Yosemiten kansallispuiston Tioga Pass kulkee puiston läpi ja Sierra Nevadan vuoren yli. Sen varrella on upeita maisemia ja paljon nähtävää.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Tioga Pass on Kalifornian korkein vuoriston ylittävä tien pätkä ja se sijaitsee Yosemiten kansallispuistossa Sierra Nevadan vuoristossa. Se on osa Route 120 nimistä tietä. Route 120 kulkee kansallispuiston yhdeltä portilta sen läpi toiselle portille.
Tioga Passin varrelle jää monia mielenkiintoisia patikkapolkuja ja luonnonnähtävyyksiä, ja ennen kaikkea ihan mielettömiä vuoristomaisemia. Silti se jää monelta puistonkävijältä kokonaan käymättä.
Tioga Pass on avoinna vain kesäkuukausina, joten mekin ehdimme käydä Yosemitessa jo monet kerrat, ennen kuin pääsimme tutkimaan puiston tätä kulmaa. Yosemite on muutenkin valtavan iso, ja suurin osa vieraista päätyy ensin katsomaan sen päänähtävyyksiä Yosemite Valleyssä.
Tioga Pass on kuitenkin käymisen arvoinen, ja siitä voi jatkaa matkaa moneen muuhun mielenkiintoiseen kohteeseen Sierra Nevadan itäpuolelle. Me ainakin tykkäsimme kovasti!
Tässä sellaiset paikat joissa ainakin kannattaa pysähtyä:
Tioga Pass ja sen nähtävyydet
Olmsted Point
Olmsted Point on pysähdyspaikka jolta aukeaa ihan uskomattomat maisemat alas Yosemite kanjoniin. Ihmiset käveleskelevät ympäriinsä, kiipeilevät kivillä, ottavat kuvia ja nauttivat maisemasta.
Olmsted Pontilta on nähtävissä molemmat, sekä Half Dome että Cloud’s Restin huiput. Tenaya kanjoni näkyy kaukana niiden välissä.
Parkkipaikan vasemmalta puolelta lähtee pieni polku, jota seuraamalla pääsee paikalle, jossa voi nähdä vanhan jäätikön jälkeen jättämiä kivenlohkareita. Sellaisella minäkin seison alla olevassa kuvassa. Kun jää aikanaan suli, se jätti jälkeensä merkit olemassa olostaan.
Valitettavasti paikalla oli myös aikamoinen määrä ampiaisia, joista yksi pääsi jotenkin pistämään tytärtämme jalkaan. Se vähän lyhensi aikaamme Olmsted Pointilla, mutta tämä on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!



Tenaya Lake
Tenaya Lake on ihan tien varressa, ja on mielettömän kaunis ja kirkasvetinen järvi. Se syntyi Tenaya Glacierin tiimoilta, aivan kuten Half Domekin. Monet purot ja lähteet pitävät järven vettä yllä.
Järvellä oli paljon ihmisiä uimassa, kalastamassa ja kajakoimassa. Moni istuskeli vain rannalla piknikin kanssa.
Tenaya Lakelta lähtee myös patikkapolkuja jos metsässä samoilu kiinnostaa. Valitettavasti me emme ehtineet nauttia järvestä kauaa, sillä ampiaisen pisto vaivasi tytärtämme kovasti. Aiomme palata sinne kuitenkin joskus takaisin.
Soda Springs
Soda Springs on lähde jossa kuplii kylmää, hiilihappopitoista vettä. Lähteelle pääsee lyhyehköllä patikkaretkellä Tuolumne Medowsien sydämessä.
Auton voi parkkeerata Lembert Domen parkkipaikalle, ja siitä on helppo jatkaa seuraten kylttejä. Polku kulkee Tuolumnejoen vartta pitkin ja maisemat ovat todella kauniit.


Ensin saavutaan Parsons Lodgelle, joka rakennettiin vuonna 1915 Sierra Clubin toimesta sen entisen johtajan, Edward Taylor Parsonsin kunniaksi.
Kun talolta kääntyy oikealle, saapuu heti Soda Springsille. Vuosia ihmiset ovat juoneet lähteestä vettä mutta nyt sitä ei enää suositella, sillä sen pinnalle on saattanut kertyä epäpuhtauksia.

Polku on tosi tasainen ja sen olisi voinut mennä melkein loppuun saakka vaikka lastenrattaiden kanssa, mutta meillä pienin neiti matkusti perille asti kantorepussa. Meidän vinkit lasten kanssa patikoimiseen löytyvät täältä.
Tuolumne Meadows
Tuolumne Meadows on varmasti tämän alueen tunnetuin paikka. Niittyjen vehreys johtuu sinne keväällä sulavasta lumesta ja runsaasta vedestä.
Jos haluaa nähdä kevätkukkien kukkivan, tämä on Yosemiten paras paikka niiden bongaamiseen. Kunhan vain tie aukeaisi tarpeeksi aikaisin keväällä.
Tuolumne Meadowsilla on useita patikkareittejä ja maisemana on useiden eri vuorten doomit.


TIOGA PASSIN YLITYS YOSEMITESSÄ
Route 120:llä ei ole tarjolla paljoa palveluita, eli kannattaa varautua täydellä bensatankilla, runsaalla vedellä ja eväillä. Tuolumne Meadowsin Visitor Center ja Wilderness Center ovat avoinna kesäkuukausista aina lokakuun keskivaiheille.
Pian Visitor Centerin jälkeen näimme tilapäisessä teltassa olevan ravintolan, mutta en löytänyt sen aukioloaikoja mistään. Tällä reitillä on monia piknik -paikkoja varustettuna upeilla maisemilla ja meillä oli mukana reilusti evästä, joten emme lähteneet ravintolaan jonottelemaan.
Tien varrella on myös useampi camping alue.
Huomioitavaa on myös, että Tioga Passin korkein kohta kulkee vuorella yli kolmessa kilometrissä, mikä saattaa aiheuttaa lieviä vuoristotaudin oireita monille. Näin kävi myös meille, ja niistä, sekä vuoristotaudin tunnistamisesta kirjoitinkin jo aiemmin.
🏔🏔🏔
Hienon päivän jälkeen Yosemitessä, me jatkoimme matkaamme vuorten yli Mammoth Lakesille missä kävimme patikoimassa Devils Potspile National Monumentille.
Devils Postpile on iso basalttinen kivimuodostelma, joka on syntynyt kuuman laavan ja jään yhteistyönä. Näin samanlaisen muodostelman aikoinaan Reynisfjaran mustalla hiekkarannalla Islannissa.
Jos aikoo Tioga Passiltä vuoren itäpuolelle, kannattaa laittaa listalle ainakin Mono Lakes ja Bodie Ghost Town. Mono Lakesillä pääsee näkemään erikoisia luonnon muodostamia tufa-toneja ja Bodie on ehdottomasti Kalifornian paras kummistuskaupunki.
Moni jatkaa siitä vielä Kuolemanlaaksoon ja Las Vegasiin saakka. Kuolemanlaakson alkupäässä on Manzanarin keskitysleiri joka on myös ihan mielenkiintoinen vierailukohde.
Jos taas aiot palata takaisin puistoon, vinkit Yosemiten laakson nähtävyyksistä löytyvät täältä. Jokaisen Yosemiten kävijän pitäisi nähdä ainakin Yosemiten putoukset ja Mariposan jättiläispunapuut. Ja nauttia puiston upeista maisemista!
Oletko käynyt Yosemitessa? Mikä oli lempparipaikkasi tässä kansallispuistossa?
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

Vau, mitä maisemia! Itselläni Yosemite on vain päiväretken – San Franciscosta – verran tuttu, mutta kyllä tämäkin pikavisiitti tarjosi upeita näkymiä, perusturistialueella tosin. Elämys silti. Ja mieluusti näkisin enemmänkin Yosemiten alueesta, mutta näitä Amerikka-haaveita tulevia reissuja ajatellen alkaa olla niin paljon, että hyvä jos murto-osa toteutuu.
Omat Yosemite-kokemukseni löytyvät täältä:
http://www.maaritmaailma.com/yosemiten-kansallispuisto/
Harmittaa vieläkin, kun Yosemite jäi viime kesänä meiltä väliin. Uudestaan pitää päästä noihin maisemiin. Upean näköistä!
Kävimme Yosemitessa viime syksynä, ja tykästyin kansallispuistoon kovasti! Lempipaikkani oli Glacier Point jossa olisin voinut ihailla maisemia vaikka kuinka pitkään! Kävimme kuitenkin Yosemitessa vain päiväseltään, ja jatkoimme matkaa Tioga Passin kautta Mammoth Lakesille. Joskus tänne on tultava vielä uudelleen paremmalla ajalla! 🙂
Onpa kyllä niin upeita maisemia. 🙂 tuonne haluaisin ehdottomasti päästä vielä jokin päivä käymään itsekin. Ystäväni kävi muutama vuosi sitten ja olen siitä asti kuolannut kaikkien kuvia sieltä 🙂
Yosemite ja Tioga Pass on ihanat! Yosemite Valley ei ole oikein tehnyt muhun suuremmin vaikutusta ja jos olisin vieraillut eka kerralla vain sielä, en usko että olisin välttämättä toista kertaa edes lähtenyt. Se ihmistenpaljous keskellä kesään on ka-ma-laa.
Mutta Tenaya Lake, Hetch Hetchy ja Glacier Point on mun lemppareita ja toivottavasti ainakin osaan näistä päästään taas ens vuonna, vaikka todennäköisesti toukokuun alkupuolella Tioga Pass jääkin käymättä.
Se hyvä puoli oli tässä Tioga Passissa, että täällä ei sitä tunkua ollut. Minkään en enää hirveän helposti lähde sinne alas laaksoon. Sitä ruuhkaa on meillä täällä kaupungissakin ihan tarpeeksi. Kerran kun on sen nähnyt niin hyvä. 😆Itse koin, että Yosemite muistutti minua Norjasta ja jotenkin ajattelin, että olen tämän jo nähnyt ennenkin. Paljon enemmän nautin esimerkiksi Utahin punaisista kallioista kun ne on jotain ihan uutta. Vaikka ainahan vuoristomaisemat on upeat!
Juuri kirjoitin viimeisempään blogipostaukseeni tärkeimmän matkavinkkini, eli jos haluaa jotain oppia oikeasti maailmasta, suunnittelen matkaamaan Kiinaan, Intiaan, Venäjälle ja Yhdysvaltoihin. Olen paraskin neuvomaan, koska viimeinen kohde yhä uupuu…Ja odottaa vuoroaan. Yosemite näyttää karummalta, kuin odotin. Yhdysvalloissa arveluttaa ehkä eniten se, että periamerikkalainen kulttuuri ei oikein inspiroi. Mitä sinä olet siitä mieltä?
No, vielähän ehdit Yhdysvaltoihin! Yosemite muistuttaa minua etäisesti Norjan vuoristosta. Siellä on karuja kohtia, mutta sitten Yosemiten laakso näyttää erille mitä maisemat täällä Tioga Passilla.
Mitä kulttuuriin tulee, niin kannattaa ottaa siitä irti vain ne parhaat puolet. 😉Tämä on niin valtavan iso maa, että on jotenkin hankala edes jaotella mitä se Amerikkalainen kulttuuri sitten on. Me eletään varmasti täällä Piilaaksossa ihan erilaista elämää kuin joku, joka elää Georgiassa tai Idahossa tai Teksasissa. Esimerkiksi Kaliforniahan on todella liberaali osavaltio, jossa enää harvoin tapaa edes sellaista amerikkalaista, jonka perimä olisi täällä. Kaikki ovat tänne jostakin muuttaneet, joko itse taikka heidän vanhempansa ovat. Eli kovin sekalaista kulttuuria mekin eletään. Lapsen koulukaverit ovat lähes kaikki intialaisia, naapurimme toisella puolella on kiinalainen ja toisella afgaani. Kaikkien meidän kulttuurit ovat iloinen sekasotku. Kohta ilmestyvät taas jouluvalot intialaisten taloihin kun he viettävät Diwalia, kun he lopettavat, me laitamme esiin omamme joulua varten. 😆En usko, että varsinaista arkea ja kulttuuria ehtii liiaksi kokemaan matkoilla. Ainakaan minä ennen kuin muutin tänne. Paljon on sellaista mistä en tykkää, mutta en usko, että siihen törmäät lomamatkalla.
Todella kaunista, erilaista luontoa! <3
Yhdysvalloissa mua kiinnostaa juuri kansallispuistot, joissa on niin paljon
upeita juttuja. Vielä en ole sillä mantereella edes käynyt, mutta toivottavasti jonain päivänä pääsen sinnekin matkailemaan.
https://kotonajakaupungilla.blogspot.com/
Kiitos Katri! Toivottavasti pääset pian. Luonto on niin erilaista kuin mihin me Suomessa olemme tottuneet. Itse koen, että juuri nämä luontonähtävyydet on niin mahtavia.
Huikean kauniita maisemia! En ole vielä valitettavasti jalallani astunut Amerikan mantereelle, mutta kun viimein sinne joskus pääsen aion käydä niin monessa kansallispuistossa kun suinkin vain ehdin! 😀
Kiitos! Ehdottomasti kannattaa suunnata näihin puistoihin jos haluaa nähdä upeaa luontoa tai historiaa. 🙂
Nämä kansallispuistot ja tiedä vaikka koko Amerikka jää osaltani käymättä vaikka NY vähän kutkuttaakin.
Nautin kuitenkin suunnattomasti olla mukana tällaisella matkalla näin blogin kautta, kiitos siitä 😉
No toivottavasti ei sentään. Nämä on niin upeita paikkoja, ja monessa niistä suojellaan sellaista luontoa mitä mistään muualta ei löydy. Kiva, että nautit postauksesta. 😊