On vihdoin tullut aika päivitellä vähän kuluneen viikon tapahtumia. Road trippimme Kaliforniasta Nevadan kautta Utahiin ja Arizonaan oli nimittäin sen verran tiivis, että hyvä kun sain muutaman kuvan pukattua ulos iltaisin ennen kuin kaaduin sänkyyn. Matkan varsinainen tarkoitus oli tavata sukulaisia St. Georgessa, Utahissa, ja saattaa marraskuussa pois nukkunut isoisoäiti viimeiseen lepopaikkaansa. Tapasimme osan porukasta perjantai-iltana illallisen merkeissä, ja lauantaina aamiaisen jälkeen sitten suuntasimme sitten Snow Canyon State Parkiin sirottelemaan isoisoäidin tuhkat hänen toivomuksensa mukaan.
Snow Canyon ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta puisto oli ihan uskomattoman kaunis. Punaiset kalliot loistivat auringossa molemmin puolin tietä ajaessamme puistoon. Kun saimme ryhmämme kasaan, lähdimme lyhyelle patikkaretkelle etsimään paikkaa jonne voisimme isoisoäidin tuhkat sirotella. Monet kansallis- ja osavaltionpuistot antavat lupia tuhkan sirotteluun tietyin säännöin, ja mekin olimme etukäteen tarkistaneet, että se oli täällä sallittua. Toin mukanani kimpun punaisia ruusua jotka jaoin lapsille. He jättivät ne sittem paikkoihin joihin tuhkaa siroteltiin. Isoisoäiti oli kovin tärkeä etenkin isommalle neidillemme, ja varmasti serkuillensa myös. Nuorimmaisemme on vielä pieni muistamaan tämän ajan tapahtumia. Vaikkei meillä mitään erityisiä seremonioita tuona päivänä ollutkaan, oli tuhkien sirottelu omalla tapaa kaunis hetki. Isoisoäiti pääsi toivomaansa paikkaan, ja meille kaikille jäi päivästä kaunis muisto.
Aurinko alkoi porottaa jo melkoisen kuumasti mutta osa meistä päätti vielä käväistä lyhyellä patikkaretkellä katsomassa kivettyneitä hiekkadyynejä (Petrified Sand Dunes Trail). Aikoinaan tuulet ovat puhaltaneet alueelle hiekkaa joka myöhemmin on pakkautunut ja tiivistynyt kiveksi. Kiviaineksen nimi on Navajo Sandstone sen mukaisesti, että nyt ollaan Navajo intiaanien elinalueilla eli Navajo Countryssä. Kalliot todellakin vieläkin näyttivät kauempaa katsottuina dyyneiltä. Lähempänä sitten oli nähtävissä kaikenlaisia tuulen ja eroosion kiveen aiheuttamia kuvioita. Olen nähnyt vastaavaa shakkilautaa muistuttavaa kuviota Zionin kansallispuiston kalliossa, ja se onkin yksi paikan vetonauloista (Checkerboard mesa).
Maasto ei ollut kovin vaikeakulkuista, eikä meillä ollut ongelmia vaikka mukana oli lapsia ja yksi neiti kantorinkassakin. Kun pääsimme ylös dyynin päälle, tuntui siltä kuin punaista kalliota olisi riittänyt silmin kantamattomiin. Ylhäällä dyynin päällä oli laaja alue pyöreäksi muotoutuneita pikkukiviä. Kyllä luonto on ihmeellinen kun se osaa tällaisiakin tehdä!
Päivän teema oli ehkä surullinen, mutta päällimmäinen tunne tuolloin oli kuitenkin onni. Olimme onnellisia, että pääsimme viemään isoisoäidin hänen toivomaansa paikkaan. Olimme onnellisia, että saimme tehdä sen yhdessä niin monen perheen jäsenen kanssa joita harvoin näemme. Ja olimme onnellisia, että saimme kuulla sen päivän aikana niin montaa tarinaa isoisoäidistä. Ja olimme onnellisia, että päivästä tuli kaikin puolin kaunis päivä!
SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ…
Tuo on aika diippi paikka, vaikka luonto onkin kaunis, koska sieltä tulee jatkuvasti juttua näistä FLDS-lahkolaisista, joilla on moniavioisia perheitä ja sitten niillä on kyttäyspartiot ja preeriapuvut. Say no to the dress.
Mutta siis ihan vain luonnon kannalta on hyvä paikka käydä ja minua on jäänyt kaduttamaan se, etten tuossa osavaltiossa kerinnyt käymään.
No joo, se on kyllä totta, että kaikenlaisia lahkoja edelleenkin on olemassa. Osa niistä on muuttanut Nevadan puolelle sen jälkeen kun moniavioisuudesta tuli laitonta. Mutta ehdottomasti Utah on vierailemisen arvoinen paikka!
Kyllä luontoäiti osaa maalata hienoja maisemia! Isoäitisi – otan osaa – sai upean hautapaikan, ja tästä reissusta jäi varmasti kaikille osallistujille kaunis muisto.
Näin on. Kiitos Maarit! Hän oli itseasiassa mieheni puolelta mutta onhan se luopuminen aina surullista koko perheelle. Se oli kaunis päivä, ja toivottavasti vanhempi lapsemme sai tästä kauniin muiston. Hänelle isoisoäiti oli niin tärkeä.