| |

Los Angeles Zoo – Miksi en palaa sinne enää koskaan

Joulumatkallamme Etelä-Kaliforniaan pistäydyimme yhtenä päivänä Los Angelesin eläintarhassa (Los Angeles Zoo and Botanical Gardens). Nikottelin vähän kun kuulin sukulaisten valitsemasta kohteesta, mutta tiesin, että lapsilla ainakin tulee olemaan hauskaa. Itselleni on hiipinyt epäilys, että en välttämättä nauttisi vangittujen villi-eläinten katselemisesta. Tsemppasin itseäni kuitenkin ajattelemalla, että ollaanhan nyt sentään Los Angelesissa, ja eläinten olot ovat varmasti mitä parhaimmat. Ja meille muutenkin päivän pääkohde oli eläintarhan jouluvalot, joita pääsimme ihastelemaan sitten illalla jolloin eläimet eivät ole ulkosalla. Valot olivatkin meidän mieleen, mutta sitä ennen vietimme päivän ihmetellen ja etsien erilaisia eläimiä.


658E9913-A934-479E-B1B7-567926450130.JPG

PALJON MELUA TYHJÄSTÄ

Kierros eläintarhassa alkoi heti jo vähän kummallisesti. Pari ensimmäistä eläintaloa, joihin menimme sisään, olivat täysin tyhjiä. Olimme vähän ymmällämme, että onkohan koko eläintarhassa eläimiä lainkaan. Missään ei ollut kylttejä tai selitystä siitä, miksei ikkunoiden takana ollut ketään. Siitä kun sitten jatkoimme eteenpäin niin alkoihan niitä eläimiäkin toki tulla.

Päivän aikana näimme kaikenlaisia eläimiä flamingoista seeproihin ja apinoihin. Apinat pitivätkin melkoisen metakan kun niille tuotiin juuri ruokaa. Leopardi pysytteli kokonaan piilossa niin että näimme siitä vain vilaukselta korvat. Mutta mitä syvemmälle eläintarhaan päästiin, sitä pienemmälle mielestäni häkit näyttivät. Ja kun päästiin elefanttien kohdalle, emme voineet olla miettimättä ääneen, että miksi yksi elefantti seisoo paikallaan ja vatkaa päätään edestakaisin. Olen nähnyt samankaltaista käytöstä kyllästyneillä tai stressaantuneilla hevosilla, niin sanottua kutomista. Onneksi en ollut seurueessamme ainoa, jota tämä käytös ihmetytti, ja olimme porukalla sitä mieltä, että eläinten olot eivät näytä nyt ihan priimoille. Esimerkiksi jättiläiskokoisia kirahveja oli tungettu pieneen aitaukseen neljä. Niiden elinalue näytti kyllä tuskaisen pieneltä, ja mietimme, että niillä täytyy olla käytössään joku toinenkin aitaus. Myöhemmin juttelimme eläintarhan työntekijän kanssa, joka kertoi meille kirahvien aitauksen todellakin olevan ainoa niiden olinpaikka, ja alkoi kiireesti kertomaan meille tarhan laajentamissuunnitelmasta. Elefantin käytöksellekin löytyi selitys; se odotti ruokaansa paikassa jossa näki eläintenhoitajan laittavan ruokia valmiiksi. Hmmm…


la_zoo_flamingos.jpg


la_zoo_apina.jpg


la_zoo_tapir.jpg


Tämä Mandrill jäi erityisesti mieleeni. Samoin kuin Komodo Dragon jollaisen haluaisin jonain päivänä nähdä luonnossa.

Tämä Mandrill jäi erityisesti mieleeni. Samoin kuin Komodo Dragon jollaisen haluaisin jonain päivänä nähdä luonnossa.

Ihan ylipäätänsä koin, että koko paikka kaipaisi vähän kohennusta ja ehdottomasti monien eläinten häkit tai aitaukset olivat aivan liian pieniä. Eläintarha onkin avattu tällä paikalla jo vuonna 1966, ja sen historiasta löytyy useita eläinten karkailuja. Lisäksi monessa paikassa oli vähän epämääräisen näköistä rojua, josta en aina oikein tiennyt kuuluuko se eläintarhaan vai ei. Ehkä se osin selittyy illan valoshow:lla, mutta joidenkin eläinten kohdalla huomasin katselevani jonkunlaisia härveleitä aitauksen etuosalla eikä eläimiä. Alueella oli myös useita tyhjiä tiloja jotka herättivät hämmennystä koska niissä ei ollut mitään informaatiota asiasta. Ihmiset haahuilivat etsien eläimiä joita ei sitten ollutkaan missään. Vaikka tiedän, että eläintarhassa tehdään paljon hyvääkin, kuten hoidetaan loukkaantuneita eläimiä jotka löytyvät luonnosta, koin että tämän sortin eläintarha ei ehkä ole minun juttuni. Menen mieluummin kansallispuistoon luonnon keskelle, ja jos satun siellä bongaamaan jonkun eläimen, tuntuu se oikeasti hienolle.


Ei hyvännäköinen aitaus ollenkaan.

Ei hyvännäköinen aitaus ollenkaan.


Leijona herra heräsi juuri kun tulimme paikalle ja hetken tuijotimme toisiamme silmästä silmään.

Leijona herra heräsi juuri kun tulimme paikalle ja hetken tuijotimme toisiamme silmästä silmään.

JOS NYT SITTEN KUITENKIN

Jos nyt kuitenkin olet menossa Los Angeles Zoohon eläintarhaan, niin tämän paikan vetonaulat lienevät Campo Gorilla Reserve ja Chimpanzees of Mahale Mountains. Lisäksi Aasian elefanttien saaminen eläintarhaan on ollut yksi sen suurimmista satsauksista, ja alueella halutaan kertoa ihmisille Thaimaan elefanttien tilanteesta. Winnick Family Children’s Zoon alueella lapset pääsevät silittelemään ja harjaamaan farmieläimiä, ja alueella on myös erillinen leikkipaikka.

Eläintarhassa on helppo kulkea lastenrattaidenkin kanssa, ja ruokapaikkoja on vessoja on useita. Ainoa paikka joka keräsi valtaisat jonot tuntui olevan vaipanvaihtopisteet, joten niitä kaivattaisiin ehdottomasti enemmän. Eläintarhat asiakkaat kun usein ovat juurikin näitä pikku-ihmisiä. Ravintolasta löytyi monenlaista syötävää sekä aikuisille että lapsille, ja kerrankin myös mukavampia terveellisempiäkin vaihtoehtoja. Lipun oston yhteydessä saimme sekä alueen kartan, että hauskat passit. Eläintarha on nimittäin jaettu maanosittain, ja passista sai sitten raaputella kuvia kun tietty maanosa oli käytynä. Neljän kohteen löytymisen jälkeen matkamuistomyymälästä sai pienen matkamuiston mukaansa.


C8190F10-427E-45BC-B979-6AB07D993A53.jpg

Eläintarha on avoinna päivittäin kello 10-17. Liput ovat $21, ja $16 lapsilta 2-12v. (2019)

 

You Might Also Like

26 Kommenttia

  1. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  2. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  3. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  4. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  5. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  6. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  7. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  8. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  9. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  10. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  11. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  12. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  13. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  14. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  15. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  16. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  17. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  18. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

  19. Onhan se selvää, ettei villieläimen kuulu elää vangittuna häkkiin ja vaikka kuinka selitellään eläintarhojen eläinsuojelutyötä jne, niin silti eläintarhojen perimmäinen tarkoitus on ihmisten viihdyttäminen eläinten kustannuksella. Olen tullut enemmän tietoiseksi aiheesta vasta viime vuosina. Eläintarhat tuntuvat yhä enemmän luotaantyöntäviltä paikoilta, keksin ennemmin muuta viihdykettä. Tietty niissä jotain hyvääkin varmaan on, mutta painaako ne vaakakupissa enemmän kuin se pimeä puoli…

    1. Juuri näin. Asioilla on aina kaksi puolta, varsinkin kun kyse on usein eläimistä jotka ovat syntyneet siellä eläintarhassa, eivätkä selviäisi luonnossa. Mutta näin pääosin, eläintarhat tekevät minut kyllä surulliseksi.

  20. Luinkin tän jo aiemmin, ja palasin vielä kommentoimaan. Mulla aiheuttaa eläintarhan myös tosi ristiriitaisia fiiliksiä, etenkin nyt lisääntyneen tiedon myötä. Toisaalta uskon, että ainakin niissä parhaissa eläintarhoissa tehdään myös eläinten suojelutyötä, mutta toki sitten pitää myös miettiä, että eläinten paikka ei suurimmaksi osaksi ole vangittuna. Nyt kun lapsi kasvaa, haluaisi opettaa eläimistä ja luonnosta, ja kertoa myös tämän aspektin. Olisihan se kiva käydä esim usein safarilla eläimiä katsomassa, mutta ei ole kyllä rahkeita, ja sinänsä jos löytyisi ”hyvä” eläintarha, niin voisihan siellä oppia eläimistä myös. En tiedä vastausta tähän ja samoja asioita kanssasi pohdin.

    1. Kiitos kommentista! Näinhän se on. Ihan joka päivä ei ole mahdollisuutta viedä lapsia safarille eläimiä katsomaan. Muistan itse lapsena kuinka paljon rakastin eläimiä ja näin ollen myös eläintarhoja. Eli kaksi piippuinen juttu.

  21. Ihan samat fiilikset eläintarhoista, ainakin yleisellä tasolla. Paria poikkeusta lukuunottamatta niissä tulee lähes aina paha mieli.
    Ne poikkeukset on olleet San Diego Zoo ja Wienin eläintarha, niissä oli oikeasti aika kivankokoiset aitaukset, ja muutenkin oli tosi viihtyisää ja siistiä.
    Floridassa ollessa käytiin myös jossakin Safari Parkissa, joka siis ajettiin omalla autolla läpi eläinten keskellä, leijonat tais olla ainoat eläimet jotka oli vielä erikseen aitauksessa mutta muutoin olivat valtavissa aitauksissa ihan vapaana, aina tietyn alueen eläimet keskenään. Se oli kiva kokemus!

    Mutta ihan samaa mieltä olen, että luonnonpuistoissa tulee kyllä ne parhaat eläinkohtaamiset!

    1. Olen kuullut San Diego Zoo:sta paljon hyvää. Yleisesti täällä ajatellaan, että se on Kalifornian paras eläintarha. Minäkin olen ollut joskus Englannissa sellaisessa Safari Parkissa. Se oli kiva kokemus!

  22. Tulipa vähän surullinen olo tästä 🙁 Muistan jo lapsena järkyttyneeni Pietarin eläintarhassa vierailtuani, kun kiharvit ja elefantit oli ahdettu pieniin aitauksiin. Erityisesti kirahvit aiheuttivat surua, muistaakseni raukat olivat lasikopissa jonka korkeus hädintuskin riitti että saivat kaulan ojennettua pitkäksi. Ristiriitaista tosiaan, voin hyvin kuvitella että lapsille haluaa tarjota mielettömän mahdollisuuden nähdä eksoottisia eläimiä, mutta sitten taas on se toinen puoli..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *