| |

Yksi kalkkarokäärmeburger, kiitos – Fort Zion, Utah

Perheemme on varsin seikkailunhakuinen niin matkojen kuin ruoankin suhteen. Itselleni kun on ikää tullut lisää, niin en ehkä lähde yhtä helposti enää kaikenlaisiin hullutuksiin mukaan, mutta maistan mielelläni paikallisia ruokia eri reissuilla. Tällä kertaa satuimme paikkaan, jonka laittaisin nyt juurikin tuonne hullutusten kategoriaan, ja tuli maistettua jotakin mitä ei ihan joka paikassa ole edes tarjolla.

Olimme siis Utahin puolella piskuisessa kaupungissa nimeltä Hurricane, josta pääsimme helposti patikoimaan Zionin kansallispuistoon. Illalla meille yllättäen selvisi, että lähes koko kylä oli niin sanotusti kiinni. Utah on hyvin uskonnollinen osavaltio, ja monet liikkeet ovat sunnuntaisin suljettuna. Ja nyt oli vieläpä kaiken kukkuraksi pääsiäissunnuntai! Pienen tutkimuksen jälkeen meille jäi vaihtoehdoiksi joko pikaruoka, huono meksikolainen ravintola tai hyvät arvostelut saanut kauempana oleva Fort Zion -ravintola. Päädyimme näistä viimeiseen.


fort_zion.jpg

Pihaan ajaessamme totesimme, että nyt taisimmekin sattua varsinaiseen turistirysään. Sesonki ei ollut vielä kuitenkaan alkanut, joten paikalla ei ollut kuin muutama hassu asiakas meidän lisäksi. Fort Zionissa on ravintolan lisäksi matkamuistomyymälä, hauska villinlännen kylä kuvien ottamista varten sekä pienoinen kotieläintarha. Me skippasimme eläimet vaikka pääsymaksu eläimiä silittelemään olisi ollut vain $1. Ravintola mainostaa myös itsetehtyä jäätelöä.


Täällä voi kuvata itsensä villinlännen kylässä

Täällä voi kuvata itsensä villinlännen kylässä

Varsinainen ruokalista olikin meille sitten yllätys. Tavallisten burgerien lisäksi tarjolla oli muun muassa buffaloburgereita, hirvenlihaburgereita, peuraburgereita ja villisikaburgereita. Mitähän lienee ollut Jackalope burgerissa? Jackalope on nimittäin myyttinen eläinhahmo, jolla on jäniksen vartalo ja antiloopin sarvet. Ehkä oliskin pitänyt kokeilla. Niin, ja sitten oli vielä se kalkkarokäärmeburger. Mieheni hetkenmielijohteesta päätyi yllättäen sellaiseen.


fort_zion_menu.jpg

Itse ravintola oli vähän saluunatyyppinen, ja siellä oli useita hauskoja yksityiskohtia. Yhtenä niistä oli pöytänumero, joka oli jättimäisen pelikortin muodossa. Lisäksi ruokatilauksen yhteydessä sai pyöräyttää onnenpyörää, ja onnekkaimmat saivat jäätelötötterön jälkiruoaksi. No, meitä ei sellainen onni tällä kertaa kohdannut, mutta pääasia, että saatii murkinaa mahaan ennen nukkumaan menoa.

Mieheni tosiaan tilasi Rattlesnake Burgerin eli hampurilaisen kalkkarokäärmepihvillä. Käärmepihvi oli vaalea, aika kuiva ja lähenteli kanan makua. Pakkohan sitä oli sitten minunkin maistaa. Suosittelen kyllä tilaamaan pihvin mediumina, sillä kypsäksi paistettuna pihvi oli aivan liian kuiva. Olen maistanut käärmettä joskus aikaisemminkin kun hotelli- ja ravintolakoulussa väkersimme kaikenlaista eksoottista, mutta kalkkarokäärmettä se ei sentään ollut. Tulipa nyt siis koettua sitten sekin. Olimme molemmat sitä mieltä, että se perinteinen hampurilainen kuitenkin pesee käärmeburgerin 100-0, joten tämä kokeilu taisi jäädä yhteen kertaan.


Kalkkarokäärmeburger - Fort Zion, Utah

Kalkkarokäärmeburger – Fort Zion, Utah


rattlesnakeburgeri.jpg

Fort Zion oli hauska tuttavuus, ja varmasti Zionin kansallispuistosta lasten kanssa pois tuleville oivallinen pysähdyspaikka. Ruoka itsessään oli vähän pettymys sillä vaikka burgerit olivatkin ihan ok, ei listalla sitten paljoa muuta ollutkaan. En nyt ihan ymmärtänyt, mistä tämä paikka oli niin hyvät arvostelut saanut. Ehkä ruoka on ollut muille kävijöille sivuseikka. Mutta yhdessä asiassa ei ainakaan ollut valittamista…nimittäin maisemissa!


fort_zion_maisema.jpg

Zionissa käynnin jälkeen suuntasimme Kanabiin ihmettelemään hoodoo -kivipatsaita, ja sieltä kohti Pagea ja Antelope Canyonia. Niistä lisää myöhemmin.

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Oisko ne kehutut arvostelut sitten niistä kotitekoisista jätskeistä… oli meinaan taivaallisen hyvää!
    Ruoka itsessään ei vissiin tehnyt erityistä vaikutusta kun en muista siitä mitään, muuta kuin että tuolla syötiin 😀
    Paikka itessään oli kyllä ehdottomasti pysähdyksen arvoinen! Ja pelkästään jo ne jätskitkin…

    1. No hitsi, nyt vähän harmittaa ettei maistettu. Mies yritti kyllä vihjailla jätskin suhteen mutta olin niin väsynyt, että halusin nopeasti hotellille takaisin.

  2. Jopa oli ruokalista! Olisin itse varmaankin jäänyt nälkäiseksi tuolla ravintolassa. Maisemia voisin kuitenkin lähteä katsomaan 🙂

    1. No olin kieltämättä vähän ällikällä lyöty kun näin listan, kun paikkaa niin hehkutettiin netissä. Mutta onneksi sieltä löytyi edes se tavallinen burger, ja olihan siellä myös vege- ja rapuburgeritkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *