Mitä ihmettä? Onko Amerikassakin keskitysleirejä? Kyllä vaan. Ensimmäinen varsinainen etappimme Nevadan ja Utahin road tripillämme oli vielä Kalifornian puolella oleva Manzanarin keskitysleiri. Ehkä vähän erilainen keskitysleiri, kuin ne mitä tästä sanasta yleensä tulee mieleen, mutta muuta sanaa en suomenkielestä sille löytänyt. Myös englanniksi Manzanarista on käytetty montaa eri nimitystä aina “War Relocation Centeristä” keskitysleiriin, eikä kukaan oikein tunnu tietävän, mikä nimistä olisi osuvin. Oli nimi mikä tahansa, ensimmäinen kohteemme veti meidät varsin mietteliäiksi heti jo matkan alussa.
Manzanar sijaitsee Kaliforniassa ihan Sierra Nevadan vuoriston takana lähellä Kuolemanlaaksoa. Emme juurikaan tienneet mitä odottaa tältä vierailulta, sillä Manzanar ei ole kovin tunnettu, enkä tullut siitä kovin paljoa lukeneeksikaan ennen matkaa. Sen verran taustaa kuitenkin tiesin, että leiri oli käytössä toisen maailman sodan aikaan vuosina 1942-45, ja siellä pidettiin Amerikassa asuvia japanilaisia sekä amerikan-japanilaisia. Pearl Harbourin iskun jälkeen Yhdysvallat päätti, että “japanilaisongelmalle” oli tehtävä jotakin, ja niin ympäri maata avattiin yhteensä kymmenen leiriä. Kaikkien japanilaisten oli jätettävä taakseen kotinsa ja koko elämänsä, ja ilmoittauduttava lähimmälle keskitysleirille, sillä muuten he saattaisivat olla uhka Yhdysvalloille. Leireillä oli yhteensä yli 110 000 ihmistä.
Elämä Manzanarissa ei suinkaan ollut ihan samanlaista kuin tuntemillamme Eurooppalaisilla keskitysleireillä. Asukkaita ei kidutettu eikä kohdeltu muutenkaan kaltoin. Elämä Manzanarissa oli kuitenkin raskasta, sillä leiri oli omavarainen, ja sen asukkaat joutuivat tekemään paljon töitä saadakseen ruokaa. Leirillä asuttiin parakeissa jotka eivät varsinaisesti olleet tehty alueen säätiloja huomioon ottaen. Kesät olivat prutaalin kuumia ja talvella alueella satoi lunta. Manzanar oli kuin pieni kaupunki erämaan keskellä, jossa elettiin eristynyttä elämää. Kun leiri lopulta lopetettiin, ihmisille annettiin $25 rahaa, ja menolippu paikkaan jonne he halusivat mennä. Monella ei kuitenkaan ollut enää paikkaa minne palata, sillä he olivat menettäneet ihan kaiken. Jotkut jopa kieltäytyivät lähtemästä leiriltä koska he eivät tienneet minne mennä. Lopulta kaikki pakotettiin lähtemään, samalla tavoin kuin heidät myös pakotettiin tulemaan leirille.
Nykyään Manzanar on entisöity museoksi, ja se on osa Amerikan kansallispuistosysteemiä. Lähes kaikki alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet, mutta tilalle on rakennettu jäljitelmiä, jotta kävijöille muodostuisi kuva siitä, millaista elämää leirillä elettiin. Alueen läpi voi ajaa autolla pysähdellen eri rakennuksille ja muistomerkeille, ja visitor centerissä on kattava näyttely esineistä joita paikalta on löydetty. Lisäksi teatterissa pyörii koskettava elokuva siitä, miten nämä viattomat ihmiset riistettiin elämistään ja sitten jätettiin oman onnensa nojaan.
Vierailu Manzanariin oli yllätti meidät täysin. Luulimme tulevamme paikkaan jossa on vain muutama muistomerkki, mutta Manzanar olikin itseasiassa aika vilkas museo, jossa olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka kauan. Mieleen jäi monta tarinaa ihmisistä, jotka yhtenä päivänä elivät aivan normaalia elämää, ja sitten seuraavana päivänä olivatkin syyttömästi vankeina. Lähdimme jatkamaan road trippiämme aika hiljaisina…
LISÄÄ ROAD TRIPISTÄMME…
