Kotimatkalla Sierra Nevadan vuoristosta satuimme Highway 49:lle, joka on tunnettu Kalifornian kultabuumin keskiönä. Palasimme siis vuorilta eri reittiä kuin sinne menimme. Menomatka taittui mukavasti Yosemiten kansallispuiston läpi, mutta nyt kun olimme koukanneet pohjoisemmaksi käymään Bodien kummituskaupungissa, palasimme takaisin Sonora Passia pitkin. Tie ei kulkenut ihan yhtä korkealla kuin Yosemiten Tioga Pass, mutta se oli kovin mutkainen ja kapea, ja tuntui siksi pahemmalle. Manasin moneen kertaan, että miksi me oikein lähdimme tänne, ja milloin tämä tie oikein loppuu. Palkinto odotteli kuitenkin vuoren toisella puolella kun tajusin, että saavuimme ihan Columbia nimisen vanhan kaupungin viereen.
MITEN KULTAKUUME ALKOI COLUMBIASSA
Aivan kuten Bodie Ghost Townkin, myös Columbian kaupunki eli kultahuumaa 1800-luvulla. Kaikki alkoi siitä kun Dr. Thaddeus Hildreth leiriytyi alueella veljensä ja muutamien muiden kullan etsijöiden kanssa. Ja niin vain kävi, että kultaa löytyi, ja ihmisiä alkoi virrata paikalle pilvin pimein. Ensiksi kylä pahanen nimettiin American Campiksi, mutta se muutettiin myöhemmin Columbiaksi. Ihmiset alkoivat elää kaupungissa pysyvämmin, ja teltat muuttuivat aikojen myötä oikeiksi asuin rakennuksiksi. 1860-luvulla kultasuonet alkoivat kuitenkin hiipua ja ihmiset muuttaa Columbiasta pois. Columbia alkoi kutistua useamman tuhannen asukkaan kaupungista pikkuruisemmaksi kyläksi, joka pysyi pystyssä muutaman sadan ihmisen voimin. Rakennukset rapistuivat ja liikeyritykset sulkivat ovensa. Kunnes lopulta sitten useamman yrityksen jälkeen, siitä päätettiin tehdä suojelukohde, eli state park.
Oli oikeastaan aika hauskaa vierailla kahdessa kultabuumin kaupungissa peräkkäisinä päivinä ja nähdä miten erilaisia ne olivat. Ja olivathan ne. Siinä kun Bodie oli tyhjentynyt ihan kokonaan, ja muuttunut aavekaupungiksi, Columbia ei koskaan menettänyt kaikkia asukkaitaan. Kun Bodie on jätetty totaalisesti sen alkuperäiseen tilaansa, Columbian talot on korjattu ja entisöity entiseen loistoonsa, ja niissä toimii nyt erilaisia yrityksiä ja museoita. Itse pidin enemmän siitä autenttisuuden tunteesta, joka Bodiessa tuli, kun näki tukipuilla tuettuja rakennuksia joiden ikkunat olivat rikki. Mutta toki Columbiakin oli hieno. Lisäksi Bodiessa jotenkin pääsi lähemmäksi kaupungin elämää, ja pääsi kuulemaan kaikenlaisia ihmiskohtaloita, kun taas Columbiassa emme juurikaan sellaisia kuulleet. Kaupunki oli muutenkin täysin tyhjä ja suurin osa liikkeistä kiinni. Ehkä viikonloppuisin siellä on enemmän elämää, mutta nyt käveleskelimme Columbian katuja ihan yksin.
KÄVELYLLÄ COLUMBIA STATE HISTORIC PARKISSA
Me aloitimme kierroksen Columbia State Historic Parkissa lounaalla. Sen verran nälkäisiä olimme vuorten ylityksen jälkeen, että etsimme käsiimme ruokapaikan. Sellainen löytyikin ihan puiston kulmalta tien toiselta puolelta, ja nyt täytyy sanoa, että tätä paikkaa voin suositella. El Jardín tarjosi todella maukasta meksikolaista ruokaa ihanassa, pienessä ravintolassaan, ja sen varjoisassa puutarhassa. Mittari huiteli koko päivän yli kolmessakympissä, joten varjoa todellakin kaivattiin.
Puiston puolella satuimme melkein heti pieneen museoon, jossa puistonvartija lakaisi lattiaa. Saimme häneltä alueen kartan jonka avulla kiertelimme puistossa. Museossa oli mahdollisuus katsoa Columbian historiasta kertova video, ja lapsille oli mukava leikkipaikka. Oli mahdollisuus muun muassa pukeutua vanhanajan vaatteisiin. Myytävänäkin oli kaikenlaista pientä matkamuistoa, mutta me jätimme sen mahdollisuuden käyttämättä.
Mieleen jäivät parhaiten vanha hotelli, jossa pystyy nykyäänkin yöpymään, vankila, karkkikauppa ja pankki. Karkkikaupan namut tehdään käsin 1800-luvulta olevassa keittiössä, jonne kurkimme sisään sen ikkunoista. Kauppa oli kyllä auki nytkin, mutta ilmeisesti karkkeja ei valmisteta joka päivä, sillä keittiö oli tyhjä. Kultakuumeen aikaiset pankit taas toimivat enemmänkin kullan ostajina tai siirtäjinä, kuin rahan tallettajina. Postivaunut kulkivat kaupunkien välejä arvokas lasti kyydissään. Vanhaan Wells Fargon pankkiin pääsi myös sisälle.
Vapaamuurarit olivat voimissaan Columbiassa jo 1800-luvulla. Sisällä talossa oli mielenkiintoinen näyttely vapaamuurarien historiasta ja tavaroista. Olisipa mielenkiintoista nähdä vieläkö kokouksissa näyttää samalle.
Kaikenkaikkiaan Columbia oli ihan mielenkiintoinen pysähdyspaikka kotimatkalla. Se ei alunperin ollut meidän listalla, mutta olen toki näistä alueista kuullut joskus, ja miettinyt, että olisi kiva joskus käydä. Ehkä en ihan yksin Columbiaa ajaisi kovin kaukaa katsomaan, mutta näin ohikulkumatkalla se oli kiva stoppi. Ja onhan Highway 49:llä toki paljon muutakin nähtävää.
Meidän matka jatkui tällä Labor Dayn road tripillä kohti kotia San Franciscon Bay Arealle. Tämä reissu oli nyt taputeltu, ja sitten ei kun uusia suunnittelemaan!
SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ…
