|

Näe leppäkerttuja Kaliforniassa – Reinhardt Redwood

Blogger Paula looking at ladybugs at Reinhardt Redwood Park in California

Näe leppäkerttuja Kaliforniassa! Reinhardt Redwood Regional Parkissa Oaklandissa on mahdollisuus nähdä tuhansia leppäkerttuja kerralla.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Kaliforniassa on kaikenlaista nähtävää ja luonnonihmeitä riittää! Tällä kertaa kävimme punapuumetsässä, johon vuosi toisensa jälkeen kertyy tuhansia leppäkerttuja yhtä aikaa.

Oli ihmeellistä kävellä siellä jättiläispuiden alla leppäkerttujen kuhistessa polun reunalla. Sellaista määrää leppäkerttuja on vaikeaa edes kuvitella, mutta niitä oli joka paikassa; kantojen päällä, heinikoissa ja oksilla niin, ettei varsinaista oksaa edes näkynyt. Lapset olivat aivan innoissaan!

Punapuumetsä itsessään on jo näkemisen arvoinen paikka, nimittäin puut niissä ovat maailman suurimpia. Mutta tällaisia leppäkerttumetsiä on vain muutama, ja yksi niistä on Dr. Aurelia Reinhardt Redwood Regional Park (entinen Redwood Regional Park) Oaklandissa.

Lue tästä mistä ja milloin leppäkertut löytyvät.

Kalifornian jättiläispunapuumetsät

Jättiläispunapuut ovat Kalifornian oma erikoisuus, ja harvinaisuudessaan myös hyvin suosittu nähtävyys. Pienemmässä määrin punapuita löytyy myös Oregonista ja Kiinasta. Kiinan punapuut ovat kokonaan oma lajikkeensa. Myös Australiaan punapuita joskus viety mutta ne eivät kasvaneet siellä alunperin.

Kaliforniassa reissatessa voi törmätä kahteen erilaiseen punapuutyyppiin; Coastal Redwoods eli toiselta nimeltään Sequoia sempervirens (rannikkopunapuu) ja Giant Sequoias (mammuttipetäjä). Lajit ovat sukua toisilleen, mutta asustelevat ihan erilaisissa maisemissa.

Coastal Redwood on maailman korkeimmalle kasvava puu, kun taas Giant Sequoia on leveysmitalla maailman suurin puu. Giant Sequoia kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan Kalifornian vuoristoissa, lähinnä Sierra Nevadalla, kun taas rannikkopuu viihtyy luonnollisesti lähempänä rannikkoa.

Kaliforniassa on monta kivaa paikkaa nähdä jättiläispunapuita. Niistä kuuluisimpia lienevät Muir Woods National Monument ja Sequoian kansallispuisto. Myös Yosemiten kansallispuistossa on punapuukasvustoja, esimerkiksi Mariposa Grove.

Reinhardt Redwoodin lisäksi myös Muir Woodsissa on mahdollista nähdä isommassa määrin leppäkerttuja.

Reinhardt Redwood Regional Park

Reinhardt Redwood Regional Park sijaitsee Oaklandissa, kaupungin itäpuolella olevilla kukkuloilla. Ajomatkaa esimerkiksi San Franciscosta puistoon tulee liikenteestä riippuen 20-30 minuuttia. Oaklandin keskustasta puisto on vain muutaman mailin päässä.

Me suuntasimme autolla Canyon Meadows Staging Arealle, josta oli sitten tarkoitus aloittaa polku leppäkerttujen luo. Loppumatka mentiin mutkittelevaa pienempää tietä jyrkästi ylöspäin. Ohitimme pari hevostallia ja laskeuduimme sitten alas punapuumetsään.

Puistoon on useampia sisäänkäyntejä, eli eri suunnasta saapuessa saattaa päätyä eri parkkipaikalle. Polkuja alueella on pilvin pimein ja metsässä riittää näkemistä monen vierailun ajaksi.

Vuosien 1840 ja 1860 välillä tältä alueelta hakattiin runsaasti puuta koko San Franciscon alueen käyttöön. Punapuu oli rakennusmateriaalina kovin haluttu, sillä se ei syty helposti palamaan. Suuri alue metsästä muuttui kantojen mereksi kun puuta kaadettiin ihan surutta.

Metsään on onneksi kasvanut nyt toisen ja kolmannen sukupolven punapuita jotka ovat muinaisten jättiläispunapuiden klooneja. Nämä rannikkopunapuut voivat kasvaa jopa 46 metriä korkeiksi.

Heti kun lähdimme kävelemään, oli pakko pysähtyä hetkeksi hengittämään raikasta ilmaa. Tuntuu kuin nämä älyttömän korkeat rannikkopunapuut jotenkin vangitsisivat puhtaampaa ilmaa sisälle metsään.

Myöskään auringonvalo ei pääse alas asti, eli näissä punapuumetsissä on usein vähän pimeämpää, kosteaa ja aika kylmä. Niin oli myös täällä. Jouduimme heti jo parkkipaikalla vetaisemaan takit niskaan.

Bloggaaja Paula ja lapset kävelemässä Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Reinhardt Redwood Regional Parkin polkuja Kaliforniassa

Matkalla puistoon näimme kylttejä, joissa varoiteltiin jäisistä teistä, eli tälle alueelle taitaa sadella joskus vesisateiden aikana myös vähän lunta.

Punapuiden lisäksi puistossa voi nähdä kaikenlaisia ainavihantia havupuita ja Chaparral -nimistä matalaa kasvia.

Eläimistä mainitsemisen arvoisia ovat ainakin maakotkat ja myrkytön Alameda striped racer käärme. Tämä paikallinen alalaji on aika harvinainen, sillä niitä asustelee vain täällä San Franciscon Bay Arealla. Käärme on musta ja sillä on koko pituudellaan olevia keltaisia raitoja.

Metsän läpi virtaavassa purossa asustelevat myös kirjolohet mutta ikäväkseni on pakko todeta, että puro oli nyt ainakin lähes kokonaan kuivunut. Taas yksi surullinen muistutus Kaliforniaa piinaavasta kuivuudesta.

Muita eläimiä joita metsässä voi nähdä ovat ainakin peurat, pesukarhut, oravat ja jänikset. Ai niin, ja tietenkin ne leppäkertut!

REINHARDT REDWOODIN TUHANNET LEPPÄKERTUT

Kävelimme Steam Trail -nimistä polkua pitkin kunnes saavuimme risteykseen josta erkani oikealle Canyon Trail. Siinä kohdassa ylitimme puron siltaa pitkin ja lähdimme eteenpäin.

Aika pian ensimmäisen ylämäen jälkeen aloimme nähdä oikealla puolella kasvien seassa leppäkerttuja. Ja sitte näimme vielä leppäkertuista kertovan kyltin.

Siitä alkoi varsinainen kerttujen alue! Niitä oli kasveissa, kannoilla ja puiden rungoilla, tuhansittain. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista! Ja lapset olivat tietysti ihan innoissaan!

Bloggaaja Paula osoittamassa Varo leppäkerttuja -kylttiä

Jos ihan tarkkoja ollaan, leppäkerttulaji on nimeltään Convergent Lady Beetle (Hippodamia convergens), jonka suomenkielistä nimeä en onnistunut löytämään. Suomessa hippodamia suvun leppäkerttuja on tavattu ainakin neljää eri lajia.

Tutkijat uskovat, että leppäkertut kokoontuvat ryppäiksi pysyäkseen lämpimänä talven kylminä kuukausina ja paritellakseen sitten keväällä. Ne palaavat aina samaan paikkaan edellisten leppäkerttujen jättämän kemiallisen jäljen houkuttelemana.

Lapset lukemassa kylttiä joka kertoo leppäkertuista
Leppäkerttuja oksalla Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttuja maassa Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttuja puunrungolla Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttu kädellä Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttuja puskassa Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttuja lähikuvassa oksalla Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa
Leppäkerttuja maassa oksien seassa Reinhardt Redwood Regional Parkissa Kaliforniassa

Kun leppäkertut oli nähty me palailimme hiljalleen samaa reittiä takaisin. Monenlaisia rengasreittejäkin puistossa olisi voinut kehitellä mutta lasten kanssa tämä oli ihan hyvän pituinen lenkki.

Kävelimme noin viisi kilometriä ja pysähdyimme yhdesti syömään vähän eväitä. Puistossa on kivoja grillauspaikkoja, katoksia ja penkkejä useammassa paikassa.

🐞🐞🐞

On aina mielenkiintoista päästä todistamaan tällaisia pieniä luonnonihmeitä ja samalla päästä vähän liikkumaan raittiissa ilmassa. Punapuumetsät ovat upeita ihan ilmankin leppäkerttuja ja kannattaa laittaa ainakin yksi metsä vierailulistalle.

Meidän perheen vinkit patikoimiseen lasten kanssa löytyvät täältä.

Oletko koskaan nähnyt näin montaa leppäkerttua kerralla? Tai käytkö yleensä katsomassa jos matkalle sattuu joku luonnon ihme?

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

12 Kommenttia

  1. Oho! Ihan epätodellisen oloinen leppispopulaatio:) Hienoja kuvia leppäkertturykelmistä!
    (Oliko tuo karttakuva vahingossa tuossa? Vai menikö multa jotain ohi?)

    1. Mitä karttakuvaa tarkoitat? Interaktiiviseen karttaan on merkitty puiston sijainti niin se helppo löytää jos joku sitä etsii. Vai oliko kyseessä joku muu kuva?

    1. No onhan tämä kyllä aika erikoinen paikka. En nyt ehkä ihan hirveän kaukaa ajelisi näitä katsomaan mutta nyt kun kuulin, että oli näinkin lähellä, niin oli ihan hauska mennä. 🐞

  2. Ihan mielenkiintoinen ”massaesiintymä”, joskin siinä missä Suomen kesässä yksittäinen leppis tuntuu symppikseltä otuksella, niin tuollaisesta laumasta tulee kyllä vähän karmivakin fiilis! Vähän turhan hyviä kuvia Sinulla – tuntuvat kuoriaiset melkein kävelevän ruudulla 🙂

    1. Voi kiitos Pirkko! Itse kun harmittelin, että jotenkin kuvat oli tällä kertaa niin epätarkkoja ja mietin jo syytäkin siihen. Hyvä jos oli muutama onnistuneempi. Ei se siellä luonnossa tuntunut yhtään karmivalta mutta jos vaikka kotona olisi tuollainen pataljoona, niin voisin järkyttyä. 😂

  3. Punapuut ovat Muir Woods National Monumentista meille tuttuja, todella vaikuttavan kokoisia. Seuraavalla Kalifornian matkalla aiotaan käydä katsomassa myös mammuttipetäjiä. Ei olla nähty noin montaa leppäkerttua kerralla, mutta paikka alkoi kiinnostamaan! Paikassa kuin paikassa mahdolliset luonnonihmeet kiinnostavat meitä aina.

    1. Mammuttipetäjät on mielestäni vielä vaikuttavampia kuin nämä rannikon puut. Jostakin luin, että myös Muir Woodsissa olisi ollut leppäkerttuja. En ole koskaan siellä niitä nähnyt mutta en ole osannut niitä etsiä, ja ehkä olemme olleet väärään vuodenaikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *