Joku on ehkä huomannut Kaliforniassa käydessään juovansa pullovettä nimeltä Arrowhead. Meilläkin tätä vettä on ollut autotallissa maanjäristysten varalta joskus pullo tolkulla, mutta harvemmin on käynyt mielessä, että mistä tämä lähdevesi mahtaa oikein olla peräisin. Arrowheadin lähde löytyy San Bernardinon vuoristosta, läheltä Arrowheadin tekojärveä. Lake Arrowhead taas on suosittu lomakohde varsinkin Los Angelesin seudulla asuvien keskuudessa. Mekin kävimme siellä heti joulun jälkeen päiväseltään vierailulla. Lake Arrowhead Village on ihastuttava pieni vuoristokaupunki keskellä ei mitään. Ei ihme, että se viehättää ihmisiä kiireisessä Los Angelesissä.
Lake Arrowheadin kehitys vapaa-ajanviettokohteeksi alkoi 1920-luvulla, jolloin sen nimi muutettiin Little Bear Valleysta Lake Arrowhead Villageksi. Vanha nimi lienee tullut sen lähellä olevasta Big Bearin järvestä, mutta uusi nimi tulee Arrowheadin kuumista lähteistä, jotka vanhan intiaanien legendan mukaan ovat lähialueella. Monet Hollywoodin tähdet ostivat sieltä aikoinaan loma-asuntoja, ja siellä kuvattiin useita elokuvia ja televisio-ohjelmia. Nykyään siellä asuu täysiaikaisesti noin 12 500 ihmistä.
Lake Arrowheadille tullaan lomailemaan ja harrastamaan. Siellä golfataan, vesihiihdetään ja patikoidaan. Järvellä risteilee myös vanha siipiratasalus jonka kyydistä näkee takuulla järveä paremmin kuin rannalta. Talvella vuorille sataa lumi, ja lähialueen hiihtokeskukset aukeavat. Koko Arrowhead Village onkin rakennettu alppikylää mukaellen, ja sitä joskus kutsutaan nimellä “Alps of Southern California”, eli Etelä-Kalifornian Alpit. Alueella vierailee yli 4 miljoonaa ihmistä vuosittain.
Kylän keskustassa on kauppoja, kahviloita ja pieniä ravintoloita. Mekin käveleskelimme kaupoissa ja kävimme ostamassa kuumaa kaakaota ja kahvia, sillä ilma oli aika vilpoinen. Ostoskadun päässä on pieni karuselli jossa tyttäremme kävi kierroksella kun minä otin muutaman kuvan järvestä. Järvi on varmasti kauneimmillaan aurinkoisempana päivänä, mutta sen rannoilla näkyi nytkin upeita, valtavan kokoisia koteja ja loma-asuntoja. Juuri kun olimme suunnitelleet kotiinlähtöä, alkoi hiljalleen satelemaan lunta. Kerrankin meilläkin oli “valkoinen joulu”!
Kotimatkalla alas vuorilta meitä ilahdutti upea auringonlasku. Oli ihan pakko pysähtyä ottamaan siitä kuvia ja ihailemaan sitä hetkeksi.
Näitä maisemista ja tunnelmista… seuraavaan kertaan!






Tuo onkin mukavaa seutua silloin, kun Los Angelesista merituulen puhaltama savusumu ei kohoa sinne. Yleensä se jää roikkumaan laaksoihin. Mutta se ei tietenkään ole mukavaa, että siitäkin on tullut noin suosittu kohde, mutta San Bernardinon vuoret ovat kyllä niin laaja alue, että suurempikin määrä ihmisiä katoaa sinne helposti ja joskus siellä saattoi olla jopa yksikseen. Yksinolon kokemus kyllä esimerkiksi Yosemitessä jää kokematta.
On kyllä ihan totta, että rauhaa on täällä Kaliforniassa vaikea löytää. Yosemitessa varsinkaan. Se onkin yksi syy, miksi emme usein siellä käy. Ruuhka siellä keskellä ei mitään vuoristotiellä tuntuu paljon pahemmalle kuin täällä kaupungissa, ja pilaa koko reissun. Lake Arrowhead ei nyt ihan niin paha ollut.