Oksennustaudin jälkeisenä aamuna herättiin väsyneenä mutta huomattavasti paremmassa kunnossa. Pikkuneidillä oli hirvittävä nälkä ja aamupalan maistuessa totesimme, että pystymme ehkä sittenkin lähtemään liikenteeseen. Olimme varanneet nimittäin liput San Simenonissa sijaitsevaan Hearst Castleen.
Olemme ajaneet ennenkin Hearst Castlen ohi mutta emme ole sitä koskaan nähneet, se on korkealla rinteessä ja peittyy usein sumuun. Tälläkin kerralla oli pieni pelko siitä, etteivät säät meitä suosisi sillä ajelimmehan Highway 1:stä tänne asti kaatosateessa. Mutta kuin ihmeen kaupalla heräsimme aamulla ihanaan auringonpaisteeseen. Ei muuta kuin autoon ja menoksi!
Kun pääsimme perille saimme liput visitor centeristä ja meidät kuljetettiin linja-autolla ylös kartanoon meitä odottavien oppaiden luo. Jo bussimatkalla saimme aikamoisen tietopläjäyksen Hearst Castlen historiasta. Aloitimme kierroksen puutarhasta josta jatkoimme sitten sisälle päärakennukseen.
Hearst Castle ei ole nimensä mukaisesti linna vaan se on valtavan iso kartano. Vuonna 1919 lehtimoguli William Randolph Hearst peri alueen maat ja päätti rakentaa ylhäälle rinteen päälle itselleen lomapaikan. Hän palkkasi arkkitehti Julian Mooren suunnittelijaksi ja rakennuksen nimeksi tuli ”La Questa Encantada” (”Lumottu Kukkula”). Vuosien saatossa paikka laajeni ja Moore suunnitteli päärakennukseen viereen muun muassa vierasmajoja, uima-altaita ja tenniskentän. Päärakennuksessa on 38 makuuhuonetta, 42 vessaa, elokuvateatteri ja biljardisali. Sen ympärillä oleville maille tehtiin yksityinen eläintarha ja lentokenttä.
William Hearstin suunnitelmat rönsyilivät tyylistä toiseen ja niinpä kartanosta tuli mielenkiintoinen sekamelska erilaisia aikakausia ja tyylejä. Hän toi matkoiltaan erilaisia taideaarteita ja sijoitti ne kartanoon. Puutarhassa voi muun muassa törmätä Egyptin uuden valtakunnan ajalta oleviin patsaisiin, vanhoihin sargofageihin, ja kokonainen biljardihuoneen katto on tuotu ulkomailta ja koottu sitten palasista.
Myös molemmat uima-altaat ovat henkeä salpaavan upeita. Ulkoallas, ”Neptune Pool” on lähes olympia-altaan kokoinen ja sitä koristaa muinaisen roomalaistemppelin edusta. Edusta tuotiin Euroopasta palasina ja koottiin sitten vasta kartanon tiluksilla. Valitettavasti itse allas on tällä hetkellä tyhjillään sillä se vaurioitui maanjäristyksessä ja alkoi vuotamaan. Kalifornian viime vuosien kuivuuden vuoksi osavaltio pyrkii säästämään vettä, eikä allasta täytetä ennen kuin se korjattu täysin. Hyvä niin.
Sisäallas taas on nimeltään ”Roman Pool” ja sitä koristaa roomalaistyyliset jumalat ja jumalattaret. Sen mosaiikki -laatat ovat saaneet inspiraation italialaisesta mausoleumista. Niistä osa on väriltään sinisiä ja osa läpinäkyvää lasia jonka sisälle on sulatettu kultaa. Aikamoinen allas, vai mitä?
1920 ja 30 -luvuilla Hearst Castle oli hyvin suosittu paikka ja kaikki halusivat tulla kutsutuksi siellä järjestettäviin juhliin. Hollywoodin elokuvatähdet ja poliittinen eliitti aina Charlie Chaplinista ja Clark Cablestä Winston Churchilliin saakka ovat viettäneet aikaa näillä tiluksilla. Ja mikäs siellä oli ollessa. Illalla juhlittiin ja päivällä kun herra Hearst hoiteli bisneksiään, vieraat nauttivat auringosta uima-altaalla, katsoivat elokuvia ja pelasivat tennistä. William Hearst kuoli vuonna 1951, jonka jälkeen pitkien neuvottelujen päätteeksi, paikka liitettiin osaksi California State Park -systeemiä.
Sanoisin että paikka on erikoinen, mielenkiintoinen ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Valittavana on neljä eri kierrosta joista me valitsimme Grand Rooms Tourin eli päähuoneiden kierroksen kartanossa. Liput vierailulle maksoivat $25 aikuiselta (2016) sisältäen visitor centerissä esitettävän elokuvan. Kierroksen jälkeen saimme kierrellä puutarhassa omatoimisesti ja lähteä oman aikataulun mukaisesti bussilla takaisin alas. Visitor centeristä saa myös syötävää ja siellä on iso kirjakauppa. Bussimatkalla kannattaa tähyillä pelloille ja kartanon ympärille. Joitakin eläintarhan eläimistä, esimerkiksi seeproja voi vielä nähdä laiduntamassa lähialueilla.
Kaiken kaikkiaan pidimme tästä kohteesta ja sen värikkäästä historiasta. Jäimme ainoastaan ihmettelemään sen ylimitoitettuja ”turvatoimia”. Jo matkalla bussissa meille teroitettiin tiukkoja sääntöjä joita vierailijoilla on. Kun pääsimme ylös kartanolle asti, tuntui että koko ajan perässämme kulki joku katsomassa ettemme vaan poikkea ryhmästä. Se on sinänsä ymmärrettävää, mutta aina kun lähestyit jotakin patsasta tai halusit katsella kultakaloja suihkulähteessä, heti oli joku perässä muistuttamassa että ethän vaan koske mihinkään. Tunsimme hetkittäin olomme vähän epämukavaksi tämän kummallisen kyttäämisen vuoksi, enkä ole ennen vastaavaa täällä Kaliforniassa kokenut. Eihän tämä nyt sentään Valkoinen talo ole vaikka arvokas paikka onkin eikä tarkoitus tietenkään ollut koskea mihinkään!
Ja jos jotakuta vielä mietityttää tuo oksennustauti… niin, kyllä me muutkin saimme sen heti kun olimme palanneet kotiin. Jouduin ottamaan töistä yhden ylimääräisen päivän vapaaksi sen vuoksi. Vieraat säästyivät taudilta kuin ihmeen kaupalla. Mutta tässä hyvä muistutus mitä kaikkea matkalla voi sattua eikä ole ollenkaan hullumpaa olla varautunut kaikenlaiseen. Reissussa sattuu ja tapahtuu!
VINKIT VIERAILUUN HEARST CASTLESSA
- Varaa liput etukäteen sillä opastetut kierrokset täyttyvät nopeasti
- Jos mahdollista, mene vierailulle arkipäivänä tai talvella niin säästyt pahimmalta ryysikseltä
- Varaa käyntiin tarpeeksi aikaa. Yksi kierros kestää 60 minuuttia (iltakierros 100 minuuttia) + bussikyyti 15 minuuttia suuntaansa, visitor centerin elokuva kestää 40 minuuttia ja sen lisäksi oma aika ylhäällä kartanon puutarhassa ja visitor centerissä
- Laita jalkaan hyvät kengät. Jokaisella kierroksella on paljon portaita. Grand Room Tourilla mennään ylös ja alas 159 porrasta
- Älä lähde kierrokselle nälkäisenä. Ylhäälle kartanoon ei sallita mukaan kuin vesipullo mutta alhaalla visitor centerissä on kahvila ja ravintola
- Älä unohda kameraa! Kartanossa saa kuvata kaikkea ilman salamavaloa ja näkymät ylhäältä Tyynellemerelle ovat upeat!

Upean näköinen rakennus ja bonuksena tietysti toi sisäuima-allas. Itselle tuolla seudulla kuitenkin mielenkiintoisimmat kohteet löytyisi Pebble Beachin suunnalta golfin muodossa. Highway 1 kiinnostaisi ylipäätään päiväsaikaan muutaman päivän reissuna, kun yöllä maisemat jäi näkemättä. Muutenkin LA:n ja SF:n välinen alue on itselle tuntematonta kaupunkeja lukuun ottamatta.
Pebble Beach on upea. Kirjoitinkin siitä joku aika sitten. Ehdottomasti Highway 1:lle päiväsaikaan, maisemat on niin mahtavat!
Jos ei tietäisi, ei yhtään tuntuisi, että nyt ollaan Kaliforniassa. No, keli nyt tietty ainakin sitä Kaliforniaa on. 😉
Enpä ollut tästä paikasta kuullut, mutta hienolta näyttää. Jännä, että siellä noin tarkasti ohjeistettiin ja seurattiin. Ehkä heillä on ollut huonoja kokemukisia, jonka vuoksi ovat tarkempia.
Kalifornia on niin moninainen että itsellekin tulee uusia paikkoja vastaan joka viikko.
Upea paikka.
Me emme muutama vuosi sitten enää jaksaneet uudestaan käydä, koska kumpikin on nähnyt tuon erikseen. Sen verran piti kuitenkin käydä vilkaisemassa, että ajettiin niin lähelle kuin pystyimme autolla : )
Mekään ei ihan aluksi ymmärretty, että sinne voi noin vain mennä katselemaan itsekseen paikkoja, koska ei pääse edes lähelle kartanoa. Monta kertaa ollaan mietitty käyntiä, mutta aina ollut muita paikkoja minne mennä.
Huh, onpahan vähän prameampi kesämökki tosiaan! Tuo sisäuima-allas on ehkä upein juttu koko paikassa. Mutta miksi vessoja pitää olla jopa enemmän kuin makuuhuoneita..? "Moguli" on muuten hauskimpia suomen sanoja mitä tiedän 😀
Meidänkin mielestä sisäuima-allas oli se upein juttu tässä kartanossa.
Hieno paikka, ja tosi upea näköala merelle!
Täytyy ehdottomasti poiketa – jos joskus tuollapäin matkailee 🙂
Suosittelen kyllä! Oli kokemisen arvoinen.
Oon onnistuneesti ajanut kahdesti ohi ja en ole saanut mahtumaan muka aikatauluun piipahdusta paikassa. Kuvista päätellen seuraavan kerran kannattaisi mahduttaa aikatauluun 😉 // Sir Bizler
Me ollaan myös ajettu aika monta kertaa ohi ennen kuin päästiin vierailemaan. Ongelma on ollut juuri siinä, ettei tänne pääse niin vaan piipahtamaan oman aikataulun mukaan vaan on pakko varata tuo kierros.
No aikamoinen kartano. Lähtiköhän vähän suuruudenhulluudessa suunnittelu hanskasta, mitä kukaan tekee 38 makuuhuoneella 😀 Altaatkin näyttää kieltämättä "ihan kivoilta"!
Taisi vähän lähteä mutta mikäs siinä jos on varaa rakentaa 😀
Ai hemmetti mikä paikka! Saatan hyvin kuvitella itseni tuonne uimaan. Ei kyllä varmaan montaa altaanmittaa ehtis vetää ennen kuin turvamiehet on perässä 😀
Ei varmasti mutta aina voi yrittää 😀
On siinä allas! Aika hulppeeta. Voisin niin kuvitella pulahtavani tuonne ja odottaa tarjoilijaa tarjoilemaan minulle baarin tyylikkäimmän drinkkin. Turvatoimista päätellen olisin varmaan kyllä lentänyt altaasta ja koko alueelta pois ennen kuin drinkin valmistaminen olisi edes ehtinyt alkamaan 😉
Juu kyllä on kelvannut pulikoida ja siemailla drinkkejä tuossa altaassa.
No onpa siinä mökkiä kerrakseen! Aika mielettömät maisemat – ja nuo uima-altaat 😀
Oli se kyllä melkoinen kesämökki. Minulle taitaa riittää se pieni metsämökki Pohjanmaalla.
Onpa aikamoinen paikka! En ole koko paikasta ikinä edes kuullut, mutta voisi olla mielenkiintoista käydä tuolla 🙂
Suosittelen kyllä jos täällä suunnalla on. Oli kyllä todella mielenkiintoinen ja erilainen.
Mielenkiintoinen paikka, ja ehdottomasti haluan käydä tuolla itsekin jos joskus lähistölle päädyn 🙂 Kiitos, että kerroit 🙂 Aikamoisia juhlia tuolla on varmasti juhlittu…
Voin vain kuvitella millaisia juhlat on olleet. Varmasti viimeisen päälle.
Tälläiset vanhat linnat kiehtovat tosi paljon! Kiitokset tästä kierroksesta! 🙂
Rakennuksissa on aina sitä jotain kun tietää, että siellä on oikeasti eletty ja nämäkin seinät on varmasti nähneet vaikka mitä.
Ei mahtunut ohjelmaamme viimeksi tuolla suunnalla käydessämme, joten kiitos jutusta ja kuvista!
Ilo on täällä bloggaajan puolella! 🙂 Meilläkin on mennyt tämä paikka aika monella kertaa ohi.
Onpa upea paikka ja mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut. Ajatellen noita henkilöitä, jotka siellä ovat joskus vierailleet. Upea on myös näköala mutta pääsymaksu kierrokselle melkoinen. Mutta toisaalta kun pohdin nyt mitä me maksoimme lipuista Lontoo toweriin (33 €) voi todeta, että elämä on kallista.
Juu, matkailu ei ole nykypäivänä mitenkään edullista 🙂 Toisaalta, opastettu kierros oli oikein hyvin järjestetty ja siihen hintaan meidät kuskattiin bussilla kartanolle ja takaisin. Lisäksi hintaan kuului elokuva visitor centerissä. En itse pitänyt hintaa kovin pahana kun täällä Kaliforniassa rahastetaan kyllä joka asiasta. San Franciscossa pelkkä parkkeeraus maksaa jo enemmän kuin tämä. 33€ alkaa olla jo aika paljon kierroksesta mutta kerrankos sitä.
Nyt tiedän, mistä kaikesta jäin paitsi, sillä minäkin olen ajanut Hearst Castlen ohi nuorena ja hölmönä, kun mun silloinen puolisoni sanoi, että se on kallis eikä käymisen arvoinen. Nyt mä olen aika vakuuttunut siitä, ettei hän tiennyt paskaakaan siitä, mikä on käymisen arvoista. Eipä hän ole myöskään minun puolisoni, vaan jäi syrjähypylleen. Silloin opin konkreettisesti sen, että kannattaa mennä, koska ei ikinä tiedä, tuleeko uutta tilaisuutta koskaan – ei ole toistaiseksi tullut. Allas on hieno, mutta minä varmasti täyttäisin sen kylpyankoilla. Ehkä olen samanlainen kuin Hearst-vainaa, että mitä hienommat puitteet, sitä epäkonventionaalisemmin minä käyttäydyn.
Olen oppinut saman, eli välttämättä sitä toista kertaa ei aina tule joten on parempi kokeilla kaikki mikä vähänkin kiinnostaa silloin kun se on mahdollista.
Olipa mielenkiintoinen tyylien sekoitus rakennuksessa ja maisemat merelle kauniit, varmasti vierailun arvoinen paikka!
Meillä oli muuten Sisiliassa hotellissa (!) hyvin samantyyppinen sisäuima-allas, harvemmin ihan niin prameaan hotelleissa törmää, mutta kyseinen hotellin omistaja oli hyvin mieltynyt roomanaikaiseen tyyliin.
Oikea tyylien sekamelska mutta silti jotenkin hieno. 🙂
Kyllä on upea merinäköala ja allas! Täytyy tuossa kartanossa olla sitä JOTAIN, kun noin pitkän matkan ajoitte!
Oli se kyllä aika erikoinen paikka mutta ei me tämän kartanon takia sinne asti ajettu. Se sattui nyt olemaan meidän road tripin varrella niin käytiin katsastamassa.
Tuntuu, että joka blogi on nyt pullollaan linnoja ja muita upeita rakennuksia. Toi roomalainen allas on niin älytön, ei näytä edes todelliselta kaikessa hulppeudessaan. Pakko muuten sanoa samaa kuin edellinen kommentoija Tiia, että onpa hassua kun linnan ympärillä on palmuja 😀
En itse ajatellut koko palmu-asiaa ennen kuin nyt kun mainitsitte. Olen ehkä jo tottunut näihin Amerikan "tekolinnoihin" joita on esim. Napa Valley täynnä, että kaikenlaista on niiden pihalla nähty. Oikeita, vanhoja linnojahan täällä ei ole mutta yritys kopioida Eurooppaa on hyvä 😉
Vau, en olekaan tiennyt tälläisestä paikasta. Jotenkin hassua nähdä linnan näköinen kartano, jonka ympärillä on palmupuita. En muuten ihmettele, että tunsitte olonne epämukavaksi!
Meilläkin on mennyt tämä paikka ihan ohi vaikka useamman kerran ollaan tuota tietä päästelty. Sen verran ollaan kuitenkin kuultu juttua kartanosta että olihan se pakko käydä katsastamassa.