| |

Radisson Blu Saga; Söin kuivattua kalaa Islannin presidentin kanssa

Icelandic flag against the sky

Radisson Blu Saga on yksi Islannin ja Reykjavikin isoimmista ja tasokkaimmista hotelleista. Vietin Sagassa kuukauden ja tällaista siellä oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Jokunen vuosi sitten vietin kuukauden Islannissa työpaikkani lähettämänä. Ja kuten niin moni muukin, ihastuin tähän karskeaan ja erikoiseen maahan.

Monet Islannin luonnon nähtävyyksistä olivat henkeäsalpaavia, ja vaikka kuukausi oli täynnä töitä, ehdin myös nähdä tosi paljon. Oli mielenkiintoista vierailla niin monessa upeassa kohteessa lyhyen ajan sisällä.

Kuukauden ajan sekä asuin että työskentelin Radisson Blu Saga hotellissa. Tarkoituksena oli palata hetkeksi hotelli-, ravintola- ja matkailu-alalle päivittämään käytännön taitoja, joita alan opettajan työssä tarvitsin.

Pääsin siis kokeilemaan työskentelyä hotellin jokaisella osastolla ja samalla tutustumaan paikallisiin. Ja mikä hienointa, pääsin myös ilmaiseksi mukaan hotellissa myytäville retkille. Kävin tietysti katsomassa kaikki Islannin suosituimmat paikat kuten Golden Circle, Blue Lagoon ja Islannin eteläisen rannikon. Niiden lisäksi kävin valasristeilyllä ja islanninhevosvaelluksella.

RADISSON BLU SAGA HOTEL

Radisson Blu Saga oli hyvä tasoinen hotelli, jossa oli tasokas palvelu ja hyvät puitteet. Radisson Blu -konseptiin olemme sittemmin päässeet tutustumaan myös Helsingin Radisson Blu Aleksanterissa, jossa yövyimme erikoisessa Rock’n Rose -sviitissä.

Radisson Blu Sagassa oli 235 huonetta, kaksi ravintolaa, kuntosali ja kauneushoitola. Lisäksi sen aulassa toimi pieni matkamuistomyymälä josta myytiin myös opastettuja retkiä.

Hotellissa järjestettiin paljon kokouksia ja suurempia tapahtumia, sillä siihen tilat olivatkin hyvin monipuoliset. Osa hotellihuoneista oli uudistettu, joten ne olivat tasokkaampia kuin vanhemmat huoneet. Siksi aina neuvoinkin kaikkia kysymään huonetta uudelta puolelta.

Hotelli ei ollut ihan Reykjavikin keskustassa mutta kävelymatkaa sinne tuli vain noin kymmenisen minuuttia. Matkalla keskustaan pääsin aina ihastelemaan rannassa uiskentelevia joutsenia ja haukkaamaan raitista ilmaa. Helmikuun sää oli tosin hieman vaihteleva, ja välillä jouduin kävelemään matkan räntäsateessa.

Radisson Blue Saga Islannissa
Bloggaaja Paula huoneessaan Hotelli Radisson Blu Sagassa

Olin mukana myös monissa suurissa tilaisuuksissa, joita hotellilla järjestettiin. Kaikki oli aina tarkkaan suunniteltu ja kattaukset tehtiin tarkasti.

Ruoat ja kattaukset mukaelivat aika klassista tyyliä, mikä välillä tuntui vähän vanhanaikaiseltakin. Oli silti kiva päästä näkemään, miten asioita tehtiin muualla kuin omalla työpaikalla tai ylipäätään Suomessa.

Islannissa ollessa pääsin ihmettelemään ja kokeilemaan monenlaista uutta herkkua. Tutuksi tulivat muun muassa kaikenlaiset lampaan päät ja kalat.

Erääseen hotellilla pidettävään juhlatilaisuuteen katoimme leivän sijasta pöytiin korit kuivattua kalaa voin ja merilevän kera. Se oli ensimmäinen kerta kun pääsin itse maistamaan kyseistä ”kalaherkkua”.

Täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut ihan minuun makuuni, mutta samaisessa tilaisuudessa kalaa maisteli myös Islannin presidentti. Eli pääsin maistelemaan kuivattua kalaa aikamoisessa seurassa!

Juhlakattaus Radisson Blu Saga hotellin salissa
Kalaa buffet pöydässä Radisson Blu Saga hotellissa
Juhlakattaus Radisson Blu Saga hotellissa Islannissa
Kuivattua kalaa ja merilevää juhlakattauksessa Islannissa

Grillið RAVINTOLA

Radisson Blu Sagan aamiainen oli todella monipuolinen ja maittava. Se tarjoiltiin alakerran ravintolassa, jossa myytiin myös lounasta.

Hotellin ehdoton valtti oli kuitenkin sen ylimmän kerroksen fine dining -ravintola; Grillið. Ravintola on varsinainen klassikko, sillä se on palvellut asiakkaita hotellin kahdeksannessa kerroksessa jo lähes vuosisadan verran.

Sen keittiössä oli aina työskennellyt huippukokkeja ja sen menu on ollut todella hienostunut. Myös palvelu ravintolassa oli viimeisen päälle.

Minulle kerrottiin heti, että harjoittelijat pääsevät Grillidissä vain täyttämään vesilaseja ja viemään leipäkoreja pöytiin. Henkilökunta kuitenkin huomasi nopeasti, että olinkin ollut alalla jo pidempään, ja pääsin onneksi pian tekemään muutakin. Oli mukavaa päästä seuraamaan huippuravintolan arkea.

Islantilainen keittiö on jo pitkään ollut maailman huipputasoa, ja maan kokkimaajoukkue on vuodesta toiseen ollut ihan kärkikastissa. Grillid on yksi niistä legendaarisista ravintoloista joissa näitä taidonnäytteitä pääsi näkemään.

Grillid ravintola Radisson Blu Sagassa
Grillid ravintola

🧂🧂🧂

Kuukausi Islannissa oli kaiken kaikkiaan ihan mahtava ja opettavainen kokemus.

Koin, että paikallisiin oli välillä vaikea tutustua, ja he olivat ehkä vielä suomalaisiakin jurompia. Kuoren alta paljastui kuitenkin ihania ihmisiä, ja sain matkalta myös elinikäisiä ystäviä.

Ja mikä mahtavinta, olihan minulla taas uusi maa plakkarissa ja pääsin kiertämään kaikki Islannin parhaat nähtävyydet. Upea maa jonne toivottavasti pääsen vielä palaamaan yhdessä perheeni kanssa.

🇪🇺 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE EUROOPASSA 🇪🇺

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Edit. Valitettavasti viimeisimmän tiedon mukaan Radisson Blu Saga on sulkenut ovensa pandemian aikana talvella 2021.

You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *