntäpeurojahan on Suomessakin ja paikoitellen aika runsaastikin. Hyvin lähellä näyttävät olevan kuvien perusteella toisiaan.

    Eikä yhtään hassummalta näytä Andreas Canyon Loop Trail, mielellään tuon kävelisi!

    1. Mekin oltaisiin kovasti haluttu nähdä ne sarvipäät mutta ei olla onnistuttu niitä bongaamaan. Samoja, tai ainakin samaa sukua olevia lampaita pitäisi olla ainakin Mojavella ja Joshua Tree Parkissa. Näitä peuroja taas voi bongata useissa paikoissa täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *