Istun pienessä rantaravintolassa Skopeloksen saarella Kreikassa ja pälyilen ympärilleni. Kaikilla muilla on mukana joku, tai ainakin siltä se tuntuu. On pariskuntia, perheitä ja ystäviä, puheen sorinaa ja naurua. Ja sitten olen minä. Minä ja ihana kreikkalainen salaatti, mutta hotkaisen sen äkkiä, koska mielessäni on vain yksi ajatus: “AKWARD!” Haluan jutella jonkun kanssa, nauraa yhdessä, kerrata päivän tapahtumia ja jakaa matkakokemuksia. Ehkä tyhjentää punkkupullonkin yhdessä. Mutta nyt maksan laskun, nousen ylös ja lähden livohkaan, koska en halua muiden säälivän minua yksinäisessä pöydässäni. Viikko yksin Kreikassa opetti minulle monta asiaa, mutta etenkin sen, että en nauttinut yksin matkustamisesta. Minusta ei vaan kertakaikkiaan ollut soolomatkaajaksi sen ihan varsinaisessa merkityksessä, vaikka se onkin noussut melkein muoti-ilmiöksi nykyään.
Skopeloksen saari oli kaunis. Sinne päästäkseen oli lennettävä ensin Skiathokselle, ja sitten otettava omatoimisesti lautta Skopelokselle, vaikka pakettimatkalla muuten oltiinkin. Lennolla istuin mukavan pariskunnan kanssa samalla rivillä, ja he tarjosivat minulle huikat ostamastaan ginipullosta. Sen koommin en heitä valitettavasti enää nähnyt. Skiathokselta oli helppoa mennä lautalla Skopelokselle, ja määränpäässä oli vastassa paikallinen matkaopas, koska siis oltiin pakettimatkalla. Ihan kiva niin, sillä kävi ilmi, että hotellille piti kiivetä laskujeni mukaan ainakin 320 porrasta. Siinä tuli päivän urheilut tehtyä samalla, kun pari kertaa päivässä rämpi alas kylän keskustaan, ja kiipesi sitten takaisin omaan huoneistoon. Opas vei laukut pidempää reittiä autolla, ja me kävelimme lyhyttä, mutta raskasta reittiä pitkin perille. Tässä vaiheessa seuraani oli lyöttäytynyt iäkkäämpi pariskunta, joka asuikin sitten ihan viereisessä huoneistossa. Heistä tuli matkani ainoat tuttavuudet.
Rutiinikseni tuli syödä aamupalaa etupihan patiolla ja nauttia aamuauringosta. Niin tekivät myös naapurini ja sen myötä aloimme juttelemaan niitä näitä. Yhtenä päivänä he kutsuivat minut mukaansa kiertämään saarta vuokraamallaan autolla, mikä oli kovin ystävällistä. Lähdin mukaan mielelläni, vaikka välillä tunsin olevani vähän niin kuin kolmantena pyöränä. He eivät varmasti kokeneet asiaa niin, joten en tiedä miksi silti ajattelin, että en halua olla toisten ristinä. Seuraavana aamuna he antoivat minulle kyydin rannalle, jonne olin kertonut kävelleeni useampana päivänä. Kävelymatka rannalle oli nimittäin aika pitkä. Päivisin ostin yleensä leipomosta paikallista piirasta (Skopelos cheese pie) lounaaksi, tai kävin salaatilla, ja iltaisin istuin sitten johonkin pikku tavernaan illalliselle.
Eräälle päivälle varasin veneretken jolla oli mahdollisuus päästä vierailemaan viereisellä Alonissoksen saarella. Retki oli oikein onnistunut ja nautin päivästä merellä, vaikka sielläkin kaipasin seuraa. Alonissokseen emme päässeet tutustumaan koko saaren pituudelta, mutta vene pysähtyi kivalle rannalle, joka oli pienen kylän edustalla. Söin siellä lounasta ja kävin uimassa. Harmikseni minua vaivaa helposti ilmenevä merisairaus, joten kun olimme merellä, lekottelin koko päivän veneen kannella nähdäkseni horisonttiin. Siinä samalla tuli ilmeisesti saatua vähän liikaa aurinkoa, ja heräsin seuraavana yönä kuumeen aiheuttamaan kylmänhorkkaan. Sängystä nousu oli vaikeaa, ja tyssäsi lopulta kokonaan siihen, ettei asuntoon tullut enää valoja. Ihmettelinkin, että miten huoneessa oli niin tuhottoman pimeää, ja enkä meinannut millään löytää valokatkaisijaa. Napsautin valot päälle mutta mitään ei tapahtunut. Joko sähköt olivat poikki tai sulake palanut. Siinä pilkko pimeässä kämpässä harhaillessani kun olo oli pahin mahdollinen, kirosin hartaasti sen, että olin lähtenyt matkalle yksin. Miten edes pääsisin lääkäriin huomenna, tai apteekkiin? Mitä jos olo menisi vain huonommaksi, enkä pääsisi loppulomalla ulos ollenkaan? Kuka minua sitten auttaisi? Näihin ajatuksiin nukahdin ja kun heräsin, aurinko paistoi jo taivaalla, ja olokin oli hiukan parempi. Kömmin ylös ja suuntasin paikalliseen apteekkiin, josta sain onneksi todella hyvät lääkkeet. Uskoakseni sain veneretkellä auringonpistoksen, josta onneksi selvisin kuitenkin nopeasti. Mutta säikähdin sitä todella. Sairaana oleminen yksin ollessa vieraassa paikassa on todella syvältä.
Viikon aikana opin aika paljon itsestäni. Opin tykkäämään hitaasta saarielämästä ja hiljaisuudesta. Istuin ravintolaan kirjan kanssa, eikä lounaan tai illallisen syöminen yksin enää tuntunut niin pahalta. Oli itseasiassa ihan kiva katsella ohi kulkevia ihmisiä. Opin nauttimaan siitä rauhasta, jota yksin matkustamalla voi saavuttaa, ja siitä, että sain tehdä juuri mitä itse halusin. Tein pitkiä kävelyretkiä ja luin lehtiä rantahietikolla. Kuuntelin aaltojen ääniä. Mutta koko ajan takaraivossa oli kuitenkin ajan ajatus siitä, että olisipa kivaa jakaa tämä jonkun kanssa. Olisi ihanaa nauraa, jutella, hullutella ja ihmetellä kaikkea uutta yhdessä. Olisin ehkä myös seikkailunhaluisempi, jos suunnittelisimme tekemisiä yhdessä jonkun kanssa, ja matkasta olisi itseasiassa voinut tulla jännittävämpi. Monelle on tainnut käydä juuri toisinpäin, eli jännitystä löytyy kun reissussa yksin. Ymmärrän hyvin yksin matkustamisen hyvät puolet ja tiedän, että pidemmällä omatoimimatkalla niitä tuttavuuksiakin varmasti syntyy helpommin. Tai on ylipäätään enemmän tekemistä kuin pikkuruisella, hiljaisella saarella. Ja yksin liikkuessa toki saa tehdä juuri mitä itse tykkään. Mutta tämä vaan ei tuntunut kohdallani siltä omalta jutulta. Kyllä minäkin olen toki tehnyt lukuisia työmatkoja tai matkustanut ystävien luokse yksikseni, ja nauttinut niistä matkoista paljonkin. Mutta tällaiselle lomamatkalle kaipaan ehdottomasti seuraa. Jonkilaista reissukaveria, jonka kanssa viettää aikaa. Nykyään tietty seuranani on useimmiten oma perhe, joten siltä osin tämä ongelma on jo poistunut.. ha ha.
Tämän matkan isoin opetus siis itselleni oli, että minusta ei ole sellaiseksi soolomatkaajaksi, joita kaikki tuntuvat nyt kovasti ihailevan. Ja se on ihan ok. Yksinpuheleminenkin käy nimittäin tylsäksi pidemmän päälle.
SAATTAISIT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ…
Minä en ihan ymmärrä mikä on rantaloma. En nimittäin juurikaan makoile rannalla, se on tylsää. Toki käyn meressä uimassa ja otan aurinkoa hotellin altaalla. Tykkään liikkua ja katsella ympärilleni. Kohde täytyy olla ihan jokin muu tyypillinen hotellikeskittymä. Jos ja kun menen itsenäisesti jonnekin, tutustun kyllä jotain kautta muihin ihmisiin eli joko paikallisiin tai toisiin matkailijoihin. Yksi vakipaikka ja hotelli on sellainen pieni majoitus jossa on aina myös muuta yksin matkaavia. Mennään illalliselle kimpassa kun ollaan vähän tutustuttu.
Matkustan molemmilla tavoilla. Joitain muutaman päivän kaupunkilomia teen mieluusti yksin ja jo ennestään tuttuun kaupunkiin. Myös Välimeren lomalle menen usein yksin kun en halua lähteä kesän kuumimpaan aikaan. Toukokuu ja syyskuu tulee silloin kyseeseen. Kohteeni on Parga ja siellä valitsen tutun hotellin jossa on aina entuudestaan tuttuja ihmisiä. Moni menee sinne soolomatkalle.
Olipas mielenkiintoista vaihtelua lukea tällainen postaus soolomatkailuun. Tälle vuodelle oon miettinyt, että voisin tehdä ekan pienen soolomatkani jonnekin helppoon kohteeseen. Pelkään vain vähän silti, ettei se ole minun pala kakkuani. Niin moni sitä kehuu, niin pakko antaa mahdollisuus.
Minäkin aloitin mielestäni tällaisesta helposta kohteesta. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna, se ei ehkä ollutkaan helpoin koska saarella ei todellakaan ollut paljoa näkemistä ja tekemistä. On ehkä parempi aloittaa vaikka jostain kaupungista, tai paikasta jossa on paljon aktiivista tekemistä. Tsemppiä sooloiluun! 👍
Olen matkustanut paljon yksin, koska muuten olisin saanut jäädä kotiin odottamaan minä vuonna ystäväni mahdollisesti voisivat irtaantua ja lähteä matkaani. Olen opetellut nauttimaan myös yksin matkoista mutta edelleen on niin paljon kivempaa kun matkustaa seurassa. Jotenkin asioiden jakaminen ja kokemuksista puhuminen tuntuu tärkeälle. Siitäkin huolimatta lähden mielummin yksin matkalle kuin jätän matkustanutta.
Tosi hyvä näkökulma tähän superhehkutettuun soolomatkailuun.
No juuri näin minullekin kävi tällä matkalla. Halusin hirveästi lähteä jonnekin kun vihdoin pääsin lomalle, mutta kellään matkakaverilla tai tutulla ei ollut mahdollisuutta lähteä juuri silloin mukaan. Tahto vei voiton ja lähdin sitten yksin. Kovasti minäkin yritin opetella. 😂Ehkä olisi pitänyt valita joku sellainen paikka, jossa olisi ollut enemmän aktiviteettia ja näkemistä.
Ymmärrän ajatuksesi hyvin, vaikka itse reissaankin ihan mielelläni välillä soolona. Viime vuonna tein useamman reissun yksin ja satuin juuri tänään toteamaan ystävälleni, että onpa mukavaa että hän lyöttäytyi mukaan ensi kesää koskeviin reissusuunnitelmiini. Koska nyt tuntuu siltä, että en jaksaisi vain omaa seuraani parin viikon matkan ajan. Toisinaan taas soolomatka on juuri sitä mitä kaipaan – rauhallista haahuilua omaan tahtiin, tutustumista uusiin ihmisiin ja menemistä oman pään mukaan.
Varmasti on monesti niinkin, että eri elämäntilanteissa haluaa tehdä erilaisia reissuja. Joskus on mukavaa olla vähän yksin ja ottaa etäisyyttä asioihin, kun taas joskus haluaa olla ystävien seurassa. Ja myös matkan kestollakin voi olla vaikutusta.
Haha, mulla on ihan sama! En tykkää yhtään matkustaa yksin. Nuorena olin kesät yksin reissussa ja nautinkin siitä. Kun menin naimisiin, kaikki muuttui. Miksi ihmeessä kyhjöttäisin yksin jossain matkakohteessa, kun voin jakaa matkakokemukset mieheni tai jonkun ystäväni kanssa.
Ymmärrän kyllä niitä, jotka nauttivat yksin reissaamisesta – kuuluinhan ennen heihin minäkin.
No hei, kiva että joku muukin ajattelee näin. Me ollaan tietty kaikki erilaisia, eikä se keneltäkään ole pois jos minä en halua sooloilla, mutta lähes kaikki tässäkin ajattelee toisin. 😊
Erilaisia tapoja matkailla on hyvä kokeilla, jotta oppii uutta itsestään ja paremmin ymmärtämään, mikä itselle matkailussa on nautinnollista ja olennaista. En pidä itseäni soolomatkailijana, vaikka usein lähdenkin reissuun yksin. Yleensä menen ulkomaille töihin jaksoiksi tai esimerkiksi kurssille, jolloin vaikka reissuun lähtee yksin on kuitenkin tiedossa porukka, jonka kanssa näkee säännöllisesti. Tämä mahdollistaa mielestäni kivasti sen, että on seuraa, mutta myös vapaus tehdä ja mennä yksinään. Reissuilla olen myös tutustunut moneen aivan ihanaan ihmiseen, joita ikävöin lähes päivittäin kotiin palaamisen jälkeen.
Sillä tavalla minäkin olen reissannut. Eli olen mennyt paikkaan jossa kaveri asuu, ja ollaan sitten hengailtu, tai olen mennyt esimerkiksi työharjoitteluun. Sillä tavalla on kuitenkin ohjelmaa matkalle jo tiedossa. Tällainen rantaloma ilman mitään suunnitelmia oli jotenkin niin yksinäinen.
Mahtavaa, että kuitenkin kokeilit. Mitään ei kannata tehdä trendikkyyden takia, mutta ah miten rakastan matkustaa yksin. Mutta yksin sairastaminen, kotonakin, on aivan kamalaa ja se kyllä pilaa reissutunnelmaa tosi kovasti.
Kokeilin ainoastaan ja vain sen takia, että en saanut matkalle kaveria mukaan ja olin ollut pitkään töissä ilman lomaa. 😆Tiesin jo lähtiessä, että olisin kaivannut seuraa mutta en vielä silloin tiennyt, että kuinka paljon.
Tykkään matkustaa niin soolona kuin perheen tai avopuolison kanssakin. Soolona voi mennä omaan tahtiin minne huvittaa. Sooloillessa tulee yövyttyä hostelleissa ja sieltä kyllä saa seuraa, jos sitä kaipaa. Ymmärrän kyllä täysin, ettei kaikki tykkää yksinmatkailusta. 😊
Se on varmasti soolomatkailun parasta antia, että saa tehdä ja mennä oman mielensä mukaan. Toisaalta sitten, minä olen monesti energisempi kun on sitä seuraa mukana. Joskus yksin ollessa jään helpommin kotiin notkumaan. 😂
Olen pitkään miettinyt soolomatkailua, sillä minulle ei vaan riitä pelkkä kesäloma ja muina aikoina minun on vaikea saada matkaseuraa… Olen usein ollut matkakohteessa soolona, mutta saanut kuitenkin illalla jakaa tuntoja ja päivän kokemuksia muiden seurassa. Rantaloma voi todella olla soolona sellainen kokemus että kaikilla muilla on kivaa ja seuraa, mutta kaupunkilomalla ajattelen että siellä riittää tekemistä ja voi tehdä ja mennä juuri sinne minne haluaa, eikä tarvitse tehdä kompromissejä. Oma sooloretkeni odottaa vielä toteutusta…
No se oli varmaan se oma virheeni, että olisi pitänyt varata joku kaupunkiloma eikä rantaloma. Siellä tosiaan korostui se, että kaikilla muilla oli seuraa. Ja ylipäätään koko saarella oli aika hiljaista, eli oli hankalaa tutustuakkaan kehenkään. Mutta kaunis paikka oli joka tapauksessa.
Mahtavaa lukea välillä ajatuksia hehkutettua soolomatkailua vastaan. Pidän itse ehdottomasti kummastakin. Yksin matkustaessa sitä kaipaa toisinaan tuttua seuraa, mutta ennen kaikkea olisi mahtavaa, jos olisi joku tuttu, jonka kanssa muistella yhdessä koettuja elämyksiä.
No tavallaan minäkin tykkään joskus siitä matkustusvaiheesta yksin, ja ylipäätään tykkään olla yksin. Mutta tällainen näin pitkä loma, varsinkaan tällaisessa rantakohteessa oli kyllä itselleni aivan liikaa. 😂 Lähdinpä kuitenkin kun niin kovasti reissuun halusin, eikä kukaan tuttu päässyt mukaan. No, sekin on sitten koettu.
Minusta on ihanaa matkustaa yksin, mutten haluaisi matkustaa aina yksin. Tietyt matkat on ihanaa tehdä ystävien tai perheen kera, mutta sitten kun olen yksin, nautin siitä kyllä ihan täysillä! Ja olen nyt koittanutkin löytää sellaisia kohteita, missä sitten ihan oikeasti saakin olla yksin, sillä tuntemattomien kanssa hengailu vie turhan paljon energiaa, mutta olen huomannut olevani liian puhelias ja kohtelias siihen, että hätistäisin ketään pois seurasta tai kieltäytyisin kutsuista mennä muiden seuraan 😀
Mutta jotkin matkat on tosiaan sellaisia, että ne on ihanaa, kun kokemukset voi jakaa muiden kanssa. Nautin täysillä molemmista, ja onneksi molempiin on mahdollisuus!
Tuo kokemusten jakaminen ja jutteleminen on nimenomaan ne, joita kaipaan. Minua aika monesti muutenkin harmittaa, jos koen jotain hienoa, eikä esimerkiksi mieheni ole mukana kokemassa samaa. Aika hassuahan se on, koska hänkin kokee paljon asioita ilman minua, mutta silti toivon, että saisin jakaa kokemukset jonkun kanssa. Niistä kiva sitten myös jutella yhdessä myöhemminkin.
On ihan totta, että matkoja on paljon erilaisia, ja eri matkoilla on kiva olla erilaista seuraa.
Aah, ihanaa lukea tällaisia postauksia! Olen siis täysin päinvastaista tyyppiä ja olen reissannut suurimmaksi osaksi soolona. Siksi on jotenkin valaisevaa lukea erilaisista kokemuksista. Pystyn kuitenkin osittain tavoittamaan fiiliksesi, sillä toki minullakin on joskus sooloreissatessa ollut yksinäinen olo. Ehkä ne kokemukset ovat painottuneet kohteisiin, joissa "kaikki" ovat yhdessä perheensä/partnerinsa kanssa (esim. juuri monet rantalomakohteet) ja tällöin juuri esim. ravintoloissa syödessä. Silti en vaihtaisi matkustustyyliäni, mutta tiedostan melko hyvin, millaisissa kohteissa tulee helpommin sellainen "olen ainoa ihminen yksin" -fiilis.
Tämä on varmasti tosiaan niin yksilöllistä. Ja voihan olla, että minäkin olisin viihtynyt paremmin, jos olisinkin ollut kaupunkilomalla, enkä pienellä saarella joka oli parissa päivässä nähty. Ihanaa, että sellaisiakin rohkeista ihmisiä on, jotka nauttivat yksin matkustamisesta! 👍
Mä oon ihan varma, että mulle kävis just samallatavalla yksin matkatessa. Siksi en ole sitä innostunut kokeilemaankaan… tosin, jos unelma toteutuu ja lähden ulkomaille työharjoitteluun niin sinne ei tietty ketään tuttua lähde mukaan, vaan olen aika varma että siellä sitä seuraa löytää kyllä, eikä ajatus siksi ahdista yhtään.
No näin juuri. Mutta työharjoittelussa varmasti olet tekemisissä ihmisten kanssa joista sitten voi vapaa-ajallakin saada seuraa, eli se voi erilainen tilanne kuin tällainen lomamatka yksin. Pidän peukkuja, että löydät kivan paikan! 👍
On kiva lukea muitakin postauksia kuin pelkkää hehkutusta yksinmatkailusta. Tottahan se on, että kaikkien olisi hyvä osata olla yksin, ja selkesti osasitkin nauttia lomasta. Itsehän en ole vielä pian 33 ikävuoteen mennessä tehnyt ainoatakaan lomamatkaa kokonaan yksin. Viihdyn kyllä itsekseni todella hyvin, mutta jaan myös tuon ajatuksesi, että jonkun kanssa sitä olisi helposti seikkailunhaluisempi. Itse olen myös rohkeampi seikkalija kun on joku jonka kanssa kulkea.
Sama homma täällä! Näin yleisesti ottaen, tykkään olla yksin. Esimerkiksi kotona on aivan ihanaa olla yksin. Ja vaikka päivä jossakin kaupungissa tai mökillä. Mutta sitten taas koko reissu, tai koko viikko, se oli liikaa minulle. 😊
Kiva lukea erilaisista näkökulmista. Tästä postauksesta tuli vähän mieleen oma äitini, joka ei varmasti viihtyisi yksin viikon lomalla. Itse taas olen luonteeltani introvertti enkä kaipaa sosiaalista elämää, joten rakastan yksin matkustelua. Olen reissanut miehen ja lapsuuden perheenjäsenten kanssa jonkin verran, ja onhan se totta että niillä reissuilla on ollut kiva jakaa kokemuksia ja ajatuksia toisen kanssa, mutta toisaalta moni yhdessä tehdyistä reissuista on myös olleet uuvuttavia.
Olin pari vuotta sitten äitin kanssa viikon Samoksella ja loppuviikosta halusin jo lähteä yksin kuljeskelemaan rannalle ja luostareihin, kun taas äiti meni ottamaan aurinkoa. Viime kesänä olin pikkuveljen kanssa Turkissa ja meillä synkkasi tosi hyvin yhteen lomafiilis. Pidettiin oikein aktiviiloma ja käytiin jeeppisafarilla, tippukiviluolissa yms. Nyt keväällä sitten mennäänkin kolmestaan Irlantiin, joten saa nähdä millainen siitä reissusta tulee!
Oma mieheni ei välitä juurikaan matkailusta, ja olemmekin käyneet vaan Virossa ja Hollannissa kahdestaan. Ne oli ihan kivoja reissuja, mutta aika lailla arkisia – mitään erikoisempaa ei lomien aikana tehty.
Viime keväänä olin 2½ yksin reppureissaamassa Keski-Amerikassa ja Belizessä ollessa jouduin sairaalaan. Maassa ollessa minulla ei toiminut ollenkaan sim-kortti, joten en voinut soittaa kenellekään Suomeen, että olen sairaalassa. Vaikka pidänkin itseäni suht kokeneena ja itsevarmana reissaajana, tuona hetkenä tunsin kyllä koti-ikävää ja itkin sitä, että olen yksin sairaalassa maapallon toisella puolella. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin.
Mutta tuo on tosi ikävää jos sairastuu ulkomailla. Onneksi sinullakin auringonpistos helpotti pikaisesti, ja kiva että sait edes osalle reissua seuraa naapureista. Ei kaikkien tarvitse tykätä soolomatkailusta ja on hienoa tunnistaa itsessään omat mieltymykset 🙂
Voi ei, onneksi toivuit ja kaikki meni hyvin matkallasi! Se avuttomuuden tunne kun sairastuu ja on yksin on ihan pahinta!
Tuo on muuten varmasti ihan totta, että jos matkaseuralainen ei olisikaan kiinnostunut samoista asioista kuin minä, niin menisin varmasti haahuilemaan yksin. Olen tainnut niin joskus tehdäkin. Ainakin Israelissa ollessa kaveriani ei innostanut lähteä Jordanian puolelle Petraan, niin menin yksin. Mutta jos olisin ollut koko viikon yksin Israelissa, olisin varmaan kaivannut seuraa.
Ihmisethän matkailevat yksin usein ihan käytännön pakosta – ei suinkaan siksi että se olisi muotia. Se vain puetaan ilmiöksi nykyisin ja siitä on tehty jonkinlainen "saavutus". Jos haluaa reissuun, eikä ole miestä tai lapsia, tai sisarta tai kaveria, jonka saisi mukaan, niin vaihtoehtoja on tasan kaksi. Pysyä kotona tai lähteä yksin 😀
No, näinkinhän se asia voi toki olla. Joskus olisi mielenkiintoista kysyä kaikilta "soolomatkaajilta", että jos reissuun olisi lähdössä kaveri, niin lähtisivätkö he kuitenkin mieluummin yksin.
Minä pidän soolomatkailusta koska silloin on vapaa tekemään mitä haluaa, kukea niin hitaasti tai nopeasti kuin haluaa ja muuttaa suunnitelmia kun haluaa. Mutta kieltämättä sairastaminen yksinään ei todellakaan ole mukavaa ja rantalomallakin pitää olla paljon tekemistä jollei ole seuraa.
Minullakin on ollut hauskaa kun olen yksin matkustanut jonnekin esimerkiksi kaveria tapaamaan. Mutta sitten kokonainen viikko tuollaisessa pikkupaikassa ei minulle toiminutkaan. Mutta toiset pitävät yksinolosta missä vaan, minulle se vaan oli haasteellista. 😊
Mahtavaa, että kuitenkin kokeilit yksinmatkailua! 🙂 Ja muutenkin kiva lukea reissupostauksia, missä kaikki ei ole pelkästään ihanaa hattaraa. Itse viihdyn yksin isommissa kaupungeissa, mutta en tiedä uskaltaisinko lähteä vaikkapa rantalomalle yksikseen. Kaupungissa on niin paljon tekemistä, ettei yksinäisyys haittaa, mutta rannalla saattaisi alkaa tuntua toiselta!
Kiitos Iida! Tuo on ehkä totta, että kaupungissa olisi ollut enemmän tekemistä ja näkemistä. Ehkä tuo rantaloma oli vähän liian rauhallista menoa yksin ollessa. 😊