|

Kun lapsi sairastuu matkalla

Meillä on tänä keväänä vietetty lasten sairaskierrettä ihan huolella. Onneksi ei mitään vakavampaa, mutta kun influenssa, flunssat, raastavat yskät ja oksutaudit tulevat peräjälkeen ja kiertävät vuorotellen perheenjäseneltä toiselle, alkaa sairastamiseenkin väsyä. Ensi viikolla meillä on edessä pitkä road trip Nevadan kautta Utahiin ja Arizonaan, ja nyt toivotaan, että sitä ennen saadaan viimeiset flunssat karistettua nurkista. Matkustaminen sairaana voi olla aika kauheaa, ja vielä karseampaa on, kun oma lapsi sairastuu matkalla. Siitäkin meillä valitettavasti on kokemuksia. Muutaman kokemuksen perusteella olemme alkaneet varautumaan mahdollisiin reissusairauksiin, mutta miten?

HELPOTTAA KUN SAIRASTUMISEEN VARAUTUU

Ensimmäinen kosketus lapsen sairastumiseen reissulla oli vanha kunnon norovirus kun ajelimme Suomen vieraidemme kanssa Kalifornian Highway 1:stä alaspäin. Silloin noin 4-vuotias neitimme oksensi yhden yön hotellissa, äidin tietenkin valvoessa sängynreunalla jonkunlaisen oksennuspussin kanssa. Olihan se kurja kokemus, varsinkin kun lähistöllä ei ole kauppoja tai apteekkeja, eikä ole mitään tietoa lähimmistä sairaaloistakaan. Onneksi lapsi virkosi nopeasti, ja pääsimme pääsimme kotiin asti. Vaikkakin me vanhemmat saimme taudin sitten vuorokauden päästä kotona, ja vieraatkin myöhemmin ollessaan lentokoneessa kohti koto-Suomea. Se oli rajuin oksennustauti jonka muistan koskaan kokeneeni, ja äitinä se tietenkin säikäytti pahemman kerran.

Siitä reissusta oppineena olen alkanut kantamaan mukanani lasten särkylääkettä, elektrolyyttipusseja, laastaria, desinfiointilappuja, käsidesiä, wet wipeseja, sekä lasten ja äidin vaihtovaatteita. Kuumemittarikin on matkassa aina välillä varmuuden vuoksi. Särkylääkettä olemme tarvineet lähinnä kuumeen laskemiseen, mutta tokihan siitä on apua myös, jos joku paikka kipeytyy. Kerran lensimme Yhdysvalloista Suomeen alkavassa flunssassa ja lastenlääkärimme täällä Kaliforniassa kehotti antamaan lapsille 15 minuuttia ennen nousuja ja laskuja särkylääkettä. Se auttaisi vähentämään tukkoisuutta.

Elektrolyyttipussit sen sijaan on tulleet meille tarpeeseen näiden oksennustautien myötä. Kotona meillä on valmista elektrolyyttijuomaa, mutta matkalla veteen sekoitettavat jauhepussit ovat käteviä ja menevät pieneen tilaan. Olen kyllä ostanut joskus jotain vastaavaa myös Suomesta. Oksennustaudissahan olisi tärkeää huolehtia riittävästä nesteen saannista, joka saattaa matkalla muutenkin unohtua, ja tästä lääkkeestä saa runsaasti ravinteita. Täällä Kaliforniassa näitä elektrolyyttituotteita myydään myös jäämehuina.


Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

HYVÄ VAKUUTUS ANTAA TILAA HENGITTÄÄ HÄDÄN HETKELLÄ

Ehkä kaikista tärkein asia ajatellen sairastumista matkalla on hyvä vakuutus. Ja se, että ne vakuutustiedot on sitten helposti löydettävissä kun jotakin sattuu. Helpottaa kovasti, kun ei siinä hädän keskellä tarvi alkaa miettimään, että minne tässä pitikään soittaa, tai että voinko mennä lähimpään sairaalaan. Puhelinnumerot, vakuutuskortit ja muut tiedot on hyvä olla helposti löydettävissä koko ajan. Ainakaan täällä Yhdysvalloissa ei pääse paljoa ovea pidemmälle kun aletaan jo kyselemään maksumiestä. Netti toimii varmasti hyvänä apuna kun pitää löytää joko apteekki tai lääkäri, samoin hotellin respa.

Meille kävi yhdellä Suomen reissulla niin, että lapsi kaatui pääedellä ulko-oven vieressä olevaan lasi-ikkunaan joka meni rikki. Hetki piti oikein miettiä, että mitenkähän byrokratia kohdallamme toimii kun menemme ensiapuun. Tai kai me edes voimme mennä Suomessa ensiapuun? Emme kuulu siis Suomen sosiaaliturvaan. Amerikkalainen sairasvakuutuksemme korvaa kuitenkin sairaalakäynnit myös ulkomailla mutta sen omavastuu olisi todennäköisesti ollut kalliimpi kuin suomalainen klinikkamaksu. Onneksi siihen aikaan vielä kaikki alaikäiset hoidettiin Suomessa ilmaiseksi, emmekä siis tarvineetkaan vakuutusta, mutta on paljon helpompaa kun ei tarvi edes miettiä näitä asioita.


lapsi_sairastuu.jpg

RUOKAMYRKYTYS NEVADAN AUTIOMAASSA

Viime marraskuussa teimme tällaisen pitkän road tripin jossa ajoimme Nevadan läpi Utahiin ja sitten toista reittiä takaisin. Kotimatkalla ajoimme autiomaassa etsien ruokapaikkaa ennen viimeistä yöpymistä tienvarsihotellissa. Olin antanut silloin vuoden vanhalle neidillemme autossa pari valmista ruokapussia, koska hän vaikutti niin kovin nälkäiseltä. Ravintolan eteisessä, hupsista vaan, hän oksensikin päälleni. Ajattelimme, että nyt taisi tulla annettua vähän liikaa ruokaa neidille, eikä autokyytikään selkä menosuuntaan ole täydellä mahalla ehkä se miellyttävin. Ei muuta kuin vaihtamaan vaatetta ja siivoamaan äitinkin päältä oksuja. Hotellilla meille kuitenkin äkkiä selvisi, että nyt taisi olla jostakin muusta kuin ylensyönnistä kyse. Lapsi oli silminnähden todella huonovointinen, kalpea ja vetelä. Silmätkin kirjaimellisesti pyörivät päässä. Sydämessä ihan raasti, ja mietin, että miten hemmetissä löydän täällä keskellä ei mitään, Nevadan autiomaassa jonkun sairaalan. Ja keskellä yötä vielä!

Onneksi muutaman kerran oksentamisen jälkeen olo vähän koheni, ja lapsi joi kulauksen vettä ja nukkui seuraavaan aamuun asti. Minä tietysti nukuin vieressä oksennusastia kainalossa jokaisesta pienestä inahduksesta heräten. Onneksi pahin oli siis ohi, ja selvisimme kotiin asti seuraavana päivänä. Automatkalla hänelle nousi kuume. Koskaan meille ei selvinnyt, että oliko kyseessä mahatauti vai joku pilaantunut ruoka. Mutta epäilyni aamiaismunakasta kohtaan heräsivät kun oma mahani meni sekaisin. Jaoin aamiaisen vauvan kanssa eikä kukaan muu perheestä saanut mitään oireita. Tai sitten se oli vaan joku pöpö joka hyppäsi sitten miedonpana minullekin.


lekurissa.jpg

Itse olen sellainen huolehtija -tyyppi, että kun lapset sairastaa, olen kauhusta kankeana. Varsinkin jos se on jotakin uutta ja sellaista, minkä oireet eivät näytä tutuille. Saati sitten jos ei olla edes kotona, vaan jossakin maailmalla. Montaa kertaa olen miettinyt mielessäni, että MIKSI ihmeessä me ollaan taas jossakin hornassa kun tällaista sattuu. Onneksi meille ei ole toistaiseksi sattunut tämän vakavampia reissukokemuksia, ja mielellään en sellaisia otakkaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on lasten sairastamisesta matkalla? Tai onko antaa mitään vinkkejä miten selvitä näistä tilanteista?

 

You Might Also Like

0 Kommenttia

  1. Kyllä varmasti aina herää huoli, kun lapsi on sairaana ja varsinkin, kun se tapahtuu tuntemattomassa paikassa. Hyvä pitää mukana pienet ensiaputarvikkeet ja huolehtia erityisesti lasten hygieniasta. Ja matkavakuutus kuntoon – pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys!

  2. Ollaan onneksi päästy aika vähällä lasten sairastamisen kanssa reissuilla. Kuopus sai mahapöpön helmikuisena Malediivien reissulla ja oli kyllä tosi reppana, kun mikä.n ei vuorokauteen pysynyt sisällä. Meillä oli mukana elektrolyyttijuomaa. Edellisellä Malediivien reissulla vuosi sitten hänellä tulehtui korva jatkuvasta uimisesta ja silloin käytiin paikallisella lääkäriasemalla. 1000 asukkaan saarella ei tarvinnut jonottaa ja lääkkeetkin sai mukaan samasta paikasta. Kuopus on tutustunut myös Espanjalaiseen yksityissairaalan, kun hän katkaisi kätensä vajaa viikkoa ennen matkaa ja käsi piti kuvauttaa reissussa, jotta tiedettiin luiden pysyneen oikeassa asennossa. Se ei mennyt matkavakuutuksen piikkiin, kun ei ollutvkyse tapaturmasta matkalla, mutta ei silti tullut kalliiksi.

  3. Kuulostaa kyllä horrorilta että keskellä yötä keskellä erämaata lapsi sairastuu. Vähemmästäkin voisi jo olla huolissaan. Onneksi ei mitään pahempaa ole käynyt. Vakuutus on tosiaan kaikki kaikessa, että voi sitten vaikka tarvittaessa kutsua helikopterin paikalle, jos oikea hätä iskee.

    Tuota kipulääkkeen antoa lentokoneessa nimenomaan tukkoisuuteen vähän ihmettelen. Ennemmin käyttäisin avaavia nenäsuihkeita yli 1-vuotiaille. Ne ovat tehokkaita ja vaikuttavat nopeasti.

    Olen joskus kirjoittanut vauvan näkökulmasta vähän vastaavanlaisen vinkkipostuksen, mutta mikä pätee yhtälailla vanhempien lapsien kanssa https://www.rantapallo.fi/maaquzuu/turvaa-vauvan-terveys-matkalla/

    1. Kyllä se oli vähän horroria, mutta onneksi se olikin vain lyhytaikainen pöpö. Särkylääkkeet varmasti auttaa sen takia, että nehän vähentää turvotusta ja pysyy siten nenä auki. Ja sehän vaikuttaa korviin. Täällä ei myydä muita nenäsuihkeita alle 2-vuotiaille kuin saline drops, eli niitä suomalaisia "suolatippoja".

  4. Minkä merkkistä elektrolyyttijauhetta te käytätte? Mielenkiinnolla kysyn oman perheemme seuraavaa matkaa ajatellen…
    -Mia

    1. Suomessa ollessa ostin Fluid Balans -nimisiä jauhepusseja apteekista. Se sopi myös lapsille ja ajattelin, että saan lapsen ehkä juomaankin sitä, kun makuna oli omena. Täällä USA:ssa olen ostanut Pedialyte -nimistä juomaa ja jauhetta.

  5. Meillä on pitkä perinne sairaista lapsista matkalla – erityisesti keskimmäinen on yleensä aina sairastunut kesken matkan. Ikävimpiä ovat olleet paha auringonpistos Thaimaassa, mikä vei sängyn pohjalle muutamaksi päiväksi, ja Espanjassa puhjennut vesirokko, jonka ansiosta jouduin tekemään monet suunnitelmat kotiinpaluun viivästämiseksi. Onneksi päästiin lopulta ihan suunnitelmien mukaan lähtemään, ja lopuille rokko puhkesi vasta kotona. Viimeiset pari reissua olemme olleet täysin sairastamatta, mikä on sitten muistettu mainita jokaisessa yhteydessä. Sen verran harvinaista se on, mutta toivottavasti yleistyy tästä eteenpäin.

    1. Voi ei, onpas teilläkin ollut koettelemuksia! Mutta reissatessahan sitä kaikenlaista voi sattua. Ja varsinkin lasten kanssa. Auringonpistos on varmasti harmillinen! Itse sen kerran Kreikassa kokeneena, voin kertoa, että ei ollut kyllä todellakaan kiva. Mutta tuo vesirokko… hitsi että senkin piti tulla juuri ulkomaan matkalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *